Mara

Mentiin lauantaina kavereille pelaamaan lautapelejä. Paikalle odotettiin kymmenkuntaa ihmistä. Olin itse kuskina ja vein neljä ihmistä lisäkseni sinne. Rapussa seuraamme liittyi vielä yksi vieras ja sitten olimmekin jo perillä.

Halailtiin ja käteltiin, esittäydyttiinkin, kun kaikki ei tunteneet kaikkia. Juteltiin kevyitä siinä ja paisteltiin croisanteja perunasalaatin ja fetapiirakan kyytipojiksi.

Lopulta illan emäntä lähestyi erästä vierasta, Maraa, suorasukaisesti ja kysyi: "Anteeksi, mutta tunnetkohan sä täältä ketään?"
Mara: "En. Mä vaan tulin tosta pihalta noiden muiden mukana."
Emäntä: "Että kuinka?"
M: "No kun joku niistä sanoi jonkun mielenkiintoisen kommentin niin mä aattelin tulla mukaan."
E: "Mä luulen että sun pitäisi nyt ehkä lähteä."
M: "Mä vaan haluaisin kuulla mitä te juttelette. Voinko olla vielä, sanotaanko että 30 minuuttia."
E: "Ei se nyt kyllä taida käydä päinsä."
M: "Ymmärrän. Mä vaan testasin teitä."

Muutakin dialogia siinä käytiin ennen kuin Mara lopulta lähti, hän halusi vielä kertoa musiikkimaustaan. Oli aika humalassa. Otti lopulta kauppakassinsa ja lähti pois.

Paras aikoihin!

Haluatko oppia tuntemaan minut paremmin?

Druidien puuhoroskooppi

Nimi: Jalava
Päivämäärät: 12.1 - 24.1 ja 15.7 - 25.7
Laatu: Feminiininen
Elementti: Vesi
Luonnekuvaus: Jalava-henkilö on vaatimaton, rauhallinen ja tasapainoinen. Hänellä on myös taipumusta hidasteluun ja moralisointiin. Hän on suoralinjainen, avoin ja antelias. Jalava rakastaa johtamista eikä pidä alistumisesta. Hän on voimakkaampi kuin muut ja kestää myös epäonnea. Hän on myös erittäin vastuuntuntoinen.

Kiinalainen horoskooppi

Nimi: Kukko
Kuvaus: Kukon merkin alla syntynyt on oikeudenmukainen, vaativa ja realistinen, suoraviivainen vastustaja, puoleensavetävä ja äärettömän kekseliäs. Hän uskoo itseensä ja on valmis taistelemaan mielipiteidensä puolesta. Hän herättää luottamusta, hänellä on hieman taipumusta kehuskella saavutuksillaan, mutta on myös valmis myöntämään omat virheensä. Kukko on suorapuheinen ja valmis jakamaan neuvoja. Hän on myös hieman kaavoihin kangistunut, eikä mielellään muuta hyväksi havaitsemiaan tapoja.Kukko nauttii huomion keskipisteenä olemisesta.

Eläinradan horoskooppi - poimintoja

Syntymäkartta
Sukupuoli N
Hyvinkää 0 Suomi 23/07/1981 10:30 - Juliaaninen päivä 2444808.81
Aikaero -3.00 SA 5.13 Lat 60.38 Long -24.53

Syntymäkartta
Syntymäkartta osoittaa planeettojen sijainnin syntymähetkelläsi.
Aurinkomerkkisi on Leijonassa 0°22.
Huoneiden sijainti riippuu sekä syntymäpaikastasi, että kellonajasta, jolloin synnyit.
Näistä yhdessä syntyy sinun oma yksilöllinen tulkintasi.

Planeetat eri merkeissä
Eri planeetoilla eri eläinradan merkeissä on erilainen vaikutus yksilöllisyytesi ilmenemiseenään sekä psyykkisen toimintasi laatuun.

Aurinko Leijonassa
Leijona on määräävä, pitää vallasta ja pyrkii ideaalisuuteen. Hän on vähän liian vaativa ja haluaa jatkuvasti lisää. Leijona antaa mielellään neuvojaan. Hän on rehellinen, lojaali, suora ja vilpitön.
Heikkoudet: ylpeys, turhamaisuus, röyhkeys, julkeus ja ylenkatse.

Kuu Oinaassa
Oinas on itsenäinen ja rohkea. Hän on itsevarma ja tarmokas myös harrastuksissaan. Hän on kunnianhimoinen ja palavasieluinen.
Heikkoudet: impulsiivinen, aggressiivinen, dominoiva ja kiivas. Hän vaihtaa jatkuvasti työpaikkaa.

Planeetat huoneissa

Planeettojen sijainti huoneissa ilmentää niitä kohtalonomaisia energioita, jotka meidän on eri elämänalueilla kohdattava, saadaksemme oppia kyseiset vaikutukset.

Aurinko huoneessa XI
Ystävien ja tuttavien merkitys on sinulle suuri ja saat heiltä apua elämässäsi. Osaat valita ympärillesi hyviä ihmisiä.

Kuu huoneessa VIII
Aina uusissa tilanteissa vaistomaiset reaktiosi toimivat syvien alkuperäisten vaistojen ja oman itsesi turvallisuuden kokemisen polaarisuuden kautta. Mikäli turvallisuutesi järkkyy, voi käytöksesi olla itsetuhoista.
Olet jokaisella solullasi kiinni syvässä evoluution prosessissa, joka nostaa käsittämättömiä pelon ja kauhun tunteita tai romanttisia fantasioita pintaan unien kautta.
Tämä syvä yhteys ihmisen evoluution kehitykseen saa sinut kiinnostumaan okkultismista harrastuksena tai tieteenä.
Kuolema ja kuolemanjälkeiset asiat joko kiehtovat tai kammoksuttavat, mutta yleensä ne eivät jätä kylmäksi ketään, jolla on tämä kuun huonesijainti.

Merkurius huoneessa X
Kodin lämpö on sinulle tärkeä, samoin puhuminen. Oletkin hyvä puhuja ja osaat valita sanasi huolella ja älykkäästi. Sinulla on helposti monta rautaa tulessa ja voit jopa joutua muuttamaan usein elämäsi aikana työn takia.

Venus huoneessa XI
Sinulla on odotettavissa ammatillista menestystä, ehkä solmit yhteistyösuhteen joka on kiinteä tai sitten toimit puolisosi kanssa samassa ammatissa työskennellen hänen kanssaan kiinteästi. Löydät rakastettusi ystäväpiiristäsi.

Huoneet eri merkeissä

AC Neitsyessä
Lääketiede ja sosiaaliset alat ovat sopivia ammatteja neitsyelle. Hän etsii rakastavaa ja hellää kumppania. Hän viihtyy kodin rauhassa.

Huone II Vaa'assa
Toinen huone kuvaa arvomaailmaa henkilökohtaisella tasolla ja se heijastuu tuottavan toiminnan kautta hankittavana perusturvallisuutena. Avioliiton vaikutus talouteen ja taloudelliseen hyvinvointiin on suuri.

Huone III Skorpionissa
Kolmas huone, jota symboloivat Kaksoset ja Merkurius, liittyy viestintään ja älykkyyteen, kykyyn kommunikoida henkilökohtaisella tasolla, viestiä omaa filosofiaa ja näin laajeta sosiaaliseen yhteisöön.
Mystisyys ja riskinotto kiehtoo sinua älyllisesti. Saatat etsiä vaaroja ja vaaratilanteita pelkästään älyllisenä haasteena, yleensä tiedät, miten pitkälle voi mennä.

Huone IV Jousimiehessä
Kodissasi voi asua eri kansallisuutta olevia, voit mennä naimisiin ulkomaalaisen kanssa tai muuttaa kotisi kokonaan ulkomaille. Kansainvälisyys, filosofiat ja uskonnot kuuluvat avaramieliseen ja sosiaalisesti vastaanottavaan kotielämääsi.

Huone VI Kaloissa
Sinun tekemisiäsi voi joskus toisten olla vaikea ymmärtää. Munuaisvaivoja voi esiintyä.

Huone VIII Oinaassa
Sinulla on suuri riski tuhlata enemmän kuin ansaitset. Ole varovainen kaiken sellaisen suhteen, joka saa sinut vaaratilanteisiin. Taipumuksesi ajaa autoa liian lujaa saa sinut alttiiksi liikenneonnettomuuksille.

465 Yhtymä Jupiter - Saturnus yhtymä
Otat asiat toisissasi ja olet järjestelmällinen sekä huolehdit mielelläsi myös muiden puolesta. Oikeudentajusi on hyvä ja pohdit asiat perusteellisesti. Osaat tarttua asioihin oikealla hetkellä. Arvostat totuutta ja oikeudenmukaisuutta sekä laillisuutta.

91 Trini Aurinko - Uranus yhtymä
Olet ennen kaikkea riippumaton ja persoonallinen. Pidät muutoksista ja haluat uudistaa ympäristöäsi. Voimakas persoonallisuutesi kiehtoo toisia ja saatkin helposti ystäviä.

-48 Neliö Mars - Saturnus oppositio
Sinua kiinnostavat vain todelliset haasteet - täytyy olla jotain jota ratkoa, olipa haaste vuorelle kiipeäminen tai neidon valloitus, myyntiponnistelut tai jonkun projektin läpivienti.
Vaarana on liiallisen vastuun ottaminen ja sitä kautta itsensä uuvuttaminen tai liian määrätietoinen oman merkityksen esilletuonti ja egoistinen lähestymiskanta asioihin.

22 Yhtymä Merkurius - Mars yhtymä
Pidät keskusteluista, ongelmien pohtimisesta. Sinulla on hyvä oikeudentaju ja olet joustava. Työskentelet paljon täynnä energiaa ja nautit siitä, että on tekemistä, mutta haluat myös vaikeita älyllistä kapasiteettia vaativia haasteita.

Hiphei sanoi muumi

Olihan taas aamu. Nousin ylös, tyrehdytin nenäverenvuodon ja kirosin hetken hiljaa itsekseni sitä, että taas on kokonainen päivä edessä. Heti aamusta oli palaveri työnantajan HR-osaston kanssa ja mietittiin, että mitähän mä tässä ryhtyisin elämälläni tekemään. Eipä oikein löytynyt ratkaisua.

TJ 23 täällä. Eilen juuri bussilta kävellessäni mietin, mitä kaikkea on ehtinyt nähdä, kokea ja oppia. Kun aloitin, Life Science Centerin ensimmäinen talo oli valmis tuossa naapurissa ja toista valmisteltiin. Nyt siinä on jo viisi taloa. Alussa myös bussipysäkin vieressä oli mukava metsä, jonka läpi kulkemalla pääsi hauskalle pikku rannalle. Joskus istuin työpäivän jälkeen siellä kaislojen saartamalla rantakivellä katselemassa merelle. Nyt siinä on kolme taloa HTC Keilaniemeä ja neljäskin valmistuu pian.

Ikkunan takana kaukana siintää länsiväylä, jossa liikenne soljuu samaan tapaan vuodesta toiseen. Ees-taas.

Ja kohta on seuraava palaveri aiheesta "Mitä Sannalle tapahtuu". Musta tuntuu, että mä en jaksa edes miettiä, mitä haluaisin tehdä, saati että jaksaisin hakea töitä ja myydä osaamistani. Väsyttää niin perhanasti.

No niin, alan ruuvata hymyä naamalleni ja suuntaan positiivisena kohti uusia haasteita.

Syksy Meilahdessa eli ajan muuttuvasta olemuksesta

Aika kuluu nopeasti. Enää on kokematta yksi vuodenaika Meilahdessa. Sitten saa taas aloittaa alusta, siis vuodenaikojen, ei asunnon suhteen.

Marraskuu. Sataa räntää tai vettä, viimoo. Syksy on edennyt kohisten. Syyskuun alussa harmittelin edessä olevaa pitkää syksyä, loppumattomia, hitaita viikkoja ja jatkuvaa palelemista. Yht'äkkiä syksy onkin loppusuoralla.

Työt alkavat olla loppusuoralla. Enää 1½ kuukautta jäljellä. Hassu ajatus. Ekan kerran olen istunut tossa samaisessa tuolissa kesäkuussa 2004 Ikkuna, josta katselen työpäivän aikana kaukaisuuteen on vaihtunut kerran, mutta muuten kaikki on enemmän tai vähemmän ennallaan.
Tuntunee kertakaikkisen omituiselta istua ensimmäistä kertaa johonkin muuhun tuoliin, tuijottaa merenlahden sijaan jotain aivan toista maisemaa, juoda ihan eri makuista kahvia. Kävellä eri bussipysäkille, kantaa erilaista henkilökorttia... Tehdä eri työtä.
No, ensi viikolla ollaan taas viisaampia sen suhteen, mihin joudun tottumaan ja mitä saan oppia.

Pitäisi siivota. Levittää pyykkiä ja kauhoa jääkaapista roskiin kaikki elolliseksi muuttunut. Toisaalta tekisi mieli hakea jääkaapista olut ja kutoa sukkaa. Hmm... kummankohan teen? Kuka arvaa?

Krooh

Tunari

Helsingissä sataa räntää. Paksuja, painavia lätslätsräntiä. Mä olisin halunnut päästä lenkille mun uusissa lenkkareissa, mutta ei tonne voi mennä.

Tästä pääsemmekin oivan aasinsillan kautta siihen, että sain KELAlta viimeinkin sairauspäivärahani. Sain maksettua kiitettävästi velkoja takaisin ja makselin niin innoissani, että lähetin vahingossa KELAllekin 200 euroa. Viestissä oli "Tässä vähän." Nyt sitten saan kinuta niiltä taas rahaa. Jonka niiltä jo kerran sain. Tsiisus.

Tänään pitäisi mennä yhden keskustelupalstan miittiin. Jotenkin mulle käy niissä aina huonosti. Kalliossa olut on halpaa ja juttu luistaa -> Sanna tulee taksilla kotiin puoli neljältä. Huomenna on lisäksi Viikxsen pokerisynttärit, eli pitäisi olla taas pelikunnossa (pun intended).

Maanantaina palaan töihin.

Nyt taidan tehdä pari banaanivoileipää.

Kotiani on tuupattu!

Saatiin viimeinkin pidettyä ne kauanlykätyt tuupparit. Booli loppui kesken, mutta muuten oli kohtuullista. Tosi moni pääsi paikalle, kiitos siitä! Ja kiitos kaikista hassuista lahjoista :) Nyt voimme savustaa pusuhuulia ja kolkutella. Hii! Ja mässätä ja kännätä...

Harmi vaan ettei kaikkien kanssa ehtinyt kunnolla hölisemään.

No niin, TEHY mietityttää mua edelleen. Nyt ne siis miettivät, valitsevatko lakkoilutien vai turvautuvatko joukkoirtisanoutumisiin. Hoitajapulan ollessa millainen on, hoitajat tuskin jäävät kilometritehtaalle kovin pitkäksi aikaa vaikka irtisanoutuisivatkin. Mutta oikeasti. Oikeasti, onko tuo nyt sitä järkevää oikeuksien vaatimista?
Ensinnäkin ongelmaksi muodostuu tietysti kustannukset, jota kiireellisistä lisärekrytoinneista, perehdyttämisistä ja ylitöistä aiheutuu. Kun julkisen puolen kulut tällä tavoin nousevat ennakoimattomasti, tuskin se ainakaan pidemmällä aikavälillä mahdollistaa suurempia korotuksia hoitajille.
Toisekseen tämä aiheuttaa sen, että muut hoitajat, sairaala-apulaiset ja lääkärit saavat kaikki hoitaaksen mojovasti heille kuulumattomia tehtäviä, kunnes tilanne saadaan tasaantumaan. Tämä puolestaan synnyttänee luonnollista katkeruutta. Alkuvaiheen ryhmälojaliteetti katoaa nopeasti, kun joutuu tekemään toisten hommat.
Lisäksi - vaikka kehotankin aina taistelemaan etujen ja oikeuksien puolesta - joukkoirtisanoutumiseen osallistuminen on tyhmä temppu oman urakehityksen kannalta. Siihen osallistuminen sulkee varmasti paljon ovia ja jättää pysyvän jäljen työhistoriaan.

Luottavatko hoitajat siihen, että hoitajapulan kohdatessaan yliopistolliset sairaalat tarjoavat hädissään korkeampaa palkkaa työhön suostuvalle? Eikö voida puhua jo suhteellisuudentajun menettämisestä, jos parempaan toimeentuloon pyritään hankkiutumalla työttömiksi?

Juhlia siellä, juhlia täällä

Naapurillamme Petrillä oli toissailtana kotipippalot. Iloinen puheensorina ja laulu kaikasivat niin, että booli oli selvästi vahvaa. Hieman ennen yhtä meteli alkoi hiipua, osa porukasta oli selvästi jo sammunut. Keskustelu sammui. Jonkun pariskunnan iloinen tunnelma jatkui myös vuoteen puolella ulvonnasta ja voihkeesta päätellen. Ikävä kyllä tämä kanssakäyminen keskeytyi äkilliseen oksennuskohtaukseen. Kuuntelin hetken rajua tyhjentymistä, sen jälkeen hysteeristä riitelyä ja sen jälkeen kuorsaamista. Nauratti.

Eilen olin vierailemassa H:n ja Eukan tupareissa. Oli hauska tavata vanhaa kouluporukkaa ja juoda hyvää boolia.

Kuulin torstaina ristiriitaisia uutisia. Mun osasto muuttaa Tanskaan, ja sattuneesta syystä se muuttaa Tanskaan ilman mua. Mä oisin melkein voinut muuttaa perässä, mutta kaksi estettä muutolle on:

1) Muutettiin just puol vuotta sitten. Vannoin silloin, etten muuta enää koskaan minnekään. No, se tuskin tulee pitämään paikkaansa, mutta en mä nyt ainakaan tässä vaiheessa voi lähteä.
2) Jos lähtisi Tanskaan, saisi pomokseen sen saman pomon, joka on mun pomo nyt. Tiedättehän, se, joka ei puhu mulle.

Mitäkö tämä kaikki tarkoittaa? No, tietenkin sitä, että mun duuni menee Tanskaan ilman mua, joten mun on keksittävä muuta. Meille aukeaa kyllä uusi, mielenkiintoisen kuuloinen paikka, jota aion hakea, mutta en varmasti ole ainoa, joka sitä hakee.
Toisena, mutta oikeastaan isoimpana asiana, on kuitenkin se surkea fakta, että meidän tiimi hajoaa. Vaikka kaikkien työasiat varmasti järjestyvät parhain päin, me ei tulla enää tekemään töitä yhdessä. Se on uskomaton sääli, meillä on ollut hienoa. Toivottavasti muutkin kokee saaneensa työstään tiimissä muutakin kuin palkkaa. Mä olen saanut oppia paljon.

Kuulostaa tietysti nyt siltä, kuin mä olisin jo puhtaasti hyväksymisvaiheessa. Joo, denial meni jo, mutta kaikki muut vaiheet on vielä kesken. Mä olen toki edelleen parantumaton optimisti ja uskon, että maailma johdattaa mua mun kasvupolkua eteenpäin parempaan asetelmaan tätäkin kautta ja asiat järjestyvät. Mutta mä olen kaukana zen-fiiliksistä. Mä olen turhautunut ja surullinen ja vihainen itselleni. Surullinen, koska menetän pitämäni työn ja ihmiiä. Turhautunut, koska en pysty auttamaan ihmisiä löytämään uusia töitä tai olemaan kokematta stressiä ja myös koska me ollaan tehty helvetillisesti töitä koko vuosi ja tässä on kiitos. Vihainen kuin herhiläinen, koska mä annoin työstressin sairastuttaa itseni tavallaan ihan turhaan.

Mutta kyllä te mut tunnette. Vuoden päästä varmasti sanon, että tää oli parasta, mitä mulle on tapahtunut työkuvioissa. Mutta sitä ennen - lienee turha odottaa joululahjoja meikätytöltä :)

Elämme epätodellisia aikoja, ystävä hyvä

Onpa ollut kaikin puolin oudot pari päivää. Toissapäivänä heräsin energisenä ja uunipuuron paistettuani lähdin ulkoilemaan ja luovuttamaan verta.

Seikkailin syksyisessä Keskuspuistossa ja muistin taas kerran, miksi rakastan Helsinkiä niin paljon. Tämä kaupunki on niin täynnä asioita. Kotoa muutaman sadan metrin päässä on metsäinen laidunhaka, jossa hevoset käyskentelevät auringonlaikuissa. Ohi porhaltaa ryhmä Helsingin Suunnistajia ja kun suojainen polku tekee mutkan, sen takana lempeän näköinen mummeli tutkii syventyneen oloisena saniaisia. On hiljainen syyspäivä ja Keskuspuistossakin on maltillisesti väkeä. Mummelin jälkeen en näe kuin vanhan hipin, joka laillani valokuvaa sieniä.

Parin tunnin seikkailun jälkeen pääsen Kivihakaan. Veripalvelun hoitajat ovat ihania. Mehu on hyvää - janottaa kovin ja ahmin. Olin muistanut veriryhmäni väärin!

Juttelen hoitajan kanssa verenluovutuksesta, eri verivalmisteiden käytöstä, veren käsittelystä ja sesonkiajoista. Isosta haastekampanjasta huolimatta paikka on hiljainen. Kun hoitaja poistuu vereni mukanaan, hän vielä tarttuu mua kädestä, katsoo silmiin ja sanoo "Kiitos sinulle." Koen antaneeni elämää.

Syön hyvää juustokolmioleipää, suklaakeksin ja maukasta automaattikahvia lukiessani lehtiä. Muutama uusi luovuttaja tulee paikalle. Yritän lukea Veripalvelun omaa lehteä, mutta tyrskähtelen itkuun, olen niin liikuttunut. Tanja Saarela sanoo arvostavansa levollisuutta. Itken. Lahjoitettu veri pelasti loukkaantuneen motoristin elämän. Itken. Päätoimittaja puhuu välittämisestä. Itken.

Pakko lähteä jatkamaan matkaa, hoitajat alkavat näyttää huolestuneilta tilastani. Reippailen kympin päättärin K-kauppaan. Iskee heikotus. Nojaan ostoskärryyn ja lupaan itselleni suklaata. Kassa näyttää väsyneeltä. Meinaan purskahtaa myötätunnosta itkuun.

Kasseineni kiipeän kymppiin, se on jo pysäkillä valmiina. Satasessa etsitään osallistujia lääketutkimuksiin. Ilmoitetaan terapiaryhmistä. Mietin, kuinka kauan vielä menee, ennen kuin saan KELA:sta päätöksen terapiatuesta. Vähintään kolme kuukautta. Huokaan. Sairauspäivärahapäätöskin lämmittäisi mieltä ja kukkaroa.

Päästyäni kotirappuun istun heti alas. Päässä heittää. Ruokakassit olivat liikaa. Pumppu hakkaa kuin viimeistä päivää, miettii varmaan missä veri on. Raahaudun hissiin ja kotiin. Istun eteisen lattialla ja mietin, oksentaisinko.


Illalla ei nukuta. Nettailen aamuun, luen keittokirjoja ja katselen telkkarista musiikkivideoita. On höhlä olo. Zusba herää ja lähtee töihin. Nukun kolme tuntia ja herään sähköiseen tunteeseen. Kaikessa tohinassa olin unohtanut organisoida itselleni lisää lääkkeitä. Olin ollut toista päivää ilman ja sen huomasi. Näkökenttä heitteli ja tuntui kuin aivoihini lähetettäisiin pieniä sähköiskuja koko ajan.

Päivän mittaan olo paheni. Tuntui koekaniinilta ja oli epätodellinen olo. Olin kokenut ns. sähköviekkarit ennenkin, mutta kolme kertaa miedomman annostuksen yhteydessä. Piti soittaa KELAan päivärahahakemuksesta, mutta itkin niin vuolaasti, ettei siitä tullut mitään. Mailasin.

Tunnit yksin tuntuivat aivan loputtomilta. Kirosin hulluutta ja arkipäivän vastoinkäymisiä. Halusin pään, jossa ei tunnu bzz - bz - bzzzz koko ajan. Kokkasin vaikeasti, jotenkin kaikki tuntui hankalalta. En oikein hahmottanut, mihin aikaan ruoka pitää laittaa uuniin, että se on oikeaan aikaan valmista. Tuijotin kelloa ja yritin bzzzlaskea.

Lopulta Zusba tuli kotiin ja toi lohtua. Ruokakin oli hyvää, vaikka meni vähän sumussa se kokkaaminen. Z haki mulle troppeja ja tänä aamuna, 14 tunnin yöunien jälkeen, sähkö on kadonnut ja KELAsta lupailtiin päätöstä "todennäköisesti muutaman päivän sisällä". Näin se ympyrä sulkeutuu ja alkaa. Näyttää taas valoisammalta.

Hysteeritön perjantai

Kuumeinen olo. Olen suihkuttanut liedelle megacolonpowerultimatespraytä, mutten saa itsestäni irti hinkata sitä puhtaaksi. Oli jotenkin vaikeaa herätä eikä kiinnostaisi tehdä mitään.

Olen surffannut Venetsian kotisivuilla ja löytänyt aivan ihanan röyhelöisen hotellin, jossa olisi juuri oikeanlaista maltillista vanhaa romantiikkaa. Suostuukohan tuo lähtemään mun kanssa sinne? Ylipäätään Venetsiaan? Muutaman päivän outo loma olisi kyllä hauska. Milanosta kestää junalla kolmisen tuntia Venetsiaan. Ensimmäisen yön voisi viettää vaikka lentokenttähotellissa (lentomme on perillä puolenyön aikaan) ja lähteä aamulla kohti Siltojen kaupunkia. Viehättävää. No, mutta siihen on vielä kuukausia aikaa.

Lueskelin ystäväiseni blogia tuolta pyhältä maalta. Siellä on kuuma ja syödään hummusta. Täällä varpaita paleltaa. Istun peittoon kääriytyneenä sohvalla ja Voice soittaa Uniklubia. Silti on hyvä olla. Niiskututtaa, mutta nuhasta, ja paleltaa, mutta syksyn vuoksi.

Televisiossa keskustellaan hoitajien palkankorotuksista ja niiden suuruudesta tai pienuudesta. Koen vieraantuneeni täysin yhteiskunnallisesta keskustelusta. Tunnistan Sirpa Asko-Seljavaaran. Syytellään hallitusta, voivotellaan kuntien kohtaloa, huudetaan päällekkäin keskimääräisyydestä, tuplavuoroista ja harhaanjohtamisesta. Mietin, olenko välinpitämätön, kun ei kiinnosta. Jotenkin mua aina alkaa vaan vituttaa, kun joku yksittäinen palkkakuoppa tai sopimusvaatimus nostetaan puolen vuoden tähtiteemaksi kaikissa medioissa. Okei, hoitoala on iso siivu yhteiskuntaa ja naisvaltaisten alojen palkkakuopan luulisi kiinnostavan mua. Mutta en ole toisaalta nähnyt TEHYn tai SUPERin esittävän mitään todella kiinnostavaa, ei-marttyyrimäistä keskustelua tai peräävän oikeuksiaan omanarvontuntoisesti. Kyllä sekä suuren yleisön (eli allekirjoittaneen) että neuvotteluosapuolien jaksamista ja kiinnostusta syö se, jos yksi osapuoli voivottelee omaa kohtaloaan ja vaatii hyvitystä. Naiset! Älkää vaatiko säälirahaa huonosta kohtalosta, vaan vaatikaa kunnon palkkaa vaativasta, vastuullisesta ja koulutusta vaativasta työstä.

Naisille ei pidä maksaa samaa palkkaa kuin miehille, jos sen perusteena on saman palkan saamisen oikeus. Perusteena pitää olla se, että molemmat sukupuolet tekevät vaativaa, kehittävää, yhteiskunnan kannalta oleellista ja tuottavaa työtä, joka pitää huolta yhteiskuntamme hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä. Naiset hyvät, tämä ei ole mikään Syrjittyjen Tuki ry. Tämä on länsimainen kapitalistinen hyvinvointivaltio.

Vaatikaa vaan, mutta perustelkaa oikein, niin voi onnistuakin paremmin. Saatana.

Hyvä Keijo

Emme ole koskaan tavanneet. Yllättyisit kuitenkin, jos tietäisit, kuinka läheisiä olemme. Ajattelen sinua lähes päivittäin. Mietin, missä olet ja mitä sinulle kuuluu. Joka päivä postin rapsahtaessa eteisessä ajattelen "Ehkä viimeinkin!"

Aina kuitenkin joudun pettymään. Viikot seuraavat toisiaan samanlaisina. Ajatukseni pyörivät sinussa aivan yhtä usein kuin silloin keväällä ja huomaan miettiväni sinua aina vain nousevan ja kasvavan kiihkon vallassa.

Toivon niin, että tämä olisi jo ohi. Puoli vuotta tätä on jatkunut. Koska se viimein on ohi? Koska minun ei enää tarvitse ajatella sinua? Milloin haamusi jättää minut rauhaan?

Voi Keijo. Olet vaikuttanut elämääni niin paljon enemmän kuin arvaatkaan. Toivon että luet tämän ja heräät todellisuuteen - Tee se osoitteenmuutos, vitun ääliö! Mä en jaksa lähetellä näitä posteja takaisin harva se päivä. Puoli vuotta autovakuutuslappuja, pankin kirjeitä ja karhulaskuja. "Ei tässä osoitteessa". Mä joudun kohta teettämään leiman, jossa niin sanotaan, koska käteni huutavat hoosiannaa jatkuvasta saman tekstaamisesta. Arvaa mitä? Lähetän laskun leimasta sinulle heti, kun teet sen osoitteenmuutoksen.

Uhri

Alan saada energiaani takaisin. Sen tuntee. Alkaa tehdä aidosti mieli palata takaisin töihin ja tuntuu, että tappelussa ei jäisi toiseksi - ainakaan automaattisesti. Kuukauden päästä pääsen takaisin toimistolle ja pääsen taas kiinni tavalliseen elämään. Upeaa!

Olen viimeinkin alkanut taas nauttia ulkona olemisesta. Olen kävellyt vapaaehtoisesti, aluksi pienempiä matkoja kuten pikkuisen pidempää reittiä kauppaan. Nyt tekee mieli jo kävelyille ja pari kertaa olen kävellyt jo pidempiäkin matkoja kuolematta. Ruskeasuon tallin hevoshaalla olen pyörähtänyt pariin kertaan. Se paikka on jotenkin uskomattoman rauhallinen ja tyyni. Hevoset käyskentelevät metsikköisessä haassa, natustavat ruohotuppaita ja toistavat saman uudestaan ja uudestaan. Luulen, että ihmisen ja muiden eläinten suurin ero (muiden eläinten eduksi) on hetkessä elämisen taito (pakko).

Olimme toissapäivänä Peten ja Hoon kanssa Dubrovnikissa katsomassa taikuutta ja stand-upia. Omalaatuinen yhdistelmä, mutta toimi huomattavasti luontevammin kuin Nosturin heavyä ja stand-upia -ilta. Kaikki esiintyjät olivat oikein erinomaisia, huomasin nauravani paljon. Illan isäntänä toimi Jarkko Grönroos. Jo ennen kuin yksikään esiintyjä astui lavalle, yleisön joukossa kierteli taikuri Kim Wist, ja itsekin jouduin hänen uhrikseen. Setä sai minut jotakuinkin pois tolaltani, kun omaan käteeni piilotettu vaahtomuovipallo monistui nyrkkini sisällä jopa kahdeksaksi palloksi itseni huomaamatta - ja tämän voivat tytöt todistaa! Lähimmäksi taikuuttaa päästiin kuitenkin, kun minun piti hävittää pallo nyrkistäni siihen puhaltamalla, ja hämmennyksissäni tunaroin niin, että pallo vieri sohvan taakse ja jouduimme siirtämään huonekaluja löytääksemme sen. Mielestäni varsin kohtuullinen hävitysyritys.

Toinen hyvin mieleenpainuva esiintyjä oli taikuri Jori Kopponen, jonka tempuista ehdottomasti eniten aivoa häiritsevä oli se, jossa taikuri söi askillisen palavia Marlboro Lightseja hien valuessa hieman tuskaisen oloisilta kasvoilta ja savun pöllähdellessä nenästä. Välillä taikuri muljautti suustaan kymmenkunta palavaa savuketta, otti hatsit niistä, tunki ne takaisin suuhunsa ja jatkoi uusien sytyttämistä.

Ilta oli erinomaisen nautittava kokemus. Seuraava Stand Up Studio on 10.10. Otan mielelläni vastaan seuratarjouksia.

Muita enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia (=itseäni kiinnostaa, tuskin muita) asioita tällä hetkellä:

Tänään saapuu uusi pesukone, jonka ihana mieheni meille hankki. Saa puhtaita vaatteita!

Ihana mieheni hankki myös War of the Ring -strategiapelin. Saadaan leikkiä pikku-ukoilla.

Essen? Nein danke!

Kaikki varmaan tietääkin mun kiinnostuksen paitsi lääketiedettä, myös mielenterveydellisiä asioita kohtaan. Viime aikoina olen miettinyt paljon erityyppisiä syömishäiriöitä, erityisesti BED:ia, ortoreksiaa ja anoreksiaa ja oikein erityisesti sitä, miten nykywebin yhteisöllisyys voi ruokkia sairautta.

Olen tutkaillut paitsi YouTuben tarjontaa, myös erityyppisiä Pro Ana-, Pro Mia- ja Thinspiration-sivustoja. Ana ja Mia ovat tietenkin lempinimet anoreksialle ja bulimialle - näin ystävien kesken, katsokaas. Thinspiration on taas materiaalia, jonka on tarkoitus boostata omaa yritystä kadottaa ne viimeisetkin sentit. Vertaistukea. Stay strong, sisters!

Pro Ana (ja Mia) -sivustot tarjoavat loputtomasti foorumeja ja muuta yhteisöllistää toimintaa ihmisille, jotka yhteiskunta luokittelee sairaiksi ja yrittää aivopestä heitä, vaikka he ovat vain tehneet tietoisen valinnan tavoitella täydellistä vartaloa. Miten välttää syömistä vanhempien luona asuessa? Vinkkejä: Miten peittää oksentamisen äänet? Mitä tehdä kun rakon hallinta pettää? Ana-elämäntyylin valinnut ei onneksi ole yksin, aina on joku kulkenut jo samaa polkua. Miten ihanaa onkaan löytää kaltaisiaan!

Thinspiration on ihan oma taiteenlajinsa. YouTube on pullollaan näitä videoita ja tälle taiteelle omistettuja sivustoja on google väärällään. On suuri kunnia Pro Analle päästä johonkin thinspiration-videoon tai sivustolle parrasvaloihin - silloin on onnistunut niin hyvin, että thinspiroi muita jatkamaan taistelua täydellisen kehon eteen. Erityisen surullista on se, kuinka paljon näillä sivuilla on kuvia kaiken maailman katemosseista täydellisine ihoineen ja menestymisen auroineen. Suuri osa huippumallikuvista on photoshopattu fysiikan lakien tuolle puolen, mutta illuusio syntyy silti: Se on mahdollista, se tuo menestystä, se on kauneutta. Photoshopattujen superjulkkisten välissä vilkkuu väkivaltaisen näköisiä suoliluun harjuja, kalpean, pingottuneen ihon peittämiä kylkiluuhäkkejä, harvenevia hiuskuontaloita valumassa lihattomien kallojen päältä ja loputtoman kuumeisen näköisiä silmiä. Tosielämän onnistujia. Thinspiroijia. Ero Twiggyyn, Kate Mossiin ja Nicole Richieen on järkyttävä ja samalla olematon.

The pleasure of eating can never be as great as the pleasure of perfection. Onnistumisesi ihmisenä on suoraan verrannollinen siihen, kuinka suuri osa luistasi erottuu.

Yritin rekisteröityä sosiaalipornon nimissä eräälle kohtuullisen suositulle portaalille nimeltään House of Thin. Rekisteröityneitä jäseniä on 5267. Registration has been disabled. Samalla layoutilla löytyy kuitenkin foorumi nimellä MiAna Land. Eating disorder support forum, joka disclaimerin mukaan ei kannusta ketään syömishäiriöön ja kaikenlaisen syömishäiriöpositiivisen sisällön julkaiseminen on kiellettyä. Päätän tutkia asiaa.

Forumin pääpaino on kuulemma tuoda syömishäiriöisiä positiivisessa hengessä yhteen puhumaan muusta kuin painosta ja syömisestä. Kuulostaa mukavalta. Aihealueetkin ovat positiivisia. Leffat, musiikki, vitsit, lemmikit... Kuvaosiossa tosin alkaa arki paistaa läpi. Kommentit kuvaan kuin kuvaan ovat "You're so pretty! What are you're stats?" tai "you've lost sooo much weight! i can see your bones! "

Käyttäjien allekirjoitusten lukeminenkin on pysähdyttävää. Kaikilla on tietenkin "statsinsa" allekirjoituksessa - siis pituus, nykyinen paino, kaikkien aikojen korkein paino, matalin pano ja tavoitepaino. Yleensä keskimittaisen (165 cm) tytön tavoitepaino on siinä 100 paunan paikkeilla eli 45,4 kiloa.

No, ehkä tämä riittää tirkistelystä tällä kertaa. Tulee erinomaisen huono olo, kun mässäilee toisten sairaudella. Itse sairaus on mielestäni kuitenkin yksi asia, tämä pro-ana-liike on asia erikseen. Kuinka sen haittavaikutuksia kuitenkaan voisi estää modernissa, sanan- ja ilmaisunvapauteen pohjautuvassa yhteiskunnassa? Onko pro-ana-liikkellä joitakin positiivisia vaikutuksia, jotka jäävät tällaiselta asiaan vihkiytymättömältä huomaamatta? Kiinnostaisi suuresti keskustella asiasta joko nykyisen pro-anan tai syömishäiriöstä toipuneen ihmisen kanssa, jolla olisi kokemusta yhteisöllisyyttä. Oman kokemukseni mukaan mielenterveyshäiriöisten vertaistuki on hyödyllistä vain hyvin harvoissa tilanteissa ja rajallisessa määrin, mutta olen kuullut aivan päinvastaisiakin kokemuksia. Toisaalta omat kokemukseni vertaistuesta ovat yhteisöistä, joissa kaikki tähtäävät parantumiseen, eivät yritä jakaa vinkkejä tehokkaaseen hulluuteen.

Vaikea asia, jota pitänee hautoa ennen kuin voi muodostaa mielipidettä. Toivon löytäväni avarakatseisen ja tuomitsemattoman näkemyksen kanssaihmisiini.

Maailma jaksaa aina shokeerata, vaikka Timo Airaksinen väittääkin kaiken kauhean jo muuttuneen sensaatioiksi katastrofien sijaan - ei ole niin pahaa, ettei sitä janoaisi lisää. Sosiaalipornon syvin olemus.

Räkää

Uskomatonta, kuinka paljon räkää ihminen voi erittää. Ja miten moninaisia muotoja se voi ottaa! Tiedättekö sen Kingin novellin, jossa sen rekkakuskin päällä sataa aina, menee se minne vaan? Sillä on tarkat luokitukset eri sadetyypeistä, se on nähnyt niitä niin paljon. Vaikka tyyppi 55a - kevyttä, jäätävää tihkua, joka ei ylly. Mä ajattelin ehkä tehdä samanlaisen luokituksen mun räästä. Mäkin olen nähnyt sitä paljon ja sekin on monimuotoista.

Paju oli kipeänä. Luultiin, että se on menoa sitten, oireet oli samanoloiset kuin Piiskulla siinä vatsakalvontulehduksessa. Noh, kävi ilmi, että sillä olikin vaan ummetusta. Hihkuttiin innoissaan äitin kanssa kohti mökkiä. Ostettiin matkalla Pajulle dieettiruokaa ja mahalääketteä ja itselle siideriä juhlan kunniaksi.

Mökillä sitten pistettiin elämä oikein risaiseksi - mä join kaksi siideriä ja äiti puolitoista. Sitten käytiin nukkumaan. Aamulla kun herättiin, oli mökissä 32 astetta lämmintä ja Pajun ummetus oli komeasti päättynyt. Äiti sanoi: "Äiti on Pajusta niin ylpeä että oksentaa."

Siinäpä tämänhetkinen, kovin eritekeskeinen tilanne. Muuten ei uutta. Väsyttää. Mutta jotta ei haisisi niin pahalle, laitan vielä kukkakuvan. Poslari on auennut :)

Elävältäpesityt

Iiiih! Ette ikinä arvaa! Mä olen ollut sienessä!

Sienessä, ei sienissä.Lähdettiin eilen Zusban kanssa tonne Hämeeseen ja sielläpä mentiin metsään. Oli lippikset ja tuulipuku ja kaikki, ja mäkin löysin sieniä! Ensin löysin sikana lampaankääpiä, mutta ne oli jo rei'itetty. Sitten löysin kangasrouskuja, mutta niitä me ei otettu. Sitten, sitten löysin kantarelleja ja yhden (1) suppilovahveron. Zusba paljastui varsinaiseksi mustatorvisieni-tryffelisiaksi. Syötiin sitten heti tuoreeltaan paistettuja sieniä ja jääkaapissa on vaikka kuinka odottamasta paistoa ja pakastusta.

Hirvikärpäsiä oli kyllä vielä enemmän kuin sieniä, niitä kopisi koko ajan päin naamaa ja vaikka kammattiin ja nypittiin kaikki toisiamme autolla, riisuttiin vaatteita ja tarkistettiin kaikki, niitä löytyi vielä tuntienkin päästä mönkimästä pitkin autoa, takkia, kaulaa...

Viikonlopun ruokasaldoon kuuluu paljon suomalaisen tuntuista ruokaa: Graavilohta, mustikkapiirakkaa, puolukkapiirakkaa, paistettuja sieniä, piimää ja kahvia. Ah, alkusyksy, sadonkorjuuaika ja kaikki ihanuus.

Paluu kultaiseen slämäriaikakauteen, osa III

1. Mitä teit viimeksi?
Söin muroja ja kuusi luumua, soitin Minksille.

2. Mille nauroit viimeksi?
Nauroin Zusban ilmeelle tuossa puolisen tuntia sitten. Makeasti.

3. Missä olit viimeksi?
Öh. Nyt ole sohvalla, sitä ennen keittiössä hakemassa muroja ja luumuja, sitä ennen pöydän ääressä soittamassa Minksille, sitä ennen Zusban vieressä nauramassa sille.

4. Ketä halasit viimeksi?
Kai se toi Z oli. Zorro.

5. Ketä tervehdit viimeksi?
Minksiä.

6. Ketä kättelit viimeksi?
Psykiatria tänään.

7. Kelle soitit viimeksi?
No sille M:lle.

8. Kuka soitti sinulle viimeksi?
Isi.

9. Kelle tekstasit viimeksi?
Ehkä siskolle?

10. Keltä sait viestin viimeksi?
Siskolta.

11. Mitä ostit viimeksi?
Keinomunan! Eli pöytävalaisimen.

12. Mitä lainasit viimeksi?
Tilaa Tuulsin matkalaukusta, rahaa Zusbalta, lankomiehen matkalaukkua.

13. Mitä sanoit viimeksi?
"Mun pitää vielä huomenna ettiä se avain!"

14. Mitä kuuntelit viimeksi?
Jotain juutalaista suruveisuuta. Ah - Trio Galicyjskie "Nokh Amol".

15. Mitä lauloit viimeksi?
Ainahan mä jotain. Oisko ollut että "Ololonkos teleleillä" - tietenkin kovaa ja korkealta.

16. Mitä joit viimeksi?
Omenamehua suoraan purkista.

17. Mitä söit viimeksi?
Muroja ja kuusi luumua.

18. Milloin teit kotitöitä viimeksi?
Levitin pyykkiä aamulla.

19. Milloin teit jotain ikimuistoista?
Ainahan minä. Muistoihin jäänee tuo Puolanreissu monestakin syystä.

20. Milloin nautit alkoholia viimeksi?
Siellä Puolassa.

21. Milloin poltit tupakkaa viimeksi?
En muista. Ehkä viikko sitten suunnilleen.

22. Milloin tanssit viimeksi?
Jammailin tuossa keittiössä eilen.

23. Milloin teit jotain pahaa viimeksi?
Ainahan minä. Tänään mulkoilin yhtä saatanan ämmää bussissa niin, että karmapisteet menivät miinukselle, plop plop. Mutta tarviiko sen räyhätä bussikuskille hitaasta kyydistä ja paikoillaan seisomisesta, jos pysähdyksen syy ovat punaiset valot? Pitääkö aina huutaa?

24. Mitä luit viimeksi?
Luin juorulehtiä lääkärinaseman odotushuoneessa.

25.Mitä paitaa käytit viimeksi?
Oranssia wifebeateria.

26. Kenet tutun näit viimeksi?
Hmm. Siskon perheen.

27. Minkä elokuvan näit viimeksi?
Ei mitään mielikuvaa. Katsoin vasemmalla silmällä sinistä laguunia.

28. Mitä tärkeää teit viimeksi?
Kävelin tänään Pasilaan lääkäriin, vaikka satoi vettä.

29. Mitä urheilua katsoit viimeksi?
En mä muista tällaisia! Jotain yleisurheilukisoja ehkä.

30. Mitä elämällesi hyödyllistä teit viimeksi?
Jätin turhan ostoksen ostamatta.

Vakoilen ja varastan

Ei nukuta, ei. Nukutti kaksi tuntia sitten, mutten älynnyt mennä silloin. Vaklasin Siljan blogia ja pöllin sieltä seuraavan meiningin. Rakastan näitä.

1. Mitä on yöpöydälläsi?
Yöpöydän virkaa ajaa jakkara, jolla on (ainakin) lamppu, piilarikotelo, lasit, Zusban puhelin, kaksi kirjaa, joista toinen lainassa, jätskitikku, pari ponnaria, Zusban vanhempien mökin avain, kuitteja. Voi olla muutakin, mutten viitsi herättää miestä inventaarion vuoksi. Se ei välttämättä arvostaisi.

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
Jethro Tull: Broadsword and the beast. Muun muassa. Onkohan mulla vielä se Cliff Richardsin cd-sinkku?

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
Jos olen hereillä. Mä käyn jääkaapilla koska vaan, samoin kuin pakastimella. Mulla on riippuvuussuhde jäätelöön.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Voi kuule. Tänään itkin jopa Serranon perheelle.

5. Mitä pelkäät?
Sairautta. Hulluutta. Masennusta. Sitä, ettei se enää ensi kerralla mene ohi.

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
Monikin. Tarkan syväanalyysini mukaan mm. revin kynsinauhojani, vilkuilen käsiäni, muljutan oikeaa nilkkaani ja toistelen sanoja kuten "in fact", "presumably" ja "obviously".

7. Tunnetko ketään julkkista?
OLAVIN! Muita en, ainakaan enää. Eikun joo, tuttavapiirissähän on noita oikein euroopankiertueen tehneitä, palkittuja muotoilijoita, kuvataiteilijoita ja muita hörhöjä (ja yksi tuleva suurlähettiläs edustusmiehineen?), mutta ei niiden nimet sanoisi teille mitään. Tarja Halonen on tosin kirjoittanut kummitytölleni kirjeen, lasketaanko se?
Ai niin, ja moikataan me räppäri Kanan kanssa kun nähdään, meillä on yhteinen harrastus ja käydään samalla foorumilla. Uuh!

8. Kuvaile sänkyäsi.
Henriikan mummolta Henskan kautta mulle kierrättynyt 120-senttinen runkopatja, joka on meidän arkistuneelle suhteelle liian kapea ja Zusballe liian lyhyt. Lisäksi siitä on syöty pohjakankaat.

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
En koe olevani kumpaakaan. En yleensä osaa olla spontaani, mutta suunnitelmani eivät myöskään pidä.

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi? Tietenkin Scarlett Johansson. Ei vaan, jos se ois kansainvälinen filmi, mua näyttelis Susan Sarandon. Ongelmallista on vaan se, että se on mua jonkun 30 vuotta vanhempi, mutta ei se mitään. Jos se ois suomifilmi, mua vois näytellä vaikka se ihana tyttö joka oli siinä Honkasalon... Elena? Leeve? Joo, se sais olla minä.

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
Hyvin todennäköisesti. Ainakin pullonpyörityksessä päädyn yleensä alastomaksi. Tai siis päädyin villeinä nuoruusvuosina.

12. Mitä kannat aina mukanasi?
Ei sellaista olekaan. Ehkä avaimia jos olen ulkona kotoa.

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
Huolettomuutta. Hetkessä elämistä. Nytkuilua sitkuilun sijaan.

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
Pidän etunimestäni ja varsinkin toisesta nimestäni. Musta meinas tulla Jaana, sentään. Sukunimeen ei ole voimakasta tunnesidettä, vaikka on sekin kivempi kuin monilla. Se on sentään alun perin Pieni Hyvä. Hei, mä oon Malacon Pikkuhyvä!

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Zusba kuunteli jotain, muistaakseni viimeisenä soi Kuusumun Profeettaa.

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
Voi kyllä, jopa koulumusikaalissa lukiossa. Ei ollut laulurooli. Hahmon nimi oli Ida-Sofia ja musikaalin nimi oli Tähdenlento. Saatiin ok arvostelut.

17. Pidätkö itsestäsi?
Pikkuhiljaa taas.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
Ai tänään? En.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
Hetkittäin. Mussa asuu potentiaalista söpöyttä kyllä.

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
Imurointi!

21. Syötkö roskaruokaa?
Syön kaikkea ja paljon, harvemmin kylläkään pikaruokaa. Pizzaa kyllä, ja falafeleja, mutta nehän on terveellisiä. välimeren ruokavaliotahan kehutaan aina.

22. Viilaatko kynsiäsi?
Mä puren niitä, se riittää.

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
Yritän jaksaa peseytyä nykyään.

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
Voi kuule. Mä oon vetänyt Ultra brata tyttöjen kanssa Hyvinkään Paavolan lähiöräkälässä Nauravassa Hevosessa niin, että pyydettiin nimmareita. Ja Puistolan A-Hanassa on vedetty Bohemian Rhapsody 6 promillen tuiterissa. Ja siitä on nyt 7½ vuotta aikaa.

25. Mitä sanaa toistat paljon?
"Ai."

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
En. Paitsi joskus survivoria.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
En. Mutta ekalla luokalla halusin ballerinaksi.

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
En.

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
Lapsena jatkuvasti ja kävin viikottain hemoglobiinitarkkailussa. Nykyään vaan kuuriluonteisesti ja silloinkin laiskasti.

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
Tuhlaisin heti ja välittömästi.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä?
Tänään K-market Paciuksessa. Maksoi 2,40, purkki maustekurkkua. Tosin samalla reissulla kävin jo kahdesti aiemmin kaupassa, yhteensä reilulla kolmella kympillä, mutta ne kurkut unohtui. Perkeleet.

32. Odotatko jo kesää?
Nyt on kesä, mutta mulla sais olla aina kesä.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
En laske. Mikä toi keskimmäinen vaihtoehto edes on? Vain lautaa olen kokeillut, siitä pidin.

34. Turhin juhla?
Halloween.

35. Mitä kieliä osaat puhua?
Suomea ja englantia kohtuuhhyvin, ruotsia ymmärrän sujuvasti ja puhun kohtuullisesti. Saksaa ymmärrän. Ranskasta ja latinasta olen lukenut alkeet, kumpaakaan en enää osaa. Puola ois työn alla, tavallaan.

36. Edellinen matikan numerosi? Öh... Sen on täytynyt olla lukiossa... päästötodistuksessa se oli varmaan 9, voi olla kymppikin. ja lyhyt.

37. Onko sinulla lävistyksiä?
Vain korvissa ne tavikset. On ollut kyllä 2 x nenä ja kerran alahuuli.

38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
Todennäköisesti tulisin hulluksi ja räjähtäisin. Luultavasti päätyisin ehkä aborttiin tai sitten hyvin, hyvin vastentahtoiseen vanhemmuuteen. Minä EN halua olla äiti.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
Ei, ihan pohjamudissa tällä hetkellä.

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
Mulla ei ole yhtä tällaista. Kaikki on mun ikäisiä tai alle kymmenen vuotta vanhempia, paitsi Tuuli ja Henska, junnut.

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
Toukokuussa katselemassa sisustusmaaleja. En ostanut.

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
Ja mitähän mieltä siitä pitäisi olla? Kiva juttu etteivät ole työttöminä?

43. Onko sinulla nälkä?
Ei, mutta tekee mieli jäätelöä.

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?Ei tarvinnut hankkia, olen sitä sukupolvea. Mutta on mulla mopo.

45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa? En ole kuuna päivänä ajatellut asiaa. Neonvärit yhdistettynä ihmiseen on jotain kamalaa.

46. Ripari vai protuleiri?
Ei ole kokemusta kummastakaan, mä olen kouluttamaton pakana.

47. Teetkö kotitöitä?
Aivan liian vähän. Olen muuttumaan kykenemätön possunainen.

48. Pidätkö linnunlaulusta?
Vihaan sitä. Saatanan tirpat rääkyy aamusta iltaan.

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
Naimisiin voin mennä ja koiran ottaa, muut ei kelpaa.

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi? Sosiaaliset taidot.

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
Mielenterveyden.

52. Mikä sinusta tulee isona?
Ei juuri tässä elämänvaiheessa kiinnosta tulla miksikään, olemisessakin on kylliksi tekemistä :)

53. Mitä aiot nyt tehdä?
Kohta aion mennä nukkumaan.

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
Musta alkaa vahvemmin ja vahvemmin tuntua, että kysymykset on suunnattu 16-vuotiaille. Ei, en tahtoisi muuttaa pois kotoa, vastahan mä muutin tänne.

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
Siinä oli paljonkin hyviä puolia. Vastaan sienikääryle.

56. Kuinka monta levyä omistat?
Mä omistan pari sataa. Jotain sellaista.

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
Annan rahaa Amnestylle ja katastrofikeräyksiin. Pyrin ostamaan luomua ja reilua kauppaa. Munat ja maidon ostan aina vain ja ainoastaan luomuna. Puhun sähkönkulutuksen pienentämisen puolesta, vaikka olen itse huono siinä. Mutta ostetaan me sentään tuulivoimaa. Joukkoliikennöin. www.im.live.com

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
Riippuu keräyksestä. Sotaveteraaneille en anna rahaa, Tsunamikeräykseen annoin 60 euroa, AIDS-keräykseen yleensä vitosen. Nyt juuri pohdiskelen noita Deanin tuhojen keräyksiä, kun ei oikein oisi rahaa.

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
Tiedän.

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
Kyllä. Juon ihan liian vähän nesteitä.

61. Mitä tahtoisit juoda?
Mehua.

62. Miten vietät viikonloppusi?
Ai yleensä vai ens viikonlopun? Ens viikonloppuna aion mennä Sallan kolmikymppisille ja lähteä sitten maaseudulle syömään juustoa.

Ois tässä vielä partiinkymmeneen voinut vastata... Pitäisköhän varastaa jotain lisää.

Lisää varastettua...

Edelleen Siljalta. Toimii vain väsyneenä, toim.huom.

Soittolista suffelille ja kymmenen ekan biisin nimen perään lisätään ...in my pants.

1. Without you I'm nothing in my Pants - Placebo
2. A Peak You Reach in my Pants - Badly Drawn Boy
3. Mack the Knife in my Pants - Robbie Williams
4. Walking Eyes in my Pants - Rinneradio
5. New Morning Light in my Pants - Lemonator
6. Sleep Long Sleep Well in my Pants - 71F3
7. Soft Power in my Pants - Ladytron
8. Masqued Lover in my Pants - Op:l Bastards
9. So Much Trouble in the World in my Pants - Bob Marley and the Wailers
10. To Forgive in my Pants - Smashing Pumpkins

Oli muuten aivan mahtava ukkonen täällä! Heräsin siihen, että se oli aivan päällä ja räiski niin saatanasti.
Mistä tuli mieleeni, että näin unta, että olin jumalten kanssa ryyppäämässä, ja Tor unohti koko ajan nimensä. Se kysy koko ajan sellaisella ruotsiaksenttienglannilla että "What's my name again?"

Pinaatti, posliinikukka ja pikkuinen

Kolme mainitsemisen arvoista asiaa:

Hienonsin ekaa kertaa elämässäni pakastepinaattia tänään. Tein feta-pinaattipiirakkaa, joka vieläpä kehtasi onnistua kelvollisesti, vaikken vieläkään oikein osaa käyttää tuota uunia.

Toinen asia on posliinikukka. Ette ehkä, ainakaan kaikki, ole tienneet tätä, mutta mä olen intohimoinen posliinikukkaharrastaja. Niin intohimoinen itse asiassa, että ensimmäiset 4 - 5 vuotta harrastuksestani omistin yhden ainoan vahingossa saamani posliininkukan satunnaiseen kasteluun ja kukkimattomuuden kiroamiseen.
Sanoin kyllä aina harrastavani posliinikukkia, mutta että keräilyni on vielä hyvin alkeellisessa vaiheessa. Tänä keväänä tilasin viimein hollannista pistokkaita uusista lajikkeista, sillä suomesta ei oikein iso- ja pikkuposlarin lisäksi tahdo saada muita kuin vahingossa jostain prisman viherkasvihyllystä, jonne on ostettu ulkomailta joku plant mix.
No, se itse asia: Esikoiseni, isoposliinikukka, teki viimein noin viiden vuoden odotuttamisen jälkeen ensimmäisen nupputerttunsa, kuusi nuppua. Jännittää.

Ja se kolmas asia:
Uusi rotta. Markku "Volvomarkkanen" Folkenpoika saapui tänään kotiin kasvattajan luota. Markku on nyt noin kuusiviikkoinen ja erittäin suloinen nuppukuonoinen silkkikorva, tuitui. Kuvia myöhemmin.

nie wiem gdzie to jest, ale znajdę da mapie

Päästiin Krakovaan lauantaina päivällä. Majoituimme Tescon taakse hotelliin ja heti saatuamme kamat levälleen lähdimme keskustaan.

Millään ei riittänyt energiaa kirkkokierrokselle, joten suuntasimme suoraan Buddhaan drinkeille. Kaksi Dharmaa rauhoitti krapulaista vatsaa mukavasti. Pian muut seurueestamme liittyivät seuraan ja suuntasimme oikein kahdeksan hengen voimin Kolmeen Paprikaan (Trzy Papricky) pizzalle ja viinikarahveille. Söin metsäsienipizzan. Oli kuiva pizza, mutta kaiken kaikkiaan oikein mukava kokemus.

Suurista suunnitelmista huolimatta peti kutsui. Nukuimme kunnon yöunet (viimeinkin mahdollisuus raahata sängyt vierekkäin! Pirun katoliset maat...), aamiaistimme ja vilkutimme bussille muun juhlaväen jättäessä Krakovan taakseen. Kukaan ei näyttänyt bussin ikkunasta persettä, mitä hieman ihmettelin. No, joka tapauksessa meidänkin oli aika taas kerran pakata laukut ja tilata taksi.

Seuraava kohteemme oli uudenkarhea Hostel Mundo Stradomin kaupunginosassa, eli juuri siinä vanhan kaupungin ja vanhan juutalaisalueen puolivälissä. Mahtava henkilökunta latasi kartat pöytään, piirteli ne täyteen viivoja, rukseja ja rinkuloita ja esitteli meille suloisen huoneemme, Nepalin.Viimeinkin Double!

Aamulla suunnistimme aamiaiselle. Meille oli luvattu, että hostellin omistaja kokkaa aamiaista joka aamu. Muroja, leipää, juustoja, kalaa, kahvia, teetä, tomaattia... Kaikki valmiiksi katettuna ja lisämaksutta. Ensimmäisestä aamusta aamiaiset ovat vain parantuneet. Toisena aamuna tarjolla oli kalan sijaan tuoreita vadelma-banaani-smoothieita. Kolmantena aamuna omistaja tarjoutui kokkeloimaan mulle munia, kun muut söivät makkaraa.

Hostelli on hyvin siisti. 24-h respa palvelee yllättävinkin tavoin - eräänä iltana Mihail lähti vuoronsa jälkeen yöllä saattamaan mua savukeostoksille ja saattoipa vielä takaisinkin ennen kotiinlähtöään.

Mielenkiintoisiin persooniin tuollaisessa intiimissä, lämminhenkisessä hostellissa törmää. Asuinkavereinamme olivat mm. tunnettu puolalainen reggaebändi Vavamuffin, pierogi- eli keitinpiirasfestivaaleille töihin tulleita neitosia, Moshe, keski-ikäinen israelilainen, joka tuli Puolaan etsimään isänsä juuria, sekä mukava milanolaisheppu, joka moottoripyöräilee Euroopan halki ties kuinka monetta kertaa.

Hostelli aloitti toimintansa alle kolme kuukautta sitten. Talo on vast'ikään rempattu sekä ulkoa että sisältä ja omistajan mies ja lapsi käyvät kuopsuttelemassa pihaa kuntoon. Eli siis ihanaa väkeä, kaunis paikka, seesteinen sisustus, loistava sijainti. Voin suositella lämpimästi, ja aion toki itsekin palata. Ai niin, naapuritalossa on bordelli "Musta Lootus".

Krakova oli täynnä turisteja. Ihmismassat vaeltelivat katuja ylös alas heti, jos aurinko vähääkään pilkisti. Turistikausi ei sovi meille, ahdisti se väenpaljous. Pari sateista päivää sattui kohdalle, ja vaikka vähän harmitti juosta katuja niin, että märät kengät tippuivat jaloista, se tila ja avaruuden tuntu eivät haitanneet lainkaan.

Toisena päivänämme Krakovassa hilluimme pitkin vanhaa kaupunkia. Kävimme yliopistolla ja linnalla.

Ostin hienon valokuvakirjan, "Krakow in 3 epochs", jossa on valokuvia Krakovasta 20-luvulta nykypäivään.

Sitten olikin jo korkea aika palata hostellille nukkumaan. Uskomattomat unenlahjat.

Seuraava päivä vietettiin juutalaisteemalla. Lähdimme vaappumaan kohti Kazimierziä, vanhaa juutalaiskaupunginosaa, jonka asukasjoukko oli koostunut pääasiassa juutalaisista aina 1400-luvulta alkaen. Kun juutalaiset siirrettiin Veikselin toiselle puolelle ghettoon, alue autioitui. Sodan loputtua asuntoihin oli muuttanut puolalaisia, ja mellakka-alttius ja epäselvät omistajuussuhteet jättivät alueen vähän välikäteen. Yritykset eivät halunneet sijoittaa laueeseen ja sen nousu on alkanut varsinaisesti vasta viime vuosina boheemien ja turistien kiinnostuksen myötä.

Tallustelimme katuja sinne tänne ja ihmettelimme, kuinka uutuuttaan hohtavien rappausten naapurina oli yleensä kaiken rappauksensa jo aikapäivää menettänyt, luhistumaisillaan oleva talo. Kaupunginosan hip-maine ei ole siis ehtinyt vielä kunnostaa koko seutua :)
Kävimme Remun synagogassa ja sen yhteydessä sijaitsevalla vanhalla juutalaisella hautausmaalla, jota hitaasti kunnostetaan natsien käytettyä sitä mm. kaatopaikkana. Hautakiven kappaleista muurattu muuri pysäytti kyllä taas hetkeksi.
Oli taas aika lepuuttaa. Siirryimme Singeriin. Kyseessä on Krakovan baaritaivaan varsinainen tähti tällä hetkellä, I hear.
Se on siis baari, jossa pöydät on korvattu vanhoilla polkusingereillä. Vanhat tapetit, narisevat tuolit ja iltaisin kynttilänvaloa. Kyllä kelpasi nauttia iltapäiväkalja! Kas näin:
Testasimme saman torin, Plac Nowyn, laidalta vielä toisenkin kuppilan, kuuluisan Alchemian. Sisustukseen kuului mm. demonipatsas ja seinällä roikkuva kuivattu pallokala.

Seuraavaksi bongasinkin reissun kahdeksannenkymmenennen kirjakaupan. Korkean synagogan alakerrassa toimii juutalaisuuteen ja holokaustiin erikoistunut kirjakauppa, jossa oli huimasti tuotteita myös englanniksi. Ostin kuvateoksen Letters from the Ghetto ja romaanin Hide, joka kertoo 9-vuotiaan Naomi Rosenbergin kahdesta piilotteluvuodesta ladon lattian alla. Luin molemmat jo.
Zusba puolestaan osti 2 levyä Kroke-nimiseltä klezmer-bändiltä.
Seuraava päivä oli kokonaisuudessaan omalaatuinen. Aloitimme kävelemällä kasvitieteelliselle puutarhalle. Aurinko teki mulle taas tepposet, alkoi huimata ja paleltaa. Muistatteko, mitä kävi Barcelonan kasvitieteellisessä? Voiko ihminen olla allerginen kasvitieteellisille puutarhoille? Päädyin ottamaan 45 minuutin nokkaunet puistonpenkillä Zusban tutkiessa puistoa.Ehdin mäkin kyllä jotain nähdä, halkaisijaltaan yli 2-metrisen tammen ja varmaan yli 30 metriä korkean pähkinäpuun.
Päivän persoonallinen ote ei toki ollut sillä selvä. Seuraavaksi hajosivat kengät. Molemmissa jaloissa oli kirvelevät rakot ja olin kävellyt kenkäni hengiltä. Tassutimme siis ostamaan mulle varakenkiä, ostin kahdet :D
Sitten syömään! Valitsimme taas italialaisen, sillä Krakovassa nyt vaan on todella paljon houkuttelevan oloisia italialaispaikkoja. Tomaattikeittoa, katkarapupastaa ja yksi ihan pikkuinen tiramisu.

Illalla meidän piti lähteä katsomaan Vavamuffinia hostellin omistajan klubille, mutta mua heikotti ja Zusba oli kuumeinen. Niinpä joimme kaljat hostellilla ja ryömimme nukkumaan.
Seuraava päivä herätti mussa ristiriitaisia tuntemuksia. Suoraan sanottuna mä pidän itseäni varsin ennakkoluulottomana ja avarakatseisena ihmisenä. Mä aidosti halusin pitää meidän juutalaisesta hostellituttavasta Moshesta, vaikka se olikin kitisevä mulkku. Ja Arka Noegossa mä ihan aidosti yritin syödä alkuruokaani, vaikka se olikin karppia rusinahyytelössä. Kuvitelkaa pienissä sairaissa mielissänne aladobi, joka on pienen kakun kokoinen, ja lihan tilalla on kalaa ja rusinoita.
Pääruoaksi syömäni taimen manteleiden ja saksanpähkinöiden kera olisi ollut hyvää, ellen olisi valinnut sen seuraksi kasviksia, eli kukka- ja parsakaalia...
Muuten kyseinen päivä oli ohjelmaton. Totuttuun tapaan aamiaiselle (normisetti ja meksikolaisia lettuja, eli lettuja tomaatti-chili-sipuli-munakokkelitäytteellä). Sen päälle aamupäiväunet. Alkuiltapäivästä lähdettiin ostamaan Zusballe kenkiä, mulle rakkolaastareita ja molemmille levyjä.
Käytiin siinä sitten Buddhassa Mojitolla, Bloody Maryllä ja Dharmalla sekä vaaputtiin zapiekankoja mussutellen taas kerran kotia kohti. Illalla suunnistimme kohti Arka Noegoa ja sieltä Singerin kautta taas kotiin. Zusba jäi juomaan kaljaa respan ihanan Natalian kanssa, mä lähdin ylös nukkumaan ja suunnittelemaan, että ihan ihan varmasti osallistutaan kyllä ainakin seuraavan päivän grillibileisiin hostellilla.
Viimeisen päivämme Krakovassa käytimme viisaasti museoimalla. Kävimme luonnontieteellisessä museossa ja sen yhteydessä toimivassa akvaariossa. Kävimme Bull Barissa hermostumassa brittituristeihin. Kävimme ostamassa kotiin viinaa - pullo Zubrówkaa ja pullo Advokaatia. Ostin myös juuston, rakkaista rakkaimman Oczypekin, kotiintuomisiksi.
Illalla oli sitten hostellin grillibileet, joissa tosin itse grillaus tapahtui omalaatuisesti hiiligrillillä, sateenvarjolla ja hiustenkuivaajalla. Kaljan- ja vodkanjuominen sujui perinteisemmällä pullosta-lasiin-josta-kurkkuun -tekniikalla. Paikalla oli pari irlantilaista kaveria Galwaystä, pari jenkkiä, pati jotain itäblokkilaista, pari ruotsalaista, joitain puolalaisia ja me. Ai niin, ja ne kaksi häiskää, jotka olivat pyytäneet taksikuskia viemään ne klubille, ja taksikuski toi ne tuonne. Ehkä se tarkoitti ne mustaan lootukseen? Noh, nämä kaverit tulevat reippaasti sisään ja marssivat parvekkeelle, jossa Adam puhaltaa juuri hiustenkuivaajalla lisää potkua uupuvaan tuleen. Kysyvät huumeita. Adam, siis hostellin omistajan veli, vastaa vakavalla naamalla: "Yes, we have got cocaine, it costs one thousand american dollar per gram." Kaverit olivat hetken pohtineet. Toinen oli niin innokkaasti ostamassa, ettei meinannut uskoa Adamin vakuutteluja siitä, että vitsillähän hän vaan.
No mutta niin valkeni kotiinlähdön aamu. Hostellin rouva antoi meille vielä kankkuskaljaa reppuun matkaeväiksi ja saatteli meidät halauksin matkaan. Aloitimme ihastuttavan 8 tunnin kotimatkan. Mutta oli omalle sohvalle kyllä eri kiva rojahtaa.

Hei-hei, Folke

Brock's Yonaki Ni
Folke
13.6. 2005 - 19.8. 2007

Rakas ärrimurrini Folke nukkui eilen pois kotioloissa.

Olen nähnyt juhlahumun Puolassa, ihanaa!

Hotelli Ruszac, Krakova
11.8. 2007

Villi lauantai-ilta Krakovassa. Makoilen mahallani hotellin sängyssä ja juon olutta. Telkusta tulee joku voice-over -dubattu jenkkileffa, jota en tunnista. Zusba torkkuu.
No mutta mutta! Miten sankarimatkailijamme ovat tässä hyytymyksen tilassa? Miksei kaljatölkki vajene millään?

Katsotaanpa matkaa hieman taakse päin, ehkä väsymykseen löytyy joku looginen selitys.

Lähdimme kotoa keskiviikkona aamulennolla. Krakovan kentällä hypimme bussiin ja suuntasimme kohti Lounais-Puolaa ja Tsekin rajaa.

Matka sujui leppoisasti. Suomenkielinen oppaamme Michał kertoi Puolan metsistä, kivihiilestä, ilmastosta ja alueesta, jolla liikuimme. Ajoimme Paavi Johannes Paavali II:n kotikaupungin Wadowicen kautta Pszczynaan lounaalle. Sienipastaa ja pirtukakkua. Jälkkäri meni päähän kuin häkä ja posket punoittaen pakkauduimme takaisin bussiin. Viimein kuuden aikaan illalla olimme Racibórzissa [ratsibuz] sijaitsevan hotellimme Polonian huoneissa.

Kävimme kulmakuppilassa terassikaljalla

ja palasimme hotelliin - tiedossa oli nimittäin buffetillallinen ja sulhasen perheen tervetulotoivotus Puolaan. Samalla saimme hyvää tietoa siitä, miten häissä tulee toimia (esimerkiksi kirkkoon mennään kulkueena hääparin perässä, riisin lisäksi hääparia heitellään kolikoilla, jotka heidän on sitten kerättävä ennen matkan jatkumista, lahjat annetaan kirkon pihalla...).

Vielä buffetin jälkeen meidän piti jatkaa hommia, koska halusimme antaa sulholle lahjaksi muistelualbumin ja -dvd:n, joiden parissa vekslaaminen vei aikaa. Lopulta nukkumaan pikkutunneilla.

Aamulla oli krapula. Bussi kuitenkin suuntasi jo ennen kymmentä kohti Jejkowicen kunnassa sijaitsevaa Pyhän Marian kirkkoa. Mutkittelimme pitkin maalaiskyliä tietöiden välissä kohti morsiamen kotikaupunkia. Päästyämme massiivisen kirkon parkkipaikalle näimme hääparin jo odottelevan vieraita kirkon edessä.


Odoteltuamme jonkin aikaa siirryimme kulkueena sisään kirkkoon ja asettauduimme kaiken lehtikullan alle penkkeihin istumaan. Kaikilla oli kohtuullisen suora ryhti tässä vaiheessa. Kello kilahti ja pappi apupoikineen marssi alttarille, ja siitä alkoi se veisaaminen, seisomaan nousi, istumaan lasku, patsaankierto, kumartelu, polvistelu ja kolehtirumba. Koko homma kesti onneksi vain kolmisen varttia, ja sen jälkeen pääsi ulkoilmaan.

Siellä sitten keskikin, sillä ensin heiteltiin riisit ja kolikot. Sitten hääpari keräsi ne kolikot, missä meni varmaan vartti. Sitten kaikki 150 vierasta jonottivat halaamaan hääparia, antamaan lahjan ja/tai kukkakimpun (tämä hääpari sai varmaan 50 kukkakimppua!) ja ottamaan valokuvia. Lopulta hääpari huristeli pois ja me lähdimme taas pakkautumaan bussiin ja ajamaan kohti seuraavaa paikkakuntaa, Rogowia.

Rogowissa oli määrä tapahtua sitten tämä varsinainen häävastaanotto. Paikka oli luojan kiitos ilmastoitu, koska helle alkoi verottaa jo voimia.

Siitä sitten alkoi sujuva kahden päivän mittainen syöminen ja juominen. Ruokaa kannettiin pöytiin koko ajan ja vodkapulloa ei saatu tyhjenemään millään - tai siis vaikka yritimme juoda sen tyhjiin, joku kiikutti aina uuden pullon pöytään kun edellinen alkoi lähestyä loppuaan.

Ohessa Hattivatti syö ja juo:

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet, joskin rankat häät. Hääpari oli hyvin kaunis/komea, vieraat nauttivat olostaan, tarjoilu ja järjestelyt olivat toimivia. Erityisen iloinen olin hääparin vauvauutisesta.

Häiden jälkeen aamulla bussi vei meidät Krakovaan nauttimaan vielä yhdestä päivästä porukalla. Mutta Krakova onkin jo aivan eri tarina...

Skannaamisesta

Onko tässä blogissa koskaan käsitelty sitä, mitä mä tunnen skannaamista kohtaan? Noin niinkuin toimenpiteenä? Tuskin. Mä vihaan sitä. Varsinkin jos skannattavana on kymmenen 500 kuvan albumia. Yrität löytää ne sata haluttua kuvaa, kieputat, väänäät, varot, kannattelet, tuet, murjot, venkslaat, väkerrät ja hikoilet. Kädet alkaa krampata parin tunnin jälkeen. Janottaa.

Kun kansiot viimein loppuvat, huomaat, että se-ja-se kuva on kyllä vielä skannaamatta... missähän kansiossa se olisi? Puuttuuko kokonainen kansio vai oletko vain hyppinyt yli? Aargh, hermoromahdus.

seitsemän kirjaa, seitsemän joutsenta

Iih, sain Zusbalta kaksi Sufjan Stevens -levyä synttärilahjaksi. Se on melkein parempaa kuin saamani itse ostamani savukkeensytytin, joka oli hieno. Iih!

Lopetin eilen viimeisen Harry Potterin. Hassua, olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan muutettuani vasta Kouvolaan. Olin hieman yksinäinen (hieman, tyrsk!) ja ostelin kaikilla rahoillani (eli opintolainalla) kirjoja ja musiikkia. Nyt on monta-monta vuotta myöhemmin, en enää asu soluasunnossa sellaisen tytön kanssa, joka kuuntelee Britney Spearsia ja jolla on paljon pehmoleluja. Asun pojan kanssa (mutta pidän huolellisen hajuraon), jolla on paljon levyjä, mutta joka ei kuuntele pehmoleluja.

Kyllä oli sääli, että HP-sarja on nyt loppu. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat kuin Bond-leffoja, samaa kuviota toistavaa vaivatonta viihdettä. Kolmas kirja oli hyvä, niin osana sarjaa kuin muutenkin, kirjana. Neljäs kirja oli pakkopullaa, varmaan kirjailijalle yhtä paljon kuin lukijoillekin. Se täytebiisi. Myös siitä tehty leffa on täydellisen lattea. Viides kirja vie taas tarinaa aidosti eteenpäin (vaikka leffassa onkin vitusti liikaa nopeaa panorointia). Kuudes kirja on pitkä preludi tälle seitsemännelle, nämä kaksi viimeistä ovat aika saumaton kokonaisuus. Synkkiä, mutta kokoonkurovia ja langanpäitä päätteleviä.

Ja se loppu? No siinä kävi ihan oikein. Epilogi oli ihan hattaraa ja siirappia, mutta muuten loppu oli tyydyttävä. Varsinkin kun monet teorioistani osuivat oikeaan. Ja sanotaan se viimeinenkin asia vielä: Kyllä, sarja kestää uudelleenlukemisen hengästymättä, vaikka monta kertaa vuosien varrella kirosinkin ja hermostuin Rowlingiin.

Mitä nyt sitten kaunokirjallisuuden saralla? Mikä on seuraava asia, joka nuorison kirjallisuusharrastusta vie eteenpäin? Pöh. Jouluksi muuten tulee leffaan Kultainen kompassi, se pitänee ainakin vuokrata.

Lukeeko tätä blogia kukaan, joka ei tiennyt tätä synkkää puolta harrasteistani? Yllättyikö kukaan?

Vietin viikonlopun Heili-hauvan kanssa keravalaisissa maisemissa. Piskillä on uhmaikä, se kyseenalaisti aivan kaiken mitä sille sanoin. Sunnuntaina minä ja H veimme sen koirapuistoon, jossa se sai tavata kaksi kaunista bordeauxindoggia ja yhden oletettavasti sakemanninartun. Pelotti kamalasti, piti kiivetä oikein pöydälle turvaan, mutta oli kivaakin ja sai juosta kyllikseen.

Olen pitkin päivää katsellut itseäni ns. toisten silmin, nimittäin Tuulsin valokuvakansioista. Hassua nähdä itsensä vuosien ja vuosien varrella toisen ihmisen kansioissa, eri tilanteissa ja eri elämänvaiheissa.

Iih, nyt jatkamaan skannausta, wips.

Mut te ootte kaikki munkin kavereita, oottehan, pliiiis

Ja tässä ei nyt kyse mistään uskonnollisesta tai leivosalan asiasta, vaan omasta toissailtaisesta syleilenmaailmaa-kännistä ja sen... köh... mielenkiintoisista verbaalisista ilmenemismuodoista. Muita muotoja, joissa känni tai sen seuraukset ilmenivät: turvallaanolo vuorikadulla, fish&chips aamuyöstä, kipeät lihakset (kaula, kyljet, reidet, perse, selkä, kyynärvarret), ruvet säärissä.

Perinteisesti Tuomaksen synttärit ovat petollinen paikka, mä joudun joka vuosi siellä humalaan. Aloiteltiin siististi gallerialla muutamalla oluella. Join vihreässä pullossa olevaa intialaista Chakra-olutta, koska vihreä on sydänchakran väri ja Guru Giri sanoi, että sydänchakrani kärsii. Voitelin sitä. Loppuillan voitelinkin sydänchakraani halailemalla jotakuinkin kaikkia ja julistamalla välittämistäni.

Mentiin keilaamaan. Kapeassa hameessa se on jotakuinkin mahdoton asia. No, kaadoin pari keilaa. Sitten lähdettiin Redrumiin discoilemaan. Kassatäti närkästyi, kun kutsuin Zusbaa ja Viiksi-Güntheriä rumiluksiksi. Yritin selittää, että ne on omia niin saa niitä sanoa rumiluksiksi, mutta täti ei pitänyt siitä silti.

Siitä sitten seurasi nelisen tuntia lässytystä, juomista ja jonkin verran muistaakseni tanssimistakin. Oli hauskaa, vaikka toisaalta en ole varmaan aikoihin ollut niin pahassa krapulassa kuin eilen ja tänään. Pään kääntäminen on lähes mahdotonta, koska kaulalle on tapahtunut jotain - ehkä joku lihas venähtänyt? Lisäksi tepsutan kuin ankka, koska jalat eivät oikein toimi.

Ensi vuonna uudestaan!

Tässä viime aikaisessa sairaudenkehityksessä on ollut yksi huolestuttava piirre: Mä en ole koskaan aiemmin juonut humalahakuisesti. Nyt mun tekee koko ajan mieli juoda ja ihan taju pois. Mökilläkin silpaisin varmaan puolitoista pulloa viiniä, ellei enemmänkin, oksensin ja menin nukkumaan.

Masennus on ollut paljon ystäväpiirissämme pinnalla myös muilla kuin itselläni. Osittain siihen ehkä vaikuttaa se, että lauma masennuksiin taipuvaisia ihmisiä elää International Summer of Bad Newsiä. Tai sitten olemme vaan puhuneet siitä vielä avoimemmin kuin ennen?
Hienointa musta tässä kaikessa on huomata se, miten järkkymättömästi ihmisverkko pitää toisitaan huolta. Yksikään solmu ei pääse purkautumaan :)

Soledad

Käykääpä muuten katsomassa Tuomas Laitisen kiehtovaa näyttelyä Soledad, vielä tämän viikon ehtii.

Nytissä aukioloajat:

http://nyt.hs.fi/menot/meno?id=eve_188322

Suosittelen erinomaisen lämpimästi. Muistakaa käydä myös perimmäisessä huoneessa.

Lukijoiden toiveesta

Eräässä nimeltämainitsemattomassa ministeriössä työskentelevä ystävättäreni toivoi täytettä heinäkuunsa päiviin. Kahdeksaksi tunniksi päivässä en millään voi tuottaa sisältöä, mutta jos nyt tässä vähän listaisi taas tilannetta.

Sairausloma jatkuu edelleen, mikä on ensiarvoisen hyvä juttu. Eilen en saanut aikaiseksi edes sitä että olisin hiukset harjannut. Tänään sitten onnistuin miljoona kertaa paremmin - kävin ihan suihkussa ja lakkasin varpaankynnet. Olin oikein tyytyväinen itseeni. Huomisen tavoitteena on pukeutua, viedä roskat, keittää kahvia ja aakkostaa viikon aikana kuunnellut levyt takaisin hyllyyn. Saa nähdä, miten hyvin onnistuu :)

Käytiin tänään katsomassa vanhan ystävän uunituoretta jälkikasvua. Poika oli 15 päivää vanha, vaaleanpunainen ja hyvin rauhallinen. Joimme teetä ja söimme suklaakakkua ja -keksejä idyllisessä rivitalomaisemassa eräässä Nurmijärven päätaajamista. Katselimme tuhisevaa ihmistä. Todella levollinen tunnelma, hymyjä ja puheensorinaa. Hienoa, kun ihmiset saavuttavan sen, mitä tavoittelevat. Ihmisten onni on aina ainutlaatuista, aina haavoittuvaista ja aina huomaamisen arvoista.

Käytiin viikonloppuna Urjalassa mökkiraksalla nauttimassa viiniä, rauhoittumassa luonnossa ja hautaamassa reilun vuoden aikana kertyneet rottavainajat.

Mökki alkoi näyttää valmiilta - ainakin pihan puolelle:



Ja siellä oli myös kesäkissa Paju:

Teema: Kohtaamisia

Kopioin tähän suoraan kuvauksen tilanteesta. Kirjoitin sen erästä pienehköä foorumia varten, ja liitän sen nyt sellaisenaan tähän. Olen edelleen jotenkin hämmennyksissä.

Olin menossa psykologille juttelemaan masennuksestani ja uupumuksestani. Yht'äkkiä sain jostain energiaa ja päätin mennä lenkkeilemällä sinne. Kaivoin lenkkarit kaapin perukoilta ja lähdin hyvissä ajoin matkaan - reitti veisi mut paikkoihin, joissa en ole käynyt, joten varasin eksymisaikaa.

Pääsin ovelta parinsadan metrin päähän ensimmäiselle metsätaipaleelle. Vastaan kävelee etnisen näköinen setä polkupyörän kanssa. Hän kysyy minulta, missä kaupunginosassa on. Vastaan ja hymyilen nätisti odottaen mahdollisia jatkokysymyksiä. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mitä kuulin.

"Sulla ei ole nyt elämässä kaikki hyvin," setä sanoo.
Myönnän. Setä kysyy, joogaanko. Myönnän. Näytän sedälle om-tatuointiani - setä sanoo olevansa Tiibetistä ja ohjaavansa om-meditaatiota masentuneille.

Setä sanoi, että mulla on varmaan aika maskuliininen työ. Myönsin. "Olet esimiestehtävissä, eikö niin?" Jouduin taas myöntämään. Firmaa setä ei arvannut, mutta ei mennyt kauaskaan.
Puhuttiin työn ja vapaa-ajan tasapainosta, parisuhteista, itsetunnosta. Setä käski meidän käyttää tuplaehkäisyä: "Musta tuntuu, että te ette halua lasta, ja sä tulet todella helposti raskaaksi. Olkaa varovaisia."

Juteltiin kaikkiaan tunti, kunnes mun oli ihan pakko juosta sinne lekuriin. Lopuksi halattiin, mulla oli aivan älyttömän huojentunut olo.

Kotiläksyksi setä käski mun kirjoittaa tarinan siitä, kuka minä olen. Muita rajoituksia ei ole kuin se, että tarinassa pitää olla rakkautta itseä kohtaan, siinä ei saa olla vihaa, katkeruutta tai mustasukkaisuutta. Siinä pitää olla toivoa.

Lupauduin menemään maksulliseen yksilöterapiaan, 45 e / 2,5 tuntia. Kiinnostaa kuulla lisää. Vaikkei siitä sen kummempaa saisikaan, hyvä keskustelu on kullanarvoinen asia.

Eine Kleine Nachtmusik

Öinen kolumnistinne elikkäs blogistinne täällä taas, hei. Olen täällä jälleen yön pimeimpänä hetkenä (kyllä, kesäyökin pimenee, ja nyt on jo selvästi pimeämpää kuin juhannuksena, I tell you), ja tästä saammekin mitä oivimman aasinsillan siihen, että lääkäri teki mulle hattutemppudiagnoosin tänään. F32.1 Keskivaikea masennus, G47.0 Insomnia ja Z73.0 Työuupumus (burn-out).

Onko nää taas niitä asioita, joita ei kannattaisi blogiinsa kirjoittaa? En välitä.

Päivän havaintoja:
Root beer on pahaa.
Zusban filosofia erään kusipään suhteen: "Jos ei tajuu hyvällä, ei kyllä tajuu pahallakaan."
Yli 30 erillistä mustelmaa jaloissa. Kesäbeibe. Ne on ne hyttyset.
Kamerakuume. Pääsin Lammilla kuvaamaan pitkästä aikaa kunnon järkkärillä, haluu oman!

Kerroinko, että ostin meille tammikuuksi reissun Milanoon? Neljäksi päiväksi, si. Tutti bella quattro formaggio si si.

Kello on 2:40, yritän nukkumista ja/tai vuoteessa lukemista. Yöchatti maikkarilla, ei pyde kestää.

Kesätytön päiväkirja

Viikonloppuna olimme Lammilla mökkeilemässä Zusban, naton, näiden serkkujen, kaikkien kumppanien ja muutaman matalan kanssa. Grillailtiin ja hengailtiin, oli leppoisaa. Järvi oli lähes tyyni ja rantakivet lämpimiä varpaiden alla.
Miljoona hyttystä siellä oli - olen kuin singerillä tikattu varpaista kulmakarvoihin. Yhden nilkkaluumuhkuran ympärillä on kahdeksan puremaa, toisen lapaluun päällä kuusi. Lisäksi noin kuusisataa tilastoimatonta. Naamassakin kolme.

Lisäksi sain tietenkin aivan jumalattoman suolistokohtauksen siinä illan mittaan ja päädyin ravaamaan huussin ja pedin väliä muiden kaljoitellessa nuotiolla. Onneksi Zusba tarkisti mun hengissäolon ja toi jopa kiiltomadon näytille. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kiiltomatoa, ja se oli tosi hieno. Paljon kirkkaampi kuin olin kuvitellut, luulin niiden vain hohtavan kelmeästi. Hauska, kunnes valot sytytettiin, ja tajusin sen olevan huimasti isompi kuin luulin ja aivan pienen alienin näköinen. Tämän kesän luontokokemuksia siis sekä villisika että kiiltomato.

Olen kotona. Töissä asiat on taas kärjistyneet siihen pisteeseen, etten nuku ja mahaan sattuu niin että tekee mieli maata vain sikiöasennossa peiton alla. Kävin tänään psykologilla, käski huomenna lääkäriin. Loputtoman uupunut olo. Voisinpa olla tukemassa työkavereita (terkkuja!), mutta lienee parempi totella lekuria ja yrittää nukkua edes hieman.

Nyt on kulunut kolme kuukautta siitä, kun muutettiin tähän kotiin. Tänään siirsin sängyn viimein makuuhuoneeseen. Sohvaa odotellessa...

Ulkona on ihanan helteinen ilma. Kunpa jaksaisi mennä pihalle käpsimään.