Taas sama vaihe elämässä

Postauksessa Hip hei, sanoi muumi, joulukuussa 2007, olin samoissa tunnelmissa. Aamukampa harveni ja katselin ikkunasta ulos epätietoisena tulevaisuuteni suunnasta. Sanoin silloin, että pian olen sitä mieltä, että muutos oli hyvästä. Samaa mietin nyt – mihin tässä päätyykin, se on varmasti oikea suunta.
Hassua maailmassa on se, että luulin johonkin viime vuoteen asti, että Impaled Nazarene on nimeltään Impaled Nazareth. onko sillä muuten jotain tekemistä impala-antilooppien kanssa? Ehkä impalat, BBC:n meille syöttämästä keinotodellisuudesta poiketen, ovat oikeasti verta juovia, leijonia raatelevia, demonisia sorkkaeläimiä? Kerro totuus, David!
Työtoveriltani Jannelta kysyin tätä mahdollista yhteyttä, ja Janne totesi osuvasti, että impalalla on kyllä sarvet ja sorkat… “Ääntely on käheää mylvintää ja puuskutusta.” Todisteet ovat aukottomat.

Ahdistus

Vaaliahdistus nimittäin. Ei tällä kertaa ehdokkaista vaan kaduilla tehtävästä vaalityöstä.
Eilen aamulla jouduin ohittamaan SDP:n teltan ja käsittääkseni Liisa Jaakonsaaren, joka julisti äänestämisen tärkeyttä. Ohitin teltan kohteliaasti hymyillen (vaikka se kahvi olisi kyllä kelvannut) ja kieltäydyin napakasti tarjotuista flaijereista.
Heti tunsin suunnatonta häpeää. “Ne luulee että mua ei kiinnosta äänestää!” ajattelin. Ja että “olisin voinut näyttää muillekin esimerkkiä, että on ok ja hienoa olla kiinnostunut vaaleista".” Mietin jopa hetken, että jos kääntyisi takas ihan vaan kertomaan että kyllä mä äänestän, en vaan sinua.
Vittu hei, demarit. Tunsin syyllisyyttä siitä, mitä demarien telttaväki ajattelee musta. Ikään kuin mä en olisi vain yksi tuhansista naamoista, jotka siitä menee ohi, ei, minä olen Merkittävä Potentiaalinen Ääni ja minä olen tunnollinen ja äänestän! Oikeesti!
Huomenna laitan kyltin kaulaan.

Ah!

Nyt se on julkista tietoa, pesti loppuu juhannuksena. On haikea mutta innokas olo ja kivaa aloittaa taas jotain uutta.
Mutta älkää nyt sanoko että mitäs nyt sitten, kerron sitten kun mulla on jotain vastauksia. :)

Mä olin unohtanut!

Nenäkortteja ei tietenkään voi unohtaa (varsinkaan sitä, jolta valui vihreää räkää nenästä) mutta olin unohtanut ihan kokonaan ne sellaiset siirtokuvat, joita muovisella terällä raaputettiin sellaisesta pienestä läpinäkyvästä arkista johonkin!

Huuma

Hevoskastanja kukkii! On kesä! Valo, lumo, ilma, tuoksut!

Muuten menee niin, että valkovenäläisiä uppoaisi enemmän kuin terveellistä.

Food!

Koskahan mä olisin viimeksi blogannut ruoasta? Nyt on hyvä tilaisuus, koska olen syöpötellyt runsaanlaisesti viime perjantaina.
Meidän on jo jonkin aikaa ollut tarkoitus testata Töölöntorinkadun Feziä, marokkolaista ravintolaa. Perjantaina tilaisuus sitten siunaantui eli kerrankin oli sekä voimia, aikaa että rahaa samaan aikaan.
Aloitin mättämisen chermoula-marinoiduilla scampeilla, jotka tarjoiltiin pohjoisafrikkalaisesti maustetun salsatyyppisen kasvislisukkeen kera. Zusba nautti kasvis-msmenin eli lätyn, joka oli tiukkaan kierretty täytteen ympärille – vähän filomainen tuntuma. Lisäksi, koska eihän nyt yksi alkuruoka per naama riitä mihinkään, tilasimme Casablanca-kemian eli tapas- tai mezetyyppisten pikkukamojen lajitelman.

Casablanca Kemia 11,90 €
Mausteiset marinoidut oliivit
Merguez
Korianteri-perunasalaatti
Hummus

Pääruoaksi tilasin kokonaisen kultaotsa-ahvenen taginessa. Zusba ei yllytyksestäni huolimatta tilannut kamelipataa, vaan kyyhkyspiiraan – pulua manteleiden, kanelin ynnä muun kera taikinakuoressa. Kala pötkötti juuresten päällä jumalaisen tuoksuvassa liemessä ja oli täydellisen mureaa.
Joimme maukasta roséviiniä ja lopuksi vedimme viikunahillon alle piilotettua kermavanukasta ja muscatelia. Viikunahilloa oli liikaa, sitä jäi mun lautaselle varmaan yli desi, mutta annoksessa oli tuoreita mansikoita ja viinimarjoja. Voi rakkaus!
Hinnat ovat varsin kohtuulliset ja annokset suuret. Palvelu oli hyvää. Ravintola oli siisti ja viihtyisä. Aion mennä toistekin, varmastikin monta kertaa.
Jos hinnat pelottavat, suosittelen poikkeamaan Fezissä maanantaina:

“Fezissä maanantai on se päivä jolloin haluamme teidän löytävän marokkolaisen keittiön.
Konseptimme on yksinkertainen:
• valitsette mitä tahansa a la carte listaltamme, ei rajoituksia
• maksatte sen mukaan miten piditte ruuastamme
• ainoastaan juomista maksatte normaalin hinnan
• ja hanavettä tarjoamme tietysti ilmaiseksi!”

Vapun jälkimainingeissa

Ah, vappu. Matkasimme huimin odotuksin Nurmijärvelle rinkka täynnä viiniä ja makuupusseja. Olin vannonut, että ennen lauantaita mua ei kotona nähdä.
Oli paljon tuttuja ja rakkaita paikalla. Samalla teemalla olimme juhlineet jo vuonna 1998, joten nostalgiaa riitti. Ensin heittelimme toisiamme monella sadalla litralla perunajauholimaa, sitten yritimme peseytyä jääkylmällä vedellä ja sitten ihan vain juhlimme kunnes Zusban reisi revähti ja bileet kuolivat. Siltä illalta.
Seuraavana päivänä oli lähes leppoisampaa. Juopoteltiin hillitysti, syötiin pizzaa ja katseltiin jääkiekkoa. Meitä oli enää seitsemän ja nautin olostani ihan suunnattomasti.
Lauantaina, muutaman leffan jälkeen, suuntasimme kotiin poikien luo. Jäljelle jäi kauheasti hyvää mieltä, sellaista kipeänsuloista yhteenkuuluvuuden tunnetta omiensa kanssa. Tällaisena muutoksesta ahdistuvana ihmisenä mä olen aina tohkeissani kun kohtaan pysyvyyttä.
Tänä aamuna töihin tullessa tunsin sen ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Seisahduin Elielinaukiolle tunnustelemaan sitä. Hengitin syvään – meri tuoksui. Suola! Tunsin, miten (pardon my cotton-candy-sweet French) oikein läikehti sisällä, olin niin onnellinen. Jos näin saisi elää kunnes kuolee, ei voisi valittaa.