Tämän päiväkirjaosion edelliset osat:
Nyt on vissiin se legendaarinen "nukkuneen rukous" -olo. Tulimme uudenvuodenreissulta kotiin vähän ennen yhdeksää illalla ja pitkistä yöunista huolimatta voisin edelleen olla peiton alla. Puodilla on aivan jäätävän kylmä tässä etuhuoneessa ja yritän keksiä syitä hengailla rukkihuoneen puolella.
Lähdimme kohti Tallinnaa perjantaina yhdeksän jälkeen. Viikkarin buffetti oli ihana, ihana - kerrankin sain mahani täyteen ja oikein herkullisesti vieläpä. Söin kevätkääryleitä, graavi- ja kylmäsavulohta, erilaisia quinoa- ja bulgursalaatteja, paahdettuja punajuuria ja fetaa, yrttimozzarellaa... Noh, kaikkea hyvää. Jälkkäripöydästä testailin jätskiä, juustoja viikuna-laakerinlehtihillokkeella sekä maltanriisiä, joka muistutti lähinnä kuivahtanutta appelsiiniriisiä.
Päästyämme asunnolle oioimme jotakuinkin suoraa päätä unille (paitsi ne, jotka lähtivät baariin). Aamulla Jussi sitten alkoi kärttää aamiaiselle lähtöä jo hetken aikaa ennen kuin mä olin valmis heräämään.
Aamiainen vedettiin totuttuun tapaan naapurin SWAT-joulupukki-kohvikissa: Latte ja mozzarellacroissant sekä possulimpparia. Ne oli kesän jälkeen remontoineet paikan ja vessa oli uudistettu krokotiili- ja tiikerikuosiseksi kullan ja pronssin sävyissä. Aika villiä :)
Aamiaisen jälkeen olikin hyvin energiaa kulttuuripuoleen. Kävimme Zusban kanssa historiallisessa museossa Pikk-kadulla. Museo aukesi kesällä remontin jäljiltä ja uusi pysyvä näyttely käsitteli Viron ja virolaisten selviytymistä erilaisissa haasteissa 11 000 vuoden aikana. Museo ei ollut suurensuuri, mutta rakennus oli kiinnostava ja näyttely toteutettu modernisti. Videoinstallaatiot ja kellarin hands-on -huone olivat pirteitä ja hyvin toteutettuja. Suuren kiltasalin näyttely olisi sitten voinut olla paremmin jäsennetty, siinä oli selvästi lähtenyt visuaalinen suunnittelu niin villiin lentoon, että käytettävyys jäi toiseksi.
Kaiken kaikkiaan museo oli kyllä sen vitosen arvoinen (ja Zusbahan sen maksoi).
Iltaruokailimme hyvissä ajoin, koska saimme pöydän vain ja ainoastaan puoli neljäksi. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska ruoan jälkeen ehti lepäillä hyvin ennen illan aktiviteetteja.
Söimme Must Lammas -ravintolassa Sauna-kadulla. Olin vaklannut ruokalistaa jo päivällä, kun tassuttelimme ravintolan ohi, ja olin aika innoissani. Ravintola oli pieni ja siisti, kodikaskin, ja palvelu oli ystävällistä. H valitsi meille pullon rieslingiä (en muista mistä), joka tarjoilijan mukaan oli "not very sweet", mikä oli bullshittiä. Hyvin puoli pulloa makeaakin viiniä näemmä meikäläiseen putoaa, joten mitään ei menetetty :)
Otin alkuun blinejä "punaisen mädin" kera. Mäti taisi olla kirjolohesta. Blinit olivat ohuenohuita, mikä oli lievä pettymys, mutta kokonaisuutena annos oli ihan jees.
Pääruoaksi otimme Zusban kanssa samaa, mikä on hyvin harvinaista. Valintamme osui ruokalajiin nimeltään Ktshutsh. Se oli sellaista pataa: lampaan niskaa mureaksi haudutettuna, munakoisoa, paprikaa papuja ja perunaa. Oikein hyvää, kuumaa ja runsasta. Seurueessamme syötiin myös villisikaa, saslikia sun muuta.
Jälkiruoka olikin sitten ihan oma, jännittävä tarinansa. Moni listan jälkkäreistä kuulosti kiehtovalta, mutta järjettömänä kermaisten vanukkaiden fanina päädyin melko pian vuohenjuusto- creme bruléehen ja onnistuin vielä ylipuhumaan H:nkin ottamaan sen. Kaikkiaan neljä seurueestamme valitsi kyseisen herkun. Innostukseni jatkui vielä, kun näin annoksen. Annos oli kauniisti viimeistelty. Vanukkaan kanssa tarjoiltiin puolukkakastiketta ja ananaskirsikoita (joita rakastan). Vanukkaassa oli hyvä, rapsakka kuori ja itse vanukas pilkuttui lupaavasti vaniljansiemenistä. Otin kunnon kimpaleen lusikkaan ja lapsellisen innoissani aloin mussuttaa saalistani.
Vanukas oli koostumukseltaan suloisen samettinen ja maultaan muistutti lähinnä homeista oksennusta. Se oli tehty vuohenjuustosta, kyllä, mutta siis vuohenhomejuustosta, ja homeen maku peitti kaiken muun alleen. Olen vieläpä homejuustojen ystävä, mutta tässä yhdistelmässä maku oli vaan niin kamala, että annos oli syömäkelvoton.
Kierrätimme neljää vanukastamme seurueen yllytyshullujen maisteltavina ja jotkut rohkeat ottivatkin lusikankärjellisen uteliaisuuttaan. Onneksi talo oli tarjonnut puolukkasnapsit, joiden rippeillä sitten yritettiin taittaa suussa viipyilevää yrjönmakua. Moni kertoi ilokseen saaneensa homeenmakuisia röyhtäyksiä pitkin iltaa. Joy.
Lepäilimme asunnolla olutta naukkaillen ja huonoja vitsejä kertoillen, kunnes oli aika kiivetä Tanskan kuninkaan puutarhaan katsomaan ilotulitusta. Se olikin komea, monen mielestä hienoin Tallinnassa näkemistämme. Itse en ole ihan varma, mutta hieno se joka tapauksessa oli.
Asunnolla tanssailimme hetken 90-luvun hittimusiikin tahtiin (yay, spotify) ja menimme aika hyvissä ajoin nukkumaan (paitsi ne, jotka lähtivät baariin).
Laiva kotiin lähti neljältä. Olimme siinä vaiheessa nälkäisiä kuin karhut keväällä ja kaikki haaveilivat ranskanperunoista. Tarjontaa kartoitettuamme päädyimme Zusban kanssa syömään Eckerö Bistroon, josta ei ranuja saanut, mutta halusimme lämmintä ruokaa kuitenkin eivätkä lihapullat kiinnostaneet.
Aloitin syömällä salaatin inkiväärimarinoiduista ravuista, paahdetusta parsasta, kapriksista ja avokadosta. Z söi valkosipulietanoita. Pääruoaksi otimme samaa (ja se on edelleen hyvin harvinaista!), karitsaa ja paahdettua valkosipulikastiketta sekä valkosipuliperunoita.
Salaattini oli hyvä, joskin "ravut" olivat jotain jokirapu-katkarapusekoitusta. Parsa oli upeassa muodossa, paahdettuna ja balsamicosiirapilla höystettynä. Avokado ja etäisesti mangoinen jogurttikastike toimivat hyvin. Se inkivääri jäi makupaletilta puuttumaan, kaipasin vahvempia makuja.
Karitsan odottelu tuntui ikuisuudelta. Annokset olivat reilut eikä kastikkeessa pihtailtu. Tosin kritiikkiäkin löysin taas: Perunoissani oli tummanruskeiksi palaneita siivuja, valkosipulin maku puuttui perunoista lähes täysin ja lammaskin oli aika tavalla turhan kypsää fileen ohuista päistä. Kastike oli maukasta ja kasvislisuke (porkkanaa, parsaa ja jotain, mitä en nyt muista) oli tosi herkullista.
Setti oli kokonaisuutena hyvä ja sen päälle oli hyvä mennä hyttiin köllöttelemään ja syömään karkkia.
Siinä taisikin sitten olla kaikki, mitä reissussa napaani ahdoin (sipsejä kyl kans). Raajoja ei mennyt poikki. Nyt sitten orientoidutaan tähän maailmanlopun vuoteen. Kiitos kaikille mukana olleille!
Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet, joskin rankat häät. Hääpari oli hyvin kaunis/komea, vieraat nauttivat olostaan, tarjoilu ja järjestelyt olivat toimivia. Erityisen iloinen olin hääparin vauvauutisesta.
