Lomalle lomps - huomenna.

Ihanaa, toiseksi viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kyllä tulee tarpeeseenkin. Ollaan tehty viikko kahdestaan kun yksi on sairaana ja alkaa kyllä pikkuhiljaa työt pursuta korvistakin ulos. En siis malta odottaa, että saan löhötä kokonaisen viikon tekemättä mitään tähdellistä. Uujee.

Eilen olin UIT:n revyytä katsomassa duuniminänä. Kolme meikäläistä vei yhdeksän kumppanilaista teatteriin ja syömään (kerron ruoastakin, luonnollisesti). Lisää letkua -show oli... mitäänsanomaton. Siinä oli pari hyvää läppää ja osuvaa karikatyyriä ja siinä se. Tiina Lymi oli kauhean valovoimainen ja Kristiinä Elstelä oli jumalattoman laiha. Arvi Lind pisti itsensä kiitettävästi likoon. Ei oikein muuta sanottavaa.

Mentiin sitten syömään Töölönrantaan ja siellähän oli oikein mukavaa. Sisustus oli kaunis, jotenkin levollinen. Lasitavara oli kotimaista kaikki ja vaaleat pöytäliinat olivat sileitä. Kuinka ekologista sitten on vaihtaa pöytäliinat joka seurueen jälkeen onkin jo toinen tarina...
Lautaset olivat norjalaista muotoilua (http://www.figgjo.com/produkter_serier.asp?pid=0&page=1&pagesrange=0&catid=4709) ja aika puhtaita muodoiltaan. Aterimia en tutkinut tarkemmin.
Join erinomaista australialaista kuivaa valkoviiniä - en vaan muista sen merkkiä. Oh well. Söimme parsakeittoa (voista ja suolaista, aivan täydellistä. Sattumina parsannuppuja ja tuoreita herneitä. Ai niin, ja uppomuna - viiriäisparka).

"PARSAKEITTOA, PARSA-HERNESALAATTIA JA VIIRIÄISEN UPPOMUNA
Sparrissoppa med sparris-ärtsallad och pocherad vaktelägg
Asparagus soup with asparagus-pea salad and poached quail´s egg"

Pääruoaksi nautimme
"MAUSTESAVUSTETTUA LOHTA, PROVENCEN LIENTÄ JA KORVASIENIPERUNAA Kryddrökt lax, provensalsk sås och potatis med stenmurkelsmak
Salmon smoked with spices, sauce à la Provence and lorchel-potatoes".
En tiedä, mitä provencenliemessä on, mutta se ei maistunut lihaliemelle. Ehkä se on vain maustettu herbs de provence. Google ei osaa kertoa asiasta enempää. Anyone?

Jälkiruokana oli loistelias
"MANSIKKASALAATTIA, SITRUSSORBEETA JA BASILIKAVAAHTOA
Jordgubbssallad med citrussorbet och basilikaskum
Strawberry salad with citrus sorbet and basil foam", jonka basilikavaahto maistui tosiaan tuoreelle basilikalle, mutta oli hämmentävästi vitivalkoista.

No niin, mutta se siitä. Olette varmasti huomanneet, että pidän suuresti ruoasta ja juomasta. Anyhow, moving on. Siitä lomasta. Ensin Henriikka on Suomessa, uuh. Tiesittekö, että ensi maanantaina on maailman ympäristöpäivä? Sen kunniaksi aion mennä joogaan kävellen ratikan sijaan.
Tiistaina on duunillinen merkkipäivä, tulen olleeksi vuoden tällä sopimuksella täällä. On mennyt äkkiä. Keskiviikosta perjantaihin olisi myös henkistä aktiviteettia iltaisin tarjolla, joten aikeeni on keskittyä joogaan ja kuunteluun. Lauantaina pakotan Jusban Tallinnaan. Pitää muuten tehdä pöytävaraus että voin sitten taas jälkeenpäin vaahdota teille ruoasta.
Loman päätteeksi sunnuntaina onkin sitten siskon mukelon laskettu aika, eli varsin kiireellistä kaikin puolin tulollansa.

Huomenna mennään duunin (ja jusban) kans Linzille syömään, juomaan ja venkuloimaan. Aion mennä ainakin kieppiin ja vuoristorataan - ja pitäis se kai se uus Rinkeli-niminen maailmanpyöräkin testata. Että ei muuta kuin hattarapusuja kaikille.

Poksuossu

Hyi saatana.

Olin jo taas unohtanut miten kauheaa lääkkeitten alottaminen on. Luulis oppivan jo tässä vaiheessa, kun on on-offannut jo vuosia. Mutta tää on kamalaa. Yöllä heräsin kylmässä hiessä pahoinvointiin. Pyörin loppuyön ja tasapainottelin väsymyksen ja pahoinvoinnin välillä: Olin liian väsynyt oksentaakseni, liian pahoinvointinen nukkuakseni.

Aamulla huimaus, hikoilu ja vatsaoireet jatkuivat. En kuitenkaan saanut työkaveria kiinni, joten tänne oli tultava. Ihan höntti olo.

Eilen oli hölmö "juokse sukulaisissa" -päivä. Junalla Hyvinkäälle, äitiltä auto, äiti mummolle, itse mummille, sitten Riihimäkeen ja syömään Jusban perheen kanssa, takas Hyvinkäälle ja sieltä sitten siskon perheen kanssa Keravalle, josta junalla kotiin. Väsytti turkkaisesti kun pääs nukkumaan. Jusba alkoi väsätä uutta ihanaa xboxiaan (jee! :D) ja mä ryömin kirjan kanssa peiton alle. Onneksi äitienpäivä on vaan kerran vuodessa.

Sais nyt se yks tunari tulla töihin että mä pääsisin menee! Ällöpaha olo!

Johnny kävelee linjalla

Heippa.

Tultiin just leffasta. Oltiin katsomassa Walk the Linea - huoasin muuten tietäväni Johnny Cashistä häpeällisen vähän. Arvatkaa vaan oliko kivaa. Ei ollut. Itkin jo siinä vaiheessa, kun ennen leffaa tuli Finnairin mainos, jossa pehmopanda uneksi lentävänsä Kiinaan. Se meni joella pienellä lautalla ja puusta sille vilkutti toinen panda. Sit se heräs jostain kuppaiselta leluhyllyltä. Oh bore.
Ja kun niin lupaavasti alkoi niin päädyin itkemään koko bloody leffan läpi. Reese Witherspoon oli muuten aika hyvä siinä, eivät suotta yllättyneet kriitikot.

Jasun blogista tuli mieleen, että törmäily lisääntyy. Ajatelkaa vaikka sitä, kun oltiin Jusban kanssa perjantaina Santa Fessä. Sinne eksyi eräs, vaikka hra J, ystävä lukiovuosilta, jota en ole nähnyt puoleentoista vuoteen. Vaihdoimme muutaman lauseen, jonka jälkeen Jusba ja hra J:n seurassa saapunut hra N tajusivat tuntevansa toisensa. Mua alkoi jo kikatuttaa.

Lähdettiin sitten Jennin näyttelyn päättäjäisiin ja Juttutuvan kautta kotiin. Juttutuvassa oli tarjoilemassa eräs neiti L (josta olimme juuri hra J:n kanssa puhuneet), ja Minkakin törmäsi tuttuun, neiti S:ään, josta ei tosin pidä.
Ratikassa kotimatkalla Jusba törmäsi vielä hra T:hen, tuttuun opiskelupaikkakunnalta. Sitten emme enää törmänneet kehenkään.

Tällä erää ei sitten muuta kuin että termisesti on jo kesä ja ostin angels in america -dvd:n (ajanvarauksia otetaan vastaan).

Kesä on virallisesti NY

Siis ei New York, vaan tällä hetkellä.

Pidin äsken kahvitauon tuolla terassilla. Oli ihan luksusta, aurinko paistoi ja meri kimalsi. Haukuttiin yhdessä firmaa ja nautittiin lämmöstä. Suunnittelen tässä lomaa, kolme viikkoa voin pitää! Ensimmäinen palkallinen loma ikinä, vau.

Kesäkuussa vietän viikon urbaanilomaa, tarkoitus on käydä joogassa ja maata puistossa. Mielellään hankkia ensimmäisen asteen palovammoja.
Toisen loman pyydän syyskuulle, sitten pitäisi suunnata Barcelonaan suran sukulaisiin. Uuh. Kyllä sitten taas jaksaa, ja syytä onkin, koska rumour has it that vuokrafirma aikoo vakinaistaa.

Eilen ei tehnyt mieli mennä sisään kun oli niin kesä. Käytiin kaljalla ja sitten suunnattiin kallioille pizzan, kaljan, karkkien ja pähkinöiden kanssa (terrrrveellinen ruokavalio). Kallio oli lämmin ja kävin vuoden ekalla puskapissalla!
Kontattiin myös pitkin pusikkoja tutkimassa luonnon tilaa. Havaitsimme seuraavaa:
- Mansikassa on isot lehdet
- Vadelmassa myös
- Orvokki kukki
- Paikalla oli kuulemma jotain mykerökukkaisia, ehkä jotain valvatteja tms.
- Kalliolla kasvoi maksaruohoa
- Koreanonnenpensas on kukkiessaan kaunis, news for me
Kallio oli niin mukava että ajattelimme siirtää kaupunkijuhannuksen sinne.

No niin, sitten oikeisiin aiheisiin. Parin viikon päästä pitäis mennä häihin. Mutta mitä mä pistän päälle? Mulla tosin ois hame, joka oli päällä siskon häissä, mutta ei oikein mitään hyvää yläosaa eikä kenkiä. Vaihtoehtoisesti mulla ois hyvät kengät, jotka oli jalassa suran serkun häissä, mutta ei sopivia vaatteita. Oikeesti! Ei ois kauheesti rahaa shoppailla sitä sun tätä.

Sitten nää virkistyspäiväasiat. Ensinnäkin Jusban duunin perhevirkistyssunnuntai Seurasaaressa - hyvä, en ookaan koskaan käynyt siellä. Ihan tosi, en oo.
Seuraavana lauantaina on mun vuokrafirman virkistyspäivä. Pitää hankkiutua lauantaina itse Vantaan Kuusijärvelle, jossa luvassa "reipas lenkki ja makkarangrillausta". Hmm. Olenko kiittämätön paska, kun en haluaisi raahautua täysin ventovieraiden ihmisten kanssa lauantaina syömään makkaraa? Kutsussakin oli clipart-kuva myrskypilvestä. Ehkä pidän suosiolla häidenjälkeisen lötköpäivän.
Ja sitten seuraavana torstaina on duunin perhelintsi-ilta. Siellä sentään saa rannekkeen, ruokaa ja juomaa. Sinne meen ainakin. Sit seuraava viikko onkin lomaa, jeah!

Pomo tuli äsken pyytämään, että tulisin tästä lähtien jo ½ 9 duuniin, koska se henkilö, jonka vuoro se on, myöhästyy aina. No kiva. Sanoin että lähen sit kans aikaisemmin - tyhmä kommentti, mutta hädissäni halusin varmistaa, ettei kukaan oleta muuta :D
Pomo kattoi vähän hitaasti. Noh...

Kohta meen koulutukseen uusien tuotelanseerausten suhteen. Toivottavasti siellä on tarjoilua. Räyh. Tätähän tää on, yhtä tylsää työpäivää kaikki päivät. Mistähän muusta vois puhua? No, puhuin mä sentään jo kalliosta, joten en vaan töistä.

Ai niin, oonhan mä hullu. Siitä on aina hyvä puhua. Ryssin siis taas lääkitykseni, kolmannen kerran, ja oon ollut aika kehnossa tilassa. Jopa hieman harhainen. Onneksi on vertaistukifoorumi ja laadukas sura. Sunnuntai oli sellainen kulminaatiopäivä, tajusin tilanteen kriittisyyden. Maanantaina sain sitten viimein soitettua pyskiartille joka buukkas mulle kiireajan ja se on huomenna. Sitten saan taas nappeja ja muutun ihmiseksi, that's a promise.

I'm feeling bluuuu

Tänä aamuna en oikein päässyt lähtemään töihin. Kello tuli yhdeksän enkä ollut vielä käynyt edes suihkussa. Puoli kymmeneltä katsoin kelloa että jahas, nyt pitäis olla siellä. Puoli 11 lopulta kävelin sisään toimistoon kuuntelemaan päivän saarnat. Ei vaan napannut tippaakaan, ajattelin ensin olla tulematta ollenkaan.

Tulin sit kuitenkin. Ensin sain moitteet siitä, etten ole tehnyt tarpeeksi näytteitä yhteen tutkimukseen kun on kerran enää 12 päivää aikaa! Ois tietty ollut kiva, että tästä aikarajasta oios kommunikoitu jo ennen räyhäämistä jotain. Oh well. Nyt ois kuulemma "korkea aika tsempata". Mä tsemppaan kohta paperiveitsellä, saatana.

Oon tässä sitten töihintulosta saakka selaillut työpaikkailmoituksia. Ja kerännyt tutkimusnäytteitä, ettei vaan jää määrä vajaaksi 12 päivän päästä. Kohta voisin jatkaa Kesyrotan hankinta ja hoito -oppaan kirjoittamista. Kaikkea sitä ihminen tekeekin paetakseen todellisuutta.

Totta puhuen, elämme raskaita aikoja. Pääasiassa olen iloinen tytö, mutta on monta pientä asiaa vaivaamassa. Työ ahdistaa. Työkaverin mies tekee kuolemaa. Rahat on loppu. Ulkona on kylmä, ja niin on sisälläkin. Olen repinyt viidestä sormenpäästä nahat niin että veri tirisee. Olen varma että tätä menoa ne arpeutuu.
Vaikeinta on koittaa tukea tota työkaveria, sen tilanne on jotenkin niin paska kuin vain voi kuvitella. Miten ihminen kestää täysipäisenä sen, kun kuulee toisen todennäköisesti kuolevan muutaman viikon sisällä? Mitä toisen kanssa puhuu? Nää on nyt miettinyt omaisuusjärjestelyjä ja sensellaisia. Kuulostaa kylmältä, mutta kai nekin asiat on mietittävä niin välttyy monelta. Vielä on toivoa että se mies pääsisi pääsiäisenä kotiin pariksi päiväksi - ehkä viimeistä kertaa. Miltä tuntuu lähteä kotoa, kun tietää, että tuskin enää palaa? Kun vetää himassa aamulla vaatteet päälle ja lähtee sairaalaan, miltä tuntuu valita vaatteita? Muut jää kaappiin ja kun laittaa kaapin kiinni, ei ehkä näe niitä vaatteita koskaan. Miltä tuntuu päästää koira viimeisen kerran pihalle?

Miltä tuntuu viimeisen kerran nukahtaa vaimonsa viereen?

Joskus tuntuu, että äkkikuolema on niin paljon parempi vaihtoehto.

Uusi kone, uusi tukka, uusi takatalvi

Morjens. Taas on maanantai, mutta onneksi tämä viikko loppuu jo torstaina klo 14. Pomokin kysyi että tarviinko apua puhelinvastaajan nauhan muokkaamiseen pyhäkuntoon. Jouduin kyllä sille sanomaan, että meillä on ollut pyhäpäiviä jo ennen sen tänne tuloa. Hmph. Että mua raivostuttaa kun se jotenkin olettaa että tää toiminta on alkanut nollasta kun se käveli tänne sisään.

Oli hauska viikonloppu. Lauantaiaamuna menin kampaajalle juomaan kahvia ja syömään vaaleanpunaisia pipareita. Samalla mulle laitettiin uusi villi tukka (meni melkein kolme tuntia). Nyt on vaaleeta ja vielä vaaleempaa ja kuparia. Ihan blondi, viimeinkin myös ulkoisesti. Jusba ei sanonut mitään muuta kuin että lopputulos on "yllättävä", saa nähdä tottuuko se ajan kanssa.

Illalla mentiin Jennin syntymäpäiväpastalle ja viinille. Oli hyvää pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja sieniä. Kuunneltiin musiikkia ja lipitettiin viiniä. Rentoa. Myöhemmin mentiin sitten vielä Korjaamolle kuuntelemaan Them Shepherdsiä ( http://www.uuhlalaa.com/themshepherds/) ja ottamaan muutama olut. Jusba osti mulle tikkarinkin!

Sunnuntai sujui sitten perinteisissä merkeissä. Ensin rottaneito lemmenlomalta kasvattajan luo masua kasvattelemaan (Pikku-Seppoja, jei!) ja sitten Keravan kautta Hyvinkäälle. Sain monta suklaamunaakin ja rahkapiirakka oli hyvää. Kummityttö oli suloinen pieni noita jota suuresti mietitytti, tuleeko sieltä "Sepon vaimon massusta sitten poikavauvoja)" Ajattelin hetken valistaa lasta joko nykyaikaisesta parisuhdekäsityksestä... tai rottien moraalin tasosta. En kuitenkaan takertunut asiaan. Sen sijaan keskustelimme graffiteista ja luvallisten maalauspaikkojen vähyydestä. Hassu nelivuotias.

Kotimatkalla teimme vielä hassun kassinmetsästysreissun VR:n avustuksella. Huojennuttavan lopputuleman (kassi löytyi junasta) aikaansaama euforia viimeisteltiin muikealla oluella, jonka jälkeen olikin ihan valmis petiin.

Nyt sitten vaan odotellaan pääsiäisvauvoja (niitä nelijalkaisia) ja toivotaan, että sinne syntyy pieni Sergei (Henska, muistatko rakkaan naapurimme?) Jos se syntyisi ensi vkl, se voisi muuttaa kotiin jo 20.5. Öttiäinen.

Mistä voi tutkia vuokralaisen velvollisuuksia? Finlexistä? Ryhdyn toimeen.

Vielä Puolasta

No niin,
sain viimeinkin aikaiseksi ladata näitä lomakuvia tänne.

Tässä ensimmäisessä kuvassa olemme bussimatkalla, on aamu ja olemme jossain Varsovan tienoilla jos muistan oikein. Via Baltica on öisin jäätävä paikka. Erityisen hyvin sen huomasi Jusban kameralaukku, joka epäonnekseen nojasi bussin ikkunaan yöllä kun allekirjoittanut veteli sikeitä halki Latvian ja Liettuan.
Huomaa vajennut olutlaatikko.















Nyt ollaan jo perillä. Tämä näkymä on hotellihuoneen parvekkeelta Kasprovy Wierchin ja samalla Slovakian suuntaan. Rajalle on vajaa 10 kilometriä. Eikö olekin ruma maisema?















Tässä on vaihdettu kaupunkia ja istutaan aamukahvilla Krakovan vanhassa kaupungissa. Mua vaivasi kauhea pissatulehdus ja kahvi oli pahaa. Jalka oli jo ottanut osumaa edellisillan harhailusta, mutta varsinainen rasituskipu oli vielä melkein tunnin päässä. Käytiin muuten paikallisessa apteekissa asioimassa viittomakielellä ja saatiin ihan oikeaa troppia. Onneksi oli vatsavaiva eikä peräpukama. Oltiinpa sairaita :)




















Nyt on jo seuraava aamu Krakovassa. Tämä on näkymä hostellin ikkunasta. Ei näkymästä uskoisi, mutta hostelli oli juuri rempattu ja järjettömän siisti. Huone tuoksuikin vielä uusille huonekaluille.















Ihanan tärähtänyt kuva melkein kolmen sekunnin valotusajalla. Olemme vanhassa kaupungissa (edelleen siis Krakovassa). Kyseessä on ihastuttava drinkkibaari Buddha. Kauniit seinät, ihania koristetyynyjä, katonrajassa kama sutra -maalauksia. Musiikkikin oli hyvää.
Join Zenin ja Dharman, molemmat loistavia. Paikalliseen tasoon verrattuna tämä baari oli hillittömän kallis, mutta suomalaiseen tuntumaan kohtuuedukas. Ihanaa hämyä ottaen huomioon että kello on jotain 2. Iltapäivällä.




















Nyt on palattu Zakopaneen ja kävellään hotellilta keskustaan sompailemaan. Kissi istuu kioskin luukun vieressä nauttimassa keväästä.





















Tässä on nyt se juusto josta puhuin ruokaentryssä. Oscypek i zurawina, juustoa karpalohillolla.















Ja vielä kaiken kruunu: Onnellinen Sanna ja litrainen kalja.

Kun Sannakin unohtaa valittaa

Kävimme siis Auschwitzissa.

Omituinen tunne valtaa pienen ihmisen, kun löytää itsensä keskeltä historiankirjan kappaletta. Holokausti vielä on niin kiistelty ja epätodellisen laajuinen aihe, ettei siihen ole osannut suhtautua mitenkään. Legendaarinen 6 miljoonaa on niin järjetön luku, ettei aivo taivu sitä käsittämään. Lisäksi noin suuret lukumäärät peittävät sumuun sen, että kärsineet ovat todellakin olleet yksilöitä - jokainen uhri on ollut ihminen, jolla on ollut haaveita, rakkaita, muistoja ja oma historiansa. Ei sitä voi mitata numeroissa.

 En tiedä, mitä odotin matkalla Oświęcimiin. Ajoimme noin 60 kilometriä Krakovasta omalla Taisto Bussidillamme. Jalkaan sattui saatanasti, olin saanut siihen rasitusvamman kun eksyimme Zakopanessa. Ei jännittänyt, ei ahdistanut, ei oikeastaan tuntunut miltään. Odotin lähinnä syrjäistä, ränsistynyttä rakennusjoukkoa metsäisellä alueella mutkittelevan pikkutien päässä. Suurin yllätys piilikin juuri tässä: Suurin osa matkasta posoteltiin moottoritietä ja itse museo sijaitsi viriilin kaupungin kupeessa. Ympärillä oli huoltoasemia, rengasliikkeitä ja asuintaloja. Iso parkkipaikka oli täynnä autoja ja museon sisäänkäynti oli heti tien vieressä. Tuli ihan Puuhamaa mieleen.

Jännä että aurinkoinenkaan ilma ei tuntunut kovin aurinkoiselta. 

Jännä että aurinkoinenkaan ilma ei tuntunut kovin aurinkoiselta.

Kyltit sisäänkäynnillä ja opaskin muistuttelivat meitä "to behave appropriately - Don't yell, don't run, don't smile. Remain silent and remember the thousands that died here". Eikä kyllä naurattanutkaan. Joku känniääliö koitti veistellä vitsiä, mutta kyllä sitä kollektiivisesti mulkoiltiin aika pahasti. 

Oltiin siis vain Auschwitz I:ssä, joka oli kolmesta Auschwitzista vanhin ja pienin. Mutta sekin pari tuntia kyllä riitti, on sulateltavaa ihan tarpeeksi vaikkei nähnytkään Auschwitz-Birkenaun massiivisempia puitteita. Lisää eri leireistä vaikka wikipediassa, tsekkaa esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Auschwitz.

Itse leiri oli aika pieni kooltaan. Parikymmentä punatiilistä pitkää rakennusta viivasuorissa riveissä, muutama vartiotorni ja jumalattomat määrät sähköistettyä piikkilankaa. Aidoissa oli ulkopuolella "Varokaa, hengenvaara!" -kyltit, mutta sisäpuolella ei vaivauduttu varoittelemaan. Kumma juttu...

Vakava Sanna Auschwitzissa. 

Mitä siellä sitten oli nähtävää paitsi ne parakit ja piikkilangat? Paljon mustavalkoisia valokuvasuurennoksia, joissa vielä pulleakätiset parivuotiaat puristavat äitiään kädestä matkalla tuntemattomaan. Kuvia lajittelusta, jossa työkyvyttömät (= äidit, lapset, raskaana olevat, vammaiset...) raakattiin suoraan tuhottaviksi. Kuvia hätääntyneistä katseista, toivottomista katseista, elämänhaluisista katseista, murretuista katseista.

Aurinkoinen kevätpäivä

Ihminen käytettiin kyllä tehokkaasti hyväksi. Enkä nyt tarkoita sitä, että heillä teetettiin työtä tai että heitä käytettiin lääketieteellisiin kokeisiin, vaan puhun ihan kultahampaista ja hiuksista. Hiuksista kudottiin kangasta, joista vangeille valmistettiin vaatteita. Kangasta valmistettiin myös myyntiin. Samoin hiuksia myytiin kilohintaan. Kangasta oli museossa esillä, samoin kuin itse hiuspalmikoita. Irtileikattuja palmikoita löydettiin sodan jälkeen varastoista 7 tonnia. Esillä niistä oli kaksi tonnia, ja se on paljon tukkaa. Hiusvitriini täytti pitkän huoneen. Toinen samanlainen huone oli täynnä kenkiä. Kolmannessa oli tekoraajoja. Neljännessä kampoja, hammasharjoja ja partasuteja. Viidennessä oli vääntyneitä silmälaseja. Kaikkea tuhansittain niin suurissa kasoissa, että yksilön kärsimys melkein taas unohtui. Toisaalta joka puolelta vyöryi niin paljon tuskaa, että sitä oli vaikea käsitellä. Millainen lapsi on joskus astunut littaan nuo pienet kengät? Miltä tuntui pukeutua kansansa hiuksista - nöyryytyksestä ja tuskasta - kudottuun kankaaseen?

Kaiken kaikkiaan jäi sekavan painava olo. Linkkasin pari tuntia pitkin historiallista näyttämöä eikä mikään näky ollut toista helpompi. Israelilaiset nuoret itkivät, lauloivat ja polttivat kynttilöitä krematorion edessä. Kaasukammion seinissä olevien kynnenjälkien oli pakko olla jälkikäteen propattuja, olihan? Miltä tuntui tehdä päivät työtä ja seistä yöt kolmen muun vangin kanssa neliömetrin sellissä (No, ei toki kannattaisi hankkia vessahätää väärään aikaan, sietääkin joutua valvomaan yöt sellaisen jälkeen)?

Päästyämme takaisin Krakovaan lähdimme etsimään ravintolaa. Väsyneinä, nälkäisinä ja jalkakipuisena tulee helposti ärtyneeksi. Oikein hävetti kiukutella kun ei löytänyt mieleistään ruokapaikkaa heti. Kuitenkin sen suhteettomuuden tajusi vasta kun istui mukavasti skottilais-puolalaisen ravintolan ainoana seurueena alkuruokaansa mutustellen. Niin nopeasti palasin siis omaan maailmaani, jossa jalkakipu oikeasti häiritsee ja juuri oikeanlaisen ravintolan löytäminen tuntuu isolta kysymykseltä. Ihminen on niin pieni.

Dwa piwa proszę!

Sori Henska, olin olevinaan niin kiireinen koko päivän etten ehtinyt. Pomo oli Suomessa ja käytiin kaiken maailman kehityskeskusteluja ja suunniteltiin muuttoa merisiipeen. En muuten saanut sitä duunia, mutta antoivat lohdutukseksi vähän rahaa ja kehuja. Haen kostoksi Ruotsiin töihin, nih! Ei vaan, ihan olen tyytyväinen näinkin. Sain virallisesti uuden kivan vastuualueen, johon saan omistaa 20 % ajastani, ja se on hauskaa.

Niin, itse asiaan. Lupasin niitä ruokajuttuja ja nyt voisi olla hyvä hetki puhua ruoasta. Zakopane kuuluu ruokakulttuurin osalta highlander-alueeseen ja olutkulttuurin osalta Puolaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kaikki oli hyvää. Puhutaan ensin mehusta. Puolalainen mehu on nimittäin hyvää. Kaupoissa on ainakin 20 eri makua tuoremehuja - siis ihan pariakymmentä eri hedelmää. Yhdelläkin merkillä oli useita eri omenamehuja (eri lajikkeista, katsokaas) ja samoin voi valita monista päärynälajikkeista mieluisimman mehuhedelmänsä. Nektarit sun muut vielä siihen päälle sitten. Omenamehut olivat ihanan happamia ja verigreippimehuakin vedettiin monta litraa. Suunnittelimme jo maahantuonnin aloittamista. Hassua, että samalla merkillä oli esimerkiksi appelsiinimehua, appelsiininektaria, veriappelsiinimehua ja -nektaria, greippimehua, verigreippimehua ja jotain mandariinisysteemejä myös, ihan vaan sitruksista puhuakseni. Suomesta saa just ja just jotain appelsiini-mandariinimehujuomaa. Tuotiin muuten useampi litra omppumehua Suomeenkin.

No joo. Puhutaanko seuraavaksi niistä highlanderilaisista herkuista? Ensin mun on ihan pakko kertoa teille juustosta. Kyseessä on alueelle tyypillinen kuivattu savustettu lampaanjuusto "oscypek", jota myydään hauskasti kuvioituina pikku kojuissa kaduilla, näin. Lisäksi jokaisessa paikallisravintolassa tarjoillaan alkupalana oscypek i zurawina - paistettua oscypekiä karpalohillon kanssa. Yleensä se tuotiin tarjolle puulevyn päällä ja ai että se oli ihanaa. Rakenteeltaan sellaista sitkaan jämäkkää, maultaan savuisen suolaista. Paistettaessa se sai ihanan kullankeltaisen pinnan ja karpalon happamuus teki siitä, no, jumalaisen hyvää. Söin sitä ehkä viisi tai kuusi kertaa, ainakin.

Toinen asia josta on pakko puhua on kala. Työkaverini Pia varoitteli Puolan mudanmakuisista jokikaloista, mutta eihän vuoristopuroissa mitään mutapohjaa ole. Pari kertaa lautasellani mötkötti komea tammukka paistoraidat kyljissä ja yrttejä massussaan. Lohtakin maistoin, ja lammasta, mutta se ei tosiaan ole kovin kala. Mutta ne tammukat siis olivat maukkaita. Tosi tujua sinappisysteemiä ne koitti sen kanssa syöttää. Ai niin, ja jos menette sinne, muistakaa tilata perunat myös. Ne eivät automaattisesti kuulu ateriaan, joten siinä lautasella voi hyvin pötköttää vain se fisu.

Jälkiruoista sananen. Ruoat kun olivat kohtuullisen raskaita, skippasin jälkkärin hälyttävän monta kertaa. Yleisimmillään jälkiruoaksi tarjoiltiin kreppejä jäätelön ja säilykehedelmien kera tai sitten säilykehedelmiä jäätelön ja kastikkeiden kera. Hyvää ja mausteista, mutta edelleen aika raskasta.

Leipä oli hyvää. Leivästä eli chlebasta puheen ollen pitää puhua zapiekankasta, josta Jusba tohkeili jo ennen lähtöä. Kyseessä on parikymmensenttinen patonki, jonka päälle lastataan sienitäytettä ja juustoa. Zapiekanka käy leipägrillissä muhimassa ja niskaan laitetaan mausteista ketsuppia. Parempaa fast foodia ei olekaan! Krakovassa meille muodostui puolentoista vuorokauden aikana jo vakkari zapiekankamesta :D

Oisko sitten aika puhua siitä piwosta? Oluthan nyt Puolassa on aika lapsenkengissä eikä sitä mistään saa. Sinnikkäästi etsimällä onnistuimme kyllä nauttimaan jonkin verran maltaista. Totta puhuen, kahtena iltana olin humalassa, muuten otettiin vallan siististi lounas- ja ruokajuomaksi ja sillee. Aika paljon nautimme ihan tutun oloisia lagereita. Tutuksi tulivat Zubr, Harnas, Zywiec, Tatra ja niin edelleen - mutta kaksi kokemusta on ylitse muiden. Ensinnäkin mausteinen, lämmin olut (piwo grzane), jossa kellui kokonaisia neilikoita. Toisekseen yhdessä kivassa ravintolassa nautittu litrainen Harnas. Molemmista on kuvia, näette sitten kun Jusba toipuu tosta puluflunssasta ja operoi kuvat kamerasta koneelle.

Tuotiin muuten viinaakin Suomeen, neljä pulloa. Kaksi pulloa Krupnik-hunajalikööriä ja kaksi pulloa ihanaa Zubrowkaa, joka on puolalaista maarianheinällä maustettua vodkaa. Nimi tarkoittaa lähinnä visenttiviinaa - Puolassahan asuvat visentit, nuo vanhan mantereen villit biisonit, ja näiden järkäleiden pääasiallista murkinaa on mikäs muu kuin maarianheinä. Vodka saa heinästä mukavan mausteisen, lähes kanelisen maun, joka korostuu entisestään kun sekaan lorauttaa omenamehua. Näin syntyy Zubrowka i sok jabłkowy (ja tuo ł sitten lausutaan lähinnä v:n ja w:n väliltä).

Kuinka paljon voi ihminen puhua ruoasta ja juomasta? Pidän taas taukoa ja pyrin jatkamaan huomenna (huomaa Henska että tuo ei ole lupaus).

Voi haiduk mikä bussimatka!

Tervehdys, kaikki vanhat suomalaiset ystäväni. Olen nyt palannut kotimaahan mullistavalta kulttuurimatkaltani ja mulla on paljon ruokajuttuja kerrottavana :)

Lähdimme siis viikko sitten lauantaina aamulla puoli kahdeksalta rentouttavalle lomalle Etelä-Puolaan. Ensin lautalla Tallinnaan. Lautta lähti myöhässä ja juuttui jäihin. Odotimme siis jäänmurtajaa. Alkoi hyvin tuo pikku matkanpyrähdys :)
Hyvin kuitenkin päästiin Tallinnaan. Puolaan lähtijöitä odotti kaksi Taisto Bussid -twodeckeriä tiukan näköisine itäblokkikuskeineen. Kiipesimme siniseen kaupunkimaisemalla koristeltuun Taisto Bussidiin ja saimme paikat yläkerran etummaisesta rivistä - oli muuten hyvät maisemat. Viereen hörähti puolisen tusinaa agronomiopiskelijaa, jotka osoittautuivat koko reissun parhaiksi tyypeiksi. Hyvä flaksi.

Aloitimme kevyen 25 tunnin bussimatkamme Via Balticaa pitkin ja Puolan läpi. Otin muutaman oluen siinä ja mussutin valkoista suklaata. Höpistiin maanviljelijöiden kanssa mukavia ja katseltiin maisemia. Viro oli litteä. Latviassa oli viivasuoria teitä ja mielettömän pitkiä puukujanteita (hortonomi antaa sakinhivutusta kun termit on päin mäntyä, mutta tiedätte mitä tarkoitan). Liettuassa oli säkkipimeää ja nukuin koko maan läpi. Puolassakin nukuin vähän ja luin kirjaa.

Aamu valkeni jo ennen Varsovaa, joten Puolaa tuli nähtyäkin. Mainoskylttien värit olivat itäblokkimaiset nekin ja joka puolella hyrisi Fiat 126 -kotteroita. Koirat juoksentelivat vapaina rapistuneiden talojen välisillä kujilla ja aina välillä maisemaa shokeerasi äkillinen Tesco, Kentucky Fried Chicken tai Ikea.
Rappauksiaan hilseilevät kerrostalolähiöt saivat villiä kontrastia horisontissa piirtyvistä linnoista. Joka puolella näki vuosisataisen kulttuurin yhdistyvän rajuun neuvostoilmeeseen. Ydinvoimala tuprutteli höyryä taas massiivisen linnan varjossa.

Iltapäivällä saavuimme eteläisimpään Puolaan, ohitimme Krakovan ja suuntasimme kohti vuoria. Yht'äkkiä Krakovan jälkeen ilmestyivät kummut ja sitten alkoivatkin käkikellotalot kohtuuttoman jyrkkine kattoineen ja viisine kerroksineen. Näin ekaa kertaa vuoria. Ei tarvii enää olla katkera jasumiehelle Himalajasta (eiPÄ).

Viimeiset parikymmentä kilometriä meni tismalleen samanlaisen maiseman vallitessa. Käkikellotaloja tien molemmin puolin, linna siellä, toinen täällä, satunnainen huoltoasema ja baari talojen välissä. Lopulta saavuimme Zakopaneen ja hotellien, motellien ja B&B:ien määrä quadriplaantui kertaheitolla. Hissit raidoittivat vuorien kylkiä ja ihmiset kävelivät sukset olalla siellä täällä.
Ajoimme (tai siis ajoimme, peruutimme, otimme vauhtia, ajoimme uudestaan) ylös hotellille, joka oli ihastuttava harmaa laatikko ylhäällä metsäisessä rinteessä. Otimme oluet hotellin baarissa ja menimme tsekkaamaan huoneen, joka olikin ihan mukava. Pensionjat Panorama oli kyllä nimensä veroinen: parvekkeelta näkyi 180 astetta jylhää vuorenrinnettä. Kuvia myöhemmin.

Nyt alkaa sattua ranteisiin. Teen pikkuisen töitä ja palaan huomenna siihen, millaista siellä sitten oli.
Mulla on duunihaastattelu neljältä. Peukkuja saa pitää.

Hei bileet!

Olipa hauska viikonloppu, uskolliset lukijani (lukeekohan tätä enää kukaan? Pariin kuukauteen ei ole ainakaan kommentoitu... noh, vittuillakseni kirjoitan silti)!

Perjantaina vihelsin aikalisän, kun tuntui loppuvan taas aika kesken. Lykkäsin Hyvinkääseen menoa ja katselin kotona curlingia karkkipussin kanssa. Se olikin aika hyvä ratkaisu. Tuli ähky, mutta rentouduin. Aamulla en sitten ehtinytkään nukkua kovin pitkään, mutta ei se mitään. Oli ihan energinen olo ja oli kivaa lähteä käymään pitkästä aikaa kotona.
Äiti ja iskä oli hyväntuulisia. Ne oli ihan itse säätäneet digiboksin kuntoon. Niin ne kasvaa ja itsenäistyy, nyyh!

Illalla mentiin sitten Hikiälle bileisiin. Oli hyvä meno ja rento fiilis. En oo pitkään aikaan jaksanut innostua juhlimisesta millään tavalla, mutta lauantaina se maistui - kuten ölppäkin. Tuli hörpittyä iloisesti koko ilta ja suurin osa yöstäkin, kunnes kuukahdin kesken kaiken viiden jälkeen. Sanna peiteltiin olohuoneen sohvalle keskelle kiivasta tanssikohtausta ja siinä hektisen bileen keskellä vetelin tyytyväisenä unta peitto korvissa. Aamulla herätessäni jusba oli vieressä ja pää kipeä.

Oli sellainen hauska eteerinen krapula, juuri sellainen jonka Keimo on sanonut olevan lähempänä Totuutta. Lötköiltiin koko päivä, mä luin koirakirjaa ja muut katto lätkää. Illalla sitten suran vanhemmille, siellä hyvää ruokaa ja laskiaispullaa ja suklaakakkua ja unelmatorttua.

Että rentoa oli. Nyt on jäljellä pyykkäystä, siivousta ja pakkaamista: Tällä viikolla alkaa loma! Perjantaina klo 16:45 käännän aivon nollavaihteelle ja keskityn itseeni, suraan ja elämyksiin yli viikon ajan.

Hyi mikä häntä!

Folkella on tyttöystävä kylässä.















Sen nimi on Fanni.















Ja Seppoa harmittaa.

Puhumisesta voi saada pääkivun

Tulin juuri työhaastattelusta. Oh! Miten rankkaa! Ihan peruskysymyksiä, mutta kun sitä pommitusta jatkuu kaksi tuntia, on takki kyllä ihan typötyhjä. Otin päänsärkylääkettäkin :) "Kyllä mä tähän duuniin pystyn, mä vaan saan tuskia jos puhun siitä."

Nyt meitä on seitsemän jäljellä - eli 10 % hakijoista. Ensi viikolla putoaa kolme tai neljä pois. Jotenkin uskon pääseväni vielä seuraavaan vaiheeseen mutta sen pidemmälle en uskalla ajatella. En usko saavani tota duunia, samalla pelottaa etten saa sitä. Se on mun, mä teen suurinta osaa siitä jo nyt, sitä ei saa viedä multa pois! Mä nautin niistä hommista niin paljon enkä halua tehdä noita muita töitä.

Kerron ensi viikolla pääsinkö jatkoon. Peukkuja saa pitää.

Bad me, I know :(

Olen taas jotenkin ollut säästömoodilla enkä ole kertonut teille että mitä meidän majesteetilliselle keisarittariudellemme kuuluu :)

Joka on siis että hyvää. Duunissa olen ottanut auktoritäärisemmän asenteen työkavereihin ja tulos alkaa näkyä (saan varmaan samalla tärkeilevän pikkunilkin maineen, mutta what the hell). Ei olla vieläkään muutettu töissä, eikä esimiestä ole valittu, asiat vaan junnaa paikallaan. No, kostoksi olen sitten järjestänyt kaiken vallassani olevan mieleiselläni tavalla.

Ja sitten oikeisiin asioihin. Mulla on mahaonnellinen olo (oli jo ennen kuin söin äsken jätskiä, joka onnellisti masuani entisestään). Siis sellainen niin perushyvä fiilis että sen tuntee vatsassa. Heräsin siihen sunnuntaina. Avasin silmät - ei ollut kiire. Venyttelin hartaasti ja huomasin sen olon mahassa. Maha sanoi: "Me ollaan onnellisia. Sä olet niin onnellinen että mua hymyilyttää." Käänsin siinä kylkeä hymyilevän mahani kanssa rakkaan miehen kainalossa ja hymyilin itsekin. Life is good.

Yhdeksän työpäivää ennen lomaa. Konkreettisesti se tarkoittaa, että ensi viikon lauantaina kukonlaulun aikaan suunnataan kohti Euroopan ruhtinasöitä, jos pieni waltarismi sallitaan. Jos pieni toive tai pari sallitaan niin a) ei mölyjuoppotradenominoksennusta päälle bussissa, b) ei rengasrikkoa Liettuan merkitsemättömillä erämaaraiteilla (virn) ja c) ei sitä pelottavaa vuoristotuulta, joka saa heikoimmat oksentamaan. Kuulemma.

Nyt tämä onnellinen pikku taivaanrannanmaalari menee suihkuun lotraamaan naapureiden kiusaksi (helvetti, noille naapureille saa vähän kostaakin! Se mies huusi sille koiralle taas tänään) ja sitten puuvillasatiinin pehmeään pumpulikellutukseen. Hyvää yötä, pienet öhkiäiseni!

ulkoinen kaaos, sisäinen seeste

Kyllä mä tiedän, ettei seeste ole sana. Sen kyllä pitäisi olla, nih!

Mun pöytä töissä muuttaa. Tai ei se ole vielä aivan tosi varmaa. Tarkoitus kuitenkin on, koska tiimi kasvaa eikä mahduta enää meidän koppiin. Oh voi, niin muuttuu maailma! Menetetään keskeinen sijaintimme ja mennään siiven päätyyn myyntijamppojen kanssa. Meidän tiimiin yhdistetään lisäksi pari uutta funktiota ja tulee neljännen lisäksi viideskin tyyppi ainakin teoriassa saman tiimin alle.

Kaikki muuttuu, työajat, työkaverit, koulutusjärjestelyt... Aika hauskaa :) Älytöntä tahtia kyllä yksi tiimi joutuu kaikenlaisiin kurimuksiin.

Eilen oli siis tiimin kehityspäivä. Pizzaa ja olutta ja jumalaton määrä korkealentoisia ajatuksia, jotka kuitenkin jää toteutumatta kun ei ole aikaa :) Mutta oli hauskaa kuitenkin ja kyllä se vaan jotenkin motivoi toi tiimihengen lietsominen. Saas nähdä kauasko näillä tuulilla purjehditaan ennen kuin taas hyytyy.

Yöt menee pipariksi. Sain taas aloitettua lääkkeiden syönnin ja tätä pahoinvoinnin määrää! Viime yönä heräsin puoli kolmelta siihen, että oksettaa aivan sairaasti ja huone pyörii. "Tää huone pyörii aina kun silmäni suljen / Tää huone pyörii vie mut mukanaan." Olin kokonaan unohtanut että tässä on se huono puoli. Ei enää koskaan taukoa lääkityksessä!

Muuten elämä tuntuu oikein mukiinmenevältä ja hauskalta. Täydentelen kalenteritietoja keväälle ja tiiviiltä näyttää. On kaiken maailman hippoja ja pyhiä ja matkaa (=lue: lomaa) ja työhaasteita. Ja kuten nykyään yleensä: hyvää seuraa :)

Ei mulla muuta.

Täytyy ottaa huomioon laajempi skaalautuvuus - ja totta kai integroitavuus

Eilen olikin kaiken kaikkiaan mukava päivä. Olin oikein yllättynyt ja helpottunut. Menin kotiin kaupan kautta aikeenani tehdä makaronilaatikkoa. Käpsyttelin kotiin iloisella mielin. Päivä oli sujunut ok, kello oli vasta viisi ja tiedossa oli kotiruokaa.

Ikkunoista kajastava sininen valo saattoi merkitä kahta asiaa. Joko sura piileskeli edelleen mun kämpillä tai sitten se on unohtanut valot päälle. Sitä se ei tee koskaan, se sammuttaa valot jopa kaupassakäynnin ajaksi. Ihme luontoaktivisti. Olin päässyt ajatuksissani suurinpiirtein tähän asti, kun olin jo sisällä. Siellähän se kyhmyili, mikä tietää aina parempaa makaronilaatikkoa, jei!

En siis ehtinytkään olla ahdistunut eilen. Makaronilaatikosta tuli yllättävän hyvää meksikolaisittain (kidney-papuja, jeeraa ja chilikastiketta), vaikkakin se oli valmista vasta joskus puoli yhdeksältä. Lisäksi tiskasin ison tiskin ja pesin hellan, jei#2!

Tänään pomo tulee Suomeen kolmeksi päiväksi, joten tiedossa on ankaraa palaveerausta ja kehityskeskustelua toisensa perään. Hauskaa, musta ideoiminen on kivempaa kuin puurtaminen. Huomenna meillä on kalenterivaraus yhdeksään asti illalla, joten todennäköisesti ideoimme JA juomme viiniä, mikä tekee tietysti ideoinnista vielä mukavampaa.

Mitä tulee otsikkoon ja sen harhaanjohtavuuteen: voi sääli.

Naapurin apina

Viikonloppu tuntui kerrankin liian pitkältä. Se tosin puolestaan johtuu siitä, että oli inhottava olo koko ajan. Tuntui taas yhteiskuntakelvottomalta ja muiden elämää hankaloittavalta loiselta, joka vaan aiheuttaa mielimurhetta ja hukkaa dvd:t ja rikkoo kirjahyllyt. Sori, beibit, omaisuutenne saamasta damagesta.
Nyt on taas ihan hyvä olo kun tietää, että kiire työssä harhauttaa mukavasti itseruoskinnalta. Illalla voi sitten vetää joko Baileysia tai Xanoreita, kumpi nyt sitten tuntuu sopivammalta :)

Voin pitkästä aikaa taas niin huonosti että oikeesti vituttaa. Väsyn itse ja odotan vain muidenkin väsymistä. Itkeä tihrustan joka ikinen päivä ja fatalistiset ajatukset vaihtelevat pakkoajatusten kanssa. Bloody hell, she's fucked up.
Toisaalta haluaisin nousta barrikadeille ja huutaa että "Perkele! Vielä voitan! Minua ei pieni hulluus kaada!" Kun vaan jaksais. Vielä yhdet torkut, ehkä sitten...
Lupaan pyhästi tämän viikon aikana saada hoidettua rahaa sen verran, että saan ne napit haettua. Sitten ainakin tietää, että parin viikon päästä tie vie ylöspäin.

Niin se naapurin apina. Siellä on varmasti apina. Siellä on siis haukkuva koira, karjuva mies ja apina, joka pitää sellaista UIIIK-UIIIK-UIIIK -marakattimölötystä. Eikö apinat ole laittomia? Siis lemmikkeinä, Suomessa, saa kai ne viidakossa olla. Ja voiko siellä oikeasti olla apina? Toisaalta, mikä muu pitää sellaista älinää? Jusbakin kuuli sen äänen aamulla ja myönsi että apinalta se kuulostaa. Ennen se epäili mun todistusta aiheesta ja väitti että se on varmaan nainen.
Mitähän naiselle pitää tapahtua että kuulostaa siltä? :)

Olen suunnitellut taas uutta lappua niiden postilaatikkoon:
"Hello!
I don't mind the dog barking but please, stop screaming at the dog! That's annoying.
Have you got a monkey in there? I want to see it, bring it over.
Kind regards,
apartment A7"

Firma julkisti lintuinfluenssapolitiikkansa. Tiedän sen olevan varotoimenpide, mutta tuntuu niin hurjalta. Kaikille jaetaan käsiendesinfiointiainetta ja tuli tarkat ohjeet siitä, missä tilanteissa ei saa tulla töihin ja millaisessa tilanteessa ruokala suljetaan jne. Hurjaa.
Olo on kuin Tartuntavaarassa tai jossain virusleffassa. Kohta kaikki on julkisissa kuonokoppa päässä kuin tokion metrossa konsanaan.
Toisaalta, kohta ei edes saa tulla töihin jos on yhtään kipuinen, jee! (tosi jee, pandemiat on niinku mun suosikkeja hei!)
Ja onhan mulla on taas sellainen olo että niiskututtaa ja poskia punoittaa. Jos jäis tosi teatraalisesti sairaslomalle ("Mä aivastin, hei!") ja vetois avian fluhun. Company policy, nääs.

Tänään testaan joulupukin tuomaa pölynimuria. Taakse jää 2½-vuotinen imuriton kausi. Miten sitä ihminen on selvinnyt? Likaisesti, tietysti. Mutta vähänkö olen onnellinen pikkuisesta nuunuustani! Ja oli muuten hemmetin hottis pukki, vaikka kummitytön mielestä se oli lähinnä suran näköinen. Ihme juttu.
Sain muuten myös todella eroottisen Tefal Thermal Spot -kasarin. Se on niin kaunis että tekee mieli vaan kosketella sitä koko ajan.

Alle kuus viikkoa Puolaan! Ens vkl tulee lisäksi mäkihyppyä juurikin Zakopanesta, joten näkee pikkuisen maisemia. Mä en ala jos siellä on kuvottavaa :P
Matkat on maksettu ja mä löysin eilen vahingossa mun passinkin, joten pakko kai sinne on mennä. Hihii, mä olen ihan loputtoman tohkeissani (eli jotain elämäniloa vielä on!) enkä malta odottaa. Toivottavasti ne on laittaneet jo olmit lataukseen Slovakiassa, jotta ne on oikein kelmeinä sitten maaliskuussa.

Kylläpä lumi pöllyää. Nyt täällä olisi se Eukan kaipaama Winter Wonderland: 10 astetta pakkasta ja paljon ihan pehmoista lunta. Luojan kiitos ne yli 20 asteen pakkaset meni pois, alkoi jo aktiivisesti harmittaa sekin asia. Kun muutenkin on kehno olo ja sitten vielä iho kuivuu kroppaan kiinni ja joka paikkaa kiristää eikä pääse edes yhtään ulos... ja sisälläkin oli ihan susikylmä ennen kuin sura ehjäs tilanteen (lue: laittoi termostaatin oikeaan asentoon).
Nyt taas tuntuu silleenkin helpommalta että voi mennä vaikka ulos hyppimään jos kiukuttaa eikä jäädy maahan kiinni.

Kohta on kevät ja voi pumpata renkaat täyteen ja huristella fillarilla töihin. En malta odottaa sitäkään. Sitten mulla on muutenkin parempi olo, elämä hymyilee ja on kivoja lomamuistoja. Edellyttäen, että selviän hengissä kahdesta vuorokaudesta bussissa tradenomiopiskelijoiden kanssa. En lupaa mitään.

Minua on purtu!

Se oli pakkanen! Se puri mua nenästä ja peukalosta!

Tulin siis juuri kotiin. Hrr! 16,3 astetta, mutta tuulee niin ettei pystyssä meinaa pysyä. Oli vielä rotta matkassa ja olin ihan varma että mulla on puolikiloinen jäätorakka kun pääsen kotiin - jos pääsen.
Ei ollut, tuolla se Folke ottaa takaisin paikkaansa laumassa. Se oli siis näyttelyssä, sijoittui agoutijunnuissa kolmanneksi tai jotain sellaista, en kysynyt kauhean tarkkaan. Olivat vaan moittineet sen värin tummuutta. Hehee, kehno rotta, liian tumma, ettei häpeä! :D

Pääsin siis kuitenkin juuri kotiin. Koulutusviikko on vienyt paljon aikaa. Nyt on uunissa kalikset ja ranskikset ja jälkkäriksi Baileysiä. Uuuh. Terveellinen setti. Mutta kaliksia ja ranskiksia en ole syönyt ainakaan maaliskuun jälkeen! Oho, ei ole ketsuppia. Laitoin mediterranean tomato & olive -tahnaa. Sopii hyvin. Joka kodin niksipirkko. Tuntuu kuin söis ranskispastaa.

Tänään mua on alkanut ärsyttää. Syy on naiset, jotka koittaa vaikuttaa siltä, että ne tietää asiasta, josta ei tiedä, ja käyttää fraaseja, jotka ne on salettiin kuulleet veljeltään/isältään/mieheltään. Tiedän, yleistän, mutta ei miehet tee sitä!
Tällaisia kommentteja on esimerkiksi:
"Fordeista ja Opeleista ei löydy kuin maanantaikappaleita"
"ei mitään Ranskalaista -> siellä osataan tehdä viiniä ja patonkia mutta ei todellakaan autoja"
"Nissan -> konepoka/vuosi on liikaa"
"Auto joka on päivän ajossa ja viis pukilla ei kiinnosta mua juurikaan..."

Miksi, oi miksi? Yksikään nainen ei omasta aloitteestaan keksi tuollaisia lauseita. Ei lauseissa ole mitään vikaa, mutta kun niistä kuulee sen "Ah, olipa hyvin sanottu, täytyykin ottaa toi käyttöön!"
Kun mä seuraavan kerran teen niin, lyökää mua.

Auttaiskohan se Baileys tähänkin? :D

Auttoi se. Jee, viina ratkaisee kaiken!

37½, 500 ja 800

Nyt se on alkanut. Tästä päivästä alkaen teen 7½ tuntia töitä päivässä tai korkeintaan 37½ viikkotuntia, ellei muusta sovita etukäteen ja siitä suoriteta kohtuullista korvausta.

Olen ollut aivan typertyneen onnellinen. No okei, olin tänään töissä jonkun 8 h 40 min, mutta teen loppuviikosta lyhyempää päivää. Lähdin hymyillen puoli kuudelta kotiin ja ilta tuntuu loputtomalta, vaikka olenhan mä usein ollut siihen aikaan kotona. Nyt vaan on kaikki erilaista kun se on Päätetty. Tuntuu oikeesti kuin ois voittanut arvalla tai ehkä ennemmin löytänyt kultaa huuhdottuaan turhautumiseen asti.

Arvatkaa, miten pieni ihminen olin? Duunikaveri osti 500 euron (ja tää hinta oli -70%) takin ja mua kyllä vähän katkeroitti. Kettukaulukset ja kaikki. En mä sitä rotsia haluu, mä haluun että se ostaa satasen takin ja antaa ne ketturahat mulle. Mä voisin käyttää ne paljon... kauaskantoisemmin. Ostaa olutta, matkustaa... olisin voinut maksaa velkoja ja ostaa loppurahoilla vaikka toisen vuohen sen ensimmäisen kaveriksi. Mä olen niin kapeanäköinen, itsekäs ihminen, mä haluan ne takkirahat! :'( Tai Intiaan, sekin käy. Intiaan JA 400 euroa? Tämän kerran.

Alepassa oli 800 g lakumixit tarjouksessa. Saatanan saatana. Vedin jonkun 350 grammaa lakritsaa ja nyt on kehno olo. Siksipä täältä tähän.

Uusi vuosi, uudet elämykset

2006. Nyt, vuoden kuudentena päivänä, yhtäkkiä herää se uudistumisen tunne. Yleensä se tulee 1.1. illansuussa pahan olon helpottaessa. Iskee odotus siitä, mitähän kaikkea kokee. Näinä päivinä ei muista hulluuttaan, väsymystään tai juuri velkojaankaan: uuden vuoden mielikuviin ei kuulu lääkepöhnä, itkuiset illat tai ulosottokirjeet. Näinä päivinä muistaa kevään kuivana ja kuulaana ja odottaa kaikkea uutta sellaisella sinisilmäisellä innolla. Ihanaa!

Onko sitten aikuinen kun lakkaa odottamasta aina uutta? Vai odottaako maailman vakiintunein kotirouvakin vielä keski-ikäisenä uuden vuoden tuovan elämyksiä? Löytääkö joskus samanlaista tyydytystä pysyvyydestä? Kerron jos joskus tunnen pysyvyyttä useammillakin elämänalueilla :)

Mitä sitten uskaltaa uudelta vuodelta odottaa? Kuinka paljon saa toivoa ja millaisia asioita? Vai saako toivoa mitä vaan mutta odottaa maltillisesti? Miksi kysymysmerkki on yleisin välimerkkini? Siirryn nyt entryni pistevaiheeseen. Piste.

En ala listata odotuksiani tältä vuodelta. Odotan lähinnä hengissäpysymistä ja normaalia ihmisenä kasvamista. Virheiden tekemistä ja niistä oppimista. Hyvä niin. Haluan mieluummin olla avoin kaikelle , iloita onnistumisesta ja surra menetyksiä, tuntea tunteet puhtaina ja ennakko-odotusten ulottumattomissa.

Toiveita onkin sitäkin enemmän.
Toivon, että vuonna 2006

Saan valita - taas - mieleiseni presidentin. Mieluusti jo ensimmäisellä kierroksella, en mä jaksais montaa kertaa juosta äänestämässä.
Saan herätä venytellen ja hitaasti monen monituisena aamuna pitkin vuotta ja kiinnittää huomiota siihen, kuinka kerta kerralta on valoisampaa, valoisampaa, valoisampaa ja sitten taas hämärämpää ja hämärämpää. Nähdä sen valon ja tiedostaa sen.
Saan juoda maukkaan ja mehevän oluen kaikessa rauhassa pienessä kuppilassa kaukana eteläisessä Puolassa ja sen jälkeen kävellä rakastettavan partahyypiön kanssa ihan vieraita katuja.
Saan tavata uuden valloittavan vauva-apinan, ihan tuoreen. Ja tykkäänkin siitä kun se kerran on perhettä. Ja sillä on ihan hölmöt varpaat :P
Saan asua tässä, tehdä töitä ja olla idioottimaisen rakastunut :)
Saan oppia monta täysin merkityksetötä knoppia ja jippoa.
Saan kuulla aonakin yhden iloisen uutisen maailman olon paranemisesta.
Saan tuottaa iloa muiden elämään, auttaa muita ja omalta pikkiriikkiseltä osaltani tehdä maailman hengestä parempaa.
Saan kesäksi maailman suloisimmat sandaalit ja hassun hatun ja sitten menen torille ja kauppahalliin ja ostan jotain hassua sekä purjon.

Out Of Office!

Minä rakastan sitä, että voi luoda Out Of Office -viestin. Vaikka mun wizardi ei toimikaan eli se viesti ei toimi, se sen kirjoittaminen <3 Uuh!
Nytkin kirjoitin hienosti että

"Hello,

thank you for contacting me.
I am OOF on thursday January the 6th as it is a national holiday in Finland.

I have limited access on email and response will be slower than usual.

Kind regards,

S.H.
Blaadiblaadi."

Tulin kovin onnelliseksi, vaikka tiesin, että kun painan ok, tulee error joka sanoo että viestiä ei voi tallentaa. Nyt kukaan ei näe mitään viestiä, mutta se sen kirjoittaminen... se luo levollisuutta.

Sain tänään pariviikkoisen koulutuksen pakettiin ja trainee sai lopputestistä hienosti lähes täydet (kirkkaasti läpi vaikka vaadittiin 90%), että vähänkö on näitä ilonaiheita ollut. Töissä siis kaikki etenee kuin höyryjuna ja elämäkin on kuin mannapuuroa ja mansikkaa, whoo-o-o-oo-aaa.

Öh, mun piti kirjoittaa vaikka mitä siitä, kuinka miellyttävä paikka maailma on, rotat on terveitä, kevät tulee jne jne. mutta lähdenkin mieluummin kotiin lukemaan kirjaa ja hillumaan ilman kenkiä (ehkäpä ilman housujakin, kjäh!) Kotona saa tehdä mitä haluaa!

ihanaista joulua

http://artpad.art.com/?irx5fikiey4

wooops

Lämmin ja vilpitön anteeksipyyntöni, mussut. Olette olleet aivan heitteillä. Olen niin loputtoman väsynyt että tekee mieli vaan ryömiä sängyn alle ja alkaa kasvaa sammalta. Tiedättehän, se tunne kun huomaa hieroneensa silmiään niin että niihin sattuu se hinkkaus? Kun herättyään ensimmäisenä tuhertaa itkua siitä että uni loppuu? Kun itkee illalla sitä, että tiskit haisevat, mutta ei pääse sängystä ylös tiskaamaan ja tietää niiden haisevan aamulla enemmän?


No jaa. Päivä kerrallaan - pakko tän väsymisen on joskus loppua. Sääli vaan että jouluohjelma on sellainen, ettei saa juuri nukkua pitkään koskaan. Haluaisin vaan vetää 12 h unet ja hillua yhden päivän pyjamassa eli nakupellenä.
Pakko on vielä korostaa, että töissä on kyllä kivaa ja kun pääsee sinne ja saa kaakaonsa ja vetensä ja avaa koneen, on taas ihan ok olla ja päivä menee aika siivillä. Ehkä se johtuu ihanista työviihdyttäjistäni eli teistä :)

Tuli muuten firmalta ehkä ekologisin lahja ever:
Stockmannin pahvilaatikko, jossa täyteheinää ja styroksinpaloja. Siellä oli viinipullo (huom! myös se sukkaverkko!) ja kovapahvinen, päällystetty ovaalinmuotoinen paketti (vrt. hattulaatikko), jonka sisällä oli muovista pehmikesilppua ja neljä eri pikku pakkausta, mm.
1) 12 yksittäispakatun keksin muovikehikko (vrt. konvehtirasia) pahvilaatikossa ja sitten kutistemuovissa
2) Peltirasia, jossa muovikehikko, jossa 15 yksittäispakattua (folio ja paperi) valkosuklaapalaa.
3) Peltirasia, jossa paperi, jossa 30 yksittäispakattua minikonvehtia.

4) oli kahvia.

Eli siis tuo neligrammainen minikonvehti on tehty ranskassa eksoottisista raaka-aineista. Sitten se on pakattu yksittäisfolioon, paperiin, peltilaatikkoon, muovisilppuun, pahvilaatikkoon, ekokuitusilppuun ja lopulta pahvilaatikkoon. Mutta ihan hyvältä maistui. Kuitenkin helvetisti vaivaa että saa suuhunsa säälittävän tirppamakeisen. Ei ees sellainen fiksu päistävedettävä folio vaan sellainen mikä pitää tyyliin repiä hampailla auki. Ei ole laitaa!



Nyt menen nukkumaan, univelka on sietämätön.

Joulua, mussukat! Olkoon joulunne täynnä levollisuutta ja rakkautta. Ajattelen teitä :)

Niisku

Nyt jo viikko sairaana :(

Onneksi olen saanut lötköillä koko viikon Hämeen maisemissa hyvässä seurassa ja olen saanut osakseni paljon empatiaa ja hurjasti silityksiä :)
Eilen sain lisäksi lääkäriltä käskyn pysyä vielä tämän viikon pedissä ja määräsipä vielä Codesanit ja antibiootit nassuteltaviksi. Nyt mulla onkin kunnon lääkekaappi: Yskäriä, Bafucineja, buranaa ja antibiootteja. Kyllä kelpaa!

Tänään palasin kotimaanlomalta kotiin ja olisi todellakin syytä siivota. Leivoin sen sijaan inkivääritattarilastuja. Ovat varmaan ihan hyviä, en vaan maista mitään. Niistä tuli kauralastujen sijaan tattarilastuja, koska mulla ei ollutkaan kaurahiutaleita. Leivoin myös puolukkapiirakkaa, johon laitoin tupla-annoksen kanelia ja tsatzikimaustetta. Eläköön... ööh.. Kreeta ja... Sri Lanka?

Nyt on kuumeinen olo. Otan kermaliköörin (ei, en ole ottanut codesania tänään)ja ryömin petiin. Täältä tähän.

Lauantaivekkari

Ihana, kiireetön aamu!

Söin suklaapuuroa ja kuuntelen sängyssä köhkäillen ihanaa musiikkia, jonka elämääni on tuottanut ihana mies.
Ihana viileys varpaissa ja ihanan lämmin selällä. On ihana odottaa tulevaa, ihana muistella elämää ja ihana olla juuri tässä hetkessä.

Tämä hetki on ihana elämäni, se kokonaan. Minä olen tässä kokonaan. Kunpa voisi jokaisen hetkensä ottaa näin, niin puhtaasti, ettei kuoleman sattuessa tarvitsisi kuolla odottaessaan elämän alkua vaan eläessään.

Kunpa emme unohtaisi näitä elämän väliinputoajahetkiä! Hetkiä juuri ennen lähtöä tai hetkiä matkalla - en koskaan elä sen paremmin kuin aamun bussissa. Haluan rakastaa jokaista yrmyotsaista kanssamatkustajaa ja vihaista tuhahtelijaa. Haluan katsoa maailmaani ja itseäni. Tunnustella penkkiä itseäni vasten, itseäni ikkunaa vasten, naapurin naputtavaa jalkaa lattiaa vasten, kutittavaa pipoa otsaani vasten, työstressiä levollisuuttani vasten - maailmaa minua vasten.

Näinä hetkinä minä elän odottamatta mitään.

Täältä tulee hirmuinen Sanna

Pari pohojammaalaista kirosanaa näin alkuun.

Ei oo kauheesti noita rahavaroja. Pyöräilin töihin. Ottaa muuten 45 minuuttia kun paahtaa (liian lämmin sana tosin) tuolla jäisessä vastatuulessa eturengas puolityhjänä. Oli kyllä toppatakit, lapaset, pipot, sukkikset ja kaulaliinat, mutta kyllä siinä nousi niskavilla pystyyn kun näki meren olevan jäässä. You heard me, jäässä, sata metriä rannasta. Töissä katsoin ilmatieteenlaitoksen sivuilta, että Sasantin isä oli hoitanut mulle -9 astetta. Siinä teille ilmastonmuutosta, perkuti. Se kasvihuoneilmiö tänne ja HETI!

Oli kyllä punakat posket kun ryysin tänne kopille avaamaan linjaa. Eilisestä työmotivaation täydellisestä murenemisesta ja aamuisesta Presson työpaikkailmoitusten syväluotaamisesta huolimatta olin hyvällä tuulella. Tämä on niin riski likka että se ei pienestä vastatuulesta kaadu. I have cunning talent and I'm not afraid to use it! (Pakko oli kysyä Samilta, kirjoitetaanko Cunning noin. Tulee jotenkin liikaa cunnilingus mieleen.)

Oh well, olen kuitenkin päättänyt suuntautua lehmistä lampaisiin ja ei, tämä ei enää liity siihen cunnilingukseen, vaan Minkan mulle lähettämään Dalailamatestiin, jonka mukaan mun elämän ykkösprioriteetti on ura.

Eilen oli mukavan rentouttava ilta. Saatiin töissä pitkästä aikaa sellainen seesteinen tilanne aikaan, ettei mitään akuuttia ollut jonossa. Kotona sitten mikrotin sämpylöitä ja söin niitä juuston kanssa ja juorusin. Juuri sellainen arki-ilta, joista haluan elämäni täyttyvän. Levollisuutta ja laatuseuraa.

Ilmoittauduin juuri taustafirman pikkujouluihin. Niissä on teemana Idols ja myös KARAOKEKILPAILU! En malta odottaa! Syytä olla kans avoin baari eikä mitään drinksulippupelleilyä. Vähän on itäblokkipikkujoulut kyl.

Tänään en tee ylitöitä! Olen onnellinen tytö.

Mä en parhaalla tahdollanikaan saa näemmä puhuttua mistään paitsi töistä. Voisin puhua ruoasta, mutta on massuhankaluuksia eikä ruoka tunnu hyvältä ajatukselta. Voisin puhua surasta, mutta sitten taas valuis ruutu siirappia siinä määrin, että lukijakunta kaikkoaisi. Tyydyn haaveilemaan surasta hetken hiljaa.

[...]

Ei muuta tällä kertaa.

Yleisön pyynnöstä

Hyvää huomenta, mussukkaiset. Olen ollut töissä niin kiireinen, että olen vallan laiminlyönyt teitä. Se johtui Tanskasta: Ollessani Kööpenhaminassa kirjoitin kolme metriä pitkän entryn ja juuri ennen sen valmistumista nukahdin läppärin päälle ja siitähän sitten loppui virta. Yh. Juuri kun olin kertonut miekkakalasta, artisokasta, pinaattiflanista, viinereistä, briejuustosta (jota oli kiekkoina aina sekä aamiais- että lounaspöydässä), flambeeratuista letuista, lohivodkapastasta, kuivatusta kookoksesta, hamppuoluesta ja ihanasta, ihanasta vadelmatuoremehusta. En ehkä aloita alusta, mutta siis että Tanskassa oli hyvää ruokaa. Sääli ettei Jasu ollut ravintoterapoimassa.

Ajettiin myös kartingia! Mad Finn, sanoivat mua. Se oli hauskaa ja sillä pääsi ihan kauhean lujaa. Sain kinkkuun mustelman ja istuminen teki kipeää, mutta ajoin kierroksen alle 49 sekunnin ja olin siitä iloinen.

Mutta kyllä mua väsytti kun tulin kotiin. Oli ihan vähän ihanaa käpertyä konvehtien ja partahyypiön kanssa kainaloitsemaan.

Töissä on ollut ihan älytöntä rumbaa. Olen lähestulkoon raunioina, mutta nautin siitä suuresti. Olen saanut paljon aikaan ja näyttänyt kyvykkyyteni - kehuja on tullut myös ulkopuolelta. Jesh. Pohjustan sitä palkankorotusvaatimusta *virn*

Torstaina on sitten se suuri uuden työkalun launch, jännittää vähän. Koko puhelun kulku muuttuu ja kesto about kolmin-nelinkertaistuu. Oon tänään tehnyt sellaisia scriptikäännöksiä, kun pitää olla valmiiksi muotoillut argumentit yleisimpiin mussutuksiin.
Ja me ollaan ekat koko EMEAssa jotka ottaa sen käyttöön! Tänne ja Ruotsiin tulee pitkin maailmaa ihmisiä tsemppaamaan ja hypettämään. Uujee.

Ja perjantaina aloittaa uusi ihminen, aluksi kolme päivää viikossa. Kolmikymppinen naishenkilö, oli haussa jo silloin kun toi nykyinen valittiin. Tää on kuulemma hyvinkin pedantti ihminen. Katsotaan, katsotaan.

Viikonloppuna oltiin suran siskolla Jyväskylässä. Oli leppoisaa - ja mä rakastan autolla matkustamista. Tehtiin ruokaa, katseltiin valokuvia ja mentiin oluellekin. Uppouduin kiehtovaan keskusteluun teatteriohjaajahippikääkän kanssa. Puhuttiin taiteesta, elämän nerokkuudesta ja ihmisen sokeudesta. Ja kauneudesta, mutta siitä olimme eri mieltä. Setä joi Camparia, minä join "Kinkku Pahana". Se oli imelää.

Matkakuume vaivaa. Katsomaan olmia luolaan, ja vielä hyvässä seurassa!

No niin Henska, nyt olen kirjoittanut.

väiski aamussa on hankala asia

Öh.
Heräsin aamulla kello 7:01 piilarit päässä, telkkari auki ja tietokone päällä. Kävin ottamassa linssit pois ja nukuin tunnin torkku päällä.

Kun pääsin autolle, istuin pari minuuttia odottamassa auton lämpeämistä. Kuuntelin radiota ja pohdin syntyjä syviä. Havahduin siihen, että kello suhasi lujaa vauhtia eteenpäin. Pääsin kolaroimatta kadulle ja huoltoasemalle. Haukotellen kapusin ooppelista avaamaan bensatankin korkkia. Korkki katolle ja pistoolia ottamaan, kunnes tajusin että bensakorkki vierii kovaa vauhtia kadulle. Pistooli takaisin ja säntäys korkin perään. Hihittelin itselleni (ja neitiydelleni) kun pääsin takaisin auton luo. Autolla hämmennyin entistä pahemmin, kun siinä mittarin ja ooppelin välissä seisoikin keltaliivinen setä. "No niin, nyt mut julistetaan ei-toivotuksi asiakkaaksi ja ajetaan pois."

Sedällä oli harmaa tukka ja sellaiset poliisiviikset. Nimikyltissä luki Väiski. Väiski kuitenkin hymyili ja kysyi että "ysivitosta siis?" ja minä olin että anteeksi että miteh? Joh? Parillakympilläh? Ja niin Väiski tankkasi auton ja pesi tuulilasin (ja sivuikkunat, peilit ja takalasin) ja minä olin kassalla ihan häiriössä että hitto vie, ei oo rahaa antaa tippiä. Noloa. Lähtiessäni Väiski hymyili ja vilkutti. Ei oo nykyajan nainen tottunut palveluun huoltoasemalla.

Ajoin töihin ja sain vielä parkkipaikankin silleen, ettei kummallakaan puolella ole tolppaa (Pelkään nykyään kapeita paikkoja ja auton kylkiä). Jee! Hipsin yläkertaan ja Pomo tuli samoin tein sanomaan, ettei duunikaveri tuu tänäänkään töihin, mahatauti jatkuu. Että ei tarvii sitä konetta siis hakea tänäänkään. Ja tosiaan meikätyttöäkin oksettaa ja paleltaa koko ajan - mutta täällä sitä vaan tapellaan asiakkaiden kanssa.

Muuten olo on hiphei, jännää miten elämä onkin niin leppoisaa.

Hiphei, nyt se alkaa, siis pistä housut jalkaan

Vanhojen lastenohjelmien tunnarit essi "me-mennään-naimisiin" vuorelanesittäminä on kivat kun ne soi päässä. Argh.

Viikonloppu oli kaksijakoinen. Oli kauheen kivaa olla siskon porukalla ja erinomaista oli nähdä suraakin. Samalla olin fyysisesti mälsänä, huimasi ja heikotti ja raajat puutuivat. Kiukutti koko sekunduus. Oli myös sellainen anteeksi-olo koko ajan, teki mieli vaan ryömiä nurkkaan pois tieltä.
Täytyy vaan muistaa olla suuttumatta itselleen ja olla muuttumatta kärsimättömäksi. Tiedän kuitenkin, että tämä menee ohi kun taas vaan odottaa kaikessa rauhassa.

Saan firmalta käytetyn koneen halvalla. Turns out se on joku ihan rupu ja vielä rumakin. Noh, saapahan jonkun jolla toi age of empires ehkä pyöriskin. Pääsee vallottamaan maailmaa :)

Toivon jotenkin että tää aivastelu ja palelu etenis kuumeiluun asti. Voisin hyvällä omallatunnolla pikkusen lepuuttaa ja vaikka karata suraa kiusaamaan tuonne historiallisiin maisemiin. Jotenkin sitäkin ikävä :) Kumma juttu...

No more mr. nice guy

Fiksumpiakin aamuja olen kokenut. Heräsin - en tavoiteaikaan seitsemältä - kello 8:40 ja huomasin ostaneeni väärän värisiä sukkahousuja. Taistelin sukkiksia ja hametta päälle, etsin puhdasta paitaa ja koitin antaa rotille juotavaa, kaikki samaan aikaan.

Samassa huomasin, että Pelle oli taas mennyt huonompaan suuntaan. Leuka oli ihan keltaisessa töhnässä ja se hengitti kauhean raskaasti. Noh, rotta boxiin, boxi kassiin ja sanna kasseineen bussiin. Töihin 40 minuuttia myöhässä, jee. Enkä tietenkään voinut edes ilmottaa, kun puhelin on sulki.

Seuraavaksi oli vuorossa soittelurumba eläinlääkäreille. Pilvi ei ollut töissä, joten jouduin etsimään toisen paikan. Lopulta tavoitin Perkkaalta Espoon Eläinlääkäriaseman, jolla oli vieläpä poliklinikka-aika. Eli linjat kiinni ja säntäys bussiin. Lepuskissa pois ja eksymään. Saakutin Perkkaa, pitääkö olla niin paljon kerrostaloja ja pikku polkuja joilla ei ole nimiä! Olis tarvittu Henskaa. Siinä Eltelin pihalla seisoessani kuuraisessa maassa hinkuva rotta kassissa oli kyllä Henskan lisäksi ikävä ihan ketä vaan, joka ois ettinyt mulle sen paikan ja silittänyt tukkaa.

Löytyi se lopulta ja palvelu oli hyvää. Päästiin Pellen kanssa suoraan toimenpidehuoneeseen odottamaan, kun odotustilassa oli vetoa. Eikä meidän kauaa tarvinnut odottaakaan, kun kiltti lääkäritäti tuli Pelleä katsomaan. Märkivä hengitystietulehdus, se sanoi, ja voidaan koittaa yhtä tehokasta antibioottia ja kipulääkitystä pistoksina. Kysyin että jos ollaan ihan realistisia, mikä on ennuste. Täti pudisteli päätään ja sanoi, että olisi niin hienoa jos aina vois kannustaa vielä yrittämään, mutta ennuste on kyllä huono. Jotain toivoa on, mutta on todennäköisempää, ettei kunto palaa ennalleen.

Se oli sitten sillä selvä. Pyysin eutanasiaa ja täti laittoi rauhoitusaineen Pellen koipeen. Silittelin Pelleä, nukahtamiseen meni kauan. Juttelin sille kaikista niistä syödyistä sähköjohdoista ja kirjoista ja siitä, miten kova ikävä mulle sitä tulee. Nukahti se sitten ja täti tuli laittamaan kaksi isoa ruiskullista lopetusainetta rintaonteloon.

Että se Pellestä. Nyt on enää nuori polvi jäljellä. Seppo on lauman vanhin, eikä silläkään ole ikää kuin puolisen vuotta. Nyt mä istun töissä päänsärkyni kanssa kuollut rotta kassissa. Ja puhelin soi ja se soi ja se soi. Ja järjestään kaikki asiakkaat valittaa. Mä olen saanut jo neljä huutajaa tunnin sisällä. Uhkailut on tosin rajoittuneet ainoastaan kuluttajansuoja-asiamieheen. Eiku mikä se on.
Ennen toimistoajan loppua pitäis myös saada yks projekti alkuun, eikä tarvittava ohjelma asennu.

Hiphei!