torstaina, huhtikuuta 21, 2011

Kasvua

_IGP0001.JPG

En mä mikään kummoinen kotipuutarhuri ole, mutta välillä innostun yrteistä ja chileistä. Taka-Töölössä sai hurjasti chilisatoa, nykyiset ikkunat ovat avain huomattavasti maltillisempaan tuottoon. Basilikat viihtyvät kyllä, yllä ensimmäinen kokeilu punaista ja thai-basilikaa.

_IGP0013.JPG

Tässä kuvassa pilkistelee myös minttu ja pari basilikaa lisää, kaneli- ja sitruunaversiot.

_IGP0015.JPG

Pensaspaprika on hyvässä vauhdissa. Ehkä se ehtii vähän tehdä hedelmääkin, ennen kuin syksy taas kerran saapuu.

_IGP0016.JPG

Jotenkin energisoivaa seurata näiden tyyppien intoa ja voimaa. Makuuhuoneessakin eräs posliinikukka aikoo kukkia ensimmäisen kerran. Se muutti pistokkaana Suomeen neljä vuotta sitten ja nyt palkitsi odotukseni nupulla. En malta odottaa!

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2011

Lusikka soppaan

Pakko munkin on, kun kerran Sammakin. Ja vaikka otinkin pääkaupunkiseutulaisena silleen terveesti nokkiini Samman vastakkainasettelusta ja/tai pk-seutulaisten niputtamisesta yhteen kastiin (sama ilmiö kuin mihin me ratikankäyttäjät usein syyllistymme noiden maalaisjunttien suhteen), huomautan jo nyt, että Samma on sitten edelleen ihan ykköshyvä bloggaaja ja rakas ystävä. Mus ja pus sinne landepaukkulaan!


Vaalihuuma vaihtui tällä sohvalla äkisti suruun, kiukkuun ja alkoholinhimoon, kun ennakkoäänet julkaistiin. Itse äänestin Perussuomalaisten vastakohdaksikin julistautunutta Vihreitä (ja olen muuten äänestänyt koko äänioikeutetun elinkaareni ajan) ja koska allekirjoitan Vihreiden arvot, mun on vaikea ymmärtää Perussuomalaisuutta. Mä en siis pidä Perussuomalaisia äänestänyttä äänestäjää suoralta kädeltä tyhmänä tai väärässä olevana, mutta on mun kyllä, piru vie, vaikea ymmärtää. 


Jos joku vakaasti harkiten ja mielellään puolueen tavoitteisiin perehtyen äänestää persuja, mitäs se mulle kuuluu. Toisaalta moni äänesti ihan vaan nykyistä perseilyä vastaan, mikä ei sitten taas johda mihinkään, ellei vastavoimalla ole jotain ihan oikeita työkaluja asioiden parantamiseen. Persuille tyypillinen "En tiedä, mutta nykymeno on väärin!" -politiikka ei ole mielestäni mikään ratkaisu sinällään. Muutosta on hyvä peräänkuuluttaa, mutta ei asioiden korjaamiseen ole mitään taikakeinoja, ei edes Jytky-Soinilla. Siksi muutoksen lupailu tuosta noin vaan on vähän, noh, jopa moraalitonta.


Niin ja se Soini itse. Eihän se tyhmä mies ole, herttinen. Ja tuntee populismin ihan teoriankin puolelta, tekihän mies gradunsakin siitä (Populismi – politiikkaa ja poltinmerkki: SMP:n roolinmuutos 1988). Sehän tässä osaltaan meikätyttöä pelottaakin. Fiksu johtaja, johon koko puolue henkilöityy. Brrr. Mainitkaa yksikin onnistunut esimerkki historiasta.


Ei ole tyhmää äänestää Persuja. Sinällään. Tyhmää on se, jos äänestää persuja hyväuskoisena lampaana ja veikkaan, että aika monta prosenttia äänistä tuli lampailta. Siksi, yleistäenkin, olen sanonut, että juuri nyt kansanvalta on perseestä. Lisäksi olin tosi pettynyt siihen, että kaikki suomalaiset eivät joko äänestä vaaleissa arvopohjalta tai sitten Suomi on pelottavan vanhoillinen, suvaitsematon ja kulttuurivihamielinen. Oli miten oli, minä olen oikeassa ja muut väärässä.


Lämpimästi toivon, että Persut pääsee hallitukseen. Silloin ei auta oppositiossa räksyttäminen, mikä on politiikassa se kaikkein helpoin pesti. Kannatan lämpimästi, että tekevät nyt sitten niitä ihmeitä, mitä lupailivat, tai sitten vaihtoehtoisesti saavat vähän realismia kuvaansa maan asioiden hoidosta.


Mitä muuta vaalit saivat täällä aikaan: Liityin puolueeseen.

perjantaina, huhtikuuta 15, 2011

Blackbird

Miksi perkele aikuisena pitää olla aikuisten ongelmat?

Mä jammailin tuossa Blues Brothers 2000 -elokuvaa, jota katson nyt ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen Blues Brothers on mulle niin rakas, että tätä ei ole uskaltanut katsoa aikaisemmin. No niin, samaan aikaan mun intternetissä ystäväni Möffi otti puheeksi mustarastaat ja Beatlesin Blackbirdin. Yhdistelmä Blues Brothersia ja Blackbirdiä kiidätti mut salamannopeasti takaisin lukiovuosiin.

Lukioikäisenä mulla oli kaikenlaista pientä ongelmaa, mutta kaikkea väritti kuitenkin läpitunkeva optimismi. Maailma oli minun ja kaikki ovet auki. Mistä tahansa selviäisi joustavuudella ja/tai sinnikkyydellä. Ihmiset oli kauniita, hyväntahtoisia ja reiluja. Maailma oli oikeudenmukainen ja jännittävä.

Nyt, kun kolmekymppiä kolkuttelee ovella, muistan elävästi, mitä sanoin eräälle kesäheilalle kauniina heinäkuisena päivänä vuonna 2000 - mä en halua olla kolmekymppisenä kyyninen ämmä. Mutta miten sitä vastaan voi puolustautua? Kun kaikki ovet ei vaan enää ole auki ja on huomannut, ettei oma sinnikkyys ratkaise kuin pienen osan ongelmista. Kun ihmiset on osoittautuneet varsin kirjavaksi sakiksi ja maailman oikeudenmukaisuuden päällä vilkkuu iso, neonhohtava kysymysmerkki. Miten saisi muutettua haastavan maailman taas jännittäväksi?

Vai pitääkö tässä iässä vaan todeta, että kaikki on jo menetetty, maailma on pohjimmiltaan epäreilu eikä mistään kuitenkaan tule mitään?

Sen mä voin kuitenkin onnekseni sanoa, että viime yön varhaisina tunteina, kun aurinko alkoi hiipiä esiin ja kuuntelin vuoteessa mustarastaan toiveikasta konserttia, uskoin taas maailman kulkevan radallaan ja kauneutta olevan sielläkin, jossa kyynikko ei sitä muista nähdä. Ehkä minulla on vielä toivoa.

torstaina, huhtikuuta 14, 2011

Ystävyydestä

Istun kotisohvalla kahvimuki kourassa ja mietin asioita. Vaaleja. Länsimaista oikeusvaltiota. Oikeudenmukaisuutta. Ystävyyttä.

Juttelin eilen kaksivuotiaan ystäväni kanssa ystävyydestä itsestään. "Mitä ystävät tekee?" kysyi meitä emännöinyt T. pieneltä ihmiseltä, joka naama sosekeitossa ihmetteli emännän saamia ystävänpäiväkortteja. "Ystävät tekee asioita yhdessä. Ystävät juttelee ja nauraa. Sellaisia asioita tekee ystävät," vastasi metrinpituinen ja lapioi soppaa naamariinsa."T. ja minä ollaan ystäviä. Sanna-serkku ja äitikin on ystäviä."

Käänsin katseeni pois lapsesta, kehystettyihin ystävänpäiväkortteihin. En halunnut, että lapsi näkee kyyneliäni taas. Viime päivinä on itketty liikaa. Sitäkin ystävät tekee yhdessä, silloin kun on hätä ja huoli.

Liikuin hiljaa T:n asunnossa. Kaksivuotias nukkui levotonta päiväunta. Kolme kertaa hän heräsi surkeasti itkien, itki äitiään. "Äiti tulee ihan kohta, äiti on hoitamassa asioita." "Äitillä on paljon asioita. Tärkeitä." "Niin on. Illalla äitillä on aikaa leikkiä."
Äiti on hoitamassa sinun muuttoasi, lapsi, pois meidän kaikkien luota. Yksin toiselle puolelle maapalloa, maahan, jonka kieltä et puhu, ihmisten luo, joita et tunne. Isäsi tahtoi sinut luokseen ja onnistui. Sinä olet pelinappula, vallankäytön väline.
Onneksi et tiedä sitä. Sinä tiedät lähteväsi matkalle ja että sinua rakastetaan.

Ehkä me joskus vielä kohdataan. Jutellaan ja nauretaan. Ystävät.

torstaina, huhtikuuta 07, 2011

Vaalijorinaa, osa 498273

Kävin eilen Kolmen sepän patsaalla jutustelemassa oman puolueeni ehdokkaiden kanssa. Oli mukavaa, vaikkei aikomani ehdokas ollutkaan paikalla. Nyt juttelin pitkään erään toisen ehdokkaan kanssa ja hän vaikuttikin lupaavalta ehdokkaalta. Mä en nyt tiedä. Pitää vielä syynätä molempia tarkasti. Tässä eilisessä oli vain pari pikkuvikaa: ensinnäkin hän piti yllättävänä sitä, että olin ajatellut äänestää miestä, koska naisena mun pitäisi äänestää naista (eli häntä itseään) ja toisekseen se, että hän siinä mulle jutustellessaan korosti koko ajan, että ajaa perheellisten asioita, lapsissa on tulevaisuus jne. Kysyin sitten, emmekö "me lapsettomat" ole kuitenkin myös ihan tärkeitä ihmisiä - ei mulla ole mitään lapsiperheiden hyvinvointia vastaan, mutta en voi äänestää mitään yhden asian ihmistä.

Ja ei, mä en äänestä naista vain koska olen nainen. Miksi äänestäisin? Fiksu mies edustaa mua ihan yhtä hyvin kuin nainenkin.

Viime vaaleissa äänestin naista, joka pääsikin eduskuntaan ja on toiminut perusaktiivisesti. Olen ollut ihan tyytyväinen, mutta tällä kertaa ääneni saa joku muu. Joku vielä uudempi kasvo, tällä kertaa ehdottomasti maahanmuuttaja. En tiedä, kuinka paljon siinä on muita syitä ja kuinka paljon protestia Perussuomalaisia ja Vapauspuoluetta kohtaan. Ihan sama. Vihantäyteisen oikeistopopulismin nousu on pakko katkaista. Ihan pakko.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2011

Ei nimi liittoa paranna - vai parantaisiko kuitenkin?

Tasa-arvoisen avioliittolain puuttuminen on epäkohta, johon seuraavan eduskunnan on puututtava. Elämme 2010-luvun Suomessa, ns. hyvinvointivaltiossa, ja silti erottelemme virallistetut parisuhteet juridisella tasolla kahteen eri kastiin. Ihan absurdia.

Voi Päivi Räsänen sentään. Monikulttuurisessa maassammekin moni vetoaa siihen, että avioliitto on asetettu miehen ja naisen välille. Juu on, kristinuskossa. Kristinusko saa jatkossakin siunata vain heterosuhteet jos minulta kysytään. Asia ei edes minulle kuulu. Miksi kirkon sisäinen kanta edes sotketaan asiaan? Koska kirkko suorittaa vihkimisiä, tietenkin. Sekin on aikansa elänyt instituutio. Kannatan lämpimästi yhtä vihkijätahoa kaikille avioliitoille ja halukkaat voisivat lisäksi hakea liitolleen kirkon siunauksen. Eipä tarvitsisi kirkon (ja kristillisdemokraattien) vinkua siitä, vihitäänkö homoja vai ei.

Miksi uusi laki sitten tarvitaan? Eikö se nyt ole ihan se ja sama, mikä sen liiton nimi on? No kun ei ole. Jos virallisessa lomakkeessa on eri ruksilaatikot avioliitolle ja rekisteröidylle parisuhteelle, tulee siviilisäätynsä lisäksi väkisin kertoneeksi myös, sattuuko olemaan seksuaalista vähemmistöä. Ei ketään voi eikä saa pakottaa kertomaan suuntautuneisuutensa muotoa! Vielä elämme yhteiskunnassa, jossa homoudestaan kertominen ei kaikissa tilanteissa kannata. Muutenkin kyseessä on asia, jonka ei pitäisi kuulua muille.
Naurettavaa turhaa byrokratiaa nykyinen laki aiheuttaa tilanteissa, joissa ihminen korjaa sukupuoltaan ja liiton muoto pitää muuttaa avioliitosta rekisteröidyksi tai toisin päin.
Eräs äkkiseltään mitättömältä tuntuva seikka nousee myös esiin: Avioliittoa solmittaessa pariskunnalla on oikeus ottaa käyttöön yhteinen sukunimi. Rekisteröidyn parisuhteen tapauksessa täytyy toimia tavallista nimenmuutosreittiä eli jompikumpi anoo uutta sukunimeä ja maksaa käsittelykulut (166 euroa). Asian käsittely vie yleensä kuukausia. Rekisteröidyssä parisuhteessa ei voi ottaa käyttöön väliviivallista kaksoisnimeä.

Onneksi Suomessa moni puolue ymmärtää elää tätä päivää: Vihreät, SDP, Kokoomus, RKP ja Vasemmistoliitto ovat jo lupautuneet kannattamaan tasa-arvoista avioliittolakia.
Vihreät on myös ottanut rohkeasti aloitteellisia askelia asian tuomisessa julkisuuteen: Mm. puolueen puheenjohtaja Sinnemäki on allekirjoittanut Naimalakko-vetoomuksen eli sitoutunut olemaan menemättä naimisiin tai rekisteröimästä parisuhdettaan, kunnes saamme yhdenvertaiset oikeudet kaikille. Muita allekirjoittajia ovat esimerkiksi Jani Toivola, Oras Tynkkynen, Nanna Grunfeldt - ja yli 3000 muuta!

Itse en aio vetoomusta allekirjoittaa vaan itsekkäästi hyödyntää oman naimamahdollisuuteni, nyt kun kerran satun kuulumaan tähän hyväksytympään ja etuoikeutetumpaan kansanryhmään. Parin viikon päästä minä ja muut täysi-ikäiset suomalaiset saamme kuitenkin taas vaikuttaa siihen, mihin suuntaan tätä maata luotsataan seuraavat neljä vuotta.

Naimalakon ja eduskuntavaalien lisäksi vaikuttamisen mahdollisuuksia on paljon: Voi tukea Setan tai Sateenkaariperheet ry:n toimintaa, puhua avoimesti suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolesta (ja siten vaikuttaa yleiseen asenneilmapiiriin) tai vaikka ottaa yhteyttä omaan kansanedustajaansa. Tai niin, vaikka blogata aiheesta omassa pikku blogissaan. Pääasia, että epäkohdista puhutaan.

Katso myös:
Sukupuolenkorjaus pakotti avioeroon
Naimalakko.fi
Setan sivuilla avioliittolaista

keskiviikkona, helmikuuta 16, 2011

Töölössä kellarissa

Tänään kävin Töölössä kontrollissa Koipi 2.0:n tiimoilta. Kaikki oli kunnossa, ruuvit paikoillaan ja luutuminen edistyy. Ortopedi olla tällä kertaa ihan ihana tyyppi. Seuraava homma on yhden ruuvin poisto maaliskuun viimeisen päivänä ja jos sekin menee ok, sitten vaan parantelen ittekseni :)

Olin kerrankin jossain etuajassa. Nyt, kun kulkeminen on hidasta, varaan vissiin vähän turhan paljon aikaa... Olin röntgenissä tuntia ennen mulle varattua aikaa, vaikka kävin siinä välissä jo kanttiinissa kahvilla.
(Miksi muuten sairaalan kahvio on mulle edelleen kanttiini, mutta mikään muu kahvio ei?)

Istuessani pohjakerroksessa odottelemassa pääsyä ortopedin puheille jäin seurailemaan ihmisvirtaa. Paikka oli pullollaan potilaita, kaikki tuolit olivat varattuja. Kudoin sukkaa ja kuuntelin puolella korvalla ihmisten puheita. Mummo kello kymmenessä valitti puhelimeen olevansa elämän akuankka, mikään ei onnistu. Kolmekymppinen blondi melkein suoraan vastapäätä valitti yleisesti jonotusolosuhteista, -ajoista ja kaikesta muusta elämäänsä sillä hetkellä vaikuttavasta. Keski-ikäisellä miehellä menee elämässä kaikki päin persettä, kaikki!


Okei, sairaalassa varmasti kuulee keskivertoa enemmän valitusta, mutta tuollakin kaikki oli omilla tolpillaan, lämpimissä sisätiloissa ja pehmustetuilla penkeillä odottamassa sitä, että pääsevät erikoislääkärin puheille pilkkahintaan. Toisaalta en haluu tässä olla mikään pyhimys, en mä voi tietää, mitä heillä on elämissään meneillään enkä voi arvostella. Ja valitanhan mä itekin jatkuvasti kaikesta, nytkin muista ihmisistä.
Tuli vaan outo olo - ihan kuin mussa ois ollut itsessäni joku asennevamma, kun tyytyväisenä vaan neuloin sukkaani, odottaminenkaan ei jotenkin yhtään häirinnyt.

Mä oon poistanut joitain tyyppejä myös Facebook-kavereistani, koska jatkuva elämäntapavalittaminen vaikuttaa munkin mielialaan negatiivisesti, vaikka kuinka sen yritän ohittaa. Now, älkää ymmärtäkö väärin - asiasta saa olla harmissaan ja välillä saa kiukuttaa ihan ilman syytäkin. Sen saa jopa sanoa ääneen. Se on kuitenkin ihan eri sfääreissä kuin tällainen tapavalittaminen, jossa erään yhteenvedon mukaan verottaja kohtelee puolueellisesti, Kela on suuri salaliitto, sää on aina väärä, bussi myöhässä ja telkkarissa vaan paskojen ohjelmien uusintoja. Euron myötä kaikki kallistui, kansanedustajat vaan nostaa omia palkkojaan ja pomo sortaa. Joka päivä on maanantai.

Olen siinä määrin hörhö, että uskon seuraavaan: Mitä enemmän maailmaan vuodattaa positiivisia ajatuksia, sitä enemmän maailmassa on positiivisia ajatuksia (korkeampaa matikkaa, tiedän). Itse sorrun märehtimään liiankin usein ja harrastan sille vastapainoksi Facebookissa päivän positiivisten asioiden listaamista silloin kun muistan. Joskus joutuu todella miettimään, mikä päivässä on ollut edes jotenkin jees. Joskus taas mainitsemisen arvoisia asioita on peruspäivässäkin tusinan verran. Suosittelen kaikille, listaaminen on kivaa ja tuleepahan samalla arvostettua edes hetkellisesti niitä oman elämän plussapuolia.

Mun runeberginpäivässä oli tällainen aika mittava plussapuoli (kiitos vielä, murut!)

_IGP0002.JPG

maanantaina, helmikuuta 14, 2011

Turpakäräjät 2001

Samma mietti, miltä bloginsa olisi näyttänyt, jos vuosi olisi nyt 2001 eikä 2011.

Itse olin talvella 2001 aika suurten muutosten äärellä. Olin vasta kirjoittanut ylioppilaaksi ja muuttanut pois kotoa, vieläpä kaupunkiin, josta en tiennyt mitään, ja opiskelemaan alaa, jonka valitsin ihan päähänpistosta. Asuin soluasunnossa kaupungin laidalla. Keittiössä oli pirttikalusto ja kaksivärinen seinä - väreinä railakkaasti beige ja kerma. Talon puolesta ikkunoissa oli sairaalamaiset ruskea-beiget verhot.

Olin juuri ennen joulua, tuskallisen yksinäisen syksyn jälkeen, saanut pari ystävää uudelta paikkakunnaltani. Nämä naiset ovat muuten elämässäni edelleen, vaikka yksi muuttikin Espooseen, toinen Dubliniin ja kolmas, tuota, Töölöön.

Useimmin kuittasin aterian nuudeleilla (kräpi teist) tai makaroni-ananas-tonnikala-papumössöllä. Koulun Amicassa kehitin polttavan rakkaussuhteen muun muassa sienikääryleisiin. Pihistelin ruoassa, jotta pystyin rahoittamaan harrastukseni, halvan kaljan. Rivierasta sai kahteentoista asti kaksi vetistä Olvia yhden hinnalla. Fadu joi aina siideriä ja sai tupakasta hikan. Viikonloppuisin junailin Hyvinkäälle tai Helsinkiin. Kummityttöä ei vielä ollut olemassakaan. Kirjoitin paljon kirjeitä, niitä paperisia.

Tuskin olisin siis ainakaan blogannut kulinaarisista asioista. Työhuoletkin olivat vielä pääasiassa edessäpäin. Masennus oli vielä uusi juttu, olin sairastunut vasta lukiossa ja tuossa vaiheessa vielä elättelin toivoa, että moinen peikko saadaan hoidettua pois.
Olisin luultavasti kirjoittanut päättömiä huomioita maailmassa havaitsemistani asioista. Että ei tässä nyt niin kauheesti oo kehitytty kymmenessä vuodessa.

Loppuun vielä Sikeltä varastamani kuva vuoden 2001 Provinssirockista. Kiitti!

provinssi

tiistaina, helmikuuta 01, 2011

Koipi 2.0 - 1 kk

Varoitus: Sisältää arpikuvia

Uusi ja entistä ehompi jalkani täyttää tänään kuukauden.
Itsellekin muistiin tässä nämä merkitykselliset päivämäärät:

1.1. 2011 - muks, räks-räks-räks, auauau - uu-aa-uu-aa (no ei me pillit päällä menty, valehtelin). Saman vuorokauden puolella leikkaus alkoi, joskin itse ruuvaaminen aloitettiin vasta puolenyön jälkeen eli 2.1.
3.1. 2011 Takaisin Suomeen
5.1. 2011 Lekuri ja lähete Töölöön
19.1. 2011 Töölössä röntgenit ja ortopedi, lupa laittaa jalalle puoli painoa.

Tässä sitten kuvat jalasta tänään, tasan kuukausi törttöilystä. Haavat paranee musta ihan asiallisesti. Valtaosa turvotuksesta on jo poissa, nilkassa on vielä pientä turvotusta, mutta jalkapöytä on jo normaali. Tosin tuntoaistiltaan ei, valtaosa jalkapöydästä on edelleen puutunut ja varpaiden edessä on rantu, jossa iho on kosketusarka. Toinen kosketusta huonosti kärsivä alue on ulkokehräsen takana lähellä akillesjännettä. Sisäpuolen haava (lyhyt) tuntuu normaalilta iholta, se aistii kosketuksen eikä arista. Ulkopuolen arven ympärillä on muutaman sentin tunnoton vyöhyke.

_IGP0008.JPG
Nilkka alkaa olla jo ihmisen nilkan paksuinen.
_IGP0015.JPG
Jalkaterä on jo normaaleissa mitoissa.
_IGP0014.JPG
Sisäpuoli ja mitta tuumissa - vajaa viisisenttinen arpi, siis.
_IGP0019.JPG
Ulkosyrjä. Mitta tuumissa.
_IGP0003.JPG
Kipsi (tai Lasikuitu) alkaa kulua rikki kantapäästä.
Olen omasta mielestäni ollut kohtuullisen reipas rampa. Zusba saattaa olla eri mieltä, se kun joutuu kantamaan mulle kahvia ja ruokaa ja virtalähteitä ja ja ja... Ja joutuu komentamaan mua, etten kävelisi tuolla.

Seuraava lekuri on parin viikon päästä ja silloin pitäisi ottaa kipsi kokonaan pois. Nyt mun haasteena on oppia kärsivällisyyttä. Ei ole sitä entuudestaan kauheasti siunaantunut. Henkisen kasvun mahdollisuus, sanoo hän, että ihan hiukan sarkastisesti virnistäen.

torstaina, tammikuuta 27, 2011

Ruokakaapin sisus

Samma oli Uudesta Mustasta bongannut ruokakaappi-inventaarion ja innostunut myös miettimään, mitä kaapista löytyy aina tai ainakin melkein aina. Munkin piti alkaa asiaa miettiä, koska ruoasta tykkään, vaikken sitä juuri koskaan tee. *huokaus*
Meidän perusruoka-aineet ovat:

  • Oliiviöljy (nyt sellainen vihreä lasipullo, jossa on joku vanha äijä)
  • Sipulit
  • Oivariini (sininen eli vähäsuolainen)
  • Ketsuppi (Heinzin luomu)
  • Pesto (mikä nyt milloinkin hyvältä näyttää, punainen ja vihreä molemmat menee)
  • Currytahna
  • Inkiväärimurska tai tuore inkivääri
  • Säilyketölkeissä olevat kirsikkatomaatit ja kaltatut luomuluumutomaatit
  • Luomumaito
  • Hunaja
  • Punaiset linssit, kikherneet
  • Leipä (joko Oululaisen jälkiuunipalat tai hiivaleipä, vaaleassa leivässä saa olla kaikkia roippeita rusinoista lähtien)
  • Juusto (vaihtelee joka kerta, Pirkan vanha gouda on molempien mieleen)
  • Valkosipuli
  • Chili -  mielellään tuore, mutta menee -tahnakin, ja -rouhe.
  • Kahvi, tee ja pikakahvi. Ei vissiin tarvii pelätä, että loppuis kesken, ainakaan tee. Pikakahvi (Nestle Espresso) auttaa kun jalka on poikki tai laiskottaa. Oikea kahvi on tummaa paahtoa ja siitä keitetään vahvaa.
  • Limemehu, se hedelmän muotoinen muovipullo
  • Lantrattava mehu, joko anoppiehdokkaan herukkamehu tai Brunnebyn mehut kaupan hyllystä. Suosikkejani ovat raparperi ja puolukka. Nyt on puolukkaa. Myös Ollin luomutilan mehuja ostan, kun satun keskustaan.
  • Spaghetti. Nytkin sitä on kaiken varalta melkein kolme kiloa, sekä vaaleaa että täysjyvää. 
  • Vehnäjauhot. Leivon paljon leipää leipäkoneella ja ainakin puolet jauhoista on olleet vehnää. Nyttemmin olen leiponut myös muita asioita, kuten maustekakkuja.
  • Hiiva. ks. yllä.
  • Perusmausteet. Itku tulee, jos pitää laittaa ruokaa eikä ole mustapippuria, korianteria, fenkolinsiemeniä, jeeraa, kanelia ja kardemummaa.
  • Hedelmät. Jotain hedelmää on otava, lajilla ei niin väliä.
  • Jogurtti. Valion maustamaton luomujogurtti on tosi hyvää, mutta kyllä viiksijogurttikin maistuu. Jogurttia menee paljon niin ruokaan, leivontaan kuin sellaisenaankin.
  • Luomumunat.
  • Kuivatut suppilovahverot. Pakastimessa on myös sieniä, jos oikein muistan, niin kantarelleja ja tattiseosta ainakin.
  • Soijarouhe
Onpa lista! Miten meillä sitten on jääkaappi aina ihan tyhjä eikä koskaan mitään syötävää? Lisäksi huomiota herättää se, ettei tuossa ole oikein mitään tuoretta. Elokuussa lista olisi kyllä aika eri näköinen.

maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Matkaruokapäiväkirja, uusivuosi 2010-2011

Jo piintyneiden tapojemme mukaisesti suuntasimme etelänaapuriin vuotta vaihtamaan. Hyvä likainen tusina saatiin matkalaisia kasaan, asumus oli vanha tuttu Kuninga Apartments ja hilpeissä tunnelmissa suuntasimme meren yli.

Matkalla ruokailimme laivan buffetissa, siten välttyy miettimästä sille illalle enää tukevampaa evästä. Tuttuun tapaan ängin itseeni kasan lämmin- ja kylmäsavulohta, vähän mätiä lisukkeineen, paria salaattia ja jäätelöä. Oikeesti, ei noi perusbuffetin mätöt kauheesti lämmitä. Lämpimät ruoat oli lähinnä vastenmielisen näköisiä, joskin Toolsilta napsimani ranskalaiset oli hyviä - kuumia ja suolaisia. Otin sitten pari lasillista olutta siinä saadakseni rahalle vastinetta. Tosin Zusba maksoi, mutta kuitenkin.

Illan mittaan nautimme kuohuviiniä. Muistaakseni "se musta Freixenet" oli valinta sille illalle, otin oheen muutaman Sakunkin tasapainottaakseni makusilmujeni kokemuksia. Leppoisa ilta ihanien ystävien parissa kruunautui Toompeanmäen ilotulituksia katsellessa, kuten joka vuosi.

Seuraavan ateriani nautin sitten 2.1. klo 8:30 Itä-Tallinnan keskussairaalan ortopedisen osaston potilashuoneessa numero neljä. Ruokana oli, arvioni mukaan, kaura-ohrapuuroa lakka-punaherukkahillolla, kuppi kahvia ja laardilla sivelty leipä. Leipä jäi maistamatta, vaikka luulen kyllä, että siinä puurossakin oli laardia. Olkoon, nälkä oli sen mukainen, että melkein söin sen leivänkin. Puuro oli hyvää ja hillo aivan mahtavaa. Aterian sai vuoteeseen, joten mikäs siinä, ei valittamista :)

Lounaaksi tarjoiltiin kana-riisikeittoa, jonka söin melkein kokonaan. Se maistui lapsuudelle. Kevyet 15 vuotta menikin maistamatta kanan makua. Kanasoppa on ainakin ameriikassa se kuuluisa sairastamisruoka, joten sanoin vaan että chicken soup for the soul ja lapioin ääntä kohti. Jälkkäriksi oli kanakeiton kokoinen annos jonkinlaista hapanmaitotuotekiisseliä, rahkamainen maku siinä oli, mutta en osaa sen tarkemmin sanoa. Kiisselissä oli runsaasti rusinoita, mikä sai mut ajattelemaan Olavia lämmöllä. Olavi kun ei ymmärrä rusinoita ruoassa.

Päivällinen tarjoiltiin viiden jälkeen. Mulla oli taas aivan huikea nälkä, joten mussutin melkein koko annoksen hapankaali-jauhelihapataa ja perunoita. Pata oli mukavan pippurista ja pehmeää. Lisänä tarjoiltiin reilu vuori mehevää porkkanaraastetta. Zusba oli tuonut mulle kanttiinista kahta Aura-mehua, joten ruokailu oli ihan juhlaa.

Päivällisen jälkeen keskityin vinkumaan morfiinia parin tunnin ajan. Sainkin jonkin kipupiikin kahdeksan aikaan ja siihen päälle vielä kipunapit yöksi. Olin jo siirtymässä höyhensaarille, kun sain vielä kupin teetä ja rahkapullan. Onnellinen hymy naamallani nukahdin ja nukuin unilääkkeen turvin yli kahdeksan tuntia.

Seuraavana aamuna heräsin hymyillen ja sain taas puurokipon ja kahvin nassun eteen. Ennen lounasta sainkin jo kotiutuspaperit ja suuntasimme satamaan seikkailemaan. Laivalla söin vielä katkarapuleivän kahviossa ja grilliravintolassa "pestokuorrutettua puna-anturaa, kermaista sahramikastiketta, jättikatkarapuja, sydänsimpukoita ja linguini-pastaa". Annos oli vähän mauton. Kala ja pasta olivat samalla tapaa muhjuisia. Simpukat olivat kyllä mahtavia. Ateriakokemusta latisti hieman myös ruokajuomana nauttimani iso Pepsi.


Että sellaiset ravintolakokemukset tänä vuonna. Muut olivat mun sairaalassaollessani käyneet Chedissä, kuten viimekin vuonna, mutta ainakaan Zusba ei ollut järin vaikuttunut tämänkertaisista ruoista.


Ensi vuonna uudestaan! Aion tosin pysyä jaloillani (kunhan niille taas tuossa helmikuun loppupuolella pääsen) ja päästä itse valkkaamaan ruokani ruokalistalta ja istua tuolissa syödessäni sairaalavuoteen sijaan.


Ihanaa uutta vuotta kaikille!

torstaina, lokakuuta 14, 2010

No homoilta, mikäs muu

Kyllä te tiedätte jo entuudestaan, mitä mieltä mä olen homojen oikeuksista, Päivi Räsäsestä, punaniskaisuudesta ja Raamattuun vetoamisesta.

Sanonkin nyt vaan sen, että on se vaan hienoa katsoa tuollainen ohjelma sellaisen ihmisen kanssa, joka älähtää samoissa kohdissa kuin minä, kiroaa samoja epäkohtia kuin minä ja osoittaa kehittynyttä oikeudentajua. Hyvä ihminen. Hyvä mies. <3  [/hattara]

sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Katkolle

EDIT: Korjattu väärin muistettu oma ikä. 

Tosin vaan telkkarissa.
Katseltiin tuossa Zusban kanssa ensimmäinen osa Ylen uudesta kotimaisesta realitystä Katkolle. Olipa hiljentävää. Itsellä on kokemusta alkoholismista läheisillä ja tunsin kyllä koko skaalan tunteita katsoessani tuota.

On tääkin päivä. Oon ollut syvästi onnellinen tänään, levollinen ja hyväntuulinen. Keskustelunaiheisiin se ei silti ole heijastunut - ollaan puhuttu black metalista, alkoholismista ja bipolaarisuudesta.

Mä oon 29 ja mun on vaikea ymmärtää maailmassa olevan pahan olon määrää. Tuntuu ihan 16-vuotiaalta Sannalta, siltä, joka oli juuri käynyt filosofian ykköskurssin ja poltti iltaisin suitsukkeita ja märehti maailman kohtaloa.

Pitäis varmaan olla iloinen, ettei vielä ole turtunut tähän kaikkeen.

Katkolle areenassa, eka jakso vielä 6 päivää.

keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Kirjallisuutta

Myöhästyin koulusta ekalta labrasessiolta ja ajattelin käyttää ajan tehokkaasti hyväkseni näin. Köh.


1 – Kirja, jota luet tällä hetkellä
Wendy Moore: The Knife Man. Kyseessä oon John Hunterin elämäkerta, jossa käsitellään laajemminkin kirurgian kehitystä ja lääketieteen tasoa 1700-luvulla. Potilaskertomukset perustuvat Hunterin tarkkoihin muistiinpanoihin ja kirjoittajakin tietää, mistä puhuu, joten lukukokemuksena tämä on miellyttävä.

2 – Seuraava kirja, jonka haluat lukea
Mulla on tuossa yöpöydällä vino pino odottamassa lukuvuoroa, mm. nippu ystävältä saatuja ruotsalaisia dekkareita. Ehkä jokin niistä.

3 – Lempikirjasi
Oh, niitä on niin monta. Goodreadsin mukaan olen antanut viisi tähteä parillekymmenelle kirjalle. Mainittakoon joukosta pari klassikkoa: Pikku prinssi ja TSH. Ehdottomasti pitää mainita myös Bill Brysonin Short History of Nearly Everything ja Umberto Econ Ruusun nimi.

4 – Vihatuin kirjasi
Taas piti luntata Goodreadsista. Dan Brownin kirjoja siellä on yhdellä tähdellä, mutta myös esim. Gustave Flaubertin Rouva Bovary ja Ian McEwanin Saturday.

5 – Kirja, jonka voisit lukea uudelleen ja uudelleen
Näitäkin on aika monta. Zusba joskus ihmetteli, kun luin jotain parhaita Kingejä uudestaan ja uudestaan. Sanon siis esimerkiksi Stephen Kingin Mustat tornit, Kingin ja Peter Straubin Talismaani ja Pimeyden talo sekä se Bill Brysonin Short History of Nearly Everything.

6 – Kirja, jonka olet pystynyt lukemaan vain kerran (halusitpa tai et)
Pystynyt? Hmm... No, Raamatun olen lukenut vain kerran kokonaisuudessaan ja tuskin tulee toiste luettua.

7 – Kirja, joka muistuttaa sinua jostakin henkilöstä
Sinuhe egyptiläinen muistuttaa aina tädistäni Eilasta.

8 – Kirja, joka muistuttaa sinua paikasta
Anni Swanin Kaarinan kesäloma muistuttaa mummolasta.

9 – Ensimmäinen lukemasi kirja
Ensimmäiset itse lukemani kirjat olivat Uppo-nalle eksyksissä ja Mestaritontun seikkailut. Molemmat muuten loistavia kirjoja.

10 – Lempikirjailijasi kirja
Lempikirjailijoitakin on monta, mutta koska Neil Gaimania ei ole vielä mainittu, sanon häneltä novellikokoelman Fragile Things. 

11 – Kirja, jota rakastit ensimmäisellä lukukerralla, mutta jota et voi sietää nyt
No jopas. Onkohan sellaista? Ehkä joku John Grisham -tyyppinen juttu, joka putosi teininä, muttei enää?

12 – Kirja, jota joku ystäväsi on suositellut
Stieg Larssonin Millennium-trilogia. Tästä bloggasinkin jo aiemmin. Ystävätär käski lukea nämä ja luinkin nopeassa tahdissa. Viihdyttävää ruotsalaista dekkaria.

13 – Kirja, joka saa sinut nauramaan
No vaikka Veikko Huovisen mikä tahansa kirja, sanotaan vaikka Lentsu. Tai Hamsterit. Oikeastaan Huovisen parhaimmistoa ovat novellikokoelmat, esimerkiksi Rasvamaksassa on aivan hulvattomia novelleja.

14 – Kirja lapsuudestasi
Varhaislapsuudessa mun rakkain ja tärkein kirja oli Tammen kultaisten kirjojen Tipu Tipuliini. Myöhemmin tärkeitä oli mm. Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut, Annat, Viisikot ynnä muut. Luin paljon nuorten scifiä ja tietokirjallisuutta myös.

15 – Neljäs kirja vasemmalta kirjahyllyssäsi
Juuri silmän korkeudella oleva hylly romahti tuossa jokin aika takaperin, mutta sitä alemmalla hyllyllä neljäs vasemmalta on Franz Kafkan Amerikka.

16 – Yhdeksäs kirja oikealta kirjahyllyssäsi
Sama hylly: Leo Tolstoin Ivan Iljitšin kuolema.

17 – Sulje silmäsi ja valitse summassa kirja kirjahyllystäsi
Laurence Rees: Auschwitz.

18 – Omistamasi kirja, jossa on kaunein kansi
Juhani Ahon Rautatie. Pokkariversio vieläpä! Siinä on kermankeltainen kansi, jossa hyvin yksinkertainen ja ilmava taitto ja vain hitunen väriä.

19 – Kirja, jonka olet aina halunnut lukea
Vladimir Nabokovin Lolita.


20 – Parhain kirja kaikista pakollisista kirjalukemisista koulussasi
Paras... me luettiin musta aina aika vähän, mutta vastaan Kärpästen herra. Kirja, joka kaikkien pitäisi lukea edes kerran ajatuksella ja peilata ihmisyyttään.

21 – Huonoin kirja kaikista pakollisista kirjalukemisista koulussasi
Oisko se Rouva Bovary ollut jollain koululistalla?

22 – Omistamasi kirja, jossa on eniten sivuja
Oisko se toi Oxford-sanakirja, tai Webster... Noi on aika jyhkeitä, painoakin on kilokaupalla per kirja. Joitain päälle tuhatsivuisia pokkareita on kans. Niin, ja esimerkiksi 10 Waltaria -pienoisromaanikokoelma on hillittömän paksu.

23 – Omistamasi kirja, jossa on vähiten sivuja
Mikä sitten lasketaan vielä kirjaksi? En mä osaa tähän vastata.

24 – Kirja, jota kukaan ei voi kuvitella sinun lukeneen
Ekana tulee mieleen Jenna Jamesonin elämäkerta. Sitten varmaan se Raamattu.

25 – Kirja, jonka päähenkilö on kuvastaa sinua
Anni Swanilla on useampikin sankaritar, joihin samaistun. Kaarina ja Sarri varsinkin.

26 – Kirja, jonka olet lukenut lapsellesi
Ei ole.


27 – Kirja, jonka päähenkilö on ihanteesi
Mä oon nyt pohtinut tätä varmaan puoli tuntia, enkä keksi.

28 – Ihanaa kun tekivät elokuvan tästä kirjasta!
Nick Hornbyn About a Boy. Kirja on loistava, mutta elokuva on omanlaisensa kokemus. Badly Drawn Boyn musiikit tekevät elokuvaan kiehtovan tunnelman.

29 – Miksi niiden piti tehdä elokuva tästä kirjasta? 
Linnunradan käsikirja liftareille. Leffa jäi kesken.

sunnuntaina, toukokuuta 16, 2010

Ooo, kesän lapsi mä oon...

Eilen oli Niin Kesä ettei paremmasta väliä. Nahka paloi, siideri maistui, katumuusikot toistivat yhtä ja samaa kappaletta ja tragiviihdettäkin oli livenä tarjolla. Sandaali hiersi tottumatonta käpälää.

_IGP0007.JPG

torstaina, toukokuuta 13, 2010

demotivational posters
see more

keskiviikkona, toukokuuta 12, 2010

lauantaina, toukokuuta 01, 2010

Vappuaamu

Vapusta alkaa aina uusi kausi. Se tunnelma jäi päälle opiskeluvuosista. Vappuyönä pakkauduimme ensimmäiseen aamujunaan kohti Helsinkiä, emoyliopistoa, Ullanlinnanmäkeä, ja se oli taas sen vuoden loppu. Räntäsateessa Ulliksella skoolasimme pulloja ja toivotimme hyvää kesää. "Nähdään syyskuussa!"

Enää en asu Kouvolassa eikä siellä enää ole käännöstieteen laitostakaan. Ullikselle mua ei saisi näissä säissä haulikollakaan. (Terkkuja!)

Eilen terassilla kerroin ystävättärelle mun oikeasta vappuperinteestä, siitä, joka menee kauemmas kuin opiskeluvuosiin. Siitä sitä vasta on kauas tultu, miettii tämä, ja ottaa huikan kuivaa cavaa. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla juhlat jatkuivat yötä päivää päiväkausia halvan marjaviinin (Marjatta! Aurora!) voimin, viime vuonna hädin tuskin valkkari upposi toisena juhlapäivänä. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla mentiin syömättä, koska rahat meni kaljaan, viime vuonna tilasimme pizzaa ja katsoimme telkkaria. Käytimme oikeita astioita.

Ja stereoissa PMMP laulaa


poljetaan poljetaan
kissoja katsomaan
vaikka ei mummolaa
vuosiin oo ollutkaan
aika vei meiltä sen
mummolan lapsuuden
mutta ei meitä saa
vanhenemaan


Kuumemittaria ei löydy, joten voin todeta, että en ole kipeä ja ottaa vielä lasin.


Antikokaiini - vain viiva nenän ja olosi paranee heti!


Powered by Qumana

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Iksu

Mulla on niin ikävä normaalia elämää ettei mitään rajaa. Mulla on ikävä ihmisiä! Mulla on ikävä sitä, kun jaksan ihmisiä ja kun saan niistä voimaa. Ja ihan niitä ihmisiä itseänsä myös. Ihmiset ♥

Kuuntelen Duran durania lujalla. Viime yönä näin homoeroottista unta. Miehistä.


maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Lyhyt tiedonanto

Kanssani kommunikointi on tällä hetkellä turhauttavaa: Ei kannata odottaa pikaista vastausta mihinkään. Jos en vastaa ollenkaan, kannattaa hätyytellä uudestaan.

Aloitan tänään uuden lääkkeen edellisen päälääkkeen rinnalle, koska alkuperäisen annostusta ei voi enää turvallisesti nostaa. Kanssahullut ovat raportoineet mm. entistä pahempia muistihäiriöitä ja zombeilua. Kun muistihäiriöt psykiatrin mukaan ovat jossain määrin huolestuttavia jo nyt ja hän haluaa kartoittaa mahdollisen dissosiaatiohäiriön mahdollisuutta, lisämuistihäiriöt eivät ole varsinaisen houkutteleva ajatus.

Toivon siis kärsivällisyyttä ja lupaan parantaa tapani kunhan oikea hoito löytyy :)

Powered by Qumana

perjantaina, maaliskuuta 19, 2010

Riivatut läskit

Mä kannatan uskontoja. Toki uskontojen nimissä tapahtuu paljon ikävää ja outoa, julmaakin, mutta arkipäivässä uskonnot tuovat myös paljon positiivisia asioita ihmisten ja yhteisöjen elämään. Toivoa, armollisuutta, myötätuntoa.

Miksi mä nyt sitten kaivaudun luolastani esiin yht'äkkiä puhumaan uskonnosta? En mä siitä yleensä puhu. En halua ajattelemattomuuttani loukata muiden uskoa, en tyrkyttää omaani enkä kritisoida aiheesta, josta en tiedä mitään.  Ehkä mä en varsinaisesti nyt puhukaan uskonnosta - ehkä mun on tarkotus puhua uskon vaatteisiin puetusta joukkosuggestiosta tai karismaattisesta vallankäytöstä. Loppujen lopuksi sillä on vain nimellinen yhteys ihmisen sisäiseen uskon kokemiseen.

Mä olen tähän päivään asti sokeasti kuvitellut, että kaiken maailman heaven'sgatet ja jonestownit on etäisiä kuriositeetteja, asioita, joita esiintyy kerran muutamassa vuosikymmenessä ja aina jossain kaukana. Ameriikassa.

Kun jokin tapahtuu suuressa maailmassa, se on helppo etäännyttää jonkinlaisen tuntemattomuuden sumun taakse.  Outo maailma, oudot vieraat kulttuurit - kaikkea sielläkin pääsee syntymään! Huhhuh... Sitten viattomasti Wikipediassa seikkaillessaan kuulee, että lähin karismaattinen kultti toimii Espoossa. Juuri tälläkin hetkellä, muutaman kilometrin päässä.

Uteliaana ja sosiaalipornosta salaa pitävänä ihmisenä (muistatteko, kun kaivelin Pro Ana -liikettä? Sama meininki) kaivelin taustoja, luin keskustelupalstaa ja kuuntelin Tapani Koivuniemen saarnojakin. Katsoin Ylen lähettämän MOT-ohjelman aiheesta. Välillä pesin pyykkiä tai pelailin nettipeliä, välillä taas päivittelin maailman menoa. Olin pieni, hämmentynyt ihminen. Voiko tämä liike olla totta? Voiko tällainen liike olla elinvoimainen Suomessa? Pitäisikö minun olla lähdekriittisempi? Onko tässä taustalla jotain, mitä en hahmota? Onko tässä tehty kärpäsestä härkänen? Onko tämä valetta?
Yllä mainittujen lähteiden mukaan yhteisössä on mukana noin 70 aikuista ja satakunta lasta pääasiassa Espoossa ja Kirkkonummella.

Kuunnellessani noita Koivuniemen saarnoja ei kuitenkaan auta kuin uskoa siihen, ettei miehen puheita ole vääristelty tai liioiteltu. Hän sanoo itse suoraan, että läskit joutuvat ensin eroamaan yhteisöstä ja seuraavaksi helvettiin.  Hän sanoo itse, että viikon nestepaasto on vähimmäisedellytys henkiseen kasvuun pyrkivälle. Läski myyjä ei ole uskottava, siksi miehen maksimi-BMI on 19. Naisen tavoite-BMI on 17.

(Ns. virallinen määritelmä normaalipainolle on se, että painoindeksi sijoittuu välille 18,5-24,9. Painoindeksi 17 on lievän alipainon ja merkittävän alipainon raja.)

Käytännön numeroina: Minun mittaiseni, 165-senttinen, nainen saisi Koivuniemen Konsernissa painaa 46 kiloa. Jos painaisin 51 kiloa, minut merkittäisiin kategoriaan "läskit" ja joutuisin viikottain raportoimaan painon muutoksen tekstiviestillä. Jos painoni olisi hurjat 56 kiloa, kuuluisin "tosiläskeihin" ja mikäli paino ei putoaisi tavoitevauhdissa, joutuisin muutaman viikon rikkeiden jälkeen suljetuksi yhteisön ulkopuolelle. Koivuniemi sanoo itse, että kolmas peräkkäinen viikko "niskurointia" tulkitaan eroilmoitukseksi yhteisöstä.
Mies, jolle pituutta on siunaantunut vaikkapa 185 cm, saa painaa vaatimusten mukaan 66 kiloa.

Keskustelupalstalla, jonne aiemmin viittasin, oli dokumentti, jonka sanotaan olevan yhteisön erään naisryhmän koostama laihdutusvinkkilista. En voi tietenkään selvittää sen aitoutta, mutta en pidä sitä kauhean epäuskottavana, joskin hämmentävänä kylläkin. Tekstissä kehotetaan muun muassa katsomaan iloiten peilistä laihtuvaa kehoa (solisluun kuoppia ja ilmeikästä kasvojen luustoa) sekä rytmittämään syömistä - "jos jättää aamiaisen syömättä, voi syödä runsaan lounaan (300 kcal) ja loppupäiväksi jää vielä 300-500 kcal käytettäväksi". Suomalainen lääkärikirja määrittelee, että alin turvallinen energiamäärä on 1200 kcal päivässä naisille ja 1500 kcal päivässä miehille.
Yhteisöstä lähteneet tai siitä erotetut sanovat, että laihduttamista edellytetään myös raskaana olevilta, imettäviltä ja lapsilta.

Miksi läski on sitten niin iso juttu? Koska läski on saatanasta. Syöminen on periksi antamista, oven avaamista riivaajille.

Yhteisön naiset ovat miehille alisteisessa asemassa. Suositus on puhutella aviomiestä herraksi ja tarvittaessa kokouksessa vaimoa voidaan ryömittää miehensä jaloissa nöyryyden opettamiseksi. Lisäksi naisen on alistuttava myös muiden miesten suudeltavaksi ja hyväiltäväksi, mikä mielestäni täyttää mennen tullen minkä tahansa seksuaalisen hyväksikäytön kriteeristön.

MOT-dokumentissa (Yle 6.9. 2009) käsiteltiin lähinnä Tapani Koivuniemen yritystoimintaa. Konsultti-, viestintä- ja IT-alan yritys teettää työntekijöillään, jotka kaikki ovat yhteisön jäseniä, jopa 300-tuntista työkuukautta ilman ylityökorvauksia. Yhtiö vetoaa siihen, että etätyötä tekevälle ei korvausta tarvitse maksaa. Etätyötä on puolestaan tehtävä, koska yhtiön toimitila on rivitaloyhtiön kerhohuone. Jos joku sattuu tekemään vain 170 tuntia kuukaudessa, keskustellaan motivaation puutteesta ja ajankäytön priorisoinnista. Ja tiedättekö, mikä on jotenkin kaikkein kamalinta? Yhtiö tekee aivan törkeää voittoa ja asiakkaina on merkittäviä julkishallinnon tahoja. Yrityksen sivuilla sanotaan ympäripyöreästi: "Asiakkainamme on lukuisia tyytyväisiä valtiollisia hallinnonyksiköitä ja laitoksia sekä kuntia ja niiden liikelaitoksia." MOT:issa mainitaan nimeltä Finnvera, valtion omistama rahoitusyhtiö, joka käyttää Koivuniemen palveluksiin "satoja tuhansia euroja vuodessa".

Huokaus. Yläkerran sänky natisee villisti. Naapurin setä huutaa taas vittu, perkele. Se vanha labbis ei olehaukkunut muutamaan päivään. Piano soi. Naapureiden äänet... tällaisina päivinä sitä miettii, ettei todellakaan tiedä, mitä tässäkin maassa suljettujen ovien takana tapahtuu.

Powered by Qumana

torstaina, tammikuuta 07, 2010

Toit

Nyt se sitten iski. Keski-ikä. Että oli se lääkäri sittenkin oikeassa. Keittiöstä nimittäin kuuluu leipäkoneen ääni.



Vuodenvaihteen tallinnanreissu sujui hienosti. Tallinnassa oli kaikkien aikojen lumiennätys ja kunnolla myös pakkasta, joten saimme nauttia varsin idyllisestä vanhastakaupungista. Koska teitä kuitenkin kiinnostaa, mitä söin, kerron siitä nyt pitkän kaavan kautta.



Menomatkalla söimme laivan buffetissa ja kokemus oli laivanbuffettimainen. Kohokohdat: Smetana, brownie ja siedettävä valkoviini. Muut seuralaiset kehuivat lastenbuffetista kähveltämiään lihapullia sekä snickers-kakkua.

Illalla keskityimme suklaaseen ja viiniin. Vinkki: Odessa-kuohupunaviini ei ole ihmisen juomaa. En ole ennen nähnyt ihmisten pakoilevan kuohuviinipulloa.
Tanskan kuninkaan puutarha oli valoisa keskiyölläkin, lumi valaisi maisemaa niin paljon. Kotimatkalla eksyimme toisistamme ja päädyin H:n ja Peten kanssa raatihuoneenaukiolle puhumaan tulevaisuudenhaaveista. Varsin uusivuosimainen tilanne :) Joimme kesäistä Fresitaa pullon suusta ja hytisimme lumituiskussa. Ystävät <3









Aamulla kokeilimme lähikahvilaa aamiaiseen. Ikkunassa oli SWAT-joulupukkeja köysissään ja Markus näytti aika pelottavalta, mutta aamiainen oli edullinen ja hyvä. Koordinaatit: Suur-Karjan Kuninganpuoleisessa päässä, lähellä vaaleanpunaista ankkuriovea. Suosittelen pestobaguettea, Zusba peekonipirukasta ja pizzastruudelia. Kahvi on automaatista, mutta varsin kelvollista.



Illalla päätimme syödä yhdessä ja hetkellisen pohtimisen jälkeen Isäntä päätti viedä 11 meistä uuteen Far East Fine Dining -paikkaan, Chediin.
Paikka oli kaunis ja huoliteltu, tummaa puuta, kiveä ja pehmeää valoa. Lukollinen narikka! Vessassa vesiputoushana! Palvelu oli hyvää ja joutuisaa. Tykkäsin kaikin puolin, enkä vähiten ruoan vuoksi.

Söimme alkuruoaksi Dim Sumeja, sieni- ja kasvisversioita, sekä itämaista tonnikalasalaattia, jossa oli mm. granaattiomenansiemeniä, maukasta mangoa sekä aidosti hyvä salaattipohja. Tonnikalakin oli hyvää, ei sen puoleen.
Pääruokina söimme stir fry -sieniä, pi pa -ankkaa ja "Roasted silver cod with Champagne and Chinese honey". Kala yllätti eniten (tai enhän mä ankasta tiedä), sillä se oli todella rikasta, makeaa ja rasvaista. Se ihan oikeasti suli suussa ja samalla maistui paahdetulta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, tosin jos kaipaa pureskeltavaa tekstuuria ruoaltaan ei ehkä kannata syödä pelkästään tuota. Zusba sanoo, ettei ollut kalan suurin fani, mutta piipaa-ankka oli "just täydellistä - rapea nahka, sopiva ihra ja murea liha."
Sienet stir fry oli perushyvä setti. Sellerinpätkät tosin olisi voinut jättää lisäämättä siihen valmistusvaiheessa :)
Menuumme kuuluva jälkiruoka, tuoreet hedelmät luumusabayonella, oli jonkin hedelmän puuttuessa korvattu jäädykkeellä. Jäädyke oli loppuun asti mietitty ja kauniisti tarjoiltu kokonaisuus herukkaterttuineen ja ananaskirsikoineen. Muut söivät passionjäädykettä, minä tyypillisenä vastarannankiiskenä ja passioninvastustajana sain mustikkajäädykettä.

H valitsi meille aterian oheen ranskalaista rieslingiä ja se toimikin hyvin koko aterian läpi. Ilman juomia setti maksoi 36,50 € per nassuttaja.
Suosittelen lämpimästi ravintolaa, aion itsekin mennä sinne uudelleen. Toivottavasti taso pysyy!



Seuraavana päivänä kävimme Zusban kanssa kaksin syömässä ja noudatimme lyhyempää kaavaa. Valitsimme ensinnäkin paikaksi turistien suosiman valkosipuliravintolan Balthasarin, jonne olen aiemminkin pari kertaa yrittänyt ilman varausta. Nyt onnisti. Tämä on hyvin helppo paikka ujommallekin matkustajalle, koska asiointi onnistuu hyvin suomeksikin ja myös ruokalistat ovat monikieliset. Lisäksi paikka on heti raatihuoneen aukion vieressä JA sitä vastapäätä on ihana viini-kakkukellari, jossa kannattaa myös pistäytyä.

Valitsin juomaksi talon roseviinin, Z joi olutta. Aloitin syömällä "Miedon graavilohisalaatin tiikerikatkarapujen ja Dijon-sinapilla maustetun viinietikkakastikkeen kera". Oikein hyvää! Lohi oli ensiluokkaista ja kastike todella hyvää. Myös salaattipohja oli tuore, monipuolinen ja hyvin revitty.  Annoksessa oli reilusti marinoituja valkosipulinkynsiä, jotka toivat hilpeää twistiä varsinkin katkarapujen kanssa yhdistettynä.
Pääruoaksi olisin toivonut sienillä täytettyä kampelaa, mutta se oli loppu, joten valintani oli "Kevyesti paahdettua tonnikalaa wasabi-perunasoseen ja kookos-limettikastikkeen kera".
Tonnikala oli melko onnistunut. Pyysin mediumina, koska inhoan kuivaa tonnikalaa, ja lätty olikin keskeltä selvästi ruusuinen. Seesaminsiemenpinta oli paahteinen ja toi kivaa rakennetta. Wasabi-perunasose oli hyvin miedosti wasabista ja sopii miedommankin ystävälle. Määrä oli sopiva ja sose oli aseteltu, ei vain läimäisty lautaselle.
Annokseen kuului hieman yllättäen aika paljon kasvisseosta ja parsakaalia. Molemmat luojan kiitos tuoreista valmistettuja ja varsinkin parsakaali yllättävän hyvää. Napsakkaa ja elävän makuista, ei tippaakaan löysää tai väsynyttä.
Kastike kruunasi annoksen, kuten hyvillä kastikkeilla on tapana tehdä. Kookos ei ollut hallitseva elementti, mutta toi kermaisuutta ja täyteläisyyttä raikkaaseen kastikkeeseen. Limen potku toimi hyvin ja sitoi annoksen eri elementtejä jännästi yhteen.

Zusban valinnat osuivat annoksiin ja "Yrttimarinoitu lampaan kare valkosipuliperunoiden ja kirsikka-rosmariinikastikkeen kera" sekä "Valkosipulivoilla gratinoituja vihersimpukoita ja sinappi-yrttikastiketta". Molemmat kuulemma oikein toimivia.

Jälkiruoalle ei ikävä kyllä ollut aikaa, mutta jos olisi ollut, olisin valinnut "Mascarpone-vadelmakakkua ja Bailey’s-kastiketta". Valkosipulin makuinen créme brulée kuulostaa kyllä kiehtovalta, mutta tokkopa olisin uskaltanut.



Vielä yksi ylimäärinen ruokaan liittyvä vinkki: Viru-keskuksen kolmannen kerroksen kirjakaupan kahviosta (siis nimenomaan sieltä kolmannen kerroksen kahviosta, Bestselleristä) saa mainiota chai lattea, 30 EEK, tuorepuristettua greippimehua, 50 EEK ja kehuivatpa matkaseuralaiseni myös club sandwichiä ja sushiakin. Tarjoiluastiat Villeroy&Bochia, palvelu erinomaista. Kahviosta näkymä suoraan käsityökirjoihin.

Powered by Qumana

lauantaina, joulukuuta 12, 2009

Masennuksesta, taas. Sori :)


Toistuvat masennukset merkitsevät usein vakavaa muistitoimintojen häiriötä, joka näyttää jatkuvan pitkään kliinisen masennuksen loputtuakin. Tämä käy ilmi neuropsykologisesta tutkimuksesta, jossa oli mukana masentuneita, masennuksesta toipuneita ja terveitä ihmisiä.
Tulos selittää sen, miksi potilaat kokevat vaikeuksia esimerkiksi työssä selviytymisessä, vaikka eivät enää olekaan kliinisesti masentuneita.
Raimo RK Salokangas, Suomen lääkärilehti 24/2002

Depressio on selvästi yleistynyt työkyvyttömyyden perusteena. Vuonna 2007 kaikista sairausvakuutuksen korvaamista päivistä noin joka seitsemäs sairauslomapäivä korvattiin mielialahäiriöiden eli pääasiassa depression vuoksi. Alkaneita sairausjaksoja oli lähes 30 000. Tämän lisäksi depressio on noussut yleisimmäksi yksittäiseksi työikäisen väestön eläkkeelle siirtymisen lääketieteelliseksi syyksi. Masennus oli syynä noin 4 000 tapauksessa vuonna 2007 alkaneeseen työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeeseen ikäryhmässä 25–62 vuotta. Eläkkeelle siirtyneistä runsaat 2 200 oli naisia ja 1 500 miehiä, kaksi kolmannesta yli 50-vuotiaita. Myös masennuslääkkeiden käyttö on tasaisesti lisääntynyt ja se on kahdeksankertaistunut vuoden 1990 jälkeen. Depressioon liittyy myös lisääntynyt kuolleisuus sekä väkivaltaisten kuolemansyiden, etenkin itsemurhien, että myös tautikuolleisuuden vuoksi. Depression aiheuttamat työeläkemenot olivat 410 miljoonaa ja lääkemenot 110 miljoonaa euroa vuonna 2007.
Jouko Lönnqvist, Stressi ja depressio, Duodecim, 19.1. 2009

Yhden vakavan masennusjakson jälkeen masennus uusiutuu seuraavan kahden vuoden aikana noin 50 prosentin todennäköisyydellä. Kahden masennusjakson jälkeen kolmas jakso tulee 70 prosentin todennäköisyydellä. Henkilön masennustila uusiutuu tätäkin todennäköisemmin, jos hänen lähisuvussaan on toistuvia masennusjaksoja. Kolmen masennustilan jälkeen masennus uusiutuu jopa 90 prosentin todennäköisyydellä.
Matti O. Huttunen, Lääkkeet mielen hoidossa, Duodecim 23.7.2008


Matti Huttunen puhuu tuossa tilastosta hoitamattomana uusiutuvasta depressiosta, mutta vaikka toistuvan masennuksen hoito vähentää uusiutumisriskiä "jopa merkittävästi", pitäisi kai vaan olla ruoskimatta itseään aina kun kohtaa relapsin. Onhan näitä nähty, perhana, melkein kerran vuodessa. Silti se aina yllättää. Juuri torstaina sanoin lääkärille, etten koe olevani masentunut, olen vain väsynyt ja menettänyt toimintakykyäni. Diagnoosiksi napsahti keskivaikea. No okei, hyppäsin sen kohdan yli, missä mä pillitin siellä sitä etten halua mennä töihin kun siellä on muita ihmisiä.

Lääkäri sanoi että "Sun ois pitänyt olla terapiassa jo vuosia sitten, ei tästä tule muuten mitään." Niin. Nyt on kai sitten aika aloittaa taas papereiden kerääminen alusta ja lähteä Don Quijoten lailla Kelan kanssa taistoon. Mulla on nyt aika yhdelle psykiatrille ja nimi toiselle, sellaiselle, joka kuulemma on hyvä kirjoittamaan sellaisia lausuntoja, joista Kela ei löydä mussutettavaa.
Mut tällä hetkellä ei yhtään ahdista ajatus siitä, että terapia ja sairastaminen vie multa kiinnostavan uran, buahahah! Vaikka joutuisi kuntoutustuelle, se on kai vaan käytävä läpi. Nyt pitää koettaa olla murehtimatta että mitä ensi vuonna ja sitten isona ja saako sitä edes minkäänlaista eläkettä vanhana.

Eläkkeestä puheen ollen, sairauspäivärahahan kerryttää myös eläkettä. Viime vuoden sairastamiseni kerryttivät kukausieläkettäni yhteensä 6,66 euroa. Hmm.

Powered by Qumana

torstaina, marraskuuta 26, 2009

Mahdottomia oppia muistamaan, kumpi on kumpi

  • Deep Purple ja Pink Floyd
  • Def Leppard ja Led Zeppelin
  • Snow Patrol ja Husky Rescue
  • Billy Idol ja Billy Joel
  • Abraham Lincoln ja George Washington
  • Benjamin Franklin ja Franklin B. Roosevelt
  • Komppania ja rykmentti
  • 3B ja 3T
  • Stephen Kingin (Richard Bachmanin) Raivo ja Vimma
  • Buster Keaton ja Burt Lancaster
  • Dean Martin ja Frank Sinatra
  • Bolivia ja Kolumbia
  • Sumatra ja Jaava
  • Wounded Knee ja Little Bighorn
  • Istuva Härkä ja Hullu Hevonen
  • Irokeesit ja mohikaanit
  • Billy the Kid ja Buffalo Bill
  • Hulluruoho ja hullukaali
  • Mezcal ja peyote
  • Martti Suosalo ja Matti Pellonpää
  • Pekka Pohjola ja Jukka Gustavson
  • Hasse Walli ja Petri Walli
  • Suomen mielenterveysseura ja Mielenterveyden keskusliitto
Selkeä ajatuskaari näissä.

maanantaina, marraskuuta 23, 2009

Kauhea katastrofi!

Rotvaarion valot ovat rikki!
Tuleeko joulua nyt ollenkaan?

keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Ihan luvalla tyhmä

Olipa positiivinen lääkärikokemus eilen! Siinä missä kunnallinen pystyi viimeksi tarjoamaan soiton lääkäriltä, jota en ole koskaan tavannut, yksityisellä puolella sain 83 eurolla lähes tunnin psykiatriaan erikoistuvan, kokeneen lääkärin aikaa.

Lääkäri ei ollut kovin huolissaan muistiongelmistani, totesi vain, että niitä esiintyy runsaasti toistuvan masennuksen yhteydessä, mutta että ne korostuvat yleensä masennuskausina. Hän kannusti minua olemaan reilusti tyhmä ja muistamaton ja antamaan itselleni aikaa (ja armoa).
Lääkäri sanoi, etten vaikuta vilpittömältä kun väitän voivani "ihan hyvin". En kokenut olleeni vilpillinen, mutta ehkä lääkäri oli oikeassa kysyessään, vertaanko nykyistä oloani pahimpaan mahdolliseen lamaannuskauteen vai aidosti toimintakykyiseen ja positiiviseen kauteen.

Päädyimme kokeilemaan 3 kk ajaksi 75 mg korkeampaa päiväannosta venlafaksiinia. Lääkärin mukaan näytti siltä, että tällä lääkkeellä tavoiteltu noradrenaliinivaikutus ei vielä toteudu nykyisellä annostuksella.

Tuli hyvä mieli, kun lääkäri sanoi alkavansa hyvillä mielin etsiä kanssani oikeaa annostusta, koska voi luottaa mun analyysikykyyn sekä itsetuntemukseen ja antaa mulle vastuuta hoidostani. (Vaikka mä oonkin vähän tyhmä :))

Diagnoosiksi kirjattiin toistuvan masennuksen lievä aktiivivaihe. Ensin meinasi tulla keskivaikea diagnoosi, mutta kieltäydyin kunniasta :)

Parin kuukauden päästä sitten taas uudestaan.

Hei, Ylellä alkaa taas Taistelutoverit. Suosittelen lämpimästi! Nyt miksaan Buranaan vielä migreenilääkettä ja käännän kylkeä tässä sohvalla.Ei tää nyt flunssaa vissiin ole, muttei jaksa edes neuloa.

Powered by Qumana

torstaina, marraskuuta 12, 2009

Hyvä minä

Sain kun sainkin varattua ajan päälääkkeiden reseptiuusintaan ENNEN kuin vanha resepti loppuu. Kerrankin näin päin. Olin vieläpä niin aikaansaapa, että varasin tupla-ajan (mikä puolestaan ajoi mut yksityisten palvelujen pariin, koska voitte varmaan arvata, paljonko kunnallisella puolella on ylipäätään aikoja jaossa tällä hetkellä...) ja psykiatriaan erikoistuvalle yleislääkärille. Se on suorittanut viisi kuudesta erikoistumisvuodestaan, mutta maksaa yleislääkärin verran. Hiphei.

Missähän vaiheessa sitä ois syytä ihan oikeesti kartoittaa sitä kuntoutuksen tarvetta? Olen nyt työssä, jossa multa ei oikeastaan oleteta kuin paikalla oloa ja vaatimatonta palaveeraamista. Kirjoittelen lausuntoja ja muita dokumentteja viralliseen muotoon ja siistin tyyliä. Mietin, tarjotaanko seminaarissa pullaa vai suolaista kahvileipää. Tätä mä teen kuusi tuntia päivässä. Silti mä aamuisin tihrustan itkua kun pitää tulla tänne tai vaihtoehtoisesti vetkuttelen eteisessä mahdollisimman pitkään lähtöä lykäten. Välttelen työpuhelinta siihen malliin, että luulisi jokaisen puhelun kertovan vähintään vankilatuomiosta. Yritän jopa lintsata töistä milloin milläkin verukkeella. Taas.

Olin aamulla palaverissa. Mukavia ihmisiä, mielenkiintoinen aihe. Kahvia. Pari kertaa meinasin silti vain alkaa huutaa ääneen. Ei varsinaisesti ahdistanut, mutta turhautti ja väsytti. Vitutti se, kun eräs osallistuja puhui niin hitaasti. Jos puhuttaisiin reippaaseen tahtiin eikä tehtäisi turhia huomautuksia, selviäisi puolet lyhyemmässä ajassa. Puolet vähemmän aikaa ihmisten kesken! Hyvä kun jaksan istua tässä yksinäisessä nurkassani, mua ei tarttis enää rasittaa sillä, että joudun luomaan katsekontaktia, kuuntelemaan ja puhumaankin.

Tulin bussilla takaisin kaupunkiin. Jäin pois ja jäin odottamaan raitiovaunua, joka veisi minut toimistolle. Odottelin kymmenisen minuuttia. Vaunua ei kuulunut ja aloin kuumeisesti miettiä, miten muuten tänne pääsee sieltä, missä olin. Käänsin rintamasuunnan kohti toimistoa ja tajusin olevani kahden korttelin päässä täältä - naapuritalo näkyi ratikkapysäkille. Eikä ole eka kerta, kun olen ihan lukossa jossakin paikassa X. Jos on hoidettavana käynti postissa ja kaupassa, menee paljon aikaa järjestyksen päättämiseen.

Puhumattakaan unohtelusta! Töissä on viikon sisällä tullut esiin monta tilannetta, jossa olen luvannut hoitaa jonkin asian, ja kun siitä kysytään, a) en ole hoitanut koko asiaa, b) en muista, että sellaisen asian hoitamisesta on ollut koskaan mitään puhetta ja c) usein en edes ymmärrä, miten asia pitäisi muka hoitaa.
Hahmotusvaikeudet vaikeuttavat kyllä harvinaisen paljon elämää. Olen nyt töissä mukana kahdessa rinnakkain etenevässä projektissa. Niissä on yhteisiä piirteitä, mutta ne koskevat eri työntekijäryhmiä. Mun on aivan mahdotonta tajuta, mitkä päätökset vaikuttavat mihinkin projektiin ja mitä kautta minkäkin asian eteneminen täytyy hyväksyttää. Ja mä olen sentään vähän monimutkaisemmissakin organisaatioissa ollut töissä.

Pitkä tai toistuva masennus voi aiheuttaa aivomuutoksia ja heikentää potilaan muistia, todetaan tuoreessa ranskalaistutkimuksessa. Näin ollen masennus olisi hyvä hoitaa varhain eikä antaa sen pitkittyä.
Tutkijat tutkivat 8 200 masennuspotilasta hoidon alussa ja uudelleen muutaman viikon kuluttua.
Ensimmäisellä käynnillä masennuksen vakavuus selitti suurimman osan muistin huonontumisesta, mutta toisella kerralla, kun monien hoito oli jo alkanut tehota, tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat aiempien masennusjaksojen kesto ja määrä. Myös koulutus ja ammatti vaikuttivat tuloksiin.
Potilaille tehty muistitesti mittaa toimintoja, jotka on paikannettu aivojen hippokampukseen. Aivokuvaustutkimuksissa kyseinen aivojen alue on usein pienentynyt masennusta sairastavilla.
Tohtori.fi / Uutispalvelu Duodecim


KTL on tutkinut (NAPS-hanke :D) kognitiivisten häiriöiden (tavoitteellisen toiminnan, päättelytoimintojen, tarkkaavaisuuden, psykomotorisen ja informaation käsittelyn nopeuden häiriöt) esiintyvyyttä masennuspotilailla ja toteaa, että varsinkin nuoruusiässä masentuneilla ja pitkittyneen masennuksen kokeneilla häiriöt ovat verrokkiryhmiä selvästi yleisempiä ja vaikea-asteisempia.

Mitä, jos mun työssäväsyminen ei johdukaan työtehtävistä tai -yhteisöstä ja niiden soveltumattomuudesta mulle, vaan nimenomaan mun heikentyneestä kognitiivisesta suorituskyvystä ja sen aiheuttamasta stressistä? Musta tuntuu, että vuosi vuodelta mä selviydyn aina vain yksinkertaisemmista hommista ja menen lukkoon aina vain aikaisemmassa vaiheessa.  Samaan aikaan mun työkokemus ja elämänkokemus lisääntyvät ja mun pitäisi teoriassa selvitä entistä haastavammista tilanteista.
 
Mä edelleen lähtökohtaisesti pidän itseäni älykkäänä ja ongelmanratkaisukykyisenä ihmisenä. Siksi mä koenkin jatkuvaa sisäistä ristiriitaa, kun töissä tuijotan tyhjin katsein seinää ja yritän päättää, vaihdanko sisäkengät vai pidänkö ulkokengät jalassa.
 
Millä tämän saatanan tyhmentymisen saa loppumaan ja voiko nykytilannetta jotenkin parantaa? Ovatko synapsini iäksi kadonneet? Osaanko mä vielä joskus tehdä hyvää työtä?
Ehkä Taneli osaa kertoa mulle tiistaina joitain vastauksia.

tiistaina, marraskuuta 10, 2009

Pysykää kotona!

Kyllä taas yritetään ihmisille vihjailla asioita. Ensin Helsingin maanalainen liikenne häiriintyy, kun vesivahinko sulkee Rautatientorin metroaseman. "Varatkaa runsaasti aikaa matkoihin, miettikää vaihtoehtoisia reittejä."
Seuraavana aamuna maanpäällinen liikenne on sekaisin lumituiskun vuoksi. "Varatkaa runsaasti aikaa matkoihin."
Kuusitien pysäkillä Manskulla seisoo neljä (4) raitiovaunua, kaikki linjalta 4, joka ei edes kulje sille pysäkille. Munkkiniemeen vievät kiskot ovat poissa käytöstä.
Televisiosta katsomme, kun riskiryhmät jonottavat viltit harteillaan rokotteita. Jono on tuntien mittainen.

Toimistolla on kylmä. Ikkunasta tulvii harmaankylmää valoa ja käsiin tuulee. Haaveilen kuumasta kahvista ja peitosta, päiväunista. Olisinpa kotona.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Jos kuolisin nyt...

...ois taas Housella töitä. Vai luuletteko, että tavisrivilääkäri keksisi, että a) aristava poskipää johtuu siitä, että viime yönä pelasin puhelimella Scramblea sängyssä selälläni maaten, oletettavasti nukahdin (?) ja pudotin puhelimen silmääni, tai b) sydänkohtaus johtui siitä, kun raukeana kauppareissun jälkeen nautin sohvalla hiljaisuudesta suklaanpalasen kera, kun rotta päätti unissaan pudota tasolta häkin pohjalle *MÄTKIS* ja pelästyttää musta sielun ulos?