Historian aikakirjat osa 1: eeeviiivaaa espanjaaa

10.9. 2006

¡Bon dia!

Ensimmäiset 12 tuntia Kataloniassa takana. Kello on puoli 2 ja olen juuri nauttinut loistavan päivällisen hyvässä seurassa, joten olen elämääni kaikin puolin tyytyväinen.

Iceland Airin koneemme laskeutui varsin kauniiden matkamaisemien (Alpit! Vau!) jälkeen Barcelonan kentälle vuorten ja meren väliin. Kuuma ilma väreili asvaltin yllä ja ovien avauduttua kosteus iski vaatteet nihkeiksi seitsemässä sekunnissa. Palmuja! Oli pohjoisen tyttö ihmeissään.

Otimme taksin keskustaan Barri Gòticiin, jonka merenpuoleisella reunalle Plaça del Duc de Medinacelilla vietämme seuraavat 9 päivää. Taksikuskin kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta eihän se mitään. Hoin vaan katalaaniksi kiitosta niin maan perkeleesti.

Isäntäväki heräili edellisillan riennoistaan saapumisemme aikoihin. Plaçan päädyssä sijaitseva viehättävä kortteerimme oli asunnossa, jossa mahtavien laattalattioiden lisäksi oli pieni sisäpiha, jonne ei ollut ovea, vain ikkunat neljältä suunnalta, sekä mahtava välimerellinen terassi muureineen ja palmuruukkuineen. Talo on Barri Gòticilaisittain nuorehko, 1800-luvun alkupuolelta.

Isäntämme tarvitsivat aikaa palautuakseen illasta, joten lähdimme kaikki yhdessä rannalle. Kävelimme Port de Barcelonan ja Marinan (iso!) ohi ja poikkesimme bocadilloille ja oluille ennen pääsyä Platja San Sebastiàn rantahietikolle, jossa vielä viiden aikaan maattiin kankku kankussa kiinni. Valtavat siniset aallot vyöryivät hiekalle, kiinalaisnaiset antoivat vitosen hierontoja ja pakistanilaismiehet möivät kylmälaukuistaan juotavaa. Toplesseina kulkivat niin hehkeät terhakkatissiset misukat kuin seitsenkymppiset nahkalompakkoseñoratkin.


Tunnin tutustuminen rantaelämään oli kylliksi (menen tosin vielä takaisin) ja vaapuimme hitaasti takaisin kotiin. Ohi tuhannen krääsäkauppiaan, tuhannen vitivalkoisen purjeveneen ja tuhannen erilaisen palmun. Miami Vice.

Päästyämme kotiin emäntä alkoi valmistella illallista jamaikalaisittain. Rommikolaa, rice&peasia, ackee'a ja hyvää pinaatinnäköistä okramuhennosta, kaikki tulisia juomaa lukuunottamatta, sekä seitania. Paikalla oli myös isäntiemme ystäviä niin Suomesta kuin Reunioniltakin, ja lisäksi koira, joka osaa vain ranskaa. Varsin kansainvälistä.

Loistavaa ruokaa ja jälkkäriksi perinteinen Crema Catalana... ja tulihan siinä pari viinipulloakin tuhottua.

Ilma +29–30 C, ei pilviä.

Huomenna ratsaamaan Las Ramblas + Barri Gòticin kujat. Haluaisin ehkä päätyä hieman aaltoihinkin.

PS. Osaan jo moiskautella poskisuukkoja ja sanoa ”Soy Sanna, ¡encantada!”



11.9. 2006


Diada, Katalonian kansallispäivä. Ilma +28-29 C, ei pilviä. Sääennusteen mukaan tosin sataa ja ukkostaa kuten eilenkin.

Heräsin aamulla kahdeksalta La Mare de Déu de la Mercèn kirkon kellojen kumuun. Yläkerran señora pesi ja ruokki pientä lastaan, joka oli hieman vastahakoinen. Äänet kumpuilivat sisäpihalla.

Huh, pakko mennä nukkumaan, jatkan aamulla.



12.9. 2006


Hehe, putosin illalla aika nopeasti :)

Eilen isäntäväki työskenteli kotona ja me suunnattiin jo aamupäivällä suunnitellulle kaupunkikierrokselle.

Las Ramblas oli epämiellyttävä kokemus. En ymmärrä, mikä mikä siitä tekee niin kehutun. Plataanit tosin olivat upeita maastokuvioisine runkoineen, mutta muuten katu oli vain iso, poriseva turistisoppasuoni. Alkupään postikorttikojut vaihtuivat pian kukkakioskeihin ja lopulta eläinkauppiaisiin. Myytävänä oli puluja, undulaatteja, kanoja, hiiriä, hamstereita, marsuja, kaneja, koiria, kaloja ja jopa kalkkunoita. Tuli paha mieli.

Poikkesimme Barri Gòticin puolelle tutkimaan kujia. Löytyi hienoja. Olimme vain aivan liian aikaisin liikkellä, nekin liikkeet ja ravintolat, jotka Diadasta huolimatta olivat auki, eivät vielä olleet avanneet. Vain Las Ramblas oli hereillä turisteja varten.

Kiertelimme kattavasti ja ylitimme Ramblan vanhan kaupungin toiselle kaistaleelle, El Ravaliin. Alkoi olla kova nälkä. Vain kepappimestat olivat auki, mutta harhailu vei meidät tuntien kuluessa varsin hienoihin paikkoihin, joista pystyi nälästä huolimatta kovasti nauttimaan. Kannatti.

Lopulta puoli kahden maissa löysimme ”aamiaiseemme” sopivan paikan. Arvoimme listalta matkaoppaan ruokasanaston avulla itsellemme leivät ja nappiin meni. Oli hyvää.

Hipsimme muutaman mutkan kautta rantaan ja istuimme palmun varjoon hengähtämään. Huomasimme kaipaavamme siestaa. Vaappuminen jatkui siis kohti residenssiä – läheisen pakistanilais-Sparin vesi- ja jäätelölaarien kautta.