Ystävyydestä

Istun kotisohvalla kahvimuki kourassa ja mietin asioita. Vaaleja. Länsimaista oikeusvaltiota. Oikeudenmukaisuutta. Ystävyyttä.

Juttelin eilen kaksivuotiaan ystäväni kanssa ystävyydestä itsestään. "Mitä ystävät tekee?" kysyi meitä emännöinyt T. pieneltä ihmiseltä, joka naama sosekeitossa ihmetteli emännän saamia ystävänpäiväkortteja. "Ystävät tekee asioita yhdessä. Ystävät juttelee ja nauraa. Sellaisia asioita tekee ystävät," vastasi metrinpituinen ja lapioi soppaa naamariinsa."T. ja minä ollaan ystäviä. Sanna-serkku ja äitikin on ystäviä."

Käänsin katseeni pois lapsesta, kehystettyihin ystävänpäiväkortteihin. En halunnut, että lapsi näkee kyyneliäni taas. Viime päivinä on itketty liikaa. Sitäkin ystävät tekee yhdessä, silloin kun on hätä ja huoli.

Liikuin hiljaa T:n asunnossa. Kaksivuotias nukkui levotonta päiväunta. Kolme kertaa hän heräsi surkeasti itkien, itki äitiään. "Äiti tulee ihan kohta, äiti on hoitamassa asioita." "Äitillä on paljon asioita. Tärkeitä." "Niin on. Illalla äitillä on aikaa leikkiä."
Äiti on hoitamassa sinun muuttoasi, lapsi, pois meidän kaikkien luota. Yksin toiselle puolelle maapalloa, maahan, jonka kieltä et puhu, ihmisten luo, joita et tunne. Isäsi tahtoi sinut luokseen ja onnistui. Sinä olet pelinappula, vallankäytön väline.
Onneksi et tiedä sitä. Sinä tiedät lähteväsi matkalle ja että sinua rakastetaan.

Ehkä me joskus vielä kohdataan. Jutellaan ja nauretaan. Ystävät.