Skannaamisesta

Onko tässä blogissa koskaan käsitelty sitä, mitä mä tunnen skannaamista kohtaan? Noin niinkuin toimenpiteenä? Tuskin. Mä vihaan sitä. Varsinkin jos skannattavana on kymmenen 500 kuvan albumia. Yrität löytää ne sata haluttua kuvaa, kieputat, väänäät, varot, kannattelet, tuet, murjot, venkslaat, väkerrät ja hikoilet. Kädet alkaa krampata parin tunnin jälkeen. Janottaa.

Kun kansiot viimein loppuvat, huomaat, että se-ja-se kuva on kyllä vielä skannaamatta... missähän kansiossa se olisi? Puuttuuko kokonainen kansio vai oletko vain hyppinyt yli? Aargh, hermoromahdus.

seitsemän kirjaa, seitsemän joutsenta

Iih, sain Zusbalta kaksi Sufjan Stevens -levyä synttärilahjaksi. Se on melkein parempaa kuin saamani itse ostamani savukkeensytytin, joka oli hieno. Iih!

Lopetin eilen viimeisen Harry Potterin. Hassua, olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan muutettuani vasta Kouvolaan. Olin hieman yksinäinen (hieman, tyrsk!) ja ostelin kaikilla rahoillani (eli opintolainalla) kirjoja ja musiikkia. Nyt on monta-monta vuotta myöhemmin, en enää asu soluasunnossa sellaisen tytön kanssa, joka kuuntelee Britney Spearsia ja jolla on paljon pehmoleluja. Asun pojan kanssa (mutta pidän huolellisen hajuraon), jolla on paljon levyjä, mutta joka ei kuuntele pehmoleluja.

Kyllä oli sääli, että HP-sarja on nyt loppu. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat kuin Bond-leffoja, samaa kuviota toistavaa vaivatonta viihdettä. Kolmas kirja oli hyvä, niin osana sarjaa kuin muutenkin, kirjana. Neljäs kirja oli pakkopullaa, varmaan kirjailijalle yhtä paljon kuin lukijoillekin. Se täytebiisi. Myös siitä tehty leffa on täydellisen lattea. Viides kirja vie taas tarinaa aidosti eteenpäin (vaikka leffassa onkin vitusti liikaa nopeaa panorointia). Kuudes kirja on pitkä preludi tälle seitsemännelle, nämä kaksi viimeistä ovat aika saumaton kokonaisuus. Synkkiä, mutta kokoonkurovia ja langanpäitä päätteleviä.

Ja se loppu? No siinä kävi ihan oikein. Epilogi oli ihan hattaraa ja siirappia, mutta muuten loppu oli tyydyttävä. Varsinkin kun monet teorioistani osuivat oikeaan. Ja sanotaan se viimeinenkin asia vielä: Kyllä, sarja kestää uudelleenlukemisen hengästymättä, vaikka monta kertaa vuosien varrella kirosinkin ja hermostuin Rowlingiin.

Mitä nyt sitten kaunokirjallisuuden saralla? Mikä on seuraava asia, joka nuorison kirjallisuusharrastusta vie eteenpäin? Pöh. Jouluksi muuten tulee leffaan Kultainen kompassi, se pitänee ainakin vuokrata.

Lukeeko tätä blogia kukaan, joka ei tiennyt tätä synkkää puolta harrasteistani? Yllättyikö kukaan?

Vietin viikonlopun Heili-hauvan kanssa keravalaisissa maisemissa. Piskillä on uhmaikä, se kyseenalaisti aivan kaiken mitä sille sanoin. Sunnuntaina minä ja H veimme sen koirapuistoon, jossa se sai tavata kaksi kaunista bordeauxindoggia ja yhden oletettavasti sakemanninartun. Pelotti kamalasti, piti kiivetä oikein pöydälle turvaan, mutta oli kivaakin ja sai juosta kyllikseen.

Olen pitkin päivää katsellut itseäni ns. toisten silmin, nimittäin Tuulsin valokuvakansioista. Hassua nähdä itsensä vuosien ja vuosien varrella toisen ihmisen kansioissa, eri tilanteissa ja eri elämänvaiheissa.

Iih, nyt jatkamaan skannausta, wips.

Mut te ootte kaikki munkin kavereita, oottehan, pliiiis

Ja tässä ei nyt kyse mistään uskonnollisesta tai leivosalan asiasta, vaan omasta toissailtaisesta syleilenmaailmaa-kännistä ja sen... köh... mielenkiintoisista verbaalisista ilmenemismuodoista. Muita muotoja, joissa känni tai sen seuraukset ilmenivät: turvallaanolo vuorikadulla, fish&chips aamuyöstä, kipeät lihakset (kaula, kyljet, reidet, perse, selkä, kyynärvarret), ruvet säärissä.

Perinteisesti Tuomaksen synttärit ovat petollinen paikka, mä joudun joka vuosi siellä humalaan. Aloiteltiin siististi gallerialla muutamalla oluella. Join vihreässä pullossa olevaa intialaista Chakra-olutta, koska vihreä on sydänchakran väri ja Guru Giri sanoi, että sydänchakrani kärsii. Voitelin sitä. Loppuillan voitelinkin sydänchakraani halailemalla jotakuinkin kaikkia ja julistamalla välittämistäni.

Mentiin keilaamaan. Kapeassa hameessa se on jotakuinkin mahdoton asia. No, kaadoin pari keilaa. Sitten lähdettiin Redrumiin discoilemaan. Kassatäti närkästyi, kun kutsuin Zusbaa ja Viiksi-Güntheriä rumiluksiksi. Yritin selittää, että ne on omia niin saa niitä sanoa rumiluksiksi, mutta täti ei pitänyt siitä silti.

Siitä sitten seurasi nelisen tuntia lässytystä, juomista ja jonkin verran muistaakseni tanssimistakin. Oli hauskaa, vaikka toisaalta en ole varmaan aikoihin ollut niin pahassa krapulassa kuin eilen ja tänään. Pään kääntäminen on lähes mahdotonta, koska kaulalle on tapahtunut jotain - ehkä joku lihas venähtänyt? Lisäksi tepsutan kuin ankka, koska jalat eivät oikein toimi.

Ensi vuonna uudestaan!

Tässä viime aikaisessa sairaudenkehityksessä on ollut yksi huolestuttava piirre: Mä en ole koskaan aiemmin juonut humalahakuisesti. Nyt mun tekee koko ajan mieli juoda ja ihan taju pois. Mökilläkin silpaisin varmaan puolitoista pulloa viiniä, ellei enemmänkin, oksensin ja menin nukkumaan.

Masennus on ollut paljon ystäväpiirissämme pinnalla myös muilla kuin itselläni. Osittain siihen ehkä vaikuttaa se, että lauma masennuksiin taipuvaisia ihmisiä elää International Summer of Bad Newsiä. Tai sitten olemme vaan puhuneet siitä vielä avoimemmin kuin ennen?
Hienointa musta tässä kaikessa on huomata se, miten järkkymättömästi ihmisverkko pitää toisitaan huolta. Yksikään solmu ei pääse purkautumaan :)

Soledad

Käykääpä muuten katsomassa Tuomas Laitisen kiehtovaa näyttelyä Soledad, vielä tämän viikon ehtii.

Nytissä aukioloajat:

http://nyt.hs.fi/menot/meno?id=eve_188322

Suosittelen erinomaisen lämpimästi. Muistakaa käydä myös perimmäisessä huoneessa.

Lukijoiden toiveesta

Eräässä nimeltämainitsemattomassa ministeriössä työskentelevä ystävättäreni toivoi täytettä heinäkuunsa päiviin. Kahdeksaksi tunniksi päivässä en millään voi tuottaa sisältöä, mutta jos nyt tässä vähän listaisi taas tilannetta.

Sairausloma jatkuu edelleen, mikä on ensiarvoisen hyvä juttu. Eilen en saanut aikaiseksi edes sitä että olisin hiukset harjannut. Tänään sitten onnistuin miljoona kertaa paremmin - kävin ihan suihkussa ja lakkasin varpaankynnet. Olin oikein tyytyväinen itseeni. Huomisen tavoitteena on pukeutua, viedä roskat, keittää kahvia ja aakkostaa viikon aikana kuunnellut levyt takaisin hyllyyn. Saa nähdä, miten hyvin onnistuu :)

Käytiin tänään katsomassa vanhan ystävän uunituoretta jälkikasvua. Poika oli 15 päivää vanha, vaaleanpunainen ja hyvin rauhallinen. Joimme teetä ja söimme suklaakakkua ja -keksejä idyllisessä rivitalomaisemassa eräässä Nurmijärven päätaajamista. Katselimme tuhisevaa ihmistä. Todella levollinen tunnelma, hymyjä ja puheensorinaa. Hienoa, kun ihmiset saavuttavan sen, mitä tavoittelevat. Ihmisten onni on aina ainutlaatuista, aina haavoittuvaista ja aina huomaamisen arvoista.

Käytiin viikonloppuna Urjalassa mökkiraksalla nauttimassa viiniä, rauhoittumassa luonnossa ja hautaamassa reilun vuoden aikana kertyneet rottavainajat.

Mökki alkoi näyttää valmiilta - ainakin pihan puolelle:



Ja siellä oli myös kesäkissa Paju:

Teema: Kohtaamisia

Kopioin tähän suoraan kuvauksen tilanteesta. Kirjoitin sen erästä pienehköä foorumia varten, ja liitän sen nyt sellaisenaan tähän. Olen edelleen jotenkin hämmennyksissä.

Olin menossa psykologille juttelemaan masennuksestani ja uupumuksestani. Yht'äkkiä sain jostain energiaa ja päätin mennä lenkkeilemällä sinne. Kaivoin lenkkarit kaapin perukoilta ja lähdin hyvissä ajoin matkaan - reitti veisi mut paikkoihin, joissa en ole käynyt, joten varasin eksymisaikaa.

Pääsin ovelta parinsadan metrin päähän ensimmäiselle metsätaipaleelle. Vastaan kävelee etnisen näköinen setä polkupyörän kanssa. Hän kysyy minulta, missä kaupunginosassa on. Vastaan ja hymyilen nätisti odottaen mahdollisia jatkokysymyksiä. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mitä kuulin.

"Sulla ei ole nyt elämässä kaikki hyvin," setä sanoo.
Myönnän. Setä kysyy, joogaanko. Myönnän. Näytän sedälle om-tatuointiani - setä sanoo olevansa Tiibetistä ja ohjaavansa om-meditaatiota masentuneille.

Setä sanoi, että mulla on varmaan aika maskuliininen työ. Myönsin. "Olet esimiestehtävissä, eikö niin?" Jouduin taas myöntämään. Firmaa setä ei arvannut, mutta ei mennyt kauaskaan.
Puhuttiin työn ja vapaa-ajan tasapainosta, parisuhteista, itsetunnosta. Setä käski meidän käyttää tuplaehkäisyä: "Musta tuntuu, että te ette halua lasta, ja sä tulet todella helposti raskaaksi. Olkaa varovaisia."

Juteltiin kaikkiaan tunti, kunnes mun oli ihan pakko juosta sinne lekuriin. Lopuksi halattiin, mulla oli aivan älyttömän huojentunut olo.

Kotiläksyksi setä käski mun kirjoittaa tarinan siitä, kuka minä olen. Muita rajoituksia ei ole kuin se, että tarinassa pitää olla rakkautta itseä kohtaan, siinä ei saa olla vihaa, katkeruutta tai mustasukkaisuutta. Siinä pitää olla toivoa.

Lupauduin menemään maksulliseen yksilöterapiaan, 45 e / 2,5 tuntia. Kiinnostaa kuulla lisää. Vaikkei siitä sen kummempaa saisikaan, hyvä keskustelu on kullanarvoinen asia.

Eine Kleine Nachtmusik

Öinen kolumnistinne elikkäs blogistinne täällä taas, hei. Olen täällä jälleen yön pimeimpänä hetkenä (kyllä, kesäyökin pimenee, ja nyt on jo selvästi pimeämpää kuin juhannuksena, I tell you), ja tästä saammekin mitä oivimman aasinsillan siihen, että lääkäri teki mulle hattutemppudiagnoosin tänään. F32.1 Keskivaikea masennus, G47.0 Insomnia ja Z73.0 Työuupumus (burn-out).

Onko nää taas niitä asioita, joita ei kannattaisi blogiinsa kirjoittaa? En välitä.

Päivän havaintoja:
Root beer on pahaa.
Zusban filosofia erään kusipään suhteen: "Jos ei tajuu hyvällä, ei kyllä tajuu pahallakaan."
Yli 30 erillistä mustelmaa jaloissa. Kesäbeibe. Ne on ne hyttyset.
Kamerakuume. Pääsin Lammilla kuvaamaan pitkästä aikaa kunnon järkkärillä, haluu oman!

Kerroinko, että ostin meille tammikuuksi reissun Milanoon? Neljäksi päiväksi, si. Tutti bella quattro formaggio si si.

Kello on 2:40, yritän nukkumista ja/tai vuoteessa lukemista. Yöchatti maikkarilla, ei pyde kestää.

Kesätytön päiväkirja

Viikonloppuna olimme Lammilla mökkeilemässä Zusban, naton, näiden serkkujen, kaikkien kumppanien ja muutaman matalan kanssa. Grillailtiin ja hengailtiin, oli leppoisaa. Järvi oli lähes tyyni ja rantakivet lämpimiä varpaiden alla.
Miljoona hyttystä siellä oli - olen kuin singerillä tikattu varpaista kulmakarvoihin. Yhden nilkkaluumuhkuran ympärillä on kahdeksan puremaa, toisen lapaluun päällä kuusi. Lisäksi noin kuusisataa tilastoimatonta. Naamassakin kolme.

Lisäksi sain tietenkin aivan jumalattoman suolistokohtauksen siinä illan mittaan ja päädyin ravaamaan huussin ja pedin väliä muiden kaljoitellessa nuotiolla. Onneksi Zusba tarkisti mun hengissäolon ja toi jopa kiiltomadon näytille. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kiiltomatoa, ja se oli tosi hieno. Paljon kirkkaampi kuin olin kuvitellut, luulin niiden vain hohtavan kelmeästi. Hauska, kunnes valot sytytettiin, ja tajusin sen olevan huimasti isompi kuin luulin ja aivan pienen alienin näköinen. Tämän kesän luontokokemuksia siis sekä villisika että kiiltomato.

Olen kotona. Töissä asiat on taas kärjistyneet siihen pisteeseen, etten nuku ja mahaan sattuu niin että tekee mieli maata vain sikiöasennossa peiton alla. Kävin tänään psykologilla, käski huomenna lääkäriin. Loputtoman uupunut olo. Voisinpa olla tukemassa työkavereita (terkkuja!), mutta lienee parempi totella lekuria ja yrittää nukkua edes hieman.

Nyt on kulunut kolme kuukautta siitä, kun muutettiin tähän kotiin. Tänään siirsin sängyn viimein makuuhuoneeseen. Sohvaa odotellessa...

Ulkona on ihanan helteinen ilma. Kunpa jaksaisi mennä pihalle käpsimään.