12.9. 2006 (continued)

Siesta venähti ja yht’äkkiä oli ilta. Söimme emännän valmistaman loistavan päivällisen kymmenen jälkeen ja lähdimme reippaalle iltakävelylle Barri Gòticiin ja Borniin. Näin yhden kappaleen Children of Bodom –paitoja. Eräs humalainen milanolainen teini puolestaan kertoi emännälllemme, ettei pidä Himistä eikä Nightwishistä.

Nyt, tiistaiaamuna, ukkostaa kuuroittain. Kohta lähdetään eläintarhaan, joka on iso. Siellä on vaatimattomasti sekä afrikan- että intiannorsuja. Ja kirahveja, virtahepoja ja tapiireja. Sieltä suuntaamme Parc Barcelonetan kautta rannalle ja nautimme illallisen jossain Barcelonetan mereneläviin erikoistuneessa paikassa. Barceloneta on vanha kalastajakaupunginosa.

Klo 3.14

Päivän suunnitelmat meni täysin uusiksi, kun rankkasade ja ukkoskuurot saivat meidät perääntymään. Eläintarha, ranta ja Barceloneta lykättiin kaikki huomiselle ja niiden sijaan budjettitietoiset sankarimme suuntasivat maksuttomaan kohteeseen, jossa on sadesuojia. Metroilimme Parc Güelliin.

Metroasemalla oli KUUMA. Ulkonakin paistoi taas aurinko ja mittari kohosi 26,5 asteeseen, mutta tunneleissa lämpöä oli melko varmasti noin 280 C.
Kävelimme Vallcarcasta Parc Güelliin. Heti, kun puistoalue ja nousu alkoivat, alkoivat myös koiranpaskat ja niitä vastustavat spreijaukset. Näimme monta kymmentä kertaa saman tekstin:
¡CACA DE PERRO NO!

Perroja vilistelikin vuoren jyrkillä rinteillä hyvin paljon ja kaikki maan tapaan vapaina. Kiipesimme mutkittelevaa polkua huipulle saakka. Sieltä näkyi hyvin, kuinka Barcelona on vuorten ja meren välisessä poukamassa. Vihreät vuoret ympäröivät harmaanpunertavaa, suunnatonta kaupunkia. Aurinko paahtoi. Perrot vilistelivät jaloissa, aaloet ja anopinkielet rehottivat palmujen katveessa. Mutta oli se nousukin melkoinen...
Välillä laskeuduimme alas vessaan ja aloitimme\nuuden kierroksen vuoren toisella puolella varsinaisessa Parc Güellissä.

Takaisin tullessamme valloitimme kaksi uutta metroasemaa eli seikkailimme matkan molemmissa päissä (ihan tarkoituksella!). Oli jo lounasaika kun pääsimme L’Eixampleen ja El Ravaliin, joten menimme nauttimaan Menu del Diat erääseen baariin.

No niin, nyt tulee uni, aamulla lisää (ennen eläintarhaa :)).


13.9. 2006

Syötyämme eilen lounaan siirryimme lähistön levykauppoihin. Herran tähden, miten paljon suomalaisia levyjä! Mihin tämä maailma oikein on menossa?

Aivan kodin nurkilla sijaitsevaa Plaça de George Orwellia kutsutaan myös tuttavallisesti Plaça Trippyksi, koska se on aikoinaan ollut erääntyyppisten kauppamiesten tyyssijana. Siellä poikkesimme oluille Oviso-nimiseen loistavaan baariin – ja joimmekin muutamat. Olen aivan varma, että eräs paikan tarjoilijoista on entinen vaihtarimme Alvaro.
Illastimme kotona isännän kokkaaman tapasaterian ja katsoimme pari leffaa. Jamón, jamón! näytti 16-vuotiaan Penelope Cruzin tissit.

Nyt potkin tuon miehen ylös. ¡Kirahvit ovat odottaneet jo kylliksi!

Yöllä

Myöhästyimme Vildsvinin aamiaiselta – café con leche & paste – yhdeksän minuuttia. Suunnistimme sateessa ja kiukutellen kohti eläintarhaa. Pikabocatteriankin kahvi oli pahaa ja kaikki oli pielessä, mikä on tässä ympäristössä täysin naurettavaa.

Kun viimein pääsimme eläintarhan porteista sisään (16 euroa per pää!), alkoi sataa kaatamalla ja ukkostaa. Ja kun vuorten välissä ukkostaa, ukkonen on aina jykevää ja päällä. Pidimme sadetta idaribrittien kanssa lintutalossa. Mä VIHAAN brittituristeja. Niistä lähtee kova ääni.

Onneksi ei satanut täyttä tuntiakaan ja pääsimme vihdoin liikkeelle ja tutustumaan tarhan yli 400 eläinlajiin. Meininki oli hiukkasen erilainen kuin Suomessa, kun kasvillisuutena on palmuja, aaloeita, anopinkieliä, bougainvilleoita ja kaktuksia, eläintarha itse on yli 13 hehtaarin kokoinen ja eläiminä on sarvikuonoja, virtahepoja, kirahveja, gorilloja

14.9. 2006

Jaha, oli sitten tullut uni :)
Mutta siis että oli kovasti erilainen eläintarha. Tässä kuvia:

Pikku pylly




















Turilaat vetää siestaa















Pingu vilkuttaa















Sirkustyypit hengaa
















Kirahvi moljottaa






















Kävelimme muutaman kilometrin rantaan, mutta aallot olivat niin suuret, ettei veteen voinut mennä. Hipsimme siis kotiin torkkumaan ja tyhjentämään kameran. Kello olikin kyllä jo kahdeksan...

Paria tuntia myöhemmin valmistauduimme lähtemään porukalla syömään. Paikka oli parin kilometrin päässä El Ravalissa sijaitseva katalonialainen paikka, jonka nimeä emme muista ja jonka sisustuksesta pidin erinomaisen suuresti. Haluatteko kuulla, mitä söin? Ei se mitään, kerron silti.

Aloitin vermutilla ja tomaattisalaatilla. Yleensähän en voi sietää kypsentämätöntä tomaattia, mutta täällä tomaatit ihan oikeasti maistuvat hyvälle! Jatkoin kuhalla, jonka lisukkeena oli muscatel-luumua. Jälkiruoaksi Café amb llet ja hedelmälautanen – viikunoita, omenaa, päärynää ja nektariinia ja kaikki aivan täydellisen tuoreina ja maittavina.

Kipsuttelimme La Conchaan drinkeille. Kyseessä on aivan ihastuttava homobaari, joka ihailee kovasti Sara Montielia, ”Meksikon Marilyn Monroeta,” emäntämme opasti. Seinät olikin täytetty tuon latino-paulakoivuniemen kuvilla. Musiikki oli loistavaa ja meininki rento. Ja kun mojitolasi tyhjeni, pyytämällä lasi täytettiin puolilleen rommilla taas. Huippupaikka, suosittelen.
"There aren't many bars that have that Moroccan gay kitsch feeling, but this place does and it's also great fun to go there and hang out while staring at the walls filled with color-treated photos of Spain's starlet from the 1960s, Sara Montiel."

Lähellä kotia poikkesimme vielä yksille. Oli kauhea pissahätä, mutta sedät pani vessassa. Pelattiin odotellessa dominoa.

Nyt aamiaiselle Vildsviniin ja sitten kauppahalleilemaan!

Illalla

Höpönpöpön aamiaiselle ja kauppahalleilemaan. Satoi niin jumalattomasti, että päätimme pitää lepopäivän. Torkut ja espanjan kielioppia ja sitten toiset torkut. Vasta kolmelta hipsimme ulos ja lähdimme kinaamaan lounaspaikasta.
Löysimme La Cattonen, jonka ménu del dià tuntui hyvältä, mutta joka oli täpötäysi. Meidät ohjattiin keittiön läpi kapeita portaita kellariin, jossa oli yksi vapaa pöytä jäljellä. Sipulisosekeitto, grillattu meriahven ja ananascarpaccio + leipä ja 3 dl viiniä – 8,5 euroa. Ménu del Diàn keksiminen lienee Francon paras aikaansaannos.

Zusba oli kipeän oloinen, joten palasimme kotiin. Katselin elokuvaa ja luis espanjan kielioppia, kunnes isäntäväki tuli töistä ½ 10:n maissa. Lähdimme illastamaan l’Eixamplessa sijaitsevaan aitonapolilaiseen pizzeriaan. Poskimoiskauttelut alkavat sujua, joten esittäytyminen onnistui myös italiaksi :)

Isäntäväki on hyviä tuttuja omistajien kanssa, joten pöytä järjestyi heti. Söin loistavan pizzan, jossa oli savujuustoa, paksuja parmesaanilastuja, rucolaa ja sen sellaista. Olutta, rosékuohuviiniä, baileys-kahvia ja limoncelloa toki myös!

Aamulla sitten Vildsvinin aamiaiselle ja kauppahalliin, ihan oikeesti. Ellei Zusba kipeydy entisestään. Huonolta näyttää.
Ai niin, Barcelonassa on täällä ollessamme satanut yli kolmannes normaalista koko vuoden sademäärästä. Oh joy :)

Historian aikakirjat osa 1: eeeviiivaaa espanjaaa

10.9. 2006

¡Bon dia!

Ensimmäiset 12 tuntia Kataloniassa takana. Kello on puoli 2 ja olen juuri nauttinut loistavan päivällisen hyvässä seurassa, joten olen elämääni kaikin puolin tyytyväinen.

Iceland Airin koneemme laskeutui varsin kauniiden matkamaisemien (Alpit! Vau!) jälkeen Barcelonan kentälle vuorten ja meren väliin. Kuuma ilma väreili asvaltin yllä ja ovien avauduttua kosteus iski vaatteet nihkeiksi seitsemässä sekunnissa. Palmuja! Oli pohjoisen tyttö ihmeissään.

Otimme taksin keskustaan Barri Gòticiin, jonka merenpuoleisella reunalle Plaça del Duc de Medinacelilla vietämme seuraavat 9 päivää. Taksikuskin kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta eihän se mitään. Hoin vaan katalaaniksi kiitosta niin maan perkeleesti.

Isäntäväki heräili edellisillan riennoistaan saapumisemme aikoihin. Plaçan päädyssä sijaitseva viehättävä kortteerimme oli asunnossa, jossa mahtavien laattalattioiden lisäksi oli pieni sisäpiha, jonne ei ollut ovea, vain ikkunat neljältä suunnalta, sekä mahtava välimerellinen terassi muureineen ja palmuruukkuineen. Talo on Barri Gòticilaisittain nuorehko, 1800-luvun alkupuolelta.

Isäntämme tarvitsivat aikaa palautuakseen illasta, joten lähdimme kaikki yhdessä rannalle. Kävelimme Port de Barcelonan ja Marinan (iso!) ohi ja poikkesimme bocadilloille ja oluille ennen pääsyä Platja San Sebastiàn rantahietikolle, jossa vielä viiden aikaan maattiin kankku kankussa kiinni. Valtavat siniset aallot vyöryivät hiekalle, kiinalaisnaiset antoivat vitosen hierontoja ja pakistanilaismiehet möivät kylmälaukuistaan juotavaa. Toplesseina kulkivat niin hehkeät terhakkatissiset misukat kuin seitsenkymppiset nahkalompakkoseñoratkin.


Tunnin tutustuminen rantaelämään oli kylliksi (menen tosin vielä takaisin) ja vaapuimme hitaasti takaisin kotiin. Ohi tuhannen krääsäkauppiaan, tuhannen vitivalkoisen purjeveneen ja tuhannen erilaisen palmun. Miami Vice.

Päästyämme kotiin emäntä alkoi valmistella illallista jamaikalaisittain. Rommikolaa, rice&peasia, ackee'a ja hyvää pinaatinnäköistä okramuhennosta, kaikki tulisia juomaa lukuunottamatta, sekä seitania. Paikalla oli myös isäntiemme ystäviä niin Suomesta kuin Reunioniltakin, ja lisäksi koira, joka osaa vain ranskaa. Varsin kansainvälistä.

Loistavaa ruokaa ja jälkkäriksi perinteinen Crema Catalana... ja tulihan siinä pari viinipulloakin tuhottua.

Ilma +29–30 C, ei pilviä.

Huomenna ratsaamaan Las Ramblas + Barri Gòticin kujat. Haluaisin ehkä päätyä hieman aaltoihinkin.

PS. Osaan jo moiskautella poskisuukkoja ja sanoa ”Soy Sanna, ¡encantada!”



11.9. 2006


Diada, Katalonian kansallispäivä. Ilma +28-29 C, ei pilviä. Sääennusteen mukaan tosin sataa ja ukkostaa kuten eilenkin.

Heräsin aamulla kahdeksalta La Mare de Déu de la Mercèn kirkon kellojen kumuun. Yläkerran señora pesi ja ruokki pientä lastaan, joka oli hieman vastahakoinen. Äänet kumpuilivat sisäpihalla.

Huh, pakko mennä nukkumaan, jatkan aamulla.



12.9. 2006


Hehe, putosin illalla aika nopeasti :)

Eilen isäntäväki työskenteli kotona ja me suunnattiin jo aamupäivällä suunnitellulle kaupunkikierrokselle.

Las Ramblas oli epämiellyttävä kokemus. En ymmärrä, mikä mikä siitä tekee niin kehutun. Plataanit tosin olivat upeita maastokuvioisine runkoineen, mutta muuten katu oli vain iso, poriseva turistisoppasuoni. Alkupään postikorttikojut vaihtuivat pian kukkakioskeihin ja lopulta eläinkauppiaisiin. Myytävänä oli puluja, undulaatteja, kanoja, hiiriä, hamstereita, marsuja, kaneja, koiria, kaloja ja jopa kalkkunoita. Tuli paha mieli.

Poikkesimme Barri Gòticin puolelle tutkimaan kujia. Löytyi hienoja. Olimme vain aivan liian aikaisin liikkellä, nekin liikkeet ja ravintolat, jotka Diadasta huolimatta olivat auki, eivät vielä olleet avanneet. Vain Las Ramblas oli hereillä turisteja varten.

Kiertelimme kattavasti ja ylitimme Ramblan vanhan kaupungin toiselle kaistaleelle, El Ravaliin. Alkoi olla kova nälkä. Vain kepappimestat olivat auki, mutta harhailu vei meidät tuntien kuluessa varsin hienoihin paikkoihin, joista pystyi nälästä huolimatta kovasti nauttimaan. Kannatti.

Lopulta puoli kahden maissa löysimme ”aamiaiseemme” sopivan paikan. Arvoimme listalta matkaoppaan ruokasanaston avulla itsellemme leivät ja nappiin meni. Oli hyvää.

Hipsimme muutaman mutkan kautta rantaan ja istuimme palmun varjoon hengähtämään. Huomasimme kaipaavamme siestaa. Vaappuminen jatkui siis kohti residenssiä – läheisen pakistanilais-Sparin vesi- ja jäätelölaarien kautta.

väsymyksestä, levollisuudesta ja vitutuksesta - -

- - hehee, sekä ruoasta.

Aivan uskomaton väsymys vaivaa. Viime viikolla hoitaja jo ehdotteli mulle, että verikokeet ois paikallaan, mutta koska en oikeasti voinut niin kauhean pahoin, en ottanut sitä ajatusta kauhean vakavasti. No, nyt väsyttää ruton lailla, oksettaa ja heikottaa - olen jo noin kolme kertaa ollut tänään pakkaamassa laukkua ja lähtemässä kotiin. Haluan ryömiä peiton alle. Ehkä kuitenkin varaan vaan se ajan niihin kokeisiin ja sinnittelen päivän loppuun.

Oli kiva viikonloppu. Vältyin ikäkriisiltäkin! Lauantaina kävin tapaamassa lemmikkipalstalaisia ja viihdyin aamuyölle saakka. Sunnuntaiaamuna eräs riiviömäinen hulttio herätti mut kahdeksalta, mutta lahjojen saamiseen on toki aina hauskaa herätä :) Sain maailman hienoimman kokkikirjan, jossa on maantieteellisesti eriteltyjä intialaisia reseptejä hyvin mittavasti. Tekee kauheesti mieli mennä Hämeentien kauppoihin ostelemaan sarviapilan ja sinapinsiemeniä sekä mustia linssejä...

Sitten mentiin Jasulle grillaamaan. Tai lähinnä katsomaan, kun Jasu grillaa. Oli mehevät eväät ja söin itseni ihan ähkyyn. Juhlapäivän tunnistaa siitä, että on kaksi jälkiruokaa, eilen mansikkakakku ja hedelmäwokki. Namskis namskis. Sain myös lisää ihania lahjoja, mikä on aina kivaa. Harmittaa vaan taas oma köyhyys kun ei voi hemmotella muita. :-/ No, se menee vielä joskus ohi.

Tänään menen siskon nimipäivän kunniaksi käymään Keravassa. Kiva nähdä pentujakin :)

Terveisin Sanna, 25 vee, lapsellisempi kuin koskaan, samalla vanha ja niin väsynyt ettei tosikaan.

Lounas

Oli todella mielenkiintoinen lounas tänään. Mentiin nelistään tyttöjen kanssa syömään, ja vaikka menomatkalla puhuttiin lähinnä tisseistä (kyllä, naisetkin puhuvat tisseistä), päästyämme istumaan keskustelu vyöryi hyvin nopeasti oikeisiin aiheisiin (tissejä väheksymättä).
Oli jännä keskustella kuolemantuomiosta seurueessa, jonka kaikilla neljällä jäsenellä oli varsin erilainen näkemys asiaan. Itse edustin aivan ääripäätä, ja oli kertakaikkisen ihana löytää hyvä keskusteluyhteys näiden ihmisten kanssa, kun liian usein tulee vain puhuttua säästä. Ja kuinka upeaa oli argumentoida! Nykyään puhun pääasiassa vain paskaa vapaa-aikana, jos edes puhua jaksan. Perustan paneeliyhdistyksen!

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, tarvitseeko ihminen aina jotain, mitä odottaa: Voiko koskaan olla täysin tyytyväinen elämäänsä ja vain asettua aloilleen? Tai siis toki mä tyytyväinen olin pari viikkoa sittenkin, mutta elämänlaatuni kohosi huimasti, kun kuulin että syksyllä avautuu hakuun taas kiinnostava paikka talon sisällä ja päätin (päätettiin?) muuttaa keväällä. Lisäksi taloudellisen tilanteen pitäis pikkasen helpottaa viimeistään helmikuussa. Mitäs sitten, jos vaikka saisinkin sen paikan, velkojen suhteen helpottaiai ja löytäisin (löytäisimme? mä en oikein nyt osaa ajatella tätä asiaa) unelmakämpän Munkasta? Saisin sen tiskikoneen ja sohvan? Mitä mä sitten alkaisin odottaa? Olisinko mä taas puoli vuotta hymyssä suin ennen kuin keksisin uutta himoittavaa? Nythän tuntuu siltä, että silloin kaikki olisi _täydellistä_, mutta tyytyykö ihminen koskaan siihen mitä on?

Tai oikeastaan kaksi kysymystä:
1) Voiko täydellisen tyytyväisen tilan saavuttaa? Ja
2) Jos sen saavuttaa, sammuuko kasvu ja kehitys?

Jos kaikki oikeasti olisi täydellistä, miten sitä enää pyrkisi mihinkään? Mutta toisaalta, kuinka loputtoman itsekästä on käyttää voimavarojaan vain itseensä ja oman kasvunsa tukemiseen?

Mutta koska olen vain pieni ihminen, aion viettää tämän talven haaveillen ja suunnitellen. Uusi koti, ihan oikea koti jossa on huoneita! Siinä saattaa olla parvekekin, sitä ei vielä tiedä! Jos on, sinne parvekkeelle voi laittaa kesällä kukkia ja syksyllä lyhdyn! Jos ei oo niin ei se mitään!

Piquenique

Perjantaina aloitin mykkäkoulun kollegani kanssa. Mukavasti se aika menee niinkin. Meillä on "pieniä" erimielisyyksiä "muutamasta" asiasta, ja koska ne eivät tunnu puhumalla selviävän, tuntuu huomattavasti kivemmalta kun ei tarvii jauhaa. Muutenkin on paljon helpompi tehdä töitä kun ei saa 20 angstimailia päivässä.

Töitten jälkeen suoraan Suomenlinnaan piknikille. Kauhee kasa ruokaa, muutama olut ja karkkia, mums mums. Meitä oli 13, joista yksi kuolasi paljon. Ilta kului kuin varkain ja kerrankin Suokissa oli oikeesti ihan lämmin. Miten kesä olo tulikaan, kun istui kalliolla hämärtyvässä kesäyössä, kun punainen kuu nousi suurena merestä taivaalle ja musiikki soi ja se soi ja se soi.

Lauantaina Zusba ei oikein jaksanut nousta ylös alkuunkaan, joten mä lähdin itseni kanssa puistoon kesäilemään lisää. Mutta siinähän kävi niin, että mä nukahdin sinne puistoon ja olin vaarassa saada kunnon toispuolisen örderusketuksen. Heräsin noin kaksi tuntia nukahtamiseni jälkeen naama yltäpäältä kuolassa ja pää kuumuudesta sekaisin.
Eilen kävi sama juttu. Menin puistoon taas, Sibeliuspuistoon tällä kertaa, ja aloin ajelehtia äurinkoisten täplien perässä pitkin nurmikkoa. Söin jätskiä ja luin kirjaa. Oli luksusta. Oli todella aurinkoista ja tiesi, että on kuuma, mutta mereltä tuuli just sen verran, ettei hionnut. Sitten nukahdin. Mahaa punottaa.

Sitten vaan Mountainin kautta kotiin. Mun huivi näytti varmaan omalaatuiselta, koska rakas poikaystäväni kutsui mua käveleväksi kondomiksi. Mountainin setä viilensi meitä ruiskuttamalla suihkupullolla naamaan.
Kotona katsottiin jalkapalloilua, ja mua alkoi kiukuttaa Zidanen tyhmä kiivastuminen. Jalkapallo on herrasmieslaji, siksi mä katson sitä enkä jääkiekkoa!

Mun uus työkaveri ryystää kahvia _todella_ kovaa.

Ilmestyskirja eilen: Näin tulisen leijonan ja hikoilin

Tavastialla pitkästä aikaa. Varsin excellentiä. Ensimmäinen loistojuttu oli se, ettei ollut narikkatavaraa lainkaan mukana. Toinen loistojuttu oli se, että oli hyvää seuraa. Kolmanneksi sai vielä nauttia hyvästä musiikistakin. Olisi ollut cool, muttei ollut, koska oli hot. Paikallaan seisoessaan, parven hyvähkön ilmanvaihdon allakin, hiki valui pitkin naamaa. Harvoin käy niin. Vähän pyörrytti, mutta ei se mitään! Rock first!

Rubik oli lämmittelemässä Mogwaita.
http://www.newmusiccommunity.org/rubik_nmc/rubik_fi.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Mogwai_(band)

En tiedä, lämpesikö Mogwai.

A Short Reprise for Mary Todd, Who Went Insane, But for Very Good Reasons

No nythän on niin, että olen pakoillut työntekoa koko päivän. Se on helppoa, koska on tullut vain yksi puhelu ja muutama sähköposti. Yksi puhelu kahdessa ja puolessa tunnissa, I tell you! Pitäisi kouluttaa uutta kollegaa, mutta toteutus ontuu, koska materiaali on keskeneräinen. Nyt se surffaa itsekseen muutamilla neuvomillani sivuilla ja itseopiskelee, raukka.

Laitanpa kuvan Sakarista.















Kävin toissapäivänä kaupassa ja ostin ruokaa ns. varastoon. Tomaattimurskaa (sitä saa henska pahvitörpössä :)), pastaa, oliiveja, ranskalaisia jne. Kohta on nimittäin tili mennyt ja ois kiva voida osallistua ruokakuluihin jotenkin loppukuussakin. No, kannoin sitten Kampista ne kolme isoa ruokakassia kotiin -> kaksi päivää on ollut selkä ja hartiat niin paskana että tekee mieli itkeä. Tulipa taas elinkelpoinen olo :) "Ei mussa mitään vikaa ole, mun kroppa ei vaan kestä kaupassakäyntiä".

Katselin tuossa kalenteria. Henska tulee ihan kohta Suomeen ja mä siirryn elämän ehtoopuolta viettämään. Elokuussa ei oo mitään jännää. Syyskuussa kesäloma (jei!) ja lokakuussa varmaan taas Tanskaan piipahtamaan. Sitten tosiaan on jo joulu. Joulu! Ei mulla oo rahaa ostaa lahjoja :(

Ja sitten mulla on muuttokuume. Kaksio, antakaa mulle kaksio! Antakaa mulle makuuhuone ja toinen huone! Antakaa mulle tilaa, jonne rotat ei pääse, ja tilaa, jossa ne saa temmeltää, ja ovi siihen väliin. Antakaa se mieluiten Munkasta, niin jää duunimatkan isoin ylämäki pois :) Ai niin, ja antakaa sellainen keittiö, että sinne mahtuu astianpesukone. Niin ja siivouskomeron mä haluun kans!

No niin, ja nyt meni seesteys sen siliän tien. Vittu että voi olla ärsyttävä lehmä VITTU! Miten mua on tollasellakin paiskattu? Saatanan haaska! Mä lähden nyt kahville.

Bulimikon seikkailuja, preludi

Maailma on omituinen paikka, rakkaat kanssaihmiseni. Eilinen, hartaasti odotettu käynti Mountainin höyryävien patojen äärellä keskeytyi äkisti, kun huomasin, että jos se naapuripöydän vitun ärsyttävä terhi ei kohta tule vessasta, julistan fish currya viehättävän seuralaiseni ylle.
No ei se mitään, Mountainin annoksista riittää kahteen nälkään. Zusbakin kysyi ahmiessani toista kierrosta, että kävitsä laattaamassa vai miten nyt alkoi noin maistua. "No kävin, nyt on taas nälkä."

Tuttu tarjoilijasetäkin oli palannut. Olin shokissa kun se edellisellä kerralla ei ollut töissä. Nyt oli, mikä tarkoitti tietenkin luontoisetuja. "Kahvia, Nepalilaista teetä? Minä tarjoan." ja kun käytiin ihan kassalla maksamassa, "Iso olu, pieni olu, limu, ei tarvi maksa limu, hehe". Se on ihana.

Kohta lähden tapaamaan Taimia ja Einoa. Vien Einolle jalkapallon. Nuorna on vitsa väännettävä, näin se vaan on! Pallo on ällön neonvihreä ja siinä lukee erään pelikonsolin nimi, mutta on se Adidaksen pallo yhtä kaikki, Team Geist. Mulla oli niitä kaks, tässä rahatilanteessa jotakuinkin ainoa mahdollisuus olla Lahjova Täti. Sit kun Eino pelaa valioliigassa se antaa mulle vapaalippuja.

Nyt joka tapauksessa hampipesulle ja kesämekko niskaan. Muuten päivä menee ihan harakoille. Viikonloppu on tosin jo antanut paljon, eilen lötväsin puistossa kirjan kanssa ja kaikkea sellaista kesäistä juttua. Adios!

It's my party and I'll lie if I want to

Tervehdys, nöyrät kanssamatkaajani.

Olen palannut töihin ja odotan kiivaasti kellon lyövän 16.30 että pääsee kotiin. Tänään menen viimeinkin joogaan enkä oikein malttaisi odottaa. Rajajooga on vuorossa, pääsee vääntämään ja kiertämään kohtuullisesti ja saa pienen ohjatun meditaationkin. Huomenna ajateltiin mennä potkimaan palloa puistoon ja sekin kuulostaa loistavalta. Mark my words, huomenna sataa lahnoja.

Juhannus tosiaan. Olin ennakkoväsynyt ja kiukkuinen kun lähdettiin, mutta piristyin kuitenkin siitä sitten ja grillailin tofuani ja sipuleitani varsin tyytyväisenä. Kuunneltiin Olavi Virtaa ja yritin olla tyrskimättä itkuun aina nostalgialiikutuksen iskiessä. Muut saunoivat ja pelasivat krokettia. Minä nakersin palanutta sipulia ja kuuntelin Sokerpalasta (http://lirama.net/song/68100?setlang=en) tippa linssissä. Toki myös Rautavaaran Tapsa ja Metrotytöt olivat ahkerassa soitossa.

Aamulla herätessäni nukuin yksin. Jusba nukkui Peten sängyssä ja Pete nurkassa kahden tyynyn kanssa. Nauratti. Pelattiin rallia ja teurastuspeliä pleikkarilla. Leikin myös koirien kanssa pihalla. Maalla on luxusta.

No niin, se siitä sitten. Olipa jännää. Mennään oikeisiin aiheisiin.
Tämä tässä on Sakari (Virallisesti Laproaigh, Ba Ma mm, s. 1.5. 2006). Sakke tuli kotiin kesäkuun alussa ja on tässä kuvassa laitettu röyhkeästi keikkumaan jakkaralle, josta ei pääse karkuun. On nimittäin aika vikkelä jätkä. >

Tässä pojat etsivät yhdessä pakotietä.
Tässä Sakari opettelee syömään uuden kodin ruokia. Tassut on vähän vellissä ja niska samoin, mutta mitäs pienistä. Pääasia, että eväät maittaa kun pitää kerran jaksaa kasvaa isoksi rottahirviöksi. >



Jahas, ja kuvien lataus ei sitten enää onnistu. No ihailkaa noita ja palaan asiaan tuonnempana. Pusuja, allihopa!

No nyt se sielu on myyty sit

Jep. Mä rikoin sen säännön. "Kukaan ei ole korvaamaton", pah. Mä oon.

Oon nyt sit vakkari, tosin en täällä vaan vuokrafirmalla, mutta perkele, vakkari kuitenkin. Mä olin asettanut tavoitteeksi ennen kuin täytän 27 eli reilu pari vuotta oli vielä suunnitteluvaraa. Tosin tossa visiossa on mukana eri työnantaja, noin niinkuin teknisesti, joten jalka oven välissä tässä kitkutellaan edelleen.

Nyt ois toivoa saada syksyllä työnjako 50/50% näissä mun työtehtävissä, ja elättelen toivoa että ensi kesänä saan käyttää jo 100% siihen kivempaan hommaan. Sitä kautta vois olla sitten mahis vakkarisopimukseen Tänne, tosin ei heti. Mutta jos kaikki menis nappiin, se vois hyvinkin olla se kesä 2008 kun kaikki osuu kohdilleen.

Ei mulla muuta tänään.

Apina

Musta tuli täti taas. Viime yönä klo 0:56 syntyi 50-senttinen ja 3,7-kiloinen nuori herra valloittamaan meitin kaikkien elämät :)

Mehhiko vs. Iraan

Hei, olen palannut.

Loma meni äkkiä, mutta yhteenveto siitä vienee hetken :) Söin nimittäin paljon.

Loma alkoi perjantaiaamuna pikku krapulalla ja siivouksella. Lauantaina oli horojen ilta ulkona ja lähemmäs pilkkua siellä tietenkin vierähti. Sunnuntaina oli taas krapula. :) Mä oon juonut touko-kesäkuun aikana oikeesti enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Oon ollut useamman kerran ihan humalassakin, yäk.

No joo. Maanantaina luovuin ajatuksesta pitää joogalomaa, kun tajusin, että kaksista joogahousuistani toiset olivat joutuneet talttahammasleikkureiden uhriksi ja toiset eivät mahtuneet päälle. Uujea. Farkuissa on paha joogata. Keskityin siis siivoamaan ja käpsimään pihalla. Hilluin vaan ilman mitään päämäärää. Tiistaina hain kotiin uuden nelijalkaisen, Sakarin. Kuvia Sakesta myöhemmin.

Keskiviikkona käytiin Saken kanssa kummitytön luona ja pääsin kantamaan paria sohvaakin (macho).

Sakesta kerrottakoon, että se on aivan kauhea riiviökakara. Hyppii päällä ja tunkee päätä suuhun. Ei mitään itsesuojeluvaistoa. Se tulee hyvin toimeen kaikkien lauman poikien kanssa ja on opetellut kiipeämään itse sänkyyn ja alas sängystä. Oma-aloitteinen ja aktiivinen hörökorva siis, ja aivan tajuttoman valloittava.

Viikonloppuna lähdettiin sitten Tallinnaan pyörähtämään. Upeat ilmat saivat aikaan kevyen dekolteen kärähtämisen, joten kesä on virallisesti alkanut :) Jusba ei ollut koskaan aiemmin käynyt Tallinnassa, joten mulla oli tietenkin aivan älytön, kiero todistelun tarve - olinhan julistanut moneen otteeseen rakastavani tuota kaupunkia ja pelkäsin, ettei se ehkä näytä parhaita puoliaan. Ihminen on hassu.
Aloitimme perussetillä: Scotland Yardiin tuopille ja miettimään suunnitelmaa. Tämän jälkeen pikku kävely vanhassa kaupungissa, kannullinen teetä kohvikissa ja hotellille checkkaamaan sisään. Lisää kävelyä pitkin poikin, parit puistot, kirkot ja muurit, jonka jälkeen Kolumbus Krisostomukseen perunankuorille, oluille ja katsomaan futista.
Futismatsin loputtua otimme taas pienen kävelykierroksen ja päätimme sen Molly Malonesiin, jossa oli mukavasti sekä brittejä että ruotsalaisia futishuumassa.

No niin. Kaiken tämän johdannon jälkeen pääsen viimein itse asiaan eli siihen ruokaan. Olin varannut pöydän aivan ihanasta Maikrahvista (www.maikrahv.ee) ja söin seuraavaa:

Alkuruoaksi vuohenjuustoherkku ja vesimeloni-rucolasalaattia.
Pääruoaksi paistettua kuhaa, normandialaista valkoviinikastiketta, meren antimia ja savoynkaali-perunaterriiniä.
Jälkiruoaksi Crème Brûlé, marjakastiketta ja kanelisiirapissa haudutettu päärynä.

Jusbakin kuulemma nautti suuresti omasta ateriastaan, joten ilta oli onnistunut. Kaiken kruunasi nukkumaan pääseminen :)

Seuraavan päivän sää oli vielä makeampi. Ensin ostettiin Jusballe rakkolaastareita ja sitten tehtiin toisenlainen kierros kaupungilla. Suunnattiin keskikaupungille hillumaan ja poikettiin muutamissa kaupoissa (ostin uudet joogahousut Stockalta ;) Hehee). Lopulta päädyttiin Scotland Yardiin lounaalle (uuniperuna katkaraputäytteellä) ja viinakaupan kautta satamaan. Ostettiin brandyä ja African Cream Yachting -nimistä kermalikööriä, joka on maustetttu marulapuun hedelmillä. Yritin googlata "African cream" jotta voisin antaa teille hyvän linkin, mutta jostain syystä saamani linkit käsittelevät lähinnä homopornoa ja kyllä - fistausta. Marulapuusta puolestaan osaa asialliseen sävyyn kertoa wikipedia osoitteessa http://en.wikipedia.org/wiki/Marula. Huokaus.

Paluumatka AutoExpressillä oli kivuton ja nopea. Söimme Kalevin mustikkavalkosuklaata ja panttereita ähkyyn asti. Oli kiva päästä kotiin poikien luo, kiva mennä nukkumaan omaan sänkyyn ja hämmentävää kyllä, oli kiva tulla aamulla töihin.

Ja ehkä tällä viikolla jo sinne joogaan...

Lomalle lomps - huomenna.

Ihanaa, toiseksi viimeinen työpäivä ennen lomaa. Kyllä tulee tarpeeseenkin. Ollaan tehty viikko kahdestaan kun yksi on sairaana ja alkaa kyllä pikkuhiljaa työt pursuta korvistakin ulos. En siis malta odottaa, että saan löhötä kokonaisen viikon tekemättä mitään tähdellistä. Uujee.

Eilen olin UIT:n revyytä katsomassa duuniminänä. Kolme meikäläistä vei yhdeksän kumppanilaista teatteriin ja syömään (kerron ruoastakin, luonnollisesti). Lisää letkua -show oli... mitäänsanomaton. Siinä oli pari hyvää läppää ja osuvaa karikatyyriä ja siinä se. Tiina Lymi oli kauhean valovoimainen ja Kristiinä Elstelä oli jumalattoman laiha. Arvi Lind pisti itsensä kiitettävästi likoon. Ei oikein muuta sanottavaa.

Mentiin sitten syömään Töölönrantaan ja siellähän oli oikein mukavaa. Sisustus oli kaunis, jotenkin levollinen. Lasitavara oli kotimaista kaikki ja vaaleat pöytäliinat olivat sileitä. Kuinka ekologista sitten on vaihtaa pöytäliinat joka seurueen jälkeen onkin jo toinen tarina...
Lautaset olivat norjalaista muotoilua (http://www.figgjo.com/produkter_serier.asp?pid=0&page=1&pagesrange=0&catid=4709) ja aika puhtaita muodoiltaan. Aterimia en tutkinut tarkemmin.
Join erinomaista australialaista kuivaa valkoviiniä - en vaan muista sen merkkiä. Oh well. Söimme parsakeittoa (voista ja suolaista, aivan täydellistä. Sattumina parsannuppuja ja tuoreita herneitä. Ai niin, ja uppomuna - viiriäisparka).

"PARSAKEITTOA, PARSA-HERNESALAATTIA JA VIIRIÄISEN UPPOMUNA
Sparrissoppa med sparris-ärtsallad och pocherad vaktelägg
Asparagus soup with asparagus-pea salad and poached quail´s egg"

Pääruoaksi nautimme
"MAUSTESAVUSTETTUA LOHTA, PROVENCEN LIENTÄ JA KORVASIENIPERUNAA Kryddrökt lax, provensalsk sås och potatis med stenmurkelsmak
Salmon smoked with spices, sauce à la Provence and lorchel-potatoes".
En tiedä, mitä provencenliemessä on, mutta se ei maistunut lihaliemelle. Ehkä se on vain maustettu herbs de provence. Google ei osaa kertoa asiasta enempää. Anyone?

Jälkiruokana oli loistelias
"MANSIKKASALAATTIA, SITRUSSORBEETA JA BASILIKAVAAHTOA
Jordgubbssallad med citrussorbet och basilikaskum
Strawberry salad with citrus sorbet and basil foam", jonka basilikavaahto maistui tosiaan tuoreelle basilikalle, mutta oli hämmentävästi vitivalkoista.

No niin, mutta se siitä. Olette varmasti huomanneet, että pidän suuresti ruoasta ja juomasta. Anyhow, moving on. Siitä lomasta. Ensin Henriikka on Suomessa, uuh. Tiesittekö, että ensi maanantaina on maailman ympäristöpäivä? Sen kunniaksi aion mennä joogaan kävellen ratikan sijaan.
Tiistaina on duunillinen merkkipäivä, tulen olleeksi vuoden tällä sopimuksella täällä. On mennyt äkkiä. Keskiviikosta perjantaihin olisi myös henkistä aktiviteettia iltaisin tarjolla, joten aikeeni on keskittyä joogaan ja kuunteluun. Lauantaina pakotan Jusban Tallinnaan. Pitää muuten tehdä pöytävaraus että voin sitten taas jälkeenpäin vaahdota teille ruoasta.
Loman päätteeksi sunnuntaina onkin sitten siskon mukelon laskettu aika, eli varsin kiireellistä kaikin puolin tulollansa.

Huomenna mennään duunin (ja jusban) kans Linzille syömään, juomaan ja venkuloimaan. Aion mennä ainakin kieppiin ja vuoristorataan - ja pitäis se kai se uus Rinkeli-niminen maailmanpyöräkin testata. Että ei muuta kuin hattarapusuja kaikille.

Poksuossu

Hyi saatana.

Olin jo taas unohtanut miten kauheaa lääkkeitten alottaminen on. Luulis oppivan jo tässä vaiheessa, kun on on-offannut jo vuosia. Mutta tää on kamalaa. Yöllä heräsin kylmässä hiessä pahoinvointiin. Pyörin loppuyön ja tasapainottelin väsymyksen ja pahoinvoinnin välillä: Olin liian väsynyt oksentaakseni, liian pahoinvointinen nukkuakseni.

Aamulla huimaus, hikoilu ja vatsaoireet jatkuivat. En kuitenkaan saanut työkaveria kiinni, joten tänne oli tultava. Ihan höntti olo.

Eilen oli hölmö "juokse sukulaisissa" -päivä. Junalla Hyvinkäälle, äitiltä auto, äiti mummolle, itse mummille, sitten Riihimäkeen ja syömään Jusban perheen kanssa, takas Hyvinkäälle ja sieltä sitten siskon perheen kanssa Keravalle, josta junalla kotiin. Väsytti turkkaisesti kun pääs nukkumaan. Jusba alkoi väsätä uutta ihanaa xboxiaan (jee! :D) ja mä ryömin kirjan kanssa peiton alle. Onneksi äitienpäivä on vaan kerran vuodessa.

Sais nyt se yks tunari tulla töihin että mä pääsisin menee! Ällöpaha olo!

Johnny kävelee linjalla

Heippa.

Tultiin just leffasta. Oltiin katsomassa Walk the Linea - huoasin muuten tietäväni Johnny Cashistä häpeällisen vähän. Arvatkaa vaan oliko kivaa. Ei ollut. Itkin jo siinä vaiheessa, kun ennen leffaa tuli Finnairin mainos, jossa pehmopanda uneksi lentävänsä Kiinaan. Se meni joella pienellä lautalla ja puusta sille vilkutti toinen panda. Sit se heräs jostain kuppaiselta leluhyllyltä. Oh bore.
Ja kun niin lupaavasti alkoi niin päädyin itkemään koko bloody leffan läpi. Reese Witherspoon oli muuten aika hyvä siinä, eivät suotta yllättyneet kriitikot.

Jasun blogista tuli mieleen, että törmäily lisääntyy. Ajatelkaa vaikka sitä, kun oltiin Jusban kanssa perjantaina Santa Fessä. Sinne eksyi eräs, vaikka hra J, ystävä lukiovuosilta, jota en ole nähnyt puoleentoista vuoteen. Vaihdoimme muutaman lauseen, jonka jälkeen Jusba ja hra J:n seurassa saapunut hra N tajusivat tuntevansa toisensa. Mua alkoi jo kikatuttaa.

Lähdettiin sitten Jennin näyttelyn päättäjäisiin ja Juttutuvan kautta kotiin. Juttutuvassa oli tarjoilemassa eräs neiti L (josta olimme juuri hra J:n kanssa puhuneet), ja Minkakin törmäsi tuttuun, neiti S:ään, josta ei tosin pidä.
Ratikassa kotimatkalla Jusba törmäsi vielä hra T:hen, tuttuun opiskelupaikkakunnalta. Sitten emme enää törmänneet kehenkään.

Tällä erää ei sitten muuta kuin että termisesti on jo kesä ja ostin angels in america -dvd:n (ajanvarauksia otetaan vastaan).

Kesä on virallisesti NY

Siis ei New York, vaan tällä hetkellä.

Pidin äsken kahvitauon tuolla terassilla. Oli ihan luksusta, aurinko paistoi ja meri kimalsi. Haukuttiin yhdessä firmaa ja nautittiin lämmöstä. Suunnittelen tässä lomaa, kolme viikkoa voin pitää! Ensimmäinen palkallinen loma ikinä, vau.

Kesäkuussa vietän viikon urbaanilomaa, tarkoitus on käydä joogassa ja maata puistossa. Mielellään hankkia ensimmäisen asteen palovammoja.
Toisen loman pyydän syyskuulle, sitten pitäisi suunnata Barcelonaan suran sukulaisiin. Uuh. Kyllä sitten taas jaksaa, ja syytä onkin, koska rumour has it that vuokrafirma aikoo vakinaistaa.

Eilen ei tehnyt mieli mennä sisään kun oli niin kesä. Käytiin kaljalla ja sitten suunnattiin kallioille pizzan, kaljan, karkkien ja pähkinöiden kanssa (terrrrveellinen ruokavalio). Kallio oli lämmin ja kävin vuoden ekalla puskapissalla!
Kontattiin myös pitkin pusikkoja tutkimassa luonnon tilaa. Havaitsimme seuraavaa:
- Mansikassa on isot lehdet
- Vadelmassa myös
- Orvokki kukki
- Paikalla oli kuulemma jotain mykerökukkaisia, ehkä jotain valvatteja tms.
- Kalliolla kasvoi maksaruohoa
- Koreanonnenpensas on kukkiessaan kaunis, news for me
Kallio oli niin mukava että ajattelimme siirtää kaupunkijuhannuksen sinne.

No niin, sitten oikeisiin aiheisiin. Parin viikon päästä pitäis mennä häihin. Mutta mitä mä pistän päälle? Mulla tosin ois hame, joka oli päällä siskon häissä, mutta ei oikein mitään hyvää yläosaa eikä kenkiä. Vaihtoehtoisesti mulla ois hyvät kengät, jotka oli jalassa suran serkun häissä, mutta ei sopivia vaatteita. Oikeesti! Ei ois kauheesti rahaa shoppailla sitä sun tätä.

Sitten nää virkistyspäiväasiat. Ensinnäkin Jusban duunin perhevirkistyssunnuntai Seurasaaressa - hyvä, en ookaan koskaan käynyt siellä. Ihan tosi, en oo.
Seuraavana lauantaina on mun vuokrafirman virkistyspäivä. Pitää hankkiutua lauantaina itse Vantaan Kuusijärvelle, jossa luvassa "reipas lenkki ja makkarangrillausta". Hmm. Olenko kiittämätön paska, kun en haluaisi raahautua täysin ventovieraiden ihmisten kanssa lauantaina syömään makkaraa? Kutsussakin oli clipart-kuva myrskypilvestä. Ehkä pidän suosiolla häidenjälkeisen lötköpäivän.
Ja sitten seuraavana torstaina on duunin perhelintsi-ilta. Siellä sentään saa rannekkeen, ruokaa ja juomaa. Sinne meen ainakin. Sit seuraava viikko onkin lomaa, jeah!

Pomo tuli äsken pyytämään, että tulisin tästä lähtien jo ½ 9 duuniin, koska se henkilö, jonka vuoro se on, myöhästyy aina. No kiva. Sanoin että lähen sit kans aikaisemmin - tyhmä kommentti, mutta hädissäni halusin varmistaa, ettei kukaan oleta muuta :D
Pomo kattoi vähän hitaasti. Noh...

Kohta meen koulutukseen uusien tuotelanseerausten suhteen. Toivottavasti siellä on tarjoilua. Räyh. Tätähän tää on, yhtä tylsää työpäivää kaikki päivät. Mistähän muusta vois puhua? No, puhuin mä sentään jo kalliosta, joten en vaan töistä.

Ai niin, oonhan mä hullu. Siitä on aina hyvä puhua. Ryssin siis taas lääkitykseni, kolmannen kerran, ja oon ollut aika kehnossa tilassa. Jopa hieman harhainen. Onneksi on vertaistukifoorumi ja laadukas sura. Sunnuntai oli sellainen kulminaatiopäivä, tajusin tilanteen kriittisyyden. Maanantaina sain sitten viimein soitettua pyskiartille joka buukkas mulle kiireajan ja se on huomenna. Sitten saan taas nappeja ja muutun ihmiseksi, that's a promise.

I'm feeling bluuuu

Tänä aamuna en oikein päässyt lähtemään töihin. Kello tuli yhdeksän enkä ollut vielä käynyt edes suihkussa. Puoli kymmeneltä katsoin kelloa että jahas, nyt pitäis olla siellä. Puoli 11 lopulta kävelin sisään toimistoon kuuntelemaan päivän saarnat. Ei vaan napannut tippaakaan, ajattelin ensin olla tulematta ollenkaan.

Tulin sit kuitenkin. Ensin sain moitteet siitä, etten ole tehnyt tarpeeksi näytteitä yhteen tutkimukseen kun on kerran enää 12 päivää aikaa! Ois tietty ollut kiva, että tästä aikarajasta oios kommunikoitu jo ennen räyhäämistä jotain. Oh well. Nyt ois kuulemma "korkea aika tsempata". Mä tsemppaan kohta paperiveitsellä, saatana.

Oon tässä sitten töihintulosta saakka selaillut työpaikkailmoituksia. Ja kerännyt tutkimusnäytteitä, ettei vaan jää määrä vajaaksi 12 päivän päästä. Kohta voisin jatkaa Kesyrotan hankinta ja hoito -oppaan kirjoittamista. Kaikkea sitä ihminen tekeekin paetakseen todellisuutta.

Totta puhuen, elämme raskaita aikoja. Pääasiassa olen iloinen tytö, mutta on monta pientä asiaa vaivaamassa. Työ ahdistaa. Työkaverin mies tekee kuolemaa. Rahat on loppu. Ulkona on kylmä, ja niin on sisälläkin. Olen repinyt viidestä sormenpäästä nahat niin että veri tirisee. Olen varma että tätä menoa ne arpeutuu.
Vaikeinta on koittaa tukea tota työkaveria, sen tilanne on jotenkin niin paska kuin vain voi kuvitella. Miten ihminen kestää täysipäisenä sen, kun kuulee toisen todennäköisesti kuolevan muutaman viikon sisällä? Mitä toisen kanssa puhuu? Nää on nyt miettinyt omaisuusjärjestelyjä ja sensellaisia. Kuulostaa kylmältä, mutta kai nekin asiat on mietittävä niin välttyy monelta. Vielä on toivoa että se mies pääsisi pääsiäisenä kotiin pariksi päiväksi - ehkä viimeistä kertaa. Miltä tuntuu lähteä kotoa, kun tietää, että tuskin enää palaa? Kun vetää himassa aamulla vaatteet päälle ja lähtee sairaalaan, miltä tuntuu valita vaatteita? Muut jää kaappiin ja kun laittaa kaapin kiinni, ei ehkä näe niitä vaatteita koskaan. Miltä tuntuu päästää koira viimeisen kerran pihalle?

Miltä tuntuu viimeisen kerran nukahtaa vaimonsa viereen?

Joskus tuntuu, että äkkikuolema on niin paljon parempi vaihtoehto.

Uusi kone, uusi tukka, uusi takatalvi

Morjens. Taas on maanantai, mutta onneksi tämä viikko loppuu jo torstaina klo 14. Pomokin kysyi että tarviinko apua puhelinvastaajan nauhan muokkaamiseen pyhäkuntoon. Jouduin kyllä sille sanomaan, että meillä on ollut pyhäpäiviä jo ennen sen tänne tuloa. Hmph. Että mua raivostuttaa kun se jotenkin olettaa että tää toiminta on alkanut nollasta kun se käveli tänne sisään.

Oli hauska viikonloppu. Lauantaiaamuna menin kampaajalle juomaan kahvia ja syömään vaaleanpunaisia pipareita. Samalla mulle laitettiin uusi villi tukka (meni melkein kolme tuntia). Nyt on vaaleeta ja vielä vaaleempaa ja kuparia. Ihan blondi, viimeinkin myös ulkoisesti. Jusba ei sanonut mitään muuta kuin että lopputulos on "yllättävä", saa nähdä tottuuko se ajan kanssa.

Illalla mentiin Jennin syntymäpäiväpastalle ja viinille. Oli hyvää pastaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja sieniä. Kuunneltiin musiikkia ja lipitettiin viiniä. Rentoa. Myöhemmin mentiin sitten vielä Korjaamolle kuuntelemaan Them Shepherdsiä ( http://www.uuhlalaa.com/themshepherds/) ja ottamaan muutama olut. Jusba osti mulle tikkarinkin!

Sunnuntai sujui sitten perinteisissä merkeissä. Ensin rottaneito lemmenlomalta kasvattajan luo masua kasvattelemaan (Pikku-Seppoja, jei!) ja sitten Keravan kautta Hyvinkäälle. Sain monta suklaamunaakin ja rahkapiirakka oli hyvää. Kummityttö oli suloinen pieni noita jota suuresti mietitytti, tuleeko sieltä "Sepon vaimon massusta sitten poikavauvoja)" Ajattelin hetken valistaa lasta joko nykyaikaisesta parisuhdekäsityksestä... tai rottien moraalin tasosta. En kuitenkaan takertunut asiaan. Sen sijaan keskustelimme graffiteista ja luvallisten maalauspaikkojen vähyydestä. Hassu nelivuotias.

Kotimatkalla teimme vielä hassun kassinmetsästysreissun VR:n avustuksella. Huojennuttavan lopputuleman (kassi löytyi junasta) aikaansaama euforia viimeisteltiin muikealla oluella, jonka jälkeen olikin ihan valmis petiin.

Nyt sitten vaan odotellaan pääsiäisvauvoja (niitä nelijalkaisia) ja toivotaan, että sinne syntyy pieni Sergei (Henska, muistatko rakkaan naapurimme?) Jos se syntyisi ensi vkl, se voisi muuttaa kotiin jo 20.5. Öttiäinen.

Mistä voi tutkia vuokralaisen velvollisuuksia? Finlexistä? Ryhdyn toimeen.

Vielä Puolasta

No niin,
sain viimeinkin aikaiseksi ladata näitä lomakuvia tänne.

Tässä ensimmäisessä kuvassa olemme bussimatkalla, on aamu ja olemme jossain Varsovan tienoilla jos muistan oikein. Via Baltica on öisin jäätävä paikka. Erityisen hyvin sen huomasi Jusban kameralaukku, joka epäonnekseen nojasi bussin ikkunaan yöllä kun allekirjoittanut veteli sikeitä halki Latvian ja Liettuan.
Huomaa vajennut olutlaatikko.















Nyt ollaan jo perillä. Tämä näkymä on hotellihuoneen parvekkeelta Kasprovy Wierchin ja samalla Slovakian suuntaan. Rajalle on vajaa 10 kilometriä. Eikö olekin ruma maisema?















Tässä on vaihdettu kaupunkia ja istutaan aamukahvilla Krakovan vanhassa kaupungissa. Mua vaivasi kauhea pissatulehdus ja kahvi oli pahaa. Jalka oli jo ottanut osumaa edellisillan harhailusta, mutta varsinainen rasituskipu oli vielä melkein tunnin päässä. Käytiin muuten paikallisessa apteekissa asioimassa viittomakielellä ja saatiin ihan oikeaa troppia. Onneksi oli vatsavaiva eikä peräpukama. Oltiinpa sairaita :)




















Nyt on jo seuraava aamu Krakovassa. Tämä on näkymä hostellin ikkunasta. Ei näkymästä uskoisi, mutta hostelli oli juuri rempattu ja järjettömän siisti. Huone tuoksuikin vielä uusille huonekaluille.















Ihanan tärähtänyt kuva melkein kolmen sekunnin valotusajalla. Olemme vanhassa kaupungissa (edelleen siis Krakovassa). Kyseessä on ihastuttava drinkkibaari Buddha. Kauniit seinät, ihania koristetyynyjä, katonrajassa kama sutra -maalauksia. Musiikkikin oli hyvää.
Join Zenin ja Dharman, molemmat loistavia. Paikalliseen tasoon verrattuna tämä baari oli hillittömän kallis, mutta suomalaiseen tuntumaan kohtuuedukas. Ihanaa hämyä ottaen huomioon että kello on jotain 2. Iltapäivällä.




















Nyt on palattu Zakopaneen ja kävellään hotellilta keskustaan sompailemaan. Kissi istuu kioskin luukun vieressä nauttimassa keväästä.





















Tässä on nyt se juusto josta puhuin ruokaentryssä. Oscypek i zurawina, juustoa karpalohillolla.















Ja vielä kaiken kruunu: Onnellinen Sanna ja litrainen kalja.

Kun Sannakin unohtaa valittaa

Kävimme siis Auschwitzissa.

Omituinen tunne valtaa pienen ihmisen, kun löytää itsensä keskeltä historiankirjan kappaletta. Holokausti vielä on niin kiistelty ja epätodellisen laajuinen aihe, ettei siihen ole osannut suhtautua mitenkään. Legendaarinen 6 miljoonaa on niin järjetön luku, ettei aivo taivu sitä käsittämään. Lisäksi noin suuret lukumäärät peittävät sumuun sen, että kärsineet ovat todellakin olleet yksilöitä - jokainen uhri on ollut ihminen, jolla on ollut haaveita, rakkaita, muistoja ja oma historiansa. Ei sitä voi mitata numeroissa.

 En tiedä, mitä odotin matkalla Oświęcimiin. Ajoimme noin 60 kilometriä Krakovasta omalla Taisto Bussidillamme. Jalkaan sattui saatanasti, olin saanut siihen rasitusvamman kun eksyimme Zakopanessa. Ei jännittänyt, ei ahdistanut, ei oikeastaan tuntunut miltään. Odotin lähinnä syrjäistä, ränsistynyttä rakennusjoukkoa metsäisellä alueella mutkittelevan pikkutien päässä. Suurin yllätys piilikin juuri tässä: Suurin osa matkasta posoteltiin moottoritietä ja itse museo sijaitsi viriilin kaupungin kupeessa. Ympärillä oli huoltoasemia, rengasliikkeitä ja asuintaloja. Iso parkkipaikka oli täynnä autoja ja museon sisäänkäynti oli heti tien vieressä. Tuli ihan Puuhamaa mieleen.

Jännä että aurinkoinenkaan ilma ei tuntunut kovin aurinkoiselta. 

Jännä että aurinkoinenkaan ilma ei tuntunut kovin aurinkoiselta.

Kyltit sisäänkäynnillä ja opaskin muistuttelivat meitä "to behave appropriately - Don't yell, don't run, don't smile. Remain silent and remember the thousands that died here". Eikä kyllä naurattanutkaan. Joku känniääliö koitti veistellä vitsiä, mutta kyllä sitä kollektiivisesti mulkoiltiin aika pahasti. 

Oltiin siis vain Auschwitz I:ssä, joka oli kolmesta Auschwitzista vanhin ja pienin. Mutta sekin pari tuntia kyllä riitti, on sulateltavaa ihan tarpeeksi vaikkei nähnytkään Auschwitz-Birkenaun massiivisempia puitteita. Lisää eri leireistä vaikka wikipediassa, tsekkaa esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Auschwitz.

Itse leiri oli aika pieni kooltaan. Parikymmentä punatiilistä pitkää rakennusta viivasuorissa riveissä, muutama vartiotorni ja jumalattomat määrät sähköistettyä piikkilankaa. Aidoissa oli ulkopuolella "Varokaa, hengenvaara!" -kyltit, mutta sisäpuolella ei vaivauduttu varoittelemaan. Kumma juttu...

Vakava Sanna Auschwitzissa. 

Mitä siellä sitten oli nähtävää paitsi ne parakit ja piikkilangat? Paljon mustavalkoisia valokuvasuurennoksia, joissa vielä pulleakätiset parivuotiaat puristavat äitiään kädestä matkalla tuntemattomaan. Kuvia lajittelusta, jossa työkyvyttömät (= äidit, lapset, raskaana olevat, vammaiset...) raakattiin suoraan tuhottaviksi. Kuvia hätääntyneistä katseista, toivottomista katseista, elämänhaluisista katseista, murretuista katseista.

Aurinkoinen kevätpäivä

Ihminen käytettiin kyllä tehokkaasti hyväksi. Enkä nyt tarkoita sitä, että heillä teetettiin työtä tai että heitä käytettiin lääketieteellisiin kokeisiin, vaan puhun ihan kultahampaista ja hiuksista. Hiuksista kudottiin kangasta, joista vangeille valmistettiin vaatteita. Kangasta valmistettiin myös myyntiin. Samoin hiuksia myytiin kilohintaan. Kangasta oli museossa esillä, samoin kuin itse hiuspalmikoita. Irtileikattuja palmikoita löydettiin sodan jälkeen varastoista 7 tonnia. Esillä niistä oli kaksi tonnia, ja se on paljon tukkaa. Hiusvitriini täytti pitkän huoneen. Toinen samanlainen huone oli täynnä kenkiä. Kolmannessa oli tekoraajoja. Neljännessä kampoja, hammasharjoja ja partasuteja. Viidennessä oli vääntyneitä silmälaseja. Kaikkea tuhansittain niin suurissa kasoissa, että yksilön kärsimys melkein taas unohtui. Toisaalta joka puolelta vyöryi niin paljon tuskaa, että sitä oli vaikea käsitellä. Millainen lapsi on joskus astunut littaan nuo pienet kengät? Miltä tuntui pukeutua kansansa hiuksista - nöyryytyksestä ja tuskasta - kudottuun kankaaseen?

Kaiken kaikkiaan jäi sekavan painava olo. Linkkasin pari tuntia pitkin historiallista näyttämöä eikä mikään näky ollut toista helpompi. Israelilaiset nuoret itkivät, lauloivat ja polttivat kynttilöitä krematorion edessä. Kaasukammion seinissä olevien kynnenjälkien oli pakko olla jälkikäteen propattuja, olihan? Miltä tuntui tehdä päivät työtä ja seistä yöt kolmen muun vangin kanssa neliömetrin sellissä (No, ei toki kannattaisi hankkia vessahätää väärään aikaan, sietääkin joutua valvomaan yöt sellaisen jälkeen)?

Päästyämme takaisin Krakovaan lähdimme etsimään ravintolaa. Väsyneinä, nälkäisinä ja jalkakipuisena tulee helposti ärtyneeksi. Oikein hävetti kiukutella kun ei löytänyt mieleistään ruokapaikkaa heti. Kuitenkin sen suhteettomuuden tajusi vasta kun istui mukavasti skottilais-puolalaisen ravintolan ainoana seurueena alkuruokaansa mutustellen. Niin nopeasti palasin siis omaan maailmaani, jossa jalkakipu oikeasti häiritsee ja juuri oikeanlaisen ravintolan löytäminen tuntuu isolta kysymykseltä. Ihminen on niin pieni.

Dwa piwa proszę!

Sori Henska, olin olevinaan niin kiireinen koko päivän etten ehtinyt. Pomo oli Suomessa ja käytiin kaiken maailman kehityskeskusteluja ja suunniteltiin muuttoa merisiipeen. En muuten saanut sitä duunia, mutta antoivat lohdutukseksi vähän rahaa ja kehuja. Haen kostoksi Ruotsiin töihin, nih! Ei vaan, ihan olen tyytyväinen näinkin. Sain virallisesti uuden kivan vastuualueen, johon saan omistaa 20 % ajastani, ja se on hauskaa.

Niin, itse asiaan. Lupasin niitä ruokajuttuja ja nyt voisi olla hyvä hetki puhua ruoasta. Zakopane kuuluu ruokakulttuurin osalta highlander-alueeseen ja olutkulttuurin osalta Puolaan. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kaikki oli hyvää. Puhutaan ensin mehusta. Puolalainen mehu on nimittäin hyvää. Kaupoissa on ainakin 20 eri makua tuoremehuja - siis ihan pariakymmentä eri hedelmää. Yhdelläkin merkillä oli useita eri omenamehuja (eri lajikkeista, katsokaas) ja samoin voi valita monista päärynälajikkeista mieluisimman mehuhedelmänsä. Nektarit sun muut vielä siihen päälle sitten. Omenamehut olivat ihanan happamia ja verigreippimehuakin vedettiin monta litraa. Suunnittelimme jo maahantuonnin aloittamista. Hassua, että samalla merkillä oli esimerkiksi appelsiinimehua, appelsiininektaria, veriappelsiinimehua ja -nektaria, greippimehua, verigreippimehua ja jotain mandariinisysteemejä myös, ihan vaan sitruksista puhuakseni. Suomesta saa just ja just jotain appelsiini-mandariinimehujuomaa. Tuotiin muuten useampi litra omppumehua Suomeenkin.

No joo. Puhutaanko seuraavaksi niistä highlanderilaisista herkuista? Ensin mun on ihan pakko kertoa teille juustosta. Kyseessä on alueelle tyypillinen kuivattu savustettu lampaanjuusto "oscypek", jota myydään hauskasti kuvioituina pikku kojuissa kaduilla, näin. Lisäksi jokaisessa paikallisravintolassa tarjoillaan alkupalana oscypek i zurawina - paistettua oscypekiä karpalohillon kanssa. Yleensä se tuotiin tarjolle puulevyn päällä ja ai että se oli ihanaa. Rakenteeltaan sellaista sitkaan jämäkkää, maultaan savuisen suolaista. Paistettaessa se sai ihanan kullankeltaisen pinnan ja karpalon happamuus teki siitä, no, jumalaisen hyvää. Söin sitä ehkä viisi tai kuusi kertaa, ainakin.

Toinen asia josta on pakko puhua on kala. Työkaverini Pia varoitteli Puolan mudanmakuisista jokikaloista, mutta eihän vuoristopuroissa mitään mutapohjaa ole. Pari kertaa lautasellani mötkötti komea tammukka paistoraidat kyljissä ja yrttejä massussaan. Lohtakin maistoin, ja lammasta, mutta se ei tosiaan ole kovin kala. Mutta ne tammukat siis olivat maukkaita. Tosi tujua sinappisysteemiä ne koitti sen kanssa syöttää. Ai niin, ja jos menette sinne, muistakaa tilata perunat myös. Ne eivät automaattisesti kuulu ateriaan, joten siinä lautasella voi hyvin pötköttää vain se fisu.

Jälkiruoista sananen. Ruoat kun olivat kohtuullisen raskaita, skippasin jälkkärin hälyttävän monta kertaa. Yleisimmillään jälkiruoaksi tarjoiltiin kreppejä jäätelön ja säilykehedelmien kera tai sitten säilykehedelmiä jäätelön ja kastikkeiden kera. Hyvää ja mausteista, mutta edelleen aika raskasta.

Leipä oli hyvää. Leivästä eli chlebasta puheen ollen pitää puhua zapiekankasta, josta Jusba tohkeili jo ennen lähtöä. Kyseessä on parikymmensenttinen patonki, jonka päälle lastataan sienitäytettä ja juustoa. Zapiekanka käy leipägrillissä muhimassa ja niskaan laitetaan mausteista ketsuppia. Parempaa fast foodia ei olekaan! Krakovassa meille muodostui puolentoista vuorokauden aikana jo vakkari zapiekankamesta :D

Oisko sitten aika puhua siitä piwosta? Oluthan nyt Puolassa on aika lapsenkengissä eikä sitä mistään saa. Sinnikkäästi etsimällä onnistuimme kyllä nauttimaan jonkin verran maltaista. Totta puhuen, kahtena iltana olin humalassa, muuten otettiin vallan siististi lounas- ja ruokajuomaksi ja sillee. Aika paljon nautimme ihan tutun oloisia lagereita. Tutuksi tulivat Zubr, Harnas, Zywiec, Tatra ja niin edelleen - mutta kaksi kokemusta on ylitse muiden. Ensinnäkin mausteinen, lämmin olut (piwo grzane), jossa kellui kokonaisia neilikoita. Toisekseen yhdessä kivassa ravintolassa nautittu litrainen Harnas. Molemmista on kuvia, näette sitten kun Jusba toipuu tosta puluflunssasta ja operoi kuvat kamerasta koneelle.

Tuotiin muuten viinaakin Suomeen, neljä pulloa. Kaksi pulloa Krupnik-hunajalikööriä ja kaksi pulloa ihanaa Zubrowkaa, joka on puolalaista maarianheinällä maustettua vodkaa. Nimi tarkoittaa lähinnä visenttiviinaa - Puolassahan asuvat visentit, nuo vanhan mantereen villit biisonit, ja näiden järkäleiden pääasiallista murkinaa on mikäs muu kuin maarianheinä. Vodka saa heinästä mukavan mausteisen, lähes kanelisen maun, joka korostuu entisestään kun sekaan lorauttaa omenamehua. Näin syntyy Zubrowka i sok jabłkowy (ja tuo ł sitten lausutaan lähinnä v:n ja w:n väliltä).

Kuinka paljon voi ihminen puhua ruoasta ja juomasta? Pidän taas taukoa ja pyrin jatkamaan huomenna (huomaa Henska että tuo ei ole lupaus).

Voi haiduk mikä bussimatka!

Tervehdys, kaikki vanhat suomalaiset ystäväni. Olen nyt palannut kotimaahan mullistavalta kulttuurimatkaltani ja mulla on paljon ruokajuttuja kerrottavana :)

Lähdimme siis viikko sitten lauantaina aamulla puoli kahdeksalta rentouttavalle lomalle Etelä-Puolaan. Ensin lautalla Tallinnaan. Lautta lähti myöhässä ja juuttui jäihin. Odotimme siis jäänmurtajaa. Alkoi hyvin tuo pikku matkanpyrähdys :)
Hyvin kuitenkin päästiin Tallinnaan. Puolaan lähtijöitä odotti kaksi Taisto Bussid -twodeckeriä tiukan näköisine itäblokkikuskeineen. Kiipesimme siniseen kaupunkimaisemalla koristeltuun Taisto Bussidiin ja saimme paikat yläkerran etummaisesta rivistä - oli muuten hyvät maisemat. Viereen hörähti puolisen tusinaa agronomiopiskelijaa, jotka osoittautuivat koko reissun parhaiksi tyypeiksi. Hyvä flaksi.

Aloitimme kevyen 25 tunnin bussimatkamme Via Balticaa pitkin ja Puolan läpi. Otin muutaman oluen siinä ja mussutin valkoista suklaata. Höpistiin maanviljelijöiden kanssa mukavia ja katseltiin maisemia. Viro oli litteä. Latviassa oli viivasuoria teitä ja mielettömän pitkiä puukujanteita (hortonomi antaa sakinhivutusta kun termit on päin mäntyä, mutta tiedätte mitä tarkoitan). Liettuassa oli säkkipimeää ja nukuin koko maan läpi. Puolassakin nukuin vähän ja luin kirjaa.

Aamu valkeni jo ennen Varsovaa, joten Puolaa tuli nähtyäkin. Mainoskylttien värit olivat itäblokkimaiset nekin ja joka puolella hyrisi Fiat 126 -kotteroita. Koirat juoksentelivat vapaina rapistuneiden talojen välisillä kujilla ja aina välillä maisemaa shokeerasi äkillinen Tesco, Kentucky Fried Chicken tai Ikea.
Rappauksiaan hilseilevät kerrostalolähiöt saivat villiä kontrastia horisontissa piirtyvistä linnoista. Joka puolella näki vuosisataisen kulttuurin yhdistyvän rajuun neuvostoilmeeseen. Ydinvoimala tuprutteli höyryä taas massiivisen linnan varjossa.

Iltapäivällä saavuimme eteläisimpään Puolaan, ohitimme Krakovan ja suuntasimme kohti vuoria. Yht'äkkiä Krakovan jälkeen ilmestyivät kummut ja sitten alkoivatkin käkikellotalot kohtuuttoman jyrkkine kattoineen ja viisine kerroksineen. Näin ekaa kertaa vuoria. Ei tarvii enää olla katkera jasumiehelle Himalajasta (eiPÄ).

Viimeiset parikymmentä kilometriä meni tismalleen samanlaisen maiseman vallitessa. Käkikellotaloja tien molemmin puolin, linna siellä, toinen täällä, satunnainen huoltoasema ja baari talojen välissä. Lopulta saavuimme Zakopaneen ja hotellien, motellien ja B&B:ien määrä quadriplaantui kertaheitolla. Hissit raidoittivat vuorien kylkiä ja ihmiset kävelivät sukset olalla siellä täällä.
Ajoimme (tai siis ajoimme, peruutimme, otimme vauhtia, ajoimme uudestaan) ylös hotellille, joka oli ihastuttava harmaa laatikko ylhäällä metsäisessä rinteessä. Otimme oluet hotellin baarissa ja menimme tsekkaamaan huoneen, joka olikin ihan mukava. Pensionjat Panorama oli kyllä nimensä veroinen: parvekkeelta näkyi 180 astetta jylhää vuorenrinnettä. Kuvia myöhemmin.

Nyt alkaa sattua ranteisiin. Teen pikkuisen töitä ja palaan huomenna siihen, millaista siellä sitten oli.
Mulla on duunihaastattelu neljältä. Peukkuja saa pitää.

Hei bileet!

Olipa hauska viikonloppu, uskolliset lukijani (lukeekohan tätä enää kukaan? Pariin kuukauteen ei ole ainakaan kommentoitu... noh, vittuillakseni kirjoitan silti)!

Perjantaina vihelsin aikalisän, kun tuntui loppuvan taas aika kesken. Lykkäsin Hyvinkääseen menoa ja katselin kotona curlingia karkkipussin kanssa. Se olikin aika hyvä ratkaisu. Tuli ähky, mutta rentouduin. Aamulla en sitten ehtinytkään nukkua kovin pitkään, mutta ei se mitään. Oli ihan energinen olo ja oli kivaa lähteä käymään pitkästä aikaa kotona.
Äiti ja iskä oli hyväntuulisia. Ne oli ihan itse säätäneet digiboksin kuntoon. Niin ne kasvaa ja itsenäistyy, nyyh!

Illalla mentiin sitten Hikiälle bileisiin. Oli hyvä meno ja rento fiilis. En oo pitkään aikaan jaksanut innostua juhlimisesta millään tavalla, mutta lauantaina se maistui - kuten ölppäkin. Tuli hörpittyä iloisesti koko ilta ja suurin osa yöstäkin, kunnes kuukahdin kesken kaiken viiden jälkeen. Sanna peiteltiin olohuoneen sohvalle keskelle kiivasta tanssikohtausta ja siinä hektisen bileen keskellä vetelin tyytyväisenä unta peitto korvissa. Aamulla herätessäni jusba oli vieressä ja pää kipeä.

Oli sellainen hauska eteerinen krapula, juuri sellainen jonka Keimo on sanonut olevan lähempänä Totuutta. Lötköiltiin koko päivä, mä luin koirakirjaa ja muut katto lätkää. Illalla sitten suran vanhemmille, siellä hyvää ruokaa ja laskiaispullaa ja suklaakakkua ja unelmatorttua.

Että rentoa oli. Nyt on jäljellä pyykkäystä, siivousta ja pakkaamista: Tällä viikolla alkaa loma! Perjantaina klo 16:45 käännän aivon nollavaihteelle ja keskityn itseeni, suraan ja elämyksiin yli viikon ajan.

Hyi mikä häntä!

Folkella on tyttöystävä kylässä.















Sen nimi on Fanni.















Ja Seppoa harmittaa.

Puhumisesta voi saada pääkivun

Tulin juuri työhaastattelusta. Oh! Miten rankkaa! Ihan peruskysymyksiä, mutta kun sitä pommitusta jatkuu kaksi tuntia, on takki kyllä ihan typötyhjä. Otin päänsärkylääkettäkin :) "Kyllä mä tähän duuniin pystyn, mä vaan saan tuskia jos puhun siitä."

Nyt meitä on seitsemän jäljellä - eli 10 % hakijoista. Ensi viikolla putoaa kolme tai neljä pois. Jotenkin uskon pääseväni vielä seuraavaan vaiheeseen mutta sen pidemmälle en uskalla ajatella. En usko saavani tota duunia, samalla pelottaa etten saa sitä. Se on mun, mä teen suurinta osaa siitä jo nyt, sitä ei saa viedä multa pois! Mä nautin niistä hommista niin paljon enkä halua tehdä noita muita töitä.

Kerron ensi viikolla pääsinkö jatkoon. Peukkuja saa pitää.

Bad me, I know :(

Olen taas jotenkin ollut säästömoodilla enkä ole kertonut teille että mitä meidän majesteetilliselle keisarittariudellemme kuuluu :)

Joka on siis että hyvää. Duunissa olen ottanut auktoritäärisemmän asenteen työkavereihin ja tulos alkaa näkyä (saan varmaan samalla tärkeilevän pikkunilkin maineen, mutta what the hell). Ei olla vieläkään muutettu töissä, eikä esimiestä ole valittu, asiat vaan junnaa paikallaan. No, kostoksi olen sitten järjestänyt kaiken vallassani olevan mieleiselläni tavalla.

Ja sitten oikeisiin asioihin. Mulla on mahaonnellinen olo (oli jo ennen kuin söin äsken jätskiä, joka onnellisti masuani entisestään). Siis sellainen niin perushyvä fiilis että sen tuntee vatsassa. Heräsin siihen sunnuntaina. Avasin silmät - ei ollut kiire. Venyttelin hartaasti ja huomasin sen olon mahassa. Maha sanoi: "Me ollaan onnellisia. Sä olet niin onnellinen että mua hymyilyttää." Käänsin siinä kylkeä hymyilevän mahani kanssa rakkaan miehen kainalossa ja hymyilin itsekin. Life is good.

Yhdeksän työpäivää ennen lomaa. Konkreettisesti se tarkoittaa, että ensi viikon lauantaina kukonlaulun aikaan suunnataan kohti Euroopan ruhtinasöitä, jos pieni waltarismi sallitaan. Jos pieni toive tai pari sallitaan niin a) ei mölyjuoppotradenominoksennusta päälle bussissa, b) ei rengasrikkoa Liettuan merkitsemättömillä erämaaraiteilla (virn) ja c) ei sitä pelottavaa vuoristotuulta, joka saa heikoimmat oksentamaan. Kuulemma.

Nyt tämä onnellinen pikku taivaanrannanmaalari menee suihkuun lotraamaan naapureiden kiusaksi (helvetti, noille naapureille saa vähän kostaakin! Se mies huusi sille koiralle taas tänään) ja sitten puuvillasatiinin pehmeään pumpulikellutukseen. Hyvää yötä, pienet öhkiäiseni!

ulkoinen kaaos, sisäinen seeste

Kyllä mä tiedän, ettei seeste ole sana. Sen kyllä pitäisi olla, nih!

Mun pöytä töissä muuttaa. Tai ei se ole vielä aivan tosi varmaa. Tarkoitus kuitenkin on, koska tiimi kasvaa eikä mahduta enää meidän koppiin. Oh voi, niin muuttuu maailma! Menetetään keskeinen sijaintimme ja mennään siiven päätyyn myyntijamppojen kanssa. Meidän tiimiin yhdistetään lisäksi pari uutta funktiota ja tulee neljännen lisäksi viideskin tyyppi ainakin teoriassa saman tiimin alle.

Kaikki muuttuu, työajat, työkaverit, koulutusjärjestelyt... Aika hauskaa :) Älytöntä tahtia kyllä yksi tiimi joutuu kaikenlaisiin kurimuksiin.

Eilen oli siis tiimin kehityspäivä. Pizzaa ja olutta ja jumalaton määrä korkealentoisia ajatuksia, jotka kuitenkin jää toteutumatta kun ei ole aikaa :) Mutta oli hauskaa kuitenkin ja kyllä se vaan jotenkin motivoi toi tiimihengen lietsominen. Saas nähdä kauasko näillä tuulilla purjehditaan ennen kuin taas hyytyy.

Yöt menee pipariksi. Sain taas aloitettua lääkkeiden syönnin ja tätä pahoinvoinnin määrää! Viime yönä heräsin puoli kolmelta siihen, että oksettaa aivan sairaasti ja huone pyörii. "Tää huone pyörii aina kun silmäni suljen / Tää huone pyörii vie mut mukanaan." Olin kokonaan unohtanut että tässä on se huono puoli. Ei enää koskaan taukoa lääkityksessä!

Muuten elämä tuntuu oikein mukiinmenevältä ja hauskalta. Täydentelen kalenteritietoja keväälle ja tiiviiltä näyttää. On kaiken maailman hippoja ja pyhiä ja matkaa (=lue: lomaa) ja työhaasteita. Ja kuten nykyään yleensä: hyvää seuraa :)

Ei mulla muuta.

Täytyy ottaa huomioon laajempi skaalautuvuus - ja totta kai integroitavuus

Eilen olikin kaiken kaikkiaan mukava päivä. Olin oikein yllättynyt ja helpottunut. Menin kotiin kaupan kautta aikeenani tehdä makaronilaatikkoa. Käpsyttelin kotiin iloisella mielin. Päivä oli sujunut ok, kello oli vasta viisi ja tiedossa oli kotiruokaa.

Ikkunoista kajastava sininen valo saattoi merkitä kahta asiaa. Joko sura piileskeli edelleen mun kämpillä tai sitten se on unohtanut valot päälle. Sitä se ei tee koskaan, se sammuttaa valot jopa kaupassakäynnin ajaksi. Ihme luontoaktivisti. Olin päässyt ajatuksissani suurinpiirtein tähän asti, kun olin jo sisällä. Siellähän se kyhmyili, mikä tietää aina parempaa makaronilaatikkoa, jei!

En siis ehtinytkään olla ahdistunut eilen. Makaronilaatikosta tuli yllättävän hyvää meksikolaisittain (kidney-papuja, jeeraa ja chilikastiketta), vaikkakin se oli valmista vasta joskus puoli yhdeksältä. Lisäksi tiskasin ison tiskin ja pesin hellan, jei#2!

Tänään pomo tulee Suomeen kolmeksi päiväksi, joten tiedossa on ankaraa palaveerausta ja kehityskeskustelua toisensa perään. Hauskaa, musta ideoiminen on kivempaa kuin puurtaminen. Huomenna meillä on kalenterivaraus yhdeksään asti illalla, joten todennäköisesti ideoimme JA juomme viiniä, mikä tekee tietysti ideoinnista vielä mukavampaa.

Mitä tulee otsikkoon ja sen harhaanjohtavuuteen: voi sääli.

Naapurin apina

Viikonloppu tuntui kerrankin liian pitkältä. Se tosin puolestaan johtuu siitä, että oli inhottava olo koko ajan. Tuntui taas yhteiskuntakelvottomalta ja muiden elämää hankaloittavalta loiselta, joka vaan aiheuttaa mielimurhetta ja hukkaa dvd:t ja rikkoo kirjahyllyt. Sori, beibit, omaisuutenne saamasta damagesta.
Nyt on taas ihan hyvä olo kun tietää, että kiire työssä harhauttaa mukavasti itseruoskinnalta. Illalla voi sitten vetää joko Baileysia tai Xanoreita, kumpi nyt sitten tuntuu sopivammalta :)

Voin pitkästä aikaa taas niin huonosti että oikeesti vituttaa. Väsyn itse ja odotan vain muidenkin väsymistä. Itkeä tihrustan joka ikinen päivä ja fatalistiset ajatukset vaihtelevat pakkoajatusten kanssa. Bloody hell, she's fucked up.
Toisaalta haluaisin nousta barrikadeille ja huutaa että "Perkele! Vielä voitan! Minua ei pieni hulluus kaada!" Kun vaan jaksais. Vielä yhdet torkut, ehkä sitten...
Lupaan pyhästi tämän viikon aikana saada hoidettua rahaa sen verran, että saan ne napit haettua. Sitten ainakin tietää, että parin viikon päästä tie vie ylöspäin.

Niin se naapurin apina. Siellä on varmasti apina. Siellä on siis haukkuva koira, karjuva mies ja apina, joka pitää sellaista UIIIK-UIIIK-UIIIK -marakattimölötystä. Eikö apinat ole laittomia? Siis lemmikkeinä, Suomessa, saa kai ne viidakossa olla. Ja voiko siellä oikeasti olla apina? Toisaalta, mikä muu pitää sellaista älinää? Jusbakin kuuli sen äänen aamulla ja myönsi että apinalta se kuulostaa. Ennen se epäili mun todistusta aiheesta ja väitti että se on varmaan nainen.
Mitähän naiselle pitää tapahtua että kuulostaa siltä? :)

Olen suunnitellut taas uutta lappua niiden postilaatikkoon:
"Hello!
I don't mind the dog barking but please, stop screaming at the dog! That's annoying.
Have you got a monkey in there? I want to see it, bring it over.
Kind regards,
apartment A7"

Firma julkisti lintuinfluenssapolitiikkansa. Tiedän sen olevan varotoimenpide, mutta tuntuu niin hurjalta. Kaikille jaetaan käsiendesinfiointiainetta ja tuli tarkat ohjeet siitä, missä tilanteissa ei saa tulla töihin ja millaisessa tilanteessa ruokala suljetaan jne. Hurjaa.
Olo on kuin Tartuntavaarassa tai jossain virusleffassa. Kohta kaikki on julkisissa kuonokoppa päässä kuin tokion metrossa konsanaan.
Toisaalta, kohta ei edes saa tulla töihin jos on yhtään kipuinen, jee! (tosi jee, pandemiat on niinku mun suosikkeja hei!)
Ja onhan mulla on taas sellainen olo että niiskututtaa ja poskia punoittaa. Jos jäis tosi teatraalisesti sairaslomalle ("Mä aivastin, hei!") ja vetois avian fluhun. Company policy, nääs.

Tänään testaan joulupukin tuomaa pölynimuria. Taakse jää 2½-vuotinen imuriton kausi. Miten sitä ihminen on selvinnyt? Likaisesti, tietysti. Mutta vähänkö olen onnellinen pikkuisesta nuunuustani! Ja oli muuten hemmetin hottis pukki, vaikka kummitytön mielestä se oli lähinnä suran näköinen. Ihme juttu.
Sain muuten myös todella eroottisen Tefal Thermal Spot -kasarin. Se on niin kaunis että tekee mieli vaan kosketella sitä koko ajan.

Alle kuus viikkoa Puolaan! Ens vkl tulee lisäksi mäkihyppyä juurikin Zakopanesta, joten näkee pikkuisen maisemia. Mä en ala jos siellä on kuvottavaa :P
Matkat on maksettu ja mä löysin eilen vahingossa mun passinkin, joten pakko kai sinne on mennä. Hihii, mä olen ihan loputtoman tohkeissani (eli jotain elämäniloa vielä on!) enkä malta odottaa. Toivottavasti ne on laittaneet jo olmit lataukseen Slovakiassa, jotta ne on oikein kelmeinä sitten maaliskuussa.

Kylläpä lumi pöllyää. Nyt täällä olisi se Eukan kaipaama Winter Wonderland: 10 astetta pakkasta ja paljon ihan pehmoista lunta. Luojan kiitos ne yli 20 asteen pakkaset meni pois, alkoi jo aktiivisesti harmittaa sekin asia. Kun muutenkin on kehno olo ja sitten vielä iho kuivuu kroppaan kiinni ja joka paikkaa kiristää eikä pääse edes yhtään ulos... ja sisälläkin oli ihan susikylmä ennen kuin sura ehjäs tilanteen (lue: laittoi termostaatin oikeaan asentoon).
Nyt taas tuntuu silleenkin helpommalta että voi mennä vaikka ulos hyppimään jos kiukuttaa eikä jäädy maahan kiinni.

Kohta on kevät ja voi pumpata renkaat täyteen ja huristella fillarilla töihin. En malta odottaa sitäkään. Sitten mulla on muutenkin parempi olo, elämä hymyilee ja on kivoja lomamuistoja. Edellyttäen, että selviän hengissä kahdesta vuorokaudesta bussissa tradenomiopiskelijoiden kanssa. En lupaa mitään.

Minua on purtu!

Se oli pakkanen! Se puri mua nenästä ja peukalosta!

Tulin siis juuri kotiin. Hrr! 16,3 astetta, mutta tuulee niin ettei pystyssä meinaa pysyä. Oli vielä rotta matkassa ja olin ihan varma että mulla on puolikiloinen jäätorakka kun pääsen kotiin - jos pääsen.
Ei ollut, tuolla se Folke ottaa takaisin paikkaansa laumassa. Se oli siis näyttelyssä, sijoittui agoutijunnuissa kolmanneksi tai jotain sellaista, en kysynyt kauhean tarkkaan. Olivat vaan moittineet sen värin tummuutta. Hehee, kehno rotta, liian tumma, ettei häpeä! :D

Pääsin siis kuitenkin juuri kotiin. Koulutusviikko on vienyt paljon aikaa. Nyt on uunissa kalikset ja ranskikset ja jälkkäriksi Baileysiä. Uuuh. Terveellinen setti. Mutta kaliksia ja ranskiksia en ole syönyt ainakaan maaliskuun jälkeen! Oho, ei ole ketsuppia. Laitoin mediterranean tomato & olive -tahnaa. Sopii hyvin. Joka kodin niksipirkko. Tuntuu kuin söis ranskispastaa.

Tänään mua on alkanut ärsyttää. Syy on naiset, jotka koittaa vaikuttaa siltä, että ne tietää asiasta, josta ei tiedä, ja käyttää fraaseja, jotka ne on salettiin kuulleet veljeltään/isältään/mieheltään. Tiedän, yleistän, mutta ei miehet tee sitä!
Tällaisia kommentteja on esimerkiksi:
"Fordeista ja Opeleista ei löydy kuin maanantaikappaleita"
"ei mitään Ranskalaista -> siellä osataan tehdä viiniä ja patonkia mutta ei todellakaan autoja"
"Nissan -> konepoka/vuosi on liikaa"
"Auto joka on päivän ajossa ja viis pukilla ei kiinnosta mua juurikaan..."

Miksi, oi miksi? Yksikään nainen ei omasta aloitteestaan keksi tuollaisia lauseita. Ei lauseissa ole mitään vikaa, mutta kun niistä kuulee sen "Ah, olipa hyvin sanottu, täytyykin ottaa toi käyttöön!"
Kun mä seuraavan kerran teen niin, lyökää mua.

Auttaiskohan se Baileys tähänkin? :D

Auttoi se. Jee, viina ratkaisee kaiken!