Olin jo kesällä ostanut edukkaahkot lennot Bergamoon, josta en tiennyt mitään. Milano ei oikein kiinnostanut kohteena, mutta ajattelin, että kyllä siellä muutamaksi päiväksi tekemistä varmaankin keksii.
Lopulta suostuin joustamaan kummallisesta päähänpinttymästäni eli siitä, että olisi jotenkin pakko jäädä lentokenttää lähimpään kaupunkiin.
Päätimme siis yhdistää yöpymisen Bergamossa muutaman päivän venetsianlomaan.
Lensimme "helposti ja edullisesti" RyanAirilla Tampereelta Bergamoon. Lento oli tietenkin vielä myöhässä. Bed&Breakfastiin päästyämme kaaduimme saman tien sänkyyn. Kello oli jotakuinkin puoli kaksi yöllä. Italia merkitsi aika pitkälti vielä sumua ja yhtä muuria, jonka olin auton ikkunasta erottanut.
Aamulla lähdimme tallustelemaan pitkin Bergamoa. Kaupungissa on ollut asutusta jo eaa, joten vanhassa kaupungissa todellakin riitti nähtävää. Kaupunki oli yhtä (ylä)mäkeä, joten reidet ja pohkeet olivat koetuksella muutaman tunnin jälkeen.
Muistopuistossa oli hurjasti kissoja auringonläikissä lämmittelemässä.
Viitisen tuntia ehdimme tarpoa pitkin Bergamoa. Sitten piti suunnata Citta Altasta eli vuoren rinteen vanhasta kaupungista alas uudelle alueelle ja rautatieasemalle. Venetsianjuna oli lähdössä.
Kolmisen tuntia puksuttelimme junalla halki edelleen hyvin sumuisen Pohjois-Italian. Koska oli sankka sumu, en tuntenut huonoa omaatuntoa junassa nukkumisesta. Mitään maisemia ei olisi nähnyt kuitenkaan.
Lopulta juna nytkähti liikkeelle Mestrestä, Venetsia mantereenpuoleisesta kaupungista, ja suuntasi monikilometriselle sillalle halki laguunin. Oli jo pimeää, valaistu silta halkoi mustaa laguunia. Mestren valot etääntyivät ja etääntyivät ja tuntui, kuin matkustaisi kohti ei-mitään.
Venetsiassa ihmettelimme junan alle kurkkivia poliiseja. Myös matkan aikana poliisit olivat kiertäneet junassa. Mistähän suuresta jännitysnäytelmästä jäimme autuaan tietämättömiksi?
Kävelimme Cannaregion, pohjoisen sestieren, läpi kohti Bed&Breakfastia. Löysimme hienosti. Tajusin ensimmäistä kertaa, mitä kulkeminen Venetsiassa oikeasti tarkoittaisi - siltoja, portaita ja ahtautta.
Yöpymispaikassamme meidät otti vastaan hyvin ystävällinen ja charmantti herrasmies. Hän ohjeisti meitä eksymisen varalta ja kysyi aamiaistoiveitamme. Tavarat huoneeseen kapean talon katonrajaan ja ulos sompailemaan hitaasti nukahtavaan Venetsiaan.
Eksyimme pahimpiin turistikortteleihin San Marcon eteläosiin. Maahanmuuttajat kaupittelivat feikkifendejään kaduilla Fendin ja Guccin liikkeiden ulkopuolella. Aggressiivisen aktiiviset ruusukauppiaat yrittivät ottaa kaiken irti Venetsian romantillisesta maineesta. Aloin hermostua.
Jo ruoankin löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Olisimme halunneet välttää turistipaikkoja, mutta etsimisestä väsyneinä alistuimme Canal Granden rannan sisäänheittäjän ehdotuksiin ja istuimme superahtaaseen kahden hengen pöytään mukahienossa ravintolassa.
Söin yhden elämäni parhaista hedelmäsalaateista. Pensasmustikat ja viinirypäleet olivat hämmentävän tuoreita, boysenmarjat ja vadelmat maistuivat aivan kesälle. Täydellinen päätös mukavalle pasta-aterialle. Miellyttävintä oli kuitenkin seurata Zusban askartelua hummerinsaksen parissa :)
Vaapuimme nukkumaan. Aamulla Davide toi croissanttiaamiaisemme minuutilleen sovittuun aikaan. Ihana kahvi, siunattu ihana kahvi! Maitokin oli lämmitettyä. Mikä täydellinen aloitus päivälle. Aamiaisen jälkeen oli toki vielä otettava torkut ennen lähtöä ulos.
Päätimme yhteistuumin vältellä edellisenä iltana kokemiamme paikkoja. Seikkailimme siellä täällä pohjoisessa ja lännessä. Katselimme Cannaregion pohjoisrannassa avaralle laguunille ja Muranoon. Tallustelimme sen Aidon ja Alkuperäisen Gheton läpi, sen korttelin mukaan nimettiin myöhemmät, surullisemmat ghetot.
Löysimme viehättävän ruokapaikan, jossa nautin runsaalla persiljalla ja voilla kyllästettyä vihersimpukkapastaa ja kokonaisena paistettua kalaa salaatin kera.
Päivämme täyttyi kävelystä. Lopulta illalla vaapuimme kivistävin jaloin lähellä kotiamme sijaitsevaan ihanaan viinibaariin, jossa kinkku- ja juustovadin äärellä maistelimme ihania viinejä ja ihmettelimme paikallisten juhlatunnelmaa. Se paikka itsessään on lahes tarpeeksi uudelle Venetsianreissulle. Ei aivan, mutta melkein.
Seuraavana päivänä kohteemme oli eteläisin sestiere, Dorsoduro eli kestävä selkä. Siellä on ihan oikeaa kalliota talojen alla. Dorsoduro oli mukavinta. Siellä ei ollut turisteja. Katuja reunustivat turistirihkamaliikkeiden sijaan taidegalleriat. Huonovointisuus ajoi meidät lounaalle leppoisan oloiseen syöttölään, jossa päätimme kokeilla pizzaa. Okei, Venetsia ei ole pizzakaupunki, mutta jumalauta kun kerrankin on Italiassa niin pakko sitä on testata.
Pahan erheen tein pikaisessa alkuruokavalinnassani. Lautasellinen niljaisia mereneläviä lonkeroineen ja hyytelömäisine koostumuksineen ei ole paras mahdollinen valinta, jos jo ennen syömään tuloa on pahoinvointinen.
Pikkelöidyt pikkukalat ja muutama tunnistamaton nilviäinen jäi syömättä, en vain pystynyt pudottamaan enempää. Kampasimpukka oli kyllä gratinoitu erinomaisesti.
Pizzavalintani oli katkarapu. Jee, lisää äyriäisiä! Ne eivät myöskään olleet mitään totutunlaisia pakasterapuja, vaan tuoreita, viitisen senttiä pitkiä lihaksekkaita mötköjä. Pizza oli erinomaista, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni alkoi tuntua, etten halua nähdä enää ravun rapua - koskaan.
Jälkiruokatiramisu oli voimakkaan kahvinen, mutta liian kostea. Neste ei ollut imeytynyt kerroksiin, yleisvaikutelma oli vetinen. Surullista kyllä, olen saanut Puolassa parempaa tiramisua.
Illalla palasimme taas rakkaaseen viinibaariimme. Itse Mauro, viiniguru, oli paikalla jälleen. Hän mm. avasi shampanjapullon ruokalusikalla kunnon showmiehen elkein.
Aamulla söimme aamiaisen ja lähdimme hyppimään kohti rautatieasemaa. Teimme jonkin väärän kierroksen ja meinasi mennä juoksuksi. Junassa taas unoset. Bergamossa vaihto lentokenttäbussiin ja kentälle. Lopulta pääsimme kotiinkin, yöllä yhden jälkeen. Rankka paluumatka.
Mukavat viinimuistot ja Venetsian kauniit umpikujat jäivät mieleen pyörimään, vaikka kulinarisesti matka olikin pienoinen pettymys. Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että käytiin. Venetsia oli ainutlaatuinen vaikka tuntuikin lavastetulta. Bergamo puolestaan oli kiehtova näyte Pohjois-Italian teollisuudesta, vanhasta asutuskeskuksesta ja paikasta, jonne ei tulisi tarkoituksellisesti lähdettyä, mutta jonne päädyttyään on iloinen, että päätyi.
Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet, joskin rankat häät. Hääpari oli hyvin kaunis/komea, vieraat nauttivat olostaan, tarjoilu ja järjestelyt olivat toimivia. Erityisen iloinen olin hääparin vauvauutisesta.
