aalloissa siis - badambadam

Voi haukotus. Mistäs taas aletaan?

VKL oli hyvin rauhallinen, lähinnä vaan luin ja köhkäilin. Käytiin J&T:llä Minkan kanssa pelaamassa scrabbleä (hävisin) ja juotiin vana tallinn -kahvit. Leppoisaa. Kaupunki oli täynnä känniteinixei kun oli joku ilmaiskonsertti, tunsin itseni hyvin vanhaksi.
Sunnuntaina mut vietiin elokuviin, lastensunnuntaihin. Madagaskar toimi muhun hyvin ("Sä haluu veivaa-veivaa... Hetkuta se bodi!") ja olin ihan ylpeä ammattikunnastani.

Maanantaiaamuna piti sitten nousta kuudelta ja suunnata kohti kauppatoria, firma vei meitin Suomen Etelään virkistymään. Laivamatka oli mukava ja maisemat olivat komeita. On se vaan tuo saaristo kaunis. Joissain saarissa oli niin kauniita ahavoituneita pikku taloja että olin jo ostamassa venettä ja muuttamassa Inkooseen. Kuvittelin itseni helmat hulmuten tuuliselle rantakalliolle paljain jaloin, tuijottamassa aavalle. Kuvitelmassa mulla oli synkkä ilme, ihan kuin olisin odottanut myrskyn nousemista tai huonoja uutisia. Joku kollektiivisen muistin vääristymä? Tajusin kuitenkin pian, etten mä tietäisi nouseeko myrsky vaikka tuijottaisin selälle viikon, joten ehkä mä en muuta Inkoon saaristoon.

Hangossa kävi kämmi: laiva olisi tarvinnut 50 metriä laituria. Vapaana oli 35, eikä tietenkään uloskäynti ollut juuri sen 35 metrin matkalla. Siinä sitä sitten könyttiin hameineen päivineen tikkaita pelastusveneeseen, jonka kautta pääsi maihin. Laivan sedät olivat hyvin avuliaita meille heikoille naisille, tai oikeastaan suhtautuivat kuin emme olisi koskaan tikkaita nähneetkään. Liikuttavaa.

Sitten oli vuorossa paljon kaikkea urheilullista aktiviteettia. Pelattiin rantalentistä, golfia, tennistä ja ultimatea. Melottiin! Se oli niin hauskaa, samoin kuin golf. Mä rupeen harrastamaan melontagolfia!
Illalla oli bileet illallisineen (söin kaksi hillosipulia, ihme päähänpisto. Ei ollut hyvää.) sellaisessa hauskassa isossa ladossa. Sampanjan, punkun ja valkkarin lomassa yritin ehtiä juoda kaljaa ja olla sosiaalinen. Poltin liikaa tupakkaa, puhuin liian kovaan ääneen ja oli ihan hauskaa. Bändi oli hyvä (mukavan näköisiä heppuja) ja tunnelma oli jo kohtuuvarhain katossa.

Jotenkin en kuitenkaan päässyt sellaiseen remufiilikseen. Soittelin suralle puoli iltaa ja hermostuin aina välissä humalaisiin ihmisiin. Lopulta lähdin puoli yhden aikaan hotellille - hiukkasen horjuen, kuten laulussa sanotaan. Luin matkaesitettä Hangosta ja nukahdin sen päälle. P tuli hotellille ennen neljää ja kevyen juorusession jälkeen nukahdin koomauttavaan uneen.

Aamiainen maistuu harvoin niin hyvältä. Uunituore sämpylä, porkkanapiirakka, juusto ja kurkku... Maustamaton jogurtti ja hedelmäsalaatti... appelsiinimehu ja maukas kahvi paljolla maidolla... Aamiaisen jälkeen olinkin aivan valmista kauraa nukkumaan. Ensimmäisten luentojen ajan nukuin laivan ruokasalin sohvalla. Havahduin puoli 12 ja vein unikuvaisen poskeni laivan kannelle tuulettumaan. Aurinko poltti ja tuuli tuiversi tukkaa. Meri oli jumalainen - sopi siis hyvin mulle. Istuttiin penkeillä kannella ja odotettiin lounasta. Kaikki oli laiskasti hiljaa. Oli lempeää ja kiireetöntä - eli aivan saatanan tylsää.

Lounas maistui taas ulkoilman jälkeen :) Sitten olikin hyvä sauma köllähtää kansipenkille nukkumaan tunniksi. Kaiken kaikkiaan reissusta jäi hyvä maku. Olin ihmisiksi ja oli ihana palata kotiin.

Nyt vaan etsin uuden asunnon ja ryhdyn pakkaamaan :) On kiva muuttaa.

Voiko vitutukseen kuolla?

ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH.ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.

Päähän sattuu ja vituttaa. Oma henkilökohtainen ex-työtoverini kävi täällä kaakattamassa ja halasi puoliväkisin. Väsyttää ja itkettää. Ajatukset ei aivan mukaile ahimsaa.

Mä vihaan banaaneja. Vihaan vihaan vihaan vihvihvihvihaaaaan banaaneja.

Rottaa jahdissa

Argh. Oli nimittäin viime yönä taas rukkastalkoot lähellä. Seppo ja Folke pisti kirjahyllyä kuriin. Mä olin niin koomassa etten juuri päässyt niitä komentamaan, mutta jälkeenpäin tuntuu että sura ja rotat hillui koko yön jalkeilla. Aamutuimaan Pelle liittyi seuraan ja alkoi sellainen rouskutus että multa jäi viimeinen unipuolituntinen nauttimatta. Darn.

Nukahdin illalla taas sillei hitaasti, että uni ja valve oli vissiin pidemmän aikaa sekaisin. Tässä vaiheessa käytiin myös seuraava keskustelu (I=itse, S=sura):

I: Vai niin siinä sitten kävi.
S: Missä? Miten?
I: Viimeinen lihavoileipä meni kärpäsille!
S: ?
I: Noh (tuskastuneena kun ei toinen tajua), kun sulla oli se PC ja sit ne bakteerit söi siitä sen käyttöjärjestelmän.
S: *reps*
I: *närkäst* kunnes *häh* ja *reps*

Tarinan opetus on, ettei koskaan pidä lukea Brysonista aitotumallisista soluista, bakteereista ja levistä illalla.

Taas irtos satula pyörästä aamulla, tai se sillai löystyy se yks mutteri. Eikä tietenkään ollut avainta mukana... ajelin sit taas töihin sillee että satulan nokka näyttää milloin kello seitsemään, milloin yhteentoista. RAIVOSTUTTAVAA! Toisaalta varmaan koominen näky. Kih.

Myös raivostuttaa: On tullut oltua ihan sikana liikkumatta kotoa minnekään. Kun ei oo rahaa niin ei oo oikeen mitään tekemistäkään. Ei siis sillä, kivahan se on kotonakin hyvässä seurassa nujuta, mutta välillä tuntuu vähän mökkihöppänältä. Tänään onneksi pääsen makutuomaroimaan suran optikkoprojektia. Saa nähdä, tuleeko mitään :)

Miellyttävä maanantai

Jaarittelu alkakoon.

Ensinnäkin siitä viimeviikkoisesta lamasta. Tilanne alkaa tasaantua. Kuten oli odotettavissa, lääkekatkon aiheuttama pitoisuusheittely jää historiaan ja olo helpottuu samaa tahtia. Ensiarvoiseen tärkeä oli myös Jasu-miehen perjantainen pep talk, jossa kannustettiin, komennettiin ja ennen kaikkea annettiin mun itse muotoilla ratkaisumalli tilanteeseen. Niillä eväillä kun lähti viikonloppuun lähtökohdat oli vallan mainiot.

Folke tuli perjantaina kotiin. Hyvä kun jaksoin lähteä hakemaan, olin superuupunut. Ehdin nukkua puoli tuntia ja sitten pitikin jo mennä. Folke on erinomaisen rohkea pikku riiviö. Tulomatkalla junassakin hän istui sylissä eikä olisi mennyt boxiin niin sitten millään. Kotona hän olikin sitten yön aikana jo tutkinut asunnon, valloittanut kirjahyllyn ja tutustunut muihin hännäkkäisiin.
On tosi hassun näköistä kun sillä on ihan tummat korvat ja häntä. Voi sydän.

On with the show. Lauantaina oli suran serkun häät. Käänsin otsatukan söpösti mutkalle ja vedin häpeällisen hankalat korot jalkaan. Kukkamekko ja twin set -henkinen neuletakki, very 60s.
Oli hyvin outoa olla kirkossa. Jotenkin en vaan sopeudu siihen ympäristöön, tuntuu friikisti haudanryöstäjältä. Siis sillai että on luvatta jossain paikassa, joka on toisille pyhä. Saarnastuolin päällä oli lammas ja saarnastuolin korkokuva näytti ihan intiaanipäälliköltä. En osannut edes hyvän käytöksen vuoksi painaa katsettani rukousten ajaksi. Penkki oli epämukava ja sura uhkasi hiota hengiltä.

Naispastori oli kuitenkin miellyttävä. Lämpimän oloinen jotenkin, vitsaili mutta puhui samalla kauhean lempeästi. Katsoi niin kovin hellästi morsiusparia ja puhui oikeasti painavia asioita rakkaudesta ja avioliitosta suoraan niille. Vihkimisen lopuksi onnitellessaan se näytti siltä että ihan oikeasti toivoi juuri niille kaikkea mahdollista hyvää. Mua alko itkettää se pastori, ei niinkään muu tilanne. En sit kuitenkaan vollottanut, olin cool.

Ai niin, ehdoton mind over matter: Kävelin kahdeksan sentin koroilla jäykkäpohjaisilla kengillä vanhalta kirkolta skattalle! Enkä edes kompuroinut juurikaan! Vapiskaa, mukulakivet!

Hääpaikalla alkoi jo mennä autuaasti tädit, serkut ja pikkuserkut sekaisin. Olisiko pitänyt halata hääparia kättelyn sijaan? Olin parinkymmenen lähikättelijän joukossa ainoa, joka ei halannut. Oli niin kuuma, että mekko liimautui pyltsiin kiinni. Päähän sattui. Onneksi en sentään ole jännittäjä, ois muuten voinut kuumottaa tuollainen sukukekkeröinti.

Noh, buranaa ja paria vesilasia myöhemmin keskityin tuijottamaan tuokalistaa vesi kielellä. Olin ollut vähän heikolla aterioinnilla muutaman päivän, joten tattariohukaiset ja herkkutatteja julienne sai yllättäen kuolan erittymään. Alkuruokia olikin niin, että napa ruskasi. Erityiseen suosiooni pääsivät mustikkagraavattu siika, purjo-kantarellipiiras, jo mainitut herkkutatit sekä marinoidut kauden kasvikset. Sura kehui saaristolaissillileipää ja punasipulihilloketta. Nauskis mauskis.

Kuinka yllättävää että paasaan taas ruoasta. Pääruoaksi oli loimulohta, jokirapukastiketta, perunoita ja mustajuuri-yrttimuhennosta. Jaksoin pikkuisen. Kahvi ja kakku tuli skipattua, mutta lakkalikööri maistui Henskaa lämmöllä ajatellessa.

Meneepä hölinäksi. Noh, Jasun varoittelusta huolimatta join ihan pikkuisen liikaa, siis sen verran, että varmasti näytin humalaiselta, mutta pysyin vielä koroillani. Enkä läikyttänyt koko iltana juuri mitään. Jee!
Kaiken kaikkiaan oli tosi hauskaa. Ymmärsin pysyä pois tanssilattialta ja aidosti pidin suran perheestä.

Sunnuntaina vuokraemäntä piipahti (raivokasta siivoamista...) ja ilmoitti, että lokakuun alusta vuokra nousee. Korotus vaatimattomat 550 euroa. JEAH! Uutta asuntoa etsiskellessä... naapurirapussa ois samanlainen kämppä (+parveke) vapaana, 670 €/kk, mutta takuuvuokrarahat aiheuttaa "pikkuisen" ongelmia... Ja luottotietomerkintä... Hmmm. Mutta ah, jos siihen pääsis jollain ihmeen kaupalla, olisin taas onnellinen pieni tyttö. Kellään ketään juuri kuollutta ameriikanserkkua?

Päivän yleisarvosana kuitenkin kiitettävä. On kiva olla just tässä just nyt.

Havahtuminen

Ei jumalauta. Luulis oikeesti tällä taustalla tunnistavan nopeammin. Kai se johtuu tästä pohjaonnellisuudesta ettei tule ajatelleeksi.

Kysymykset:
Miksi en jaksa mitään?
Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta?
Miksi koko ajan on huono olo?
Miksi olen skeptinen kaiken suhteen?
Miksi koko ajan odotan jotakin?
Miksi tuntuu, että jossakin on pakko olla jotain piilevää vikaa?

Ja se varsinainen kysymys:
Eihän tämä pahene, eihän?
Ja että miksi? Vaikka eihän siihen koskaan mitään syytä ole. Vähän kyllä pelottaa.

Oon varmaan ollut kaikille ihan älytön bitch viime päivät, vaan kun on jotenkin niin hutera olo. Pahoittelen ja kiitän.
Voiko tämä kaikki olla seurausta tuosta viime vkl lääkkeettömyydestä? Kyllähän ne kovasti korostaa, että on essential syödä niitä säännöllisesti, päivääkään ei saisi välistä jättää. Normaalitasolle vakiintuminen voi kuulemma viedä taas pari kolme viikkoa. Kunpa se olisi syy, olis taas valoa tänkin tunnelin päässä.


Ja sit jos joku osais taas selittää, miten voi olla niin kovin, kovin onnellinen ja samalla vähän onneton? On se perkele.

Vuorisaarna

Tapahtuuko mun elämässä mitään muuta kuin syömistä? Taas päällimmäisenä mielessä pyörii ruoka. Vedän tässä puuroa ja muistelen eilistä illallista. En kehdannut otsikoida enää ruokaan liittyen, joten johdin eilisen ravintolan nimestä nokkelan aasinsillan. Clever girl...

Käytiin siis tosiaan safkaamassa lähinepalilaisessa (kokeilin paikkaa ekaa kertaa). Mättö oli hyvää ja palvelu loistavaa. Kaupan päälle (tai kummityttöni sanoin palkan päälle) saatiin vielä ihanaa kardemummateetä. Olin vaikuttunut. Ja se on siinä parin korttelin päässä, oh joy.

Ruokarintamalla ei sitten ole ehtinyt tapahtua enempää. Tai join kyllä kahvia ja söin banaanin. Hain uuden granny smithin tuohon kökkimään. Ezellast.

16 uutta mailia asiakkailta, toinen mokoma muita duunijuttuja. Pitäisikö nämä jaksaa tehdä, häh? Pitäisi tehdä muitakin töitä ja tilata käyntikortteja ja puhelinkin soi. Ai niin, ja varata optikko ja työhöntulotarkastus ja soittaa muitakin puheluita ja ja... Äh, teen kai si vähän töit.

Mikä muuten on iskenyt ilmailuun viime aikoina? Kaikki koneet putoo.

Lisää ruokalätinää

Järkyttävän määrän oon upottanut muuten ruokaa tänään:

Aamulla kolme kauhallista puuroa ja banaani, lounaaksi pastanjämät ja kaksi sämpylää ja nyt vielä omena. Lisäksi iso muki kahvia, pullo vissyä ja pullo kolaa.

Ihan pari pikku hiilihydraattia, hui.

Sain tiedon toissaviikon ylityökorvauksista, ihan hyvin kävi. Sitten olisi kiva että järjestyisi nuo lounaritkin sillai ilman turhia kipuja, niissä on ollut sotkua. Nyt vaan odottelen että päivä loppuisi ja pääsisi kotiin, toivottavasti pussailemaan eli toivottavasti suranen ois siellä. :)

Lätinää ruoasta, niin ruumiin kuin sielunkin

Ihme juttu, miten paljon voi saada kicksejä siitä, että pöydällä on liikennevalomaisesti hedelmiä. Punainen omena, banaani ja Granny Smith (kuulin kateellisen huokauksen Dublinista asti).

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa sellaiseen mielentilaan, että meditoiminen tuntui täysin luontevalta. Oli vielä aikaa laskeutua siihen sillai mukavasti, siivosin pöydän, sytytin kynttilät ja suitsukkeet, istuin mukavasti kauniilla pienellä tyynyllä ja annoin itseni olla. Aika vierähti ihan huomaamatta ja lopputuloksena oli sellainen täydellisen tyhjä, ei alkuunkaan minämäinen olo. Vau.

Maanantai alkoi ahdistuksella. Ensin uuvutti, sitten ei löytynyt pyöränavainta ja sitten menikin matto alta. En sitten päässyt töihin, olin koko päivän suran siliteltävänä (tosi rankkaa, hei). Sain sitten lopulta sen uusitun reseptin ja sain lääkkeitä, nyt näyttää taas valoisammalta. Ihmetyttää vaan oikeasti, miten muut ihmiset jaksaa mun mielialanvaihteluita, kun itseäkin ne väsyttää niin vietävästi. Eilenkin aloitin päivän itkemällä kiukkuani ja ahdistusta, lopetin päivän itkemällä hyvää oloani. Onko siinä nyt laitaa?
Sain ajan uudelle psykiatrille, kartoitetaan tarvittavan hoidon intensiteettiä. Ensi kuussa siis taas uusi ihminen arvioi, kuinka hullu mä loppujen lopuksi olenkaan. Joka kerta jotenkin pelottaa, että ne jostain syystä keksii ettei mua mikään vaivaa ja multa lopetetaan lääkitys tai terapia... Jotenkin tuntuu, että on niin muiden armoilla. Onneksi mä oon kuitenkin niin pahasti hullu ettei riski ole suurensuuri.

Mulla on uusi ihana tukka. Otsatukka ja kaikki, ja aika tumma väri. Kyllä nyt kelpaa, töissäkin ovat kehuneet. Tukka vaan tuoksuu ihan väärälle kun se on juuri värjätty eikä otsatukka halua asettua suoraan kun se on niin pitkään ollut jakauksella.

Nyt on puhelimessa hiljaista, kaikki on varmaan syömässä. Luen siis tieteen kuvalehden. Sen mukaan ajatus alkoholista lisää halukkuutta.

Oi ihana toukokuu

Olo on kuin olisi päässyt lomalle. Tai voittanut lotossa. On viikonloppu. Makaan sängyllä bookwormin ja suklaajäätelön kanssa, odotan Poliisiopisto II:n alkamista ja nautin siitä, miltä ihmisen ikävöiminen tuntuu. Kaksi ja puoli vuorokautta vapautta. Ei kiire minnekään.

Samalla on kadonnut angsti ja ahdistus. Edelleen saan sydämentykytystä sanoista "luola", "veto", "ahdas" tai "köysi", mutta se ei liene vakavaa. Eilinen terapiakin meni mukavasti eikä täti yrittänyt edes väittää että mulla on paniikkihäiriö. Hienoa.

Päivä on ollut järkyttävän pitkä, samoin koko viikko. Olen hurjan ylpeä itsestäni monestakin syystä: olen ylittänyt itseni työssä jaksamisessa, luonut hyvän suhteen uuteen työkaveriin, varmasti saanut hänet tuntemaan itsensä tervetulleeksi... ja ennen kaikkea osannut olla varuillani väsymisen suhteen ja tunnustanut sekä itselleni että muille tuntemukset uupumisesta. Hyvä minä! Opin aina vain paremmin hyödyntämään sitä, että mulla on ehkä jotakuinkin maailman paras turvaverkko ja kaikki tukevat mua pyyteettä ja varauksetta. Kiitos siitä.

Olipa kertakaikkisen hauska nähdä tuulsia eilen... Oltiin tosi sosiaalisia :)... katsottiin kolmea eri hömppäkomediasarjaa (tosin vain neljä jaksoa frendejä), syötiin pizzaa ja suklaakeksejä, puhuttiin ehkä yhteensä kymmenen lausetta ja mentiin nuksumaan. Molemmat oli jossain määrin tööt.

Loppuun vielä muutama höpsötunteellinen onnenjee: JEE! JEE! JEE! (positiivinen asenne parantaa maailmaa, ihan oikeasti, koska se on osa maailmaa).

taas kaupungissa tuulee

Tuulee niin että liaanikoivuni riipat ovat aivan vaakatasossa. Kyllä voi puu olla kaunis. Koleaa. Ehkä kesämekko ja sandaalit alkaa olla vähän hasardi yhdistelmä? No, kesämekko ja mummon kutomat polvimittaiset mohairvillasukat on ainakin tosi carriebradshawmaisen chic.

Eilen olin niin väsynyt että itketti. Olin hieman huolissani, tällä päällä kaikki tuollainen pitää ottaa korkeimman tason yleishälytyksenä. Kaikki joukot rintamaan ja naiset täyttämään hiekkasäkkejä - pato sortuu.
Olen myös saanut omituisia pelkotiloja liittyen Tedin luolaseikkailuun (tiedättehän, http://www.holyshiite.com/caver/), vaikka olen viimeksi lukenut sen kesäkuun alussa. Jostain syystä saan iltaisin paniikkisia oloja, joissa tunnelma on ahdas, pimeä ja jotenkin demoninen. Sitten sitä vaan odottaa, että jossain alkaa näkyä jotain varjoja. Että sellaista... paranoiaa. Josko tämä enteilee psykoosia sitten. Loma tekis poikaa.

No niin, ja sitten onkin polarspringit rinnuksilla. Saatanan saatana, tasan neljä sekuntia sujui juominen ennen kuin meni sekin metsään.

Mutta sitten taas toisaalta... jotenkin vaan hymyilyttää ja huvittaa koko sotku ja kiire ja stressi. Tämä on kausi, kaikki muuttuu, mikään ei ole pysyvää, ei ainakaan tämä hetki. Ehkä tämäkin on jonkinlaista takertumista, tämä olotilassa vellominen. Toisaalta onnistun hienosti vain tarkkailemaan väsymystä ja nauttimaan siitä, että tunnen itseni ja osaan olla olossani läsnä.

Tämäkään ei kuitenkaan onnistu muuttamaan sitä seikkaa, että olen edelleen aivan höpöonnellinen ja iloinen pieni tyttö.

hothothothot

Olen kasvattanut jotain s*tanan hapaneeroa. Pilkoin peruna-naurispataani pikkiriikkisen, ehkä nelisenttisen chililapsukaisen. Haudutin kaiken lempeässä fraichessa. Itkin ja söin. Itku johtui osittain siitä, että ruoka oli aivan järjettömän tulista, osittain siitä että laitoin sormen silmään.

Tuuls on tullut Suomeen. Jo maanantaina, ja olin niin sekaisin vuodenajoista etten ollut tajunnut mitään. Tänään oluselle, jee.

Asiakkailla on selkeä vittuilupäivä. Lisäksi soittaa kaikki, jotka ei puhu mitään kieltä ymmärrettäväksi asti. Hei, löysin merkin, µµµµµ. On se kiva, kun tyyppi kiroilee 10 minuuttia 55 sekuntia eikä mua edes hermostuta. Olen viilipytty, hyvä ihminen ja tilanteen rouva.

Petasin eilen mielettömät satiinilakanat sänkyyni. Ne on valkeat ja niissä on sinisiä ja ruskeita pikku ornamenttikuvioita. Lisäksi on sinisiä ja oranssinruskeita tyynyjä. Että kiitosta vaan äidille nimpparilahjasta, kyllä nyt kelpaa kölliä. Illallakin minä, bookworm ja Bill Bryson viihdyimme hyvin. Perhana, pakko tuoda kannettava takas duuniin, mä vaan jumitan pelin parissa enkä saa mitään tehtyä. Elämä on helpompaa ilman tietokonetta ja varsinkin ilman nettiä. Tanan naapurit...

silmät on sillä sikkarassa ja pääkin on sillä tokkurassa

On jotenkin hassu olotila. Väsyttää mutta on kivaa, tylsistyttää mutta on kiire... Pelasin eilen bookwormia aivan liian myöhään. Lopuksi kävin ihanassa viileässä suihkussa ja ryömin Bill Brysonin kanssa peiton alle. On nimittäin ihan todella outoa nukkua yksin, tai siis vaan kirjan kanssa. Jännä miten vikkelään johonkin tottuu, vaikkapa hyyppään vuoteessaan.

Tämä päivä sujuu paljon hitaammin kuin eilinen. Eilen oli ensin aamu ja sitten kello olikin jo kaksi. Nyt olen ollut täällä vasta neljä tuntia, mutta tuntuu neljältätoista. En edes eilen saanut sitä rottahäkkiä siivottua vaan lusmusin bookwormin kanssa telkkarin ääressä, olin irtopoikkiväsynyt. Hieno aikeeni valmistaa peruna-naurispataa inkivääri-chili-fraichella ei toteutunut, söin sämpylän ja salaattia. Ensimmäinen omakasvattama chilini siis odottaa edelleen nauttimista.

Luin sunnuntain erikoismetrolehdestä, että 93 % Illustrerad Vetenskap -lehden lukijoista uskoo elänten tuntevan pelkoa, vihaa tai rakkautta.
Ensin suutuin. Jumalauta. Eläin tuntemassa vihaa? You have got to be kidding me. Eläin riutumassa menetetyn rakkauden vuoksi? Just joo.
Sitten mietin uudestaan. Eläin tuntemassa pelkoa? Totta kai. Hmm.

Ja lopulta mietin asian ihan alusta uudestaan. Mikäs se ihminen olikaan...
Onneksi kyseinen lehti ei kysynyt multa, ois tullut täydellinen syntax error.

Ja onneksi ei tarvitse työkseen ajatella, se on kauhean työlästä ja pää kuumenee.

maanantaivolina

Hip, on taas uusi viikko.

Viikonloppu oli ihana. Ehti jotenkin ihan kauheasti kaikkea, tuli jopa oltua sosiaalinen ja käytyä Hyvinkäällä ja sensellaista. Piknik oli nautinnollinen vaikka frisbeetaitojani väheksyttiinkin :)

Oli kiva nähdä mummi taas kotioloissa ja muutenkin sunnuntai oli leppoisa. Saatiin myös päätökseen pitkällinen kiista kahden kartanon keskinäisestä suhteesta (olin väärässä) ja vältin täpärästi ahdistuskohtauksen ja tulin siitä iloiseksi.

Illalla ei olisi millään malttanut nukkua kun oli jotenkin niin mukava olo, mutta unta kaipaa siiselikin, saati sitten sanna. Nukuin taas omituisten unten maassa ja heräsin hilpeänä. Omituista. Maanantaiaamu eikä harmittanut. Toisaalta olisi mielellään jäänyt tuhisemaan siihen lämpimään, varsinkin kun saa taas nukkua yksin hamaan tuomiopäivään (eli viikon). Inhottavaa lähteä sateeseen kun kotona olisi peitto ja hyvää seuraa. Mälsyys.

Onneksi töissä on ollut huiman nopea kello. Uusi työkaveri on mukava ja yhteistyö on varmaan kaikin puolin jees. Tänään en jää ylitöihin vaan otan läppärin mukaan. Jee, jee. Aion myös siivota rottahäkin ja ehkä tehdä ruokaa uudesta kypsyneestä chilihedelmästäni - home made with looov.

Korostettakoon vielä, että Sanna-täti on kovin, kovin iloinen ja huomattavasti tyytyväisempi elämäänsä kuin Nasse-setä koskaan.

ja uusi aamu koittaa

Haukotus.

Hirveä jono puhelimessa koko ajan, mälsää. Odotin eilen aika pitkään sateen laantumista, kello oli melkein puoli kymmenen kun lähdin kotiin. Kotona tein vielä pari tuntia, lopetin vasta puoliltaöin. Vois sanoa, että viikonloppu tulee hyvään saumaan :) Toin kyllä läppärin töihin etten pääse vkl tekemään mitään, buahahahaha.

Ymmärsin myös viimeinkin tuoda villasukat töihin. Jos tämä kaihomieli sillä vähän helpottaisi. On kokoajan sellainen nihkee, itsesäälinen olo. Masu on turbo ja muutenkin kiristää. Asiakkaat mussuttaa ja kaikkea pitäis ehtiä.

Onneksi huomenna on suunnitelmissa sibaripiquenique (kai muistatte tulla?). Su pitää käydä mummia moikkaamassa, se on päässyt kotiin. Ja heittää faija kentälle.

Ihanaa, viikonloppu! Se ajatus saa mut virnuilemaan typerästi. Musta on tullut uranainen, elän viikonloppuja varten, hihih.

Kerrottakoon seuraavaa....

Espoossa sataa. Pitäisi mennä pyörällä kun ei ole rahaa bussiin. Kenkä hiertää. Kello on varttia yli seitsemän. On kylmä ja paljon kannettavaa eikä kassia. Firmalla on vaan paperikasseja. Edelleen siis, sataa.

Onneksi elämä on muuten mukavaa, muuten vois vaikka hermostua. :)

AAAAAA kesänlapsimäoooooon

Huokaus. Huomenta.

12 tuntia töitä päivässä on jonkin sortin maksimi. Tänään aioin tulla jo puoli kahdeksaksi, mutta nukutti... Saan taas siis istua täällä iltahämärään.

Toimisto on nyt viihtyisä. En tiedä miten sen tein, paitsi että tunteja siihen meni. Uusi työkaveri aloittaa maanantaina, ja saa luvan arvostaa sitä että uhraan iltani tehdäkseni sen olostaviihtyisän. No, toisaalta se on mies (numero 4), joten tuskin sitä kiinnostaa ovatko sovellukset rivissä vai tornissa kirjahyllyn päällä - sisustuselementtinä, you know.

Ihan vähän janottaa, hain kakkosesta limevichyä, omasta kylmäkaapista fantaa ja vielä lähdevettä ja kahvia. Tänään on ohra-kaurapuuropäivä, siinä on jyviä, nam.

Saakutin saappaat skalpeeras mun varpaan heti aamutuimaan. Kudosnesteitä ja kirvellystä.

tympeät mymmelit hyppivät syyttä

Saatanan soittajat sotkevat sievän, seesteisen sielunmaisemani. Sokeat sähköpostittelijat surkuttelevat säälittävää sosiaalisuuttaan. Saatanan saatana, syöksyisivät sementtiin. Sipoon sikaniskat samaten. Surman suuhun surkimukset!

Maailman paras puuro

Haluan puhua puurosta. Haluan ylistää puuroa. Haluan polvistua puuron eteen ja kumartaa niin että otsa kopisee lattiaan. Pilkoin ruispuuroni sekaan mehevän omenan ja se on niin hyvää että itkettää.

Ja nyt kun puhutaan ruoasta, niin puhutaan sitten. Olen syönyt pizzaa kolme päivää peräkkäin. Eilen safkasin myös purkillisen papuja tomaattikastikkeessa. Kylmänä, mutta laitoin sentään mustapippuria.

Pomo tuli just keskustelemaan mun kanssa haastattelemistaan ehdokkaista. Tarjolla on pirteä teknisesti käsi mimmi, hyvin tekninen mutta tylyhkö mimmi ja "jumalattoman hyvännäköinen" airopikkimies, jolla on vielä tehokas tausta alalla. Neljäs haastattelu on vielä tiedossa. Me ollaan vähän kallistumassa pirteään mimmiin, vaikka pelkäänkin sieltä tulevan uuden tuollaisen ääliön. Noh, kahtotaan, kahtotaan.

Näin eilen naisen, jolla oli pelottavat viikset. Ne oli sellaiset... Simo Salmis -viikset. Siinä jää Eeron kesäviikset vahvasti kakkoseksi.

Äsken sain tehtyä ekstraboonushienon jutun duunissa, tästä tulee kehuja. Uujee, I'm on fire!

niskoittelua

monessakin mielessä, tämä päivä.

Alotetaan tuosta kuvasta. Niska vhs:n kuvaamana. Harvoin muuten näkee itseään tuosta kulmasta :) Korvat näyttää ihan lituskoilta.

Duunikiukuttelu valtaa alaa. Mua pompotetaan enkä just nyt kouppaa tilannetta kauheen vahvasti. VKL jäi unet vähän heikoille ja tuntuu, että tarvitsen vielä ainakin toisen viikonlopun ennen kuin olen nollilla. Toisaalta oli tosi hauskaa, toisaalta taas tuntui että on ihan liian vanha riekkumaan. Pitäisikö vetäytyä sohvalle villasukat jaloissa ja kissa sylissä kaikki viikonloput että jaksaisi? Ei ole sohvaa eikä kissaa. Villasukista ei onneksi ole pulaa.

Mun jalkoja paleltaa, ja kuten tiettyä, kun mun jalkoja paleltaa, tulen kaihomielelle. Johtuukohan se siitä, että tuntuu syksyltä? Alkaa olla sellainen olo, että kohta on ihan pimeää ja yksinäistä ja märkää ja loskaista. Miltähän tämä syksy tuntuu? Syksy on aina vähän hasardi kausi. Tänään satoi kylmää tihkua kun poljin duuniin, samaistuin kumman voimakkaasti henskaan.

Onneksi teevarasto ei heti ehdy. Tänään alkoi haastattelut tohon duunikaverin paikkaankin, joten asiat rullaavat eteenpäin ja arki ottaa paikkansa. Hieno tunne.

Nyt ajattelin alkaa pakata kamoja. Testaus on tältä päivältä pois laskuista, minen hermoromahdusta hommaa. Huomenna on vielä raportointipäiväkin :P mutta uusin voimin... luottavaisin mielin... Plääh.

Mutta oikeesti jos puhutaan, elämä on mukavaa vaikka bookworm ei oikein luonnistukaan tänään.