Ja taas vaihtuu vuosi, ja vuosi vaihtuu näin...

Tämän päiväkirjaosion edelliset osat:

2011

2010

2009

Nyt on vissiin se legendaarinen "nukkuneen rukous" -olo. Tulimme uudenvuodenreissulta kotiin vähän ennen yhdeksää illalla ja pitkistä yöunista huolimatta voisin edelleen olla peiton alla. Puodilla on aivan jäätävän kylmä tässä etuhuoneessa ja yritän keksiä syitä hengailla rukkihuoneen puolella.

Lähdimme kohti Tallinnaa perjantaina yhdeksän jälkeen. Viikkarin buffetti oli ihana, ihana - kerrankin sain mahani täyteen ja oikein herkullisesti vieläpä. Söin kevätkääryleitä, graavi- ja kylmäsavulohta, erilaisia quinoa- ja bulgursalaatteja, paahdettuja punajuuria ja fetaa, yrttimozzarellaa... Noh, kaikkea hyvää. Jälkkäripöydästä testailin jätskiä, juustoja viikuna-laakerinlehtihillokkeella sekä maltanriisiä, joka muistutti lähinnä kuivahtanutta appelsiiniriisiä.

Päästyämme asunnolle oioimme jotakuinkin suoraa päätä unille (paitsi ne, jotka lähtivät baariin). Aamulla Jussi sitten alkoi kärttää aamiaiselle lähtöä jo hetken aikaa ennen kuin mä olin valmis heräämään.

Aamiainen vedettiin totuttuun tapaan naapurin SWAT-joulupukki-kohvikissa: Latte ja mozzarellacroissant sekä possulimpparia. Ne oli kesän jälkeen remontoineet paikan ja vessa oli uudistettu krokotiili- ja tiikerikuosiseksi kullan ja pronssin sävyissä. Aika villiä :)

Aamiaisen jälkeen olikin hyvin energiaa kulttuuripuoleen. Kävimme Zusban kanssa historiallisessa museossa Pikk-kadulla. Museo aukesi kesällä remontin jäljiltä ja uusi pysyvä näyttely käsitteli Viron ja virolaisten selviytymistä erilaisissa haasteissa 11 000 vuoden aikana. Museo ei ollut suurensuuri, mutta rakennus oli kiinnostava ja näyttely toteutettu modernisti. Videoinstallaatiot ja kellarin hands-on -huone olivat pirteitä ja hyvin toteutettuja. Suuren kiltasalin näyttely olisi sitten voinut olla paremmin jäsennetty, siinä oli selvästi lähtenyt visuaalinen suunnittelu niin villiin lentoon, että käytettävyys jäi toiseksi.

Kaiken kaikkiaan museo oli kyllä sen vitosen arvoinen (ja Zusbahan sen maksoi).

Iltaruokailimme hyvissä ajoin, koska saimme pöydän vain ja ainoastaan puoli neljäksi. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska ruoan jälkeen ehti lepäillä hyvin ennen illan aktiviteetteja.

Söimme Must Lammas -ravintolassa Sauna-kadulla. Olin vaklannut ruokalistaa jo päivällä, kun tassuttelimme ravintolan ohi, ja olin aika innoissani. Ravintola oli pieni ja siisti, kodikaskin, ja palvelu oli ystävällistä. H valitsi meille pullon rieslingiä (en muista mistä), joka tarjoilijan mukaan oli "not very sweet", mikä oli bullshittiä. Hyvin puoli pulloa makeaakin viiniä näemmä meikäläiseen putoaa, joten mitään ei menetetty :)

Otin alkuun blinejä "punaisen mädin" kera. Mäti taisi olla kirjolohesta. Blinit olivat ohuenohuita, mikä oli lievä pettymys, mutta kokonaisuutena annos oli ihan jees.

Pääruoaksi otimme Zusban kanssa samaa, mikä on hyvin harvinaista. Valintamme osui ruokalajiin nimeltään Ktshutsh. Se oli sellaista pataa: lampaan niskaa mureaksi haudutettuna, munakoisoa, paprikaa papuja ja perunaa. Oikein hyvää, kuumaa ja runsasta. Seurueessamme syötiin myös villisikaa, saslikia sun muuta.

Jälkiruoka olikin sitten ihan oma, jännittävä tarinansa. Moni listan jälkkäreistä kuulosti kiehtovalta, mutta järjettömänä kermaisten vanukkaiden fanina päädyin melko pian vuohenjuusto- creme bruléehen ja onnistuin vielä ylipuhumaan H:nkin ottamaan sen. Kaikkiaan neljä seurueestamme valitsi kyseisen herkun. Innostukseni jatkui vielä, kun näin annoksen. Annos oli kauniisti viimeistelty. Vanukkaan kanssa tarjoiltiin puolukkakastiketta ja ananaskirsikoita (joita rakastan). Vanukkaassa oli hyvä, rapsakka kuori ja itse vanukas pilkuttui lupaavasti vaniljansiemenistä. Otin kunnon kimpaleen lusikkaan ja lapsellisen innoissani aloin mussuttaa saalistani.

Vanukas oli koostumukseltaan suloisen samettinen ja maultaan muistutti lähinnä homeista oksennusta. Se oli tehty vuohenjuustosta, kyllä, mutta siis vuohenhomejuustosta, ja homeen maku peitti kaiken muun alleen. Olen vieläpä homejuustojen ystävä, mutta tässä yhdistelmässä maku oli vaan niin kamala, että annos oli syömäkelvoton. 

Kierrätimme neljää vanukastamme seurueen yllytyshullujen maisteltavina ja jotkut rohkeat ottivatkin lusikankärjellisen uteliaisuuttaan. Onneksi talo oli tarjonnut puolukkasnapsit, joiden rippeillä sitten yritettiin taittaa suussa viipyilevää yrjönmakua. Moni kertoi ilokseen saaneensa homeenmakuisia röyhtäyksiä pitkin iltaa. Joy.

Lepäilimme asunnolla olutta naukkaillen ja huonoja vitsejä kertoillen, kunnes oli aika kiivetä Tanskan kuninkaan puutarhaan katsomaan ilotulitusta. Se olikin komea, monen mielestä hienoin Tallinnassa näkemistämme. Itse en ole ihan varma, mutta hieno se joka tapauksessa oli.

Asunnolla tanssailimme hetken 90-luvun hittimusiikin tahtiin (yay, spotify) ja menimme aika hyvissä ajoin nukkumaan (paitsi ne, jotka lähtivät baariin). 

Laiva kotiin lähti neljältä. Olimme siinä vaiheessa nälkäisiä kuin karhut keväällä ja kaikki haaveilivat ranskanperunoista. Tarjontaa kartoitettuamme päädyimme Zusban kanssa syömään Eckerö Bistroon, josta ei ranuja saanut, mutta halusimme lämmintä ruokaa kuitenkin eivätkä lihapullat kiinnostaneet.

Aloitin syömällä salaatin inkiväärimarinoiduista ravuista, paahdetusta parsasta, kapriksista ja avokadosta. Z söi valkosipulietanoita. Pääruoaksi otimme samaa (ja se on edelleen hyvin harvinaista!), karitsaa ja paahdettua valkosipulikastiketta sekä valkosipuliperunoita.

Salaattini oli hyvä, joskin "ravut" olivat jotain jokirapu-katkarapusekoitusta. Parsa oli upeassa muodossa, paahdettuna ja balsamicosiirapilla höystettynä. Avokado ja etäisesti mangoinen jogurttikastike toimivat hyvin. Se inkivääri jäi makupaletilta puuttumaan, kaipasin vahvempia makuja.

Karitsan odottelu tuntui ikuisuudelta. Annokset olivat reilut eikä kastikkeessa pihtailtu. Tosin kritiikkiäkin löysin taas: Perunoissani oli tummanruskeiksi palaneita siivuja, valkosipulin maku puuttui perunoista lähes täysin ja lammaskin oli aika tavalla turhan kypsää fileen ohuista päistä. Kastike oli maukasta ja kasvislisuke (porkkanaa, parsaa ja jotain, mitä en nyt muista) oli tosi herkullista.

Setti oli kokonaisuutena hyvä ja sen päälle oli hyvä mennä hyttiin köllöttelemään ja syömään karkkia.

Siinä taisikin sitten olla kaikki, mitä reissussa napaani ahdoin (sipsejä kyl kans). Raajoja ei mennyt poikki. Nyt sitten orientoidutaan tähän maailmanlopun vuoteen. Kiitos kaikille mukana olleille!

Matkaruokapäiväkirja, uusivuosi 2010-2011

Jo piintyneiden tapojemme mukaisesti suuntasimme etelänaapuriin vuotta vaihtamaan. Hyvä likainen tusina saatiin matkalaisia kasaan, asumus oli vanha tuttu Kuninga Apartments ja hilpeissä tunnelmissa suuntasimme meren yli.

Matkalla ruokailimme laivan buffetissa, siten välttyy miettimästä sille illalle enää tukevampaa evästä. Tuttuun tapaan ängin itseeni kasan lämmin- ja kylmäsavulohta, vähän mätiä lisukkeineen, paria salaattia ja jäätelöä. Oikeesti, ei noi perusbuffetin mätöt kauheesti lämmitä. Lämpimät ruoat oli lähinnä vastenmielisen näköisiä, joskin Toolsilta napsimani ranskalaiset oli hyviä - kuumia ja suolaisia. Otin sitten pari lasillista olutta siinä saadakseni rahalle vastinetta. Tosin Zusba maksoi, mutta kuitenkin.

Illan mittaan nautimme kuohuviiniä. Muistaakseni "se musta Freixenet" oli valinta sille illalle, otin oheen muutaman Sakunkin tasapainottaakseni makusilmujeni kokemuksia. Leppoisa ilta ihanien ystävien parissa kruunautui Toompeanmäen ilotulituksia katsellessa, kuten joka vuosi.

Seuraavan ateriani nautin sitten 2.1. klo 8:30 Itä-Tallinnan keskussairaalan ortopedisen osaston potilashuoneessa numero neljä. Ruokana oli, arvioni mukaan, kaura-ohrapuuroa lakka-punaherukkahillolla, kuppi kahvia ja laardilla sivelty leipä. Leipä jäi maistamatta, vaikka luulen kyllä, että siinä puurossakin oli laardia. Olkoon, nälkä oli sen mukainen, että melkein söin sen leivänkin. Puuro oli hyvää ja hillo aivan mahtavaa. Aterian sai vuoteeseen, joten mikäs siinä, ei valittamista :)

Lounaaksi tarjoiltiin kana-riisikeittoa, jonka söin melkein kokonaan. Se maistui lapsuudelle. Kevyet 15 vuotta menikin maistamatta kanan makua. Kanasoppa on ainakin ameriikassa se kuuluisa sairastamisruoka, joten sanoin vaan että chicken soup for the soul ja lapioin ääntä kohti. Jälkkäriksi oli kanakeiton kokoinen annos jonkinlaista hapanmaitotuotekiisseliä, rahkamainen maku siinä oli, mutta en osaa sen tarkemmin sanoa. Kiisselissä oli runsaasti rusinoita, mikä sai mut ajattelemaan Olavia lämmöllä. Olavi kun ei ymmärrä rusinoita ruoassa.

Päivällinen tarjoiltiin viiden jälkeen. Mulla oli taas aivan huikea nälkä, joten mussutin melkein koko annoksen hapankaali-jauhelihapataa ja perunoita. Pata oli mukavan pippurista ja pehmeää. Lisänä tarjoiltiin reilu vuori mehevää porkkanaraastetta. Zusba oli tuonut mulle kanttiinista kahta Aura-mehua, joten ruokailu oli ihan juhlaa.

Päivällisen jälkeen keskityin vinkumaan morfiinia parin tunnin ajan. Sainkin jonkin kipupiikin kahdeksan aikaan ja siihen päälle vielä kipunapit yöksi. Olin jo siirtymässä höyhensaarille, kun sain vielä kupin teetä ja rahkapullan. Onnellinen hymy naamallani nukahdin ja nukuin unilääkkeen turvin yli kahdeksan tuntia.

Seuraavana aamuna heräsin hymyillen ja sain taas puurokipon ja kahvin nassun eteen. Ennen lounasta sainkin jo kotiutuspaperit ja suuntasimme satamaan seikkailemaan. Laivalla söin vielä katkarapuleivän kahviossa ja grilliravintolassa "pestokuorrutettua puna-anturaa, kermaista sahramikastiketta, jättikatkarapuja, sydänsimpukoita ja linguini-pastaa". Annos oli vähän mauton. Kala ja pasta olivat samalla tapaa muhjuisia. Simpukat olivat kyllä mahtavia. Ateriakokemusta latisti hieman myös ruokajuomana nauttimani iso Pepsi.


Että sellaiset ravintolakokemukset tänä vuonna. Muut olivat mun sairaalassaollessani käyneet Chedissä, kuten viimekin vuonna, mutta ainakaan Zusba ei ollut järin vaikuttunut tämänkertaisista ruoista.


Ensi vuonna uudestaan! Aion tosin pysyä jaloillani (kunhan niille taas tuossa helmikuun loppupuolella pääsen) ja päästä itse valkkaamaan ruokani ruokalistalta ja istua tuolissa syödessäni sairaalavuoteen sijaan.


Ihanaa uutta vuotta kaikille!

Toit

Nyt se sitten iski. Keski-ikä. Että oli se lääkäri sittenkin oikeassa. Keittiöstä nimittäin kuuluu leipäkoneen ääni.



Vuodenvaihteen tallinnanreissu sujui hienosti. Tallinnassa oli kaikkien aikojen lumiennätys ja kunnolla myös pakkasta, joten saimme nauttia varsin idyllisestä vanhastakaupungista. Koska teitä kuitenkin kiinnostaa, mitä söin, kerron siitä nyt pitkän kaavan kautta.



Menomatkalla söimme laivan buffetissa ja kokemus oli laivanbuffettimainen. Kohokohdat: Smetana, brownie ja siedettävä valkoviini. Muut seuralaiset kehuivat lastenbuffetista kähveltämiään lihapullia sekä snickers-kakkua.

Illalla keskityimme suklaaseen ja viiniin. Vinkki: Odessa-kuohupunaviini ei ole ihmisen juomaa. En ole ennen nähnyt ihmisten pakoilevan kuohuviinipulloa.
Tanskan kuninkaan puutarha oli valoisa keskiyölläkin, lumi valaisi maisemaa niin paljon. Kotimatkalla eksyimme toisistamme ja päädyin H:n ja Peten kanssa raatihuoneenaukiolle puhumaan tulevaisuudenhaaveista. Varsin uusivuosimainen tilanne :) Joimme kesäistä Fresitaa pullon suusta ja hytisimme lumituiskussa. Ystävät <3









Aamulla kokeilimme lähikahvilaa aamiaiseen. Ikkunassa oli SWAT-joulupukkeja köysissään ja Markus näytti aika pelottavalta, mutta aamiainen oli edullinen ja hyvä. Koordinaatit: Suur-Karjan Kuninganpuoleisessa päässä, lähellä vaaleanpunaista ankkuriovea. Suosittelen pestobaguettea, Zusba peekonipirukasta ja pizzastruudelia. Kahvi on automaatista, mutta varsin kelvollista.



Illalla päätimme syödä yhdessä ja hetkellisen pohtimisen jälkeen Isäntä päätti viedä 11 meistä uuteen Far East Fine Dining -paikkaan, Chediin.
Paikka oli kaunis ja huoliteltu, tummaa puuta, kiveä ja pehmeää valoa. Lukollinen narikka! Vessassa vesiputoushana! Palvelu oli hyvää ja joutuisaa. Tykkäsin kaikin puolin, enkä vähiten ruoan vuoksi.

Söimme alkuruoaksi Dim Sumeja, sieni- ja kasvisversioita, sekä itämaista tonnikalasalaattia, jossa oli mm. granaattiomenansiemeniä, maukasta mangoa sekä aidosti hyvä salaattipohja. Tonnikalakin oli hyvää, ei sen puoleen.
Pääruokina söimme stir fry -sieniä, pi pa -ankkaa ja "Roasted silver cod with Champagne and Chinese honey". Kala yllätti eniten (tai enhän mä ankasta tiedä), sillä se oli todella rikasta, makeaa ja rasvaista. Se ihan oikeasti suli suussa ja samalla maistui paahdetulta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, tosin jos kaipaa pureskeltavaa tekstuuria ruoaltaan ei ehkä kannata syödä pelkästään tuota. Zusba sanoo, ettei ollut kalan suurin fani, mutta piipaa-ankka oli "just täydellistä - rapea nahka, sopiva ihra ja murea liha."
Sienet stir fry oli perushyvä setti. Sellerinpätkät tosin olisi voinut jättää lisäämättä siihen valmistusvaiheessa :)
Menuumme kuuluva jälkiruoka, tuoreet hedelmät luumusabayonella, oli jonkin hedelmän puuttuessa korvattu jäädykkeellä. Jäädyke oli loppuun asti mietitty ja kauniisti tarjoiltu kokonaisuus herukkaterttuineen ja ananaskirsikoineen. Muut söivät passionjäädykettä, minä tyypillisenä vastarannankiiskenä ja passioninvastustajana sain mustikkajäädykettä.

H valitsi meille aterian oheen ranskalaista rieslingiä ja se toimikin hyvin koko aterian läpi. Ilman juomia setti maksoi 36,50 € per nassuttaja.
Suosittelen lämpimästi ravintolaa, aion itsekin mennä sinne uudelleen. Toivottavasti taso pysyy!



Seuraavana päivänä kävimme Zusban kanssa kaksin syömässä ja noudatimme lyhyempää kaavaa. Valitsimme ensinnäkin paikaksi turistien suosiman valkosipuliravintolan Balthasarin, jonne olen aiemminkin pari kertaa yrittänyt ilman varausta. Nyt onnisti. Tämä on hyvin helppo paikka ujommallekin matkustajalle, koska asiointi onnistuu hyvin suomeksikin ja myös ruokalistat ovat monikieliset. Lisäksi paikka on heti raatihuoneen aukion vieressä JA sitä vastapäätä on ihana viini-kakkukellari, jossa kannattaa myös pistäytyä.

Valitsin juomaksi talon roseviinin, Z joi olutta. Aloitin syömällä "Miedon graavilohisalaatin tiikerikatkarapujen ja Dijon-sinapilla maustetun viinietikkakastikkeen kera". Oikein hyvää! Lohi oli ensiluokkaista ja kastike todella hyvää. Myös salaattipohja oli tuore, monipuolinen ja hyvin revitty.  Annoksessa oli reilusti marinoituja valkosipulinkynsiä, jotka toivat hilpeää twistiä varsinkin katkarapujen kanssa yhdistettynä.
Pääruoaksi olisin toivonut sienillä täytettyä kampelaa, mutta se oli loppu, joten valintani oli "Kevyesti paahdettua tonnikalaa wasabi-perunasoseen ja kookos-limettikastikkeen kera".
Tonnikala oli melko onnistunut. Pyysin mediumina, koska inhoan kuivaa tonnikalaa, ja lätty olikin keskeltä selvästi ruusuinen. Seesaminsiemenpinta oli paahteinen ja toi kivaa rakennetta. Wasabi-perunasose oli hyvin miedosti wasabista ja sopii miedommankin ystävälle. Määrä oli sopiva ja sose oli aseteltu, ei vain läimäisty lautaselle.
Annokseen kuului hieman yllättäen aika paljon kasvisseosta ja parsakaalia. Molemmat luojan kiitos tuoreista valmistettuja ja varsinkin parsakaali yllättävän hyvää. Napsakkaa ja elävän makuista, ei tippaakaan löysää tai väsynyttä.
Kastike kruunasi annoksen, kuten hyvillä kastikkeilla on tapana tehdä. Kookos ei ollut hallitseva elementti, mutta toi kermaisuutta ja täyteläisyyttä raikkaaseen kastikkeeseen. Limen potku toimi hyvin ja sitoi annoksen eri elementtejä jännästi yhteen.

Zusban valinnat osuivat annoksiin ja "Yrttimarinoitu lampaan kare valkosipuliperunoiden ja kirsikka-rosmariinikastikkeen kera" sekä "Valkosipulivoilla gratinoituja vihersimpukoita ja sinappi-yrttikastiketta". Molemmat kuulemma oikein toimivia.

Jälkiruoalle ei ikävä kyllä ollut aikaa, mutta jos olisi ollut, olisin valinnut "Mascarpone-vadelmakakkua ja Bailey’s-kastiketta". Valkosipulin makuinen créme brulée kuulostaa kyllä kiehtovalta, mutta tokkopa olisin uskaltanut.



Vielä yksi ylimäärinen ruokaan liittyvä vinkki: Viru-keskuksen kolmannen kerroksen kirjakaupan kahviosta (siis nimenomaan sieltä kolmannen kerroksen kahviosta, Bestselleristä) saa mainiota chai lattea, 30 EEK, tuorepuristettua greippimehua, 50 EEK ja kehuivatpa matkaseuralaiseni myös club sandwichiä ja sushiakin. Tarjoiluastiat Villeroy&Bochia, palvelu erinomaista. Kahviosta näkymä suoraan käsityökirjoihin.

Powered by Qumana

Pitkästä aikaa aikaa

Terve vaan. Mulla on just sen verran tylsää ja väsyttävää että ajattelin muistaa tätäkin blogia välillä. Liian monta blogia, vanhat ja uskollisimmat helposti unohtuu. Tai ei unohdu, mutta eihän mun elämässä nykyään käsitöiden lisäksi tapahdu mitään muuta...
Uutena vuonna oltiin Tallinnassa.

Siellä oli kauhean tunnelmallista ja kaunista, taas kerran. Uudenvuodenpäivänä vaan yritti krapulanpoikanen hieman häiritä shoppailukuntoa. Sain mä silti farkkuhameen ja kauluspaitoja! Kyllä taas toimistolla kelpaa.
Koirani Piippo oli hoidossa. Musta sitä on mahtavaa seurata - miten leppoisalta elämä vaikuttaa, kun ei ole liian suurella aivokuormalla paiskattu. Karva kirsussa ei haittaa, jos alla on pehmeä sohva.

Eikä tarvii ottaa elämää liian vakavasti!

Oman asunnon lemmikkivahvuuteen liittyi Markun poika Marko:

Lauantaina juhlimme sitä, että pääsemme toolsista ja supernachosta eroon koko kevääksi. Tuli miksattua jos jonkinlaista drinkkiä illan mittaan ja aamulla kyllä huomasi juoneensa kaiken mahdollisen iloisesti sekaisin. Onneksi Zusba keitti kahvia ja tilasi pizzaa. Katselin dokumenttia juutalaisten koettelemuksista keskiajalla ja torkuin sohvalla. Kuten Keimo sanoi joskus 90-luvulla, krapula on siunattu olotila, siinä pääsee jotenkin lähemmäs totuutta.

Jazz hands!

Terveisiä sateisesta ja syksyisestä Krakovasta :) Varautukaa linkkien ilotulitukseen (jokaisen päivän pitää kuitenkin olla kuin ilotulitusta, kuten joku on joskus sanonut).

Ennen matkaa pakkaaminen jäi luonnollisesti lennon vastaiselle yölle. Kyllä me pari tuntia sitten nukuttiinkin ennen koneelle lähtöä... Antero jäi häkkiin murjottamaan, toivottavasti se ei kiukuttele hoitotädille.

Lento sujui mallikkaasti, vaikka meitä ehdittiin jo kuuluttaa kentällä. Eka kerta! Finnair ruokki mua mallikkaasti kohtuullisella tofusalaatilla. Tosin sain molempiin suuntiin samaa ruokaa. Ensi kerralla otan neuvosta vaarin ja pyydän aasialaisen kasvisaterian.

Krakovassa otettiin bussi lentokentältä. Paha vaan, ettei älytty jäädä Wis?an oikealla puolella bussista pois vaan ajettiin päättärille saakka. Itse asiassa päättäriltä ei olisi ollut kuin korttelin Schindlerin entisestä tehtaasta ja muusta ghettoalueesta. Saatiin tassutella Kazimierzin läpi kotiin.


Tänä vuonna Hostel Mundo oli varannut meille Tiibetin. Ja jos epäilette mun sanoja siitä, että Mundo ON maailman paras hostelli, katsokaa vaikka HostelWorldin arvosteluja. "AUGUST 2007 Our guests rated Mundo TOP 10 WORLD HOSTELS via hostelworld.com voting"



Lepuutuksen jälkeen suuntasimme takaisin Kazimierziin - piti hakea illan keikkaliput ja ruokkia itsemme Sanna. Jälkimmäinen onnistuikin hienosti paikassa nimeltä Brasserie. Aloitin röstiperunoilla, savulohella, kermavaahdolla ja mädillä. Pääruoaksi nautin kermaan hukutettuja simpukoita ja katkarapusia merianturan päällä. Zuzubelle veti ankkaa.

Onnistuimme ruokailemaan juuri rankkasadekuuron aikaan ja vältimme koko sateen, aika ajoitus! :)






Illalla menimme kuuntelemaan jazzia Alchemian kellariklubille. Saksalais-japanilais-norjalais-italialais-ensemble toimi mainiosti Chivas Regalin kanssa ja olin hyvin, hyvin iloinen kävellessämme öisen Józef Dietlen puistokadun poikki kotiin.




Aamulla oli selvää, ettei viski ollut vienyt orastavaa flunssaa mennessään. Päätimme pysytellä vanhassa kaupungissa, jotta en väsyttäisi itseäni liikaa. Tassuttelimme Empikiin, mutta totesimme pian, ettei kummankaan kunto kestänyt shoppailua. Buddhan Dharma-drinkin nykyinen tila oli toki käytävä maistamassa. (huomaa päättömät turistit)



Hilluimme torilla ottamassa turistikuvia ja tutkailemassa Cloth Hallin tarjontaa.



Torilta löysin myös kutsumukseni - nyt tiedän, miksi haluan sitten isona.



Seuraavana päivänä mun ei auttanutkuin myöntää, etten pääsisi koko päivänä minnekään. Se oli selvää jo sillä hetkellä, kun avasin silmäni ja näin taivaan olevan sininen ja auringonpaisteinen. Just mun tuuria!

Onneksi oli nälkä aamiaisaikaan. Kahvi teki niin hyvää, että lähdin kauppaan hakemaan sairastamistarpeita, mehuja ja suklaata. Säästöpakkaus nenäliinoja toi välitöntä turvallisuudentunnetta. Kun pääsimme takaisin kotiin, Carolina kiikutti mulle lisähuovan ja onnellisena ryömin aarteineni petiin.

8 tuntia myöhemmin Zusba palasi levykaupparetkeltään tukevassa humalassa. Oli se levyjäkin löytänyt ja uusia kavereita, jotain setiä ja filharmoonikkoja.

Oli jo pimeä. Zusba tilasi pizzaa. Kirja lähestyi loppuaan vaikka olin nukkunut suuren osan päivästä. Laitoin Röyksoppia soimaan ja kuulostelin kuumeista kehoa.





Sunnuntaiaamuna mieli oli täynnä energiaa ja hihkuin riemusta - hiljaa oman pään sisällä, koska Zusba nukkui krapulaansa siinä vieressä. Riemuitsin kai kuitenkin turhan rajusti, sillä nenäverenvuoto käski mua palaamaan maan pinnalle.

Päästiin liikkeelle kuitenkin. Stare Miasto kuhisi väkeä sunnuntain kunniaksi ja itseä alkoi vituttaa kaikki. Seikkailtuamme aivan kyllin pitkään menimme syömään Polski Jadloon, jossa sain kertoa Oczypek-tilaukseni tarjoilijalle uuden nenäverenvuodon uumenista. Juusto oli kuitenkin hyvää ja merianturakin menetteli. Zusbinskin krakovansillin päällä oli puoli kiloa omenasipulisalaattia eivätkä pääruoatkaan olleet mitään pieniä. Leivän kanssa tarjoiltiin laardia.



Olo kuitenkin heikkeni heikkenemistään, joten suuntasimme taas kotiin. polo marketin kautta, totta kai :)

Maanantaille oli ohjelmassa arkeologinen museo. Aamiaisen jälkeen olin kuitenkin itkukiukkuinen, joten Zusba pisti mut nukkumaan. Kello 14.30 heräsin tyytyväisenä ja menin alakertaan todistamaan hulinaa.

Matkaoppaan toimittaja oli ilmoittanut tulostaan yht'äkkiä, joten Carolina toi lapset mukanaan. Samaan aikaan päivävuoro vaihtui, lontoolaiset Katy ja Jim palasivat zakopanenretkeltään, Costa Rican setä metsästi kadonnutta hammasharjaansa, puolalaisen seurueen kaverit parantelivat krapulaansa... Hulinaa oli hilpeää seurata, mutta pian nälkä ajoi meidät Pod Baranemiin aterioimaan.

Itse aloitin sipulikeitollam ja söin pääruoaksi loistavan lohiturnedoon punajuuren kera. Jälkiruoaksi otin "Gingerbread" eli mehevää maustekakkua kerman ja kirsikkahillon kera. Niin ja suklaakuorrutuksella! Zusba söi silliä, ankkaa ja Remy Martin V.S.O.P:tä.

Vyöryimme takaisin hostellille sulattelemaan ateriaa ja pitämään sadetta. Katsoimme Totoroa Jimin ja Katyn kanssa, kunnes nälkä ajoi heidätkin syömään (lähetettiin nekin Pod Baranemiin, villisikaa ja kaurista).

Sitten iltavuoro tulikin jo töihin. Joasia juotti meille turkkilaista anisviinaa. leikittiin Lenineitä ja kaivettiin Hattivattikin esiin. Joasia ihastui Hattivattiin ja jopa nukkuikin sen kanssa aamuyön tunnit - lopulta Hattivatti päätti jäädä Mundoon asumaan.



Tiistaiaamuna Katy oli pakannut Jimin Pope Trainiin, Costa Rican setä oli lähtenyt kohti Barcelonaa ja loistoillasta oli jäljellä vain muutama valokuva, kasa tyhjiä Lech- ja Tyskie-pulloja ja sivu Mundon vieraskirjassa.

Zusba oli mahatautinen. Lähdin itsekseni sateeseen seikkailemaan ja etsimään lankakauppoja. Löysinkin yhden, mutta siellä ei ollut mulle mitään. Hilluin Galeria Krakowskassa ja vanhassa kaupungissa, ostin muksuille tuliaisia ja itselle kirjoja. Löysin käsirasvaa, vaikka sen ulkonäkö olikin hieman muuttunut.



Illalla hoidin mulle ja Zuzubellelle Zapiekankat ruoaksi, kun ei Zusbasta ollut lähtemään minnekään.



Tässä yksi uusista kirjoistani. Se on Shoah Foundationin tuotosta ja tähtää siis ikuistamaan holokaustin uhrien muistoja tuleville polville ennen kuin kaikki toisen maailmansodan kokeneet vievät perinnön mukanaan. Kirjaan kuuluu myös DVD. Mielenkiintoinen kirja.



Tässä on Herra Vyötiäinen, uusi vahvistus pikku perheeseemme. Hän on peräisin Kalimban tuotannosta ja valloitti meikäläisen heti ensinäkemältä.



Keskiviikkona lähdettiin kiukulla seikkailemaan, vaikkei jaksamista oikein olisi ollut. Ehdimme sinne arkeologiseen museoon käymään, ja se olikin oikein hieno. Ihan oikeita muumioita ja kaikkea! Hienosti toteutettu näyttely Puolan asutuksesta kautta aikain ja alueen arkeologisista löydöistä. Ongelmia tuotti ainoastaan mummeli, joka posotti meille vähän joka salissa kovasti Puolaa vaikka yritettiin änkyttää sille kovasti ettei puhuta kyseistä kieltä.



Sellaista oli, oli kivaa, vaikka kaikki olikin enemmän tai vähemmän kipeinä. Ens vuonna uudestaan!

Tohk tohk

Olisi se kroatianreissu tullut kalliiksikin. Olisi pitänyt rakennella lentoja, vuokrata autoa ja väsätä kauheasti kaikkea. Suunnitteleminenkaan ei oikein napannut. Sain kyllä ostettua sankarimatkailijan, mutta ei oikein sitäkään jaksanut lukea.
Niinpä hypin riemusta kattoon, kun Zusba the Hut suuressa viisaudessaan ehdotti, että lykätään Kroatia hamaan tulevaisuuteen ja lähdetään ensi kuussa viikoksi Krakovaan :D Zapiekanka, here I come!

TO DO:
- Käydä High Synagoguen kirjakaupassa uudestaan
- Mennä pussikaljalle
- Ostaa herukkahilloa lähikaupasta, mieluiten useampi pullo
- Käydä viimeinkin Nowa Hutassa
- Välttää koko matkan ajan kalarusinahyytelöä
- Käydä viimeinkin turisteilemassa Wawelissa
- Käydä vodkabaarissa maistelukierroksella
- Käydä Buddhassa drinkillä (tai parilla)
- Ottaa kuvia Kehäpuistosta, viime reissulla ei otettu yhtään
- Muutenkin turistikuvata hieman
- Tutkia, onko Krakovassa lankakauppoja

Luonnollisesti asumme jälleen Hostel Mundossa, tällä kertaa edellisen huoneen naapurissa, Tiibetissä.

Lienee turvallista luvata, että raporttia seuraa :)

Rakot jäi, jos ei muuta

Nyt on sitten Olavikin naitettu kauniille morsiamelle. Oli kiva päästä juhlimaan kesähäitä Kallaveden rannalle helteisenä kesäpäivänä mukavien ihmisten kera.

Mutta hukkasin sitten kassini. Meni kamera, joka ei ollut mun, puhelin, lompakko, hotellin avainkortti... Ja ihan uusi käsilaukku, vaikka ruma olikin!

Löytöpalkkio.

Rakot jäi. Ja mustelmat. Onko muilla tapana teloa itseään lähes tunnistamattomaan kuntoon huomaamattaan heti, kun ottaa vähänkin miestä väkevämpää?

Häät oli kauniit, morsian sievä kuin sika pienenä ja pariskunta näytti onnelliselta. Ruoka oli hyvää ja juomaa oli turhankin kanssa. Ois voinut jättää ne alkuillan vodkanaukkailut (taskulämmintä takakontista) pois.

Ajautuvaa matkailua

Pitänee kai raportoida siitä tammikuisesta italianreissustakin, kun kerran olen nämä matkat yrittänyt tunnollisesti päiväkirjata edes tänne.

Olin jo kesällä ostanut edukkaahkot lennot Bergamoon, josta en tiennyt mitään. Milano ei oikein kiinnostanut kohteena, mutta ajattelin, että kyllä siellä muutamaksi päiväksi tekemistä varmaankin keksii.

Lopulta suostuin joustamaan kummallisesta päähänpinttymästäni eli siitä, että olisi jotenkin pakko jäädä lentokenttää lähimpään kaupunkiin.

Päätimme siis yhdistää yöpymisen Bergamossa muutaman päivän venetsianlomaan.

Lensimme "helposti ja edullisesti" RyanAirilla Tampereelta Bergamoon. Lento oli tietenkin vielä myöhässä. Bed&Breakfastiin päästyämme kaaduimme saman tien sänkyyn. Kello oli jotakuinkin puoli kaksi yöllä. Italia merkitsi aika pitkälti vielä sumua ja yhtä muuria, jonka olin auton ikkunasta erottanut.

Aamulla lähdimme tallustelemaan pitkin Bergamoa. Kaupungissa on ollut asutusta jo eaa, joten vanhassa kaupungissa todellakin riitti nähtävää. Kaupunki oli yhtä (ylä)mäkeä, joten reidet ja pohkeet olivat koetuksella muutaman tunnin jälkeen.


Muistopuistossa oli hurjasti kissoja auringonläikissä lämmittelemässä.

Viitisen tuntia ehdimme tarpoa pitkin Bergamoa. Sitten piti suunnata Citta Altasta eli vuoren rinteen vanhasta kaupungista alas uudelle alueelle ja rautatieasemalle. Venetsianjuna oli lähdössä.

Kolmisen tuntia puksuttelimme junalla halki edelleen hyvin sumuisen Pohjois-Italian. Koska oli sankka sumu, en tuntenut huonoa omaatuntoa junassa nukkumisesta. Mitään maisemia ei olisi nähnyt kuitenkaan.

Lopulta juna nytkähti liikkeelle Mestrestä, Venetsia mantereenpuoleisesta kaupungista, ja suuntasi monikilometriselle sillalle halki laguunin. Oli jo pimeää, valaistu silta halkoi mustaa laguunia. Mestren valot etääntyivät ja etääntyivät ja tuntui, kuin matkustaisi kohti ei-mitään.

Venetsiassa ihmettelimme junan alle kurkkivia poliiseja. Myös matkan aikana poliisit olivat kiertäneet junassa. Mistähän suuresta jännitysnäytelmästä jäimme autuaan tietämättömiksi?

Kävelimme Cannaregion, pohjoisen sestieren, läpi kohti Bed&Breakfastia. Löysimme hienosti. Tajusin ensimmäistä kertaa, mitä kulkeminen Venetsiassa oikeasti tarkoittaisi - siltoja, portaita ja ahtautta.

Yöpymispaikassamme meidät otti vastaan hyvin ystävällinen ja charmantti herrasmies. Hän ohjeisti meitä eksymisen varalta ja kysyi aamiaistoiveitamme. Tavarat huoneeseen kapean talon katonrajaan ja ulos sompailemaan hitaasti nukahtavaan Venetsiaan.

Eksyimme pahimpiin turistikortteleihin San Marcon eteläosiin. Maahanmuuttajat kaupittelivat feikkifendejään kaduilla Fendin ja Guccin liikkeiden ulkopuolella. Aggressiivisen aktiiviset ruusukauppiaat yrittivät ottaa kaiken irti Venetsian romantillisesta maineesta. Aloin hermostua.

Jo ruoankin löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Olisimme halunneet välttää turistipaikkoja, mutta etsimisestä väsyneinä alistuimme Canal Granden rannan sisäänheittäjän ehdotuksiin ja istuimme superahtaaseen kahden hengen pöytään mukahienossa ravintolassa.

Söin yhden elämäni parhaista hedelmäsalaateista. Pensasmustikat ja viinirypäleet olivat hämmentävän tuoreita, boysenmarjat ja vadelmat maistuivat aivan kesälle. Täydellinen päätös mukavalle pasta-aterialle. Miellyttävintä oli kuitenkin seurata Zusban askartelua hummerinsaksen parissa :)

Vaapuimme nukkumaan. Aamulla Davide toi croissanttiaamiaisemme minuutilleen sovittuun aikaan. Ihana kahvi, siunattu ihana kahvi! Maitokin oli lämmitettyä. Mikä täydellinen aloitus päivälle. Aamiaisen jälkeen oli toki vielä otettava torkut ennen lähtöä ulos.

Päätimme yhteistuumin vältellä edellisenä iltana kokemiamme paikkoja. Seikkailimme siellä täällä pohjoisessa ja lännessä. Katselimme Cannaregion pohjoisrannassa avaralle laguunille ja Muranoon. Tallustelimme sen Aidon ja Alkuperäisen Gheton läpi, sen korttelin mukaan nimettiin myöhemmät, surullisemmat ghetot.

Löysimme viehättävän ruokapaikan, jossa nautin runsaalla persiljalla ja voilla kyllästettyä vihersimpukkapastaa ja kokonaisena paistettua kalaa salaatin kera.

Päivämme täyttyi kävelystä. Lopulta illalla vaapuimme kivistävin jaloin lähellä kotiamme sijaitsevaan ihanaan viinibaariin, jossa kinkku- ja juustovadin äärellä maistelimme ihania viinejä ja ihmettelimme paikallisten juhlatunnelmaa. Se paikka itsessään on lahes tarpeeksi uudelle Venetsianreissulle. Ei aivan, mutta melkein.

Seuraavana päivänä kohteemme oli eteläisin sestiere, Dorsoduro eli kestävä selkä. Siellä on ihan oikeaa kalliota talojen alla. Dorsoduro oli mukavinta. Siellä ei ollut turisteja. Katuja reunustivat turistirihkamaliikkeiden sijaan taidegalleriat. Huonovointisuus ajoi meidät lounaalle leppoisan oloiseen syöttölään, jossa päätimme kokeilla pizzaa. Okei, Venetsia ei ole pizzakaupunki, mutta jumalauta kun kerrankin on Italiassa niin pakko sitä on testata.

Pahan erheen tein pikaisessa alkuruokavalinnassani. Lautasellinen niljaisia mereneläviä lonkeroineen ja hyytelömäisine koostumuksineen ei ole paras mahdollinen valinta, jos jo ennen syömään tuloa on pahoinvointinen.

Pikkelöidyt pikkukalat ja muutama tunnistamaton nilviäinen jäi syömättä, en vain pystynyt pudottamaan enempää. Kampasimpukka oli kyllä gratinoitu erinomaisesti.

Pizzavalintani oli katkarapu. Jee, lisää äyriäisiä! Ne eivät myöskään olleet mitään totutunlaisia pakasterapuja, vaan tuoreita, viitisen senttiä pitkiä lihaksekkaita mötköjä. Pizza oli erinomaista, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni alkoi tuntua, etten halua nähdä enää ravun rapua - koskaan.

Jälkiruokatiramisu oli voimakkaan kahvinen, mutta liian kostea. Neste ei ollut imeytynyt kerroksiin, yleisvaikutelma oli vetinen. Surullista kyllä, olen saanut Puolassa parempaa tiramisua.

Illalla palasimme taas rakkaaseen viinibaariimme. Itse Mauro, viiniguru, oli paikalla jälleen. Hän mm. avasi shampanjapullon ruokalusikalla kunnon showmiehen elkein.

Aamulla söimme aamiaisen ja lähdimme hyppimään kohti rautatieasemaa. Teimme jonkin väärän kierroksen ja meinasi mennä juoksuksi. Junassa taas unoset. Bergamossa vaihto lentokenttäbussiin ja kentälle. Lopulta pääsimme kotiinkin, yöllä yhden jälkeen. Rankka paluumatka.

Mukavat viinimuistot ja Venetsian kauniit umpikujat jäivät mieleen pyörimään, vaikka kulinarisesti matka olikin pienoinen pettymys. Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että käytiin. Venetsia oli ainutlaatuinen vaikka tuntuikin lavastetulta. Bergamo puolestaan oli kiehtova näyte Pohjois-Italian teollisuudesta, vanhasta asutuskeskuksesta ja paikasta, jonne ei tulisi tarkoituksellisesti lähdettyä, mutta jonne päädyttyään on iloinen, että päätyi.

Kukkuu!

Uskomatonta - mä olen ollut täältä 3 kuukautta pois. Ehkä on välillä ollut liikaakin sanottavaa, eikä ole tiennyt mistä aloittaa. Nyt mulla on kuitenkin La Krapula, joten voin hyvin käyttää tätä vaaka-asentoa hyväkseni palaamalla kirjoittamisen makuun.

Mitähän kaikkea tässä... Listataan ihan ranskalaisilla perunoilla.
- Rottajengissä vaikuttavat tällä hetkellä Markku, Boris, Antero ja Matti
- Olen ollut nyt kuukauden uudessa duunissa, josta pidän valtavasti
- Piipahdettiin Italiassa
- Kävin myös Tallinnassa tyttöporukalla :) Eli siskojen ja äidin kanssa
- Meillä on uusi iiiiso sänky
- Perheeseemme kuuluu myös Putpu, pieni urhea pelikonsoli
- Olemme löytäneet uusia viinilaatuja, joista pidämme. Jee!

nie wiem gdzie to jest, ale znajdę da mapie

Päästiin Krakovaan lauantaina päivällä. Majoituimme Tescon taakse hotelliin ja heti saatuamme kamat levälleen lähdimme keskustaan.

Millään ei riittänyt energiaa kirkkokierrokselle, joten suuntasimme suoraan Buddhaan drinkeille. Kaksi Dharmaa rauhoitti krapulaista vatsaa mukavasti. Pian muut seurueestamme liittyivät seuraan ja suuntasimme oikein kahdeksan hengen voimin Kolmeen Paprikaan (Trzy Papricky) pizzalle ja viinikarahveille. Söin metsäsienipizzan. Oli kuiva pizza, mutta kaiken kaikkiaan oikein mukava kokemus.

Suurista suunnitelmista huolimatta peti kutsui. Nukuimme kunnon yöunet (viimeinkin mahdollisuus raahata sängyt vierekkäin! Pirun katoliset maat...), aamiaistimme ja vilkutimme bussille muun juhlaväen jättäessä Krakovan taakseen. Kukaan ei näyttänyt bussin ikkunasta persettä, mitä hieman ihmettelin. No, joka tapauksessa meidänkin oli aika taas kerran pakata laukut ja tilata taksi.

Seuraava kohteemme oli uudenkarhea Hostel Mundo Stradomin kaupunginosassa, eli juuri siinä vanhan kaupungin ja vanhan juutalaisalueen puolivälissä. Mahtava henkilökunta latasi kartat pöytään, piirteli ne täyteen viivoja, rukseja ja rinkuloita ja esitteli meille suloisen huoneemme, Nepalin.Viimeinkin Double!

Aamulla suunnistimme aamiaiselle. Meille oli luvattu, että hostellin omistaja kokkaa aamiaista joka aamu. Muroja, leipää, juustoja, kalaa, kahvia, teetä, tomaattia... Kaikki valmiiksi katettuna ja lisämaksutta. Ensimmäisestä aamusta aamiaiset ovat vain parantuneet. Toisena aamuna tarjolla oli kalan sijaan tuoreita vadelma-banaani-smoothieita. Kolmantena aamuna omistaja tarjoutui kokkeloimaan mulle munia, kun muut söivät makkaraa.

Hostelli on hyvin siisti. 24-h respa palvelee yllättävinkin tavoin - eräänä iltana Mihail lähti vuoronsa jälkeen yöllä saattamaan mua savukeostoksille ja saattoipa vielä takaisinkin ennen kotiinlähtöään.

Mielenkiintoisiin persooniin tuollaisessa intiimissä, lämminhenkisessä hostellissa törmää. Asuinkavereinamme olivat mm. tunnettu puolalainen reggaebändi Vavamuffin, pierogi- eli keitinpiirasfestivaaleille töihin tulleita neitosia, Moshe, keski-ikäinen israelilainen, joka tuli Puolaan etsimään isänsä juuria, sekä mukava milanolaisheppu, joka moottoripyöräilee Euroopan halki ties kuinka monetta kertaa.

Hostelli aloitti toimintansa alle kolme kuukautta sitten. Talo on vast'ikään rempattu sekä ulkoa että sisältä ja omistajan mies ja lapsi käyvät kuopsuttelemassa pihaa kuntoon. Eli siis ihanaa väkeä, kaunis paikka, seesteinen sisustus, loistava sijainti. Voin suositella lämpimästi, ja aion toki itsekin palata. Ai niin, naapuritalossa on bordelli "Musta Lootus".

Krakova oli täynnä turisteja. Ihmismassat vaeltelivat katuja ylös alas heti, jos aurinko vähääkään pilkisti. Turistikausi ei sovi meille, ahdisti se väenpaljous. Pari sateista päivää sattui kohdalle, ja vaikka vähän harmitti juosta katuja niin, että märät kengät tippuivat jaloista, se tila ja avaruuden tuntu eivät haitanneet lainkaan.

Toisena päivänämme Krakovassa hilluimme pitkin vanhaa kaupunkia. Kävimme yliopistolla ja linnalla.

Ostin hienon valokuvakirjan, "Krakow in 3 epochs", jossa on valokuvia Krakovasta 20-luvulta nykypäivään.

Sitten olikin jo korkea aika palata hostellille nukkumaan. Uskomattomat unenlahjat.

Seuraava päivä vietettiin juutalaisteemalla. Lähdimme vaappumaan kohti Kazimierziä, vanhaa juutalaiskaupunginosaa, jonka asukasjoukko oli koostunut pääasiassa juutalaisista aina 1400-luvulta alkaen. Kun juutalaiset siirrettiin Veikselin toiselle puolelle ghettoon, alue autioitui. Sodan loputtua asuntoihin oli muuttanut puolalaisia, ja mellakka-alttius ja epäselvät omistajuussuhteet jättivät alueen vähän välikäteen. Yritykset eivät halunneet sijoittaa laueeseen ja sen nousu on alkanut varsinaisesti vasta viime vuosina boheemien ja turistien kiinnostuksen myötä.

Tallustelimme katuja sinne tänne ja ihmettelimme, kuinka uutuuttaan hohtavien rappausten naapurina oli yleensä kaiken rappauksensa jo aikapäivää menettänyt, luhistumaisillaan oleva talo. Kaupunginosan hip-maine ei ole siis ehtinyt vielä kunnostaa koko seutua :)
Kävimme Remun synagogassa ja sen yhteydessä sijaitsevalla vanhalla juutalaisella hautausmaalla, jota hitaasti kunnostetaan natsien käytettyä sitä mm. kaatopaikkana. Hautakiven kappaleista muurattu muuri pysäytti kyllä taas hetkeksi.
Oli taas aika lepuuttaa. Siirryimme Singeriin. Kyseessä on Krakovan baaritaivaan varsinainen tähti tällä hetkellä, I hear.
Se on siis baari, jossa pöydät on korvattu vanhoilla polkusingereillä. Vanhat tapetit, narisevat tuolit ja iltaisin kynttilänvaloa. Kyllä kelpasi nauttia iltapäiväkalja! Kas näin:
Testasimme saman torin, Plac Nowyn, laidalta vielä toisenkin kuppilan, kuuluisan Alchemian. Sisustukseen kuului mm. demonipatsas ja seinällä roikkuva kuivattu pallokala.

Seuraavaksi bongasinkin reissun kahdeksannenkymmenennen kirjakaupan. Korkean synagogan alakerrassa toimii juutalaisuuteen ja holokaustiin erikoistunut kirjakauppa, jossa oli huimasti tuotteita myös englanniksi. Ostin kuvateoksen Letters from the Ghetto ja romaanin Hide, joka kertoo 9-vuotiaan Naomi Rosenbergin kahdesta piilotteluvuodesta ladon lattian alla. Luin molemmat jo.
Zusba puolestaan osti 2 levyä Kroke-nimiseltä klezmer-bändiltä.
Seuraava päivä oli kokonaisuudessaan omalaatuinen. Aloitimme kävelemällä kasvitieteelliselle puutarhalle. Aurinko teki mulle taas tepposet, alkoi huimata ja paleltaa. Muistatteko, mitä kävi Barcelonan kasvitieteellisessä? Voiko ihminen olla allerginen kasvitieteellisille puutarhoille? Päädyin ottamaan 45 minuutin nokkaunet puistonpenkillä Zusban tutkiessa puistoa.Ehdin mäkin kyllä jotain nähdä, halkaisijaltaan yli 2-metrisen tammen ja varmaan yli 30 metriä korkean pähkinäpuun.
Päivän persoonallinen ote ei toki ollut sillä selvä. Seuraavaksi hajosivat kengät. Molemmissa jaloissa oli kirvelevät rakot ja olin kävellyt kenkäni hengiltä. Tassutimme siis ostamaan mulle varakenkiä, ostin kahdet :D
Sitten syömään! Valitsimme taas italialaisen, sillä Krakovassa nyt vaan on todella paljon houkuttelevan oloisia italialaispaikkoja. Tomaattikeittoa, katkarapupastaa ja yksi ihan pikkuinen tiramisu.

Illalla meidän piti lähteä katsomaan Vavamuffinia hostellin omistajan klubille, mutta mua heikotti ja Zusba oli kuumeinen. Niinpä joimme kaljat hostellilla ja ryömimme nukkumaan.
Seuraava päivä herätti mussa ristiriitaisia tuntemuksia. Suoraan sanottuna mä pidän itseäni varsin ennakkoluulottomana ja avarakatseisena ihmisenä. Mä aidosti halusin pitää meidän juutalaisesta hostellituttavasta Moshesta, vaikka se olikin kitisevä mulkku. Ja Arka Noegossa mä ihan aidosti yritin syödä alkuruokaani, vaikka se olikin karppia rusinahyytelössä. Kuvitelkaa pienissä sairaissa mielissänne aladobi, joka on pienen kakun kokoinen, ja lihan tilalla on kalaa ja rusinoita.
Pääruoaksi syömäni taimen manteleiden ja saksanpähkinöiden kera olisi ollut hyvää, ellen olisi valinnut sen seuraksi kasviksia, eli kukka- ja parsakaalia...
Muuten kyseinen päivä oli ohjelmaton. Totuttuun tapaan aamiaiselle (normisetti ja meksikolaisia lettuja, eli lettuja tomaatti-chili-sipuli-munakokkelitäytteellä). Sen päälle aamupäiväunet. Alkuiltapäivästä lähdettiin ostamaan Zusballe kenkiä, mulle rakkolaastareita ja molemmille levyjä.
Käytiin siinä sitten Buddhassa Mojitolla, Bloody Maryllä ja Dharmalla sekä vaaputtiin zapiekankoja mussutellen taas kerran kotia kohti. Illalla suunnistimme kohti Arka Noegoa ja sieltä Singerin kautta taas kotiin. Zusba jäi juomaan kaljaa respan ihanan Natalian kanssa, mä lähdin ylös nukkumaan ja suunnittelemaan, että ihan ihan varmasti osallistutaan kyllä ainakin seuraavan päivän grillibileisiin hostellilla.
Viimeisen päivämme Krakovassa käytimme viisaasti museoimalla. Kävimme luonnontieteellisessä museossa ja sen yhteydessä toimivassa akvaariossa. Kävimme Bull Barissa hermostumassa brittituristeihin. Kävimme ostamassa kotiin viinaa - pullo Zubrówkaa ja pullo Advokaatia. Ostin myös juuston, rakkaista rakkaimman Oczypekin, kotiintuomisiksi.
Illalla oli sitten hostellin grillibileet, joissa tosin itse grillaus tapahtui omalaatuisesti hiiligrillillä, sateenvarjolla ja hiustenkuivaajalla. Kaljan- ja vodkanjuominen sujui perinteisemmällä pullosta-lasiin-josta-kurkkuun -tekniikalla. Paikalla oli pari irlantilaista kaveria Galwaystä, pari jenkkiä, pati jotain itäblokkilaista, pari ruotsalaista, joitain puolalaisia ja me. Ai niin, ja ne kaksi häiskää, jotka olivat pyytäneet taksikuskia viemään ne klubille, ja taksikuski toi ne tuonne. Ehkä se tarkoitti ne mustaan lootukseen? Noh, nämä kaverit tulevat reippaasti sisään ja marssivat parvekkeelle, jossa Adam puhaltaa juuri hiustenkuivaajalla lisää potkua uupuvaan tuleen. Kysyvät huumeita. Adam, siis hostellin omistajan veli, vastaa vakavalla naamalla: "Yes, we have got cocaine, it costs one thousand american dollar per gram." Kaverit olivat hetken pohtineet. Toinen oli niin innokkaasti ostamassa, ettei meinannut uskoa Adamin vakuutteluja siitä, että vitsillähän hän vaan.
No mutta niin valkeni kotiinlähdön aamu. Hostellin rouva antoi meille vielä kankkuskaljaa reppuun matkaeväiksi ja saatteli meidät halauksin matkaan. Aloitimme ihastuttavan 8 tunnin kotimatkan. Mutta oli omalle sohvalle kyllä eri kiva rojahtaa.

Olen nähnyt juhlahumun Puolassa, ihanaa!

Hotelli Ruszac, Krakova
11.8. 2007

Villi lauantai-ilta Krakovassa. Makoilen mahallani hotellin sängyssä ja juon olutta. Telkusta tulee joku voice-over -dubattu jenkkileffa, jota en tunnista. Zusba torkkuu.
No mutta mutta! Miten sankarimatkailijamme ovat tässä hyytymyksen tilassa? Miksei kaljatölkki vajene millään?

Katsotaanpa matkaa hieman taakse päin, ehkä väsymykseen löytyy joku looginen selitys.

Lähdimme kotoa keskiviikkona aamulennolla. Krakovan kentällä hypimme bussiin ja suuntasimme kohti Lounais-Puolaa ja Tsekin rajaa.

Matka sujui leppoisasti. Suomenkielinen oppaamme Michał kertoi Puolan metsistä, kivihiilestä, ilmastosta ja alueesta, jolla liikuimme. Ajoimme Paavi Johannes Paavali II:n kotikaupungin Wadowicen kautta Pszczynaan lounaalle. Sienipastaa ja pirtukakkua. Jälkkäri meni päähän kuin häkä ja posket punoittaen pakkauduimme takaisin bussiin. Viimein kuuden aikaan illalla olimme Racibórzissa [ratsibuz] sijaitsevan hotellimme Polonian huoneissa.

Kävimme kulmakuppilassa terassikaljalla

ja palasimme hotelliin - tiedossa oli nimittäin buffetillallinen ja sulhasen perheen tervetulotoivotus Puolaan. Samalla saimme hyvää tietoa siitä, miten häissä tulee toimia (esimerkiksi kirkkoon mennään kulkueena hääparin perässä, riisin lisäksi hääparia heitellään kolikoilla, jotka heidän on sitten kerättävä ennen matkan jatkumista, lahjat annetaan kirkon pihalla...).

Vielä buffetin jälkeen meidän piti jatkaa hommia, koska halusimme antaa sulholle lahjaksi muistelualbumin ja -dvd:n, joiden parissa vekslaaminen vei aikaa. Lopulta nukkumaan pikkutunneilla.

Aamulla oli krapula. Bussi kuitenkin suuntasi jo ennen kymmentä kohti Jejkowicen kunnassa sijaitsevaa Pyhän Marian kirkkoa. Mutkittelimme pitkin maalaiskyliä tietöiden välissä kohti morsiamen kotikaupunkia. Päästyämme massiivisen kirkon parkkipaikalle näimme hääparin jo odottelevan vieraita kirkon edessä.


Odoteltuamme jonkin aikaa siirryimme kulkueena sisään kirkkoon ja asettauduimme kaiken lehtikullan alle penkkeihin istumaan. Kaikilla oli kohtuullisen suora ryhti tässä vaiheessa. Kello kilahti ja pappi apupoikineen marssi alttarille, ja siitä alkoi se veisaaminen, seisomaan nousi, istumaan lasku, patsaankierto, kumartelu, polvistelu ja kolehtirumba. Koko homma kesti onneksi vain kolmisen varttia, ja sen jälkeen pääsi ulkoilmaan.

Siellä sitten keskikin, sillä ensin heiteltiin riisit ja kolikot. Sitten hääpari keräsi ne kolikot, missä meni varmaan vartti. Sitten kaikki 150 vierasta jonottivat halaamaan hääparia, antamaan lahjan ja/tai kukkakimpun (tämä hääpari sai varmaan 50 kukkakimppua!) ja ottamaan valokuvia. Lopulta hääpari huristeli pois ja me lähdimme taas pakkautumaan bussiin ja ajamaan kohti seuraavaa paikkakuntaa, Rogowia.

Rogowissa oli määrä tapahtua sitten tämä varsinainen häävastaanotto. Paikka oli luojan kiitos ilmastoitu, koska helle alkoi verottaa jo voimia.

Siitä sitten alkoi sujuva kahden päivän mittainen syöminen ja juominen. Ruokaa kannettiin pöytiin koko ajan ja vodkapulloa ei saatu tyhjenemään millään - tai siis vaikka yritimme juoda sen tyhjiin, joku kiikutti aina uuden pullon pöytään kun edellinen alkoi lähestyä loppuaan.

Ohessa Hattivatti syö ja juo:

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet, joskin rankat häät. Hääpari oli hyvin kaunis/komea, vieraat nauttivat olostaan, tarjoilu ja järjestelyt olivat toimivia. Erityisen iloinen olin hääparin vauvauutisesta.

Häiden jälkeen aamulla bussi vei meidät Krakovaan nauttimaan vielä yhdestä päivästä porukalla. Mutta Krakova onkin jo aivan eri tarina...

Eine Kleine Nachtmusik

Öinen kolumnistinne elikkäs blogistinne täällä taas, hei. Olen täällä jälleen yön pimeimpänä hetkenä (kyllä, kesäyökin pimenee, ja nyt on jo selvästi pimeämpää kuin juhannuksena, I tell you), ja tästä saammekin mitä oivimman aasinsillan siihen, että lääkäri teki mulle hattutemppudiagnoosin tänään. F32.1 Keskivaikea masennus, G47.0 Insomnia ja Z73.0 Työuupumus (burn-out).

Onko nää taas niitä asioita, joita ei kannattaisi blogiinsa kirjoittaa? En välitä.

Päivän havaintoja:
Root beer on pahaa.
Zusban filosofia erään kusipään suhteen: "Jos ei tajuu hyvällä, ei kyllä tajuu pahallakaan."
Yli 30 erillistä mustelmaa jaloissa. Kesäbeibe. Ne on ne hyttyset.
Kamerakuume. Pääsin Lammilla kuvaamaan pitkästä aikaa kunnon järkkärillä, haluu oman!

Kerroinko, että ostin meille tammikuuksi reissun Milanoon? Neljäksi päiväksi, si. Tutti bella quattro formaggio si si.

Kello on 2:40, yritän nukkumista ja/tai vuoteessa lukemista. Yöchatti maikkarilla, ei pyde kestää.

No miksen avautuisi, onhan mulla blogi

15.2. se alkoi mahakivulla ja siitä sitten kurkkukivun kautta lihaskipuihin ja päänsärkyyn. Nyt on maaliskuu ja edelleen ollaan sairauslomalla. Nyt on sitten keuhkoputkentulehdus. Toissapäivänä oli vaatimattomat 38,8 astetta kuumetta. Woo-haa. En ole kuitenkaan ollut itselleni tyypillisessä maailma-murskaa-alleen -tilassa, vaan olen jopa pystynyt nukkumaan yöt jne. Sitä paitsi Jasumiehellä on ollut kovempi kuume kuin mulla. Stole my thunder, that bastard.

Viime viikonloppuna oi serkusmatkan vuoro, jo toistamiseen Tallinnaan. Hotelli oli Tallinkin oma, oikein siisti ja mukava, taidan siirtyä kokonaan siihen nyt kun Tallink lopetti Meriton Old Townin myymisen. Aamiainen oli loistava, siellä oli mm. Graninin verigreippimehua.

Mennessä syötiin laivalla aamiaista. Laiva oli oikein siisti ja viihtyisä muuten myös. Juustokakkua ja hedelmäsalaattia, kahvia ja voisarvia. Grand!
Kaupungilla heitimme kevyen shoppailukierroksen ja menimme sitten pianobaariin tapaamaan serkkuja ja saamaan suurimman juoruannoksen vuodatettua. Sitten hippailimme vanhaan kaupunkiin syömään perunankuoria ja juomaan oluet ja sitten takaisin shoppailemaan. Mulla oli tosin hyvin pieni budjetti, mutta sain mä silti toppasaappaat parilla kympillä. Jee.

Illaksi oli sitten Maikrahv. Vähän epämiellyttävä kokemus. Serkkujen Carpacciot oli kaukana tuoreesta ja mureasta. Mun ruoka oli ok. Viininä juotiin rieslingiä.
Käytiin Mollyssä tuopeilla ja sitten alettiin jo olla kohtuullisessa humalassa. Piti lähteä tissibaariin kun vielä pysyttiin tolpillaan.

Mentiin pieneen topless-baariin, jossa oli meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Yksi mies. Kalleinta bisseä, mitä olen Virossa juonut :) Kaiken lisäksi loukkasin stripparia antamalla liian vähän tippiä sen kalsareihin. No mistä noita kokeilematta tietää, kysyn vaan?

Siitä sitten nukkumaan. Oli tullut kova humala ja aamulla oli niin kova krapula, että join aamiaisella kupin kahvia ja seitsemän lasia mehua. Mahasta kuului loiskintaa kun liikkui. Sit ne ruojat raahas mut takas kenkäkauppoihin.

Lounastettiin Scotland Yardissa kuten tapoihin kuuluu, ja sitten olikin jo aika palata satamaan. Laivamatka sujui leppoisasti korttia pelatessa ja nukkuessa. Välillä jäät hidasti matkaa ja oltiin lopulta puolitoista tuntia myöhässä. Superfast my ass.

Huomenna on kummitytön 5-vuotispäivä. Aika kuluu aivan uskomatonta vauhtia. Aamulla siis lahjakauppaan :)

Osa IV - Kuvia kasvitieteellisestä puutarhasta

Siellä oli ihan outoja kasveja.

















Ja ainakin kymmensenttinen pörrinen.





















Ilma oli kuulas.





















Mutta oli siellä pilviäkin. Katso kuva yllä.





















Kokemus oli valtava.