Hei-hei, Folke

Brock's Yonaki Ni
Folke
13.6. 2005 - 19.8. 2007

Rakas ärrimurrini Folke nukkui eilen pois kotioloissa.

Olen nähnyt juhlahumun Puolassa, ihanaa!

Hotelli Ruszac, Krakova
11.8. 2007

Villi lauantai-ilta Krakovassa. Makoilen mahallani hotellin sängyssä ja juon olutta. Telkusta tulee joku voice-over -dubattu jenkkileffa, jota en tunnista. Zusba torkkuu.
No mutta mutta! Miten sankarimatkailijamme ovat tässä hyytymyksen tilassa? Miksei kaljatölkki vajene millään?

Katsotaanpa matkaa hieman taakse päin, ehkä väsymykseen löytyy joku looginen selitys.

Lähdimme kotoa keskiviikkona aamulennolla. Krakovan kentällä hypimme bussiin ja suuntasimme kohti Lounais-Puolaa ja Tsekin rajaa.

Matka sujui leppoisasti. Suomenkielinen oppaamme Michał kertoi Puolan metsistä, kivihiilestä, ilmastosta ja alueesta, jolla liikuimme. Ajoimme Paavi Johannes Paavali II:n kotikaupungin Wadowicen kautta Pszczynaan lounaalle. Sienipastaa ja pirtukakkua. Jälkkäri meni päähän kuin häkä ja posket punoittaen pakkauduimme takaisin bussiin. Viimein kuuden aikaan illalla olimme Racibórzissa [ratsibuz] sijaitsevan hotellimme Polonian huoneissa.

Kävimme kulmakuppilassa terassikaljalla

ja palasimme hotelliin - tiedossa oli nimittäin buffetillallinen ja sulhasen perheen tervetulotoivotus Puolaan. Samalla saimme hyvää tietoa siitä, miten häissä tulee toimia (esimerkiksi kirkkoon mennään kulkueena hääparin perässä, riisin lisäksi hääparia heitellään kolikoilla, jotka heidän on sitten kerättävä ennen matkan jatkumista, lahjat annetaan kirkon pihalla...).

Vielä buffetin jälkeen meidän piti jatkaa hommia, koska halusimme antaa sulholle lahjaksi muistelualbumin ja -dvd:n, joiden parissa vekslaaminen vei aikaa. Lopulta nukkumaan pikkutunneilla.

Aamulla oli krapula. Bussi kuitenkin suuntasi jo ennen kymmentä kohti Jejkowicen kunnassa sijaitsevaa Pyhän Marian kirkkoa. Mutkittelimme pitkin maalaiskyliä tietöiden välissä kohti morsiamen kotikaupunkia. Päästyämme massiivisen kirkon parkkipaikalle näimme hääparin jo odottelevan vieraita kirkon edessä.


Odoteltuamme jonkin aikaa siirryimme kulkueena sisään kirkkoon ja asettauduimme kaiken lehtikullan alle penkkeihin istumaan. Kaikilla oli kohtuullisen suora ryhti tässä vaiheessa. Kello kilahti ja pappi apupoikineen marssi alttarille, ja siitä alkoi se veisaaminen, seisomaan nousi, istumaan lasku, patsaankierto, kumartelu, polvistelu ja kolehtirumba. Koko homma kesti onneksi vain kolmisen varttia, ja sen jälkeen pääsi ulkoilmaan.

Siellä sitten keskikin, sillä ensin heiteltiin riisit ja kolikot. Sitten hääpari keräsi ne kolikot, missä meni varmaan vartti. Sitten kaikki 150 vierasta jonottivat halaamaan hääparia, antamaan lahjan ja/tai kukkakimpun (tämä hääpari sai varmaan 50 kukkakimppua!) ja ottamaan valokuvia. Lopulta hääpari huristeli pois ja me lähdimme taas pakkautumaan bussiin ja ajamaan kohti seuraavaa paikkakuntaa, Rogowia.

Rogowissa oli määrä tapahtua sitten tämä varsinainen häävastaanotto. Paikka oli luojan kiitos ilmastoitu, koska helle alkoi verottaa jo voimia.

Siitä sitten alkoi sujuva kahden päivän mittainen syöminen ja juominen. Ruokaa kannettiin pöytiin koko ajan ja vodkapulloa ei saatu tyhjenemään millään - tai siis vaikka yritimme juoda sen tyhjiin, joku kiikutti aina uuden pullon pöytään kun edellinen alkoi lähestyä loppuaan.

Ohessa Hattivatti syö ja juo:

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet, joskin rankat häät. Hääpari oli hyvin kaunis/komea, vieraat nauttivat olostaan, tarjoilu ja järjestelyt olivat toimivia. Erityisen iloinen olin hääparin vauvauutisesta.

Häiden jälkeen aamulla bussi vei meidät Krakovaan nauttimaan vielä yhdestä päivästä porukalla. Mutta Krakova onkin jo aivan eri tarina...

Skannaamisesta

Onko tässä blogissa koskaan käsitelty sitä, mitä mä tunnen skannaamista kohtaan? Noin niinkuin toimenpiteenä? Tuskin. Mä vihaan sitä. Varsinkin jos skannattavana on kymmenen 500 kuvan albumia. Yrität löytää ne sata haluttua kuvaa, kieputat, väänäät, varot, kannattelet, tuet, murjot, venkslaat, väkerrät ja hikoilet. Kädet alkaa krampata parin tunnin jälkeen. Janottaa.

Kun kansiot viimein loppuvat, huomaat, että se-ja-se kuva on kyllä vielä skannaamatta... missähän kansiossa se olisi? Puuttuuko kokonainen kansio vai oletko vain hyppinyt yli? Aargh, hermoromahdus.

seitsemän kirjaa, seitsemän joutsenta

Iih, sain Zusbalta kaksi Sufjan Stevens -levyä synttärilahjaksi. Se on melkein parempaa kuin saamani itse ostamani savukkeensytytin, joka oli hieno. Iih!

Lopetin eilen viimeisen Harry Potterin. Hassua, olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan muutettuani vasta Kouvolaan. Olin hieman yksinäinen (hieman, tyrsk!) ja ostelin kaikilla rahoillani (eli opintolainalla) kirjoja ja musiikkia. Nyt on monta-monta vuotta myöhemmin, en enää asu soluasunnossa sellaisen tytön kanssa, joka kuuntelee Britney Spearsia ja jolla on paljon pehmoleluja. Asun pojan kanssa (mutta pidän huolellisen hajuraon), jolla on paljon levyjä, mutta joka ei kuuntele pehmoleluja.

Kyllä oli sääli, että HP-sarja on nyt loppu. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat kuin Bond-leffoja, samaa kuviota toistavaa vaivatonta viihdettä. Kolmas kirja oli hyvä, niin osana sarjaa kuin muutenkin, kirjana. Neljäs kirja oli pakkopullaa, varmaan kirjailijalle yhtä paljon kuin lukijoillekin. Se täytebiisi. Myös siitä tehty leffa on täydellisen lattea. Viides kirja vie taas tarinaa aidosti eteenpäin (vaikka leffassa onkin vitusti liikaa nopeaa panorointia). Kuudes kirja on pitkä preludi tälle seitsemännelle, nämä kaksi viimeistä ovat aika saumaton kokonaisuus. Synkkiä, mutta kokoonkurovia ja langanpäitä päätteleviä.

Ja se loppu? No siinä kävi ihan oikein. Epilogi oli ihan hattaraa ja siirappia, mutta muuten loppu oli tyydyttävä. Varsinkin kun monet teorioistani osuivat oikeaan. Ja sanotaan se viimeinenkin asia vielä: Kyllä, sarja kestää uudelleenlukemisen hengästymättä, vaikka monta kertaa vuosien varrella kirosinkin ja hermostuin Rowlingiin.

Mitä nyt sitten kaunokirjallisuuden saralla? Mikä on seuraava asia, joka nuorison kirjallisuusharrastusta vie eteenpäin? Pöh. Jouluksi muuten tulee leffaan Kultainen kompassi, se pitänee ainakin vuokrata.

Lukeeko tätä blogia kukaan, joka ei tiennyt tätä synkkää puolta harrasteistani? Yllättyikö kukaan?

Vietin viikonlopun Heili-hauvan kanssa keravalaisissa maisemissa. Piskillä on uhmaikä, se kyseenalaisti aivan kaiken mitä sille sanoin. Sunnuntaina minä ja H veimme sen koirapuistoon, jossa se sai tavata kaksi kaunista bordeauxindoggia ja yhden oletettavasti sakemanninartun. Pelotti kamalasti, piti kiivetä oikein pöydälle turvaan, mutta oli kivaakin ja sai juosta kyllikseen.

Olen pitkin päivää katsellut itseäni ns. toisten silmin, nimittäin Tuulsin valokuvakansioista. Hassua nähdä itsensä vuosien ja vuosien varrella toisen ihmisen kansioissa, eri tilanteissa ja eri elämänvaiheissa.

Iih, nyt jatkamaan skannausta, wips.

Mut te ootte kaikki munkin kavereita, oottehan, pliiiis

Ja tässä ei nyt kyse mistään uskonnollisesta tai leivosalan asiasta, vaan omasta toissailtaisesta syleilenmaailmaa-kännistä ja sen... köh... mielenkiintoisista verbaalisista ilmenemismuodoista. Muita muotoja, joissa känni tai sen seuraukset ilmenivät: turvallaanolo vuorikadulla, fish&chips aamuyöstä, kipeät lihakset (kaula, kyljet, reidet, perse, selkä, kyynärvarret), ruvet säärissä.

Perinteisesti Tuomaksen synttärit ovat petollinen paikka, mä joudun joka vuosi siellä humalaan. Aloiteltiin siististi gallerialla muutamalla oluella. Join vihreässä pullossa olevaa intialaista Chakra-olutta, koska vihreä on sydänchakran väri ja Guru Giri sanoi, että sydänchakrani kärsii. Voitelin sitä. Loppuillan voitelinkin sydänchakraani halailemalla jotakuinkin kaikkia ja julistamalla välittämistäni.

Mentiin keilaamaan. Kapeassa hameessa se on jotakuinkin mahdoton asia. No, kaadoin pari keilaa. Sitten lähdettiin Redrumiin discoilemaan. Kassatäti närkästyi, kun kutsuin Zusbaa ja Viiksi-Güntheriä rumiluksiksi. Yritin selittää, että ne on omia niin saa niitä sanoa rumiluksiksi, mutta täti ei pitänyt siitä silti.

Siitä sitten seurasi nelisen tuntia lässytystä, juomista ja jonkin verran muistaakseni tanssimistakin. Oli hauskaa, vaikka toisaalta en ole varmaan aikoihin ollut niin pahassa krapulassa kuin eilen ja tänään. Pään kääntäminen on lähes mahdotonta, koska kaulalle on tapahtunut jotain - ehkä joku lihas venähtänyt? Lisäksi tepsutan kuin ankka, koska jalat eivät oikein toimi.

Ensi vuonna uudestaan!

Tässä viime aikaisessa sairaudenkehityksessä on ollut yksi huolestuttava piirre: Mä en ole koskaan aiemmin juonut humalahakuisesti. Nyt mun tekee koko ajan mieli juoda ja ihan taju pois. Mökilläkin silpaisin varmaan puolitoista pulloa viiniä, ellei enemmänkin, oksensin ja menin nukkumaan.

Masennus on ollut paljon ystäväpiirissämme pinnalla myös muilla kuin itselläni. Osittain siihen ehkä vaikuttaa se, että lauma masennuksiin taipuvaisia ihmisiä elää International Summer of Bad Newsiä. Tai sitten olemme vaan puhuneet siitä vielä avoimemmin kuin ennen?
Hienointa musta tässä kaikessa on huomata se, miten järkkymättömästi ihmisverkko pitää toisitaan huolta. Yksikään solmu ei pääse purkautumaan :)

Soledad

Käykääpä muuten katsomassa Tuomas Laitisen kiehtovaa näyttelyä Soledad, vielä tämän viikon ehtii.

Nytissä aukioloajat:

http://nyt.hs.fi/menot/meno?id=eve_188322

Suosittelen erinomaisen lämpimästi. Muistakaa käydä myös perimmäisessä huoneessa.

Lukijoiden toiveesta

Eräässä nimeltämainitsemattomassa ministeriössä työskentelevä ystävättäreni toivoi täytettä heinäkuunsa päiviin. Kahdeksaksi tunniksi päivässä en millään voi tuottaa sisältöä, mutta jos nyt tässä vähän listaisi taas tilannetta.

Sairausloma jatkuu edelleen, mikä on ensiarvoisen hyvä juttu. Eilen en saanut aikaiseksi edes sitä että olisin hiukset harjannut. Tänään sitten onnistuin miljoona kertaa paremmin - kävin ihan suihkussa ja lakkasin varpaankynnet. Olin oikein tyytyväinen itseeni. Huomisen tavoitteena on pukeutua, viedä roskat, keittää kahvia ja aakkostaa viikon aikana kuunnellut levyt takaisin hyllyyn. Saa nähdä, miten hyvin onnistuu :)

Käytiin tänään katsomassa vanhan ystävän uunituoretta jälkikasvua. Poika oli 15 päivää vanha, vaaleanpunainen ja hyvin rauhallinen. Joimme teetä ja söimme suklaakakkua ja -keksejä idyllisessä rivitalomaisemassa eräässä Nurmijärven päätaajamista. Katselimme tuhisevaa ihmistä. Todella levollinen tunnelma, hymyjä ja puheensorinaa. Hienoa, kun ihmiset saavuttavan sen, mitä tavoittelevat. Ihmisten onni on aina ainutlaatuista, aina haavoittuvaista ja aina huomaamisen arvoista.

Käytiin viikonloppuna Urjalassa mökkiraksalla nauttimassa viiniä, rauhoittumassa luonnossa ja hautaamassa reilun vuoden aikana kertyneet rottavainajat.

Mökki alkoi näyttää valmiilta - ainakin pihan puolelle:



Ja siellä oli myös kesäkissa Paju:

Teema: Kohtaamisia

Kopioin tähän suoraan kuvauksen tilanteesta. Kirjoitin sen erästä pienehköä foorumia varten, ja liitän sen nyt sellaisenaan tähän. Olen edelleen jotenkin hämmennyksissä.

Olin menossa psykologille juttelemaan masennuksestani ja uupumuksestani. Yht'äkkiä sain jostain energiaa ja päätin mennä lenkkeilemällä sinne. Kaivoin lenkkarit kaapin perukoilta ja lähdin hyvissä ajoin matkaan - reitti veisi mut paikkoihin, joissa en ole käynyt, joten varasin eksymisaikaa.

Pääsin ovelta parinsadan metrin päähän ensimmäiselle metsätaipaleelle. Vastaan kävelee etnisen näköinen setä polkupyörän kanssa. Hän kysyy minulta, missä kaupunginosassa on. Vastaan ja hymyilen nätisti odottaen mahdollisia jatkokysymyksiä. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mitä kuulin.

"Sulla ei ole nyt elämässä kaikki hyvin," setä sanoo.
Myönnän. Setä kysyy, joogaanko. Myönnän. Näytän sedälle om-tatuointiani - setä sanoo olevansa Tiibetistä ja ohjaavansa om-meditaatiota masentuneille.

Setä sanoi, että mulla on varmaan aika maskuliininen työ. Myönsin. "Olet esimiestehtävissä, eikö niin?" Jouduin taas myöntämään. Firmaa setä ei arvannut, mutta ei mennyt kauaskaan.
Puhuttiin työn ja vapaa-ajan tasapainosta, parisuhteista, itsetunnosta. Setä käski meidän käyttää tuplaehkäisyä: "Musta tuntuu, että te ette halua lasta, ja sä tulet todella helposti raskaaksi. Olkaa varovaisia."

Juteltiin kaikkiaan tunti, kunnes mun oli ihan pakko juosta sinne lekuriin. Lopuksi halattiin, mulla oli aivan älyttömän huojentunut olo.

Kotiläksyksi setä käski mun kirjoittaa tarinan siitä, kuka minä olen. Muita rajoituksia ei ole kuin se, että tarinassa pitää olla rakkautta itseä kohtaan, siinä ei saa olla vihaa, katkeruutta tai mustasukkaisuutta. Siinä pitää olla toivoa.

Lupauduin menemään maksulliseen yksilöterapiaan, 45 e / 2,5 tuntia. Kiinnostaa kuulla lisää. Vaikkei siitä sen kummempaa saisikaan, hyvä keskustelu on kullanarvoinen asia.

Eine Kleine Nachtmusik

Öinen kolumnistinne elikkäs blogistinne täällä taas, hei. Olen täällä jälleen yön pimeimpänä hetkenä (kyllä, kesäyökin pimenee, ja nyt on jo selvästi pimeämpää kuin juhannuksena, I tell you), ja tästä saammekin mitä oivimman aasinsillan siihen, että lääkäri teki mulle hattutemppudiagnoosin tänään. F32.1 Keskivaikea masennus, G47.0 Insomnia ja Z73.0 Työuupumus (burn-out).

Onko nää taas niitä asioita, joita ei kannattaisi blogiinsa kirjoittaa? En välitä.

Päivän havaintoja:
Root beer on pahaa.
Zusban filosofia erään kusipään suhteen: "Jos ei tajuu hyvällä, ei kyllä tajuu pahallakaan."
Yli 30 erillistä mustelmaa jaloissa. Kesäbeibe. Ne on ne hyttyset.
Kamerakuume. Pääsin Lammilla kuvaamaan pitkästä aikaa kunnon järkkärillä, haluu oman!

Kerroinko, että ostin meille tammikuuksi reissun Milanoon? Neljäksi päiväksi, si. Tutti bella quattro formaggio si si.

Kello on 2:40, yritän nukkumista ja/tai vuoteessa lukemista. Yöchatti maikkarilla, ei pyde kestää.

Kesätytön päiväkirja

Viikonloppuna olimme Lammilla mökkeilemässä Zusban, naton, näiden serkkujen, kaikkien kumppanien ja muutaman matalan kanssa. Grillailtiin ja hengailtiin, oli leppoisaa. Järvi oli lähes tyyni ja rantakivet lämpimiä varpaiden alla.
Miljoona hyttystä siellä oli - olen kuin singerillä tikattu varpaista kulmakarvoihin. Yhden nilkkaluumuhkuran ympärillä on kahdeksan puremaa, toisen lapaluun päällä kuusi. Lisäksi noin kuusisataa tilastoimatonta. Naamassakin kolme.

Lisäksi sain tietenkin aivan jumalattoman suolistokohtauksen siinä illan mittaan ja päädyin ravaamaan huussin ja pedin väliä muiden kaljoitellessa nuotiolla. Onneksi Zusba tarkisti mun hengissäolon ja toi jopa kiiltomadon näytille. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kiiltomatoa, ja se oli tosi hieno. Paljon kirkkaampi kuin olin kuvitellut, luulin niiden vain hohtavan kelmeästi. Hauska, kunnes valot sytytettiin, ja tajusin sen olevan huimasti isompi kuin luulin ja aivan pienen alienin näköinen. Tämän kesän luontokokemuksia siis sekä villisika että kiiltomato.

Olen kotona. Töissä asiat on taas kärjistyneet siihen pisteeseen, etten nuku ja mahaan sattuu niin että tekee mieli maata vain sikiöasennossa peiton alla. Kävin tänään psykologilla, käski huomenna lääkäriin. Loputtoman uupunut olo. Voisinpa olla tukemassa työkavereita (terkkuja!), mutta lienee parempi totella lekuria ja yrittää nukkua edes hieman.

Nyt on kulunut kolme kuukautta siitä, kun muutettiin tähän kotiin. Tänään siirsin sängyn viimein makuuhuoneeseen. Sohvaa odotellessa...

Ulkona on ihanan helteinen ilma. Kunpa jaksaisi mennä pihalle käpsimään.

Kun arkkipiispa puri pohkeesta

Oi, Johannes. Tuo keskikesän hedelmällisyysjuhla, valon ja elämän riemujuhla. Jouduin hylkäämään rakkaan perinteeni kaupunkijuhannuksesta ja suuntaamaan maaseudulle heinäpeltojen, aittojen ja villieläinten armoille. Ei ollut hyttysissä kyllin, ei, paarmatkin kohtelivat minua kaltoin. Kun se villisika lopulta ilmestyi häiritsemään krokettipeliämme, alkoi jo mennä usko.

Grillattiin Zusban, naton ja Hartsan kanssa. Juotiin cavaa, valkkaria ja kaljaakin, ja syötiin anoppiehdokkaan loisteliasta raparperipiirasta. Kuunneltiin peltojen yli kantautuvaa kännitappelua, huidottiin paarmoja krokettimailoilla ja saunottiin.

Tänään ostettiin sohva. Tai se samainen anoppihan sen osti, tattis vaan, ja se on aivan ihana. Kuukauden päästä se muuttaa kotiin. Laitan sitten kuvia. Voin kuitenkin kertoa, että se ei ole tämä, vaikka söpön vaaleanpunainen olikin:

KLIK!

I'm making a difference

Vielä vain jenkeissä, myöhemmin muuallakin:



Lataamalla I'm-tunnuksen Messengeriisi ja valitsemalla haluamasi muutamasta mahdollisesta hyväntekeväisyysjärjestöstä, Microsoft lahjoittaa osan Messengerin mainostuotosta kyseiselle järjestölle. Lue lisää: im.live.com.

Voi vittu, Collinsin Pili

Eilen oli loistava päivä.

Leppoisa helteinen lauantai, lähdimme siis hillumaan ulos. Otimme mukaan kaljaa ja suuntasimme Lauttasaareeen, jossa tapasimme Zusban siskon miehineen. Istuskelimme rantakallioilla, seikkailimme poluilla, kättelimme kesyä oravaa ja paloimmekin hieman. Mä poltin ekaa kertaa elämässäni jalkapöytäni, omituista.

Lopulta ajelimme bussilla Kallioon kokkaamaan ja jatkoimme siitä Alppipuistoon, jossa soi juureva mussiikki ja oli kaiken maailman pallottelijaa, frisbeilijää, seuruetta ja juhlijaa. Oli ihana viilenevä ilma ja ihmiset olivat rentoja ja leppoisia - kesä.

Nyt teen vähän tuollaista julistetta jasumiehelle.

All time low

Vittu, on kyl jotenkin surullista valvoa tähän aikaan eikä edes olla humalassa.

Onko silloin nuori kun valvoo koko kesäisen yön? Vai vanha, kun tekee sen siksi, ettei saa unta stressiltään? :)

Kyl tää täst.

Polttaa kesäkatu miestä kosteaa höyryä nousee tiestä

Jatkan heti kun nyt pääsin kerran vauhtiin eikä edelleenkään nukuta.
On kesä ja helle. On ollut kesä ja helle jo jonkin aikaa, en vain ole kaikelta muulta jaksanut raportoida sitä. Töihin kickbikatessa meinaa kuolla ja lopulta haisee pahalta. Story of my life.

No mutta asiaan. Kaikkee mälsää on ollut. Ensin toi tollanen meni ja lähti:
















Sitten kummityttö joutui sairaalaan, diabetes. Itse sairaushan on hoidettavissa, mutta teki todella pahaa nähdä se niin pienenä, niin haavoittuvaisena ja ennen kaikkea niin urheana lastenklinikan sängyssä kanyylit kummassakin kämmenselässään ja mustat renkaat silmien ympärillä. Sydän särkyi siitä neulojen, pistelyn ja ohjeiden määrästä sekä lopullisuuden fiiliksestä. Mutta toisaalta sitä sai taas tervettä perspektiiviäkin - samassa sairaalassa näin mm. noin kolmivuotiaan lehmäpukuisen pojan, joka kulki tottuneen oloisesti tippatelineen kanssa sairaalan leikkiosastolta takaisin vuodeosastolle. Pojan vaappuessa eteenpäin lehmäpuvun häntä laahasi perässä jotenkin niin paljastavan surullisena huutomerkkinä, riipivänä yksityiskohtana, että tuli itku.

Se kaikki yhdistettynä taas kerran nousussa olevaan depressioon ja pitkittyneeseen stressiin heitti mut sängyn pohjalle muutamaksi viikoksi. Toisaalta mulla oli silloin aikaa hoitaa tuota:



Just nyt en tiedä, onko mulla ollut mieleenpainuva kevät ja alkukesä, vaiko sellainen, joka jää jälkeenpäin vain usvaiseksi harmaaksi massaksi, kuten talvi 2004-2005 tai kesät 2002 ja 2003.
Lueskelin kymmenen vuotta vanhaa päiväkirjaa kun se tuli muuttotavaroissa vastaan. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Mä olen ollut liikuttavan mahtipontinen ja teatraalinen, puhumattakaan siitä, että luulin olevani kovinkin rakastunut, vaikka todellisuudessa mä olen ollut ihan plain old ahdistunut. Hullut viihtyy keskenään :)

Kickbiken etupyörän pikalukko irtosi tänään ja eturengas putosi. Onneksi en kuollut.

ahm-ahm sanoi pikkuinen sammakko

Olen lomalla, auuuh! *dingoulvahdus*

Tänä aamuna oli eiliseen fiilikseen nähden ihanan energinen olo. Nousin hitaasti ylös ja hillumisen lomassa purin puolisen laatikkoa muuttokamoja. Kymmenen jälkeen lähdin potkuttelemaan kohti Shantia ja matkahan taittui yllättävän nopsaan.






Shantissa oli mulle uusi ohjaaja, Katja, joka teetti mukavan seesteisen harjoituksen. Paljon aikaa selällään, selkää, vatsaa, lonkankoukistajia, sisäreisiä ja hartioita. Vuorosierain- ja täydellistä joogahengitystä. Rauhallinen harjoittelu sopi hyvin, koska olin juuri aloittelevana potkijana tietenkin saanut itseni hikeen jo matkalla.



Torkahdin loppurentoutuksessa ihanan tyhjentävään uneen. Kun musiikki herätteli meidät tunsin saaneeni ainakin kuuden lomaviikon edestä energiaa.

Potkuttelin rauhassa aurinkoista merenrantareittiä kotiin. Olipa varsinainen aloitus lomalle! Nyt valmistaudun lähtemään käymään Ateneumissa katsomassa Eläinten Aika -näyttelyä. Illalla jos saisi verhotangot viimein seinään, olisi Saavuttanut Kylliksi.

Tasan neljä sekuntia oli lämmin

Aamu lähti käyntiin kuin pieni enkeli. Lähdin bussille hamosessani ja kevättakissani ja manasin vesisadetta. Sitten kun huomasin, ettei mulla ole rahaa eikä arvoa kortilla ja että saisin kävellä töihin, manasin koko universumia.

Sain sitten taapertaa kylmässä vesisateessa koko matkan hanskoitta. Jotenkin todella ihmeellisesti onnistuin kuitenkin olemaan kohtuullisen positiivisella mielellä ja haaveilin kickbikesta (http://shop.kickbike.fi/fi/images/bike/big/blueCCmed2.jpg).

Nyt istun toimistolla ja palelen luita ja ytimiä myöten. Peukaloissa ei ole tuntoa vaikka olen ollut sisätiloissa jo yli kaksi tuntia. Perkuti. No mutta jos ajatellaan positiivisesti, sain ainakin annoksen liikuntaa heti aamutuimaan. Tätä menoa jaksan kuukauden päästä kävellä sen koko 10 kilometriä naisten kympillä. Uskomatonta, miten rapakuntoon sitä ihminen voikaan itsensä päästää.

Mulle ehdotettiin koulutusta mun hermoloman päälle. Piti pitää vapun jälkeen loppuviikko lomaa ja tasata stressiä. Nyt ois kuitenkin mahdollisuus päästä kolmen päivän henkilöstöjohtamisen kurssille. Haluan mennä. Minne mä nyt sen loman tungen? Älkääkä sanoko että laita vaikka sinne. En laita. Mä tarviin sen loman.

Aamuyön unettomuus yritti vallata alaa taas. Muutaman yön valvoin ja tuskailin, että tätäkö tämä taas lähikuut on. Nyt kuitenkin tilanne on jossain määrin parempi, viime yönäkään en herännyt tietääkseni kertaakaan. Jei :) Nyt vielä se nestepaasto- ja joogaloma niin mähän olen taas ihan niin kuin ihminen.

Monomorium pharaonis

Täällä ollaan.

Saldoa pääsiäispyhistä:
1 muutto
1 idols-finaali
1 annos miekkakalaa
1 rampauttava kuumetauti
2 jäätelöä
1 veitsellä syöty salaattiannos

Lähdin pääsiäiseen suuruudenhulluna haaveena osallistua yhteen nettituttujen miitinkiin, muuttaa, mennä Idols-finaaliin ja tehdä yhden duunirapostin.
Miitinki menikin hyvin ja jaksoin hienosti. Aamulla herätessäni oli kuitenkin kurkku kipeä ja niinhän siinä kävi, että krapula vaihtui päivän mittaan aivasteluun.

Kävimme päivällä helpolla chico's-lounaalla. Söin elämäni ensimmäistä kertaa miekkakalaa. Omituinen kokemus. Rakenne kuin kanalla. Kuivakka, säikeinen. Maku mitäänsanomaton. Bataatti oli hyvää.
Idols-finaali oli leppoisa kokemus, jopa kummityttö jaksoi hyvin. Kummityttö oli hellyttävä näky vaaleissa kiharoissaan ja niittivyössään. Permantopaikat huolestuttivat pikku-ihmisen vuoksi, muttei ollutkaan mitään tungosta ja homma toimi. Ja oikea voitti :D

Finaalista palaillessani Zusba ja pojat olivatkin jo muuttaneet valtaosan tavaroista. Pääsin uuteen kotiin nukkumaan. Sänky tosin on olohuoneessa ja keittiön pöytä makuuhuoneessa, mutta mitäs pienistä.

Aamulla sattui ihan saatanasti joka paikkaan. Yritin kääntää kylkeä. Ei onnistunut. Yritin uudestaan ei tapahdu mitään, lihakset vaan huutaa hoosiannaa. Tuli itku ja Jusba joutui kääntämään mut. Oli pieni heikotus.

Päivän mätänin vuoteessa ja surkuttelin kauheaa kohtaloani. Hikoilin ja palelin. Niistin ja yskin. Näin villejä matkaunia. Olin mm. Kiinassa, jossa mulla oli paistinlastoista tehdyt sandaalit. Tänä aamuna olin hikoillut kuumeen ulos ja pääsin suihkuun ja koneelle. Helpotus.

Peevertti-setä ja kolmijalkainen peura

Siivotessa törmää omalaatuisiin asioihin. Löysin vanhan Peevertti-setä-tarinan, jonka olen kirjoittanut lukiossa. Tarinassa, kuten muissakin tarinoissa Peevertti-sedästä, esiintyi jossain muodossa paitsi Peevertti-setä, myös kolmijalkainen kolmijalkapeura, jolla oli kolme jalkaa. Ja pöllö. Tässä tarinassa Hermuli, erikoislaatuisen perheen ainoa lapsi, huomaa naapurin Peevertti-sedän tuijottavan häntä herkeämättä ikkunan läpi.
Lopulta hän saa kysytyksi "miksi". Peevertti-setä vastaa: "Minä haluan olla näkemässä, kun sinä opit näkemään."
Musta tuntuu, että tuo lause on ollut merkittävässä roolissa mun elämässä jossain vaiheessa. Onko se jostain kirjasta? Runosta? Miksi se on ollut mulle tärkeä? Mitä se on merkinnyt? Pelkäsinkö, ettei joku opi näkemään? Etten itse opi?

Tänä aamuna pidin kollegani kanssa palaverin. Meillä oli kuusi vierasta ja tarjoilimme täytettyjä croissanteja, mehua ja kahvia. Vieraat viihtyivät jopa yliaikaa ja keskustelu oli hyvin aktiivista ja vireää. Olin hyvin tyytyväinen.

Tänään me saadaan avaimet uuteen kotiin. Mä varmaan jotenkin jännitin sitä, koska en saanut viime yönä nukuttua.

Nyt mä alan taas tapella, ei ehdi kirjoittaa.

Ota löysin rantein, älä hengitä

Seppo-muru poistui Tönkijät Big Bandistä viikko sitten.



Seppo

Def Leppard, cinnamon masked

14.4. 2005 - 20.3. 2007

Kesyrottapalstalla on tapana kirjoittaa pieni muistokirjoitus lauman jättäneille. Ohessa Sepon:

"Seppo on ollut se elämäni rotta, rakas pusupoika, jonka kanssa on jaettu kaikki tyynystä jäätelöön lähes kahden vuoden ajan. Seppo on ollut kaikessa mukana. Aamuisin istunut jalkani päällä katselemassa hampaidenpesua, kun vessan laattalattia on paleltanut pieniä rotanjalkoja. Seppo on se, joka tuli laukaten ovelle vastaan, kun kuuli mun tulevan kotiin.
Seppo on kasvattanut mua paljon enemmän kuin mitä 600 gramman painoiselta eläimeltä uskoisi. Ja miten voi niin pieneen kroppaan mahtua niin valtaisa sydän?"

Nyt on enää kolme poikaa laumassa. Tuntuu jotenkin ihan tosi kaihoisalta katsella tuota vajaata laumaa. Ei siinä, kolme on ihan ok määrä, mutta Seppo jätti kyllä itseään isomman reiän jälkeensä. Ja seiniin. Pian nekin hiotaan ja paikataan ja sitten muutetaan pois ja koko Töölö Seppoineen päivineen jää taakse.

Kaksi vuotta, päivälleen, tulee kertyneeksi aikaa Messeniuksenkadulla. Hassua miten moneen asiaan se vaikuttaa. Äänestyspaikka. Kulkuyhteydet. Lähikauppa - uuden lähikaupan valikoima varmasti muuttaa ruokavaliotakin. Toivottavasti sieltä saa Kukkoa, se pannaan tuulivoimalla. Lähibaari. Voih, Mountain! Missähän on lähin pankkiautomaatti? Entä posti? Mikä on mun psykiatrinen poli? Moneltakohan siellä jaetaan posti?

Lauantaina oltiin Turussa Lounais-Suomen Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistyksen näyttelyssä. Samalla reissulla sain poikien uuden häkin ja vähän sisustusvermeitä siihen mukaan. Ja Folkella meni näin hienosti:




Eli Folke otti ensimmäisestä veteraaniluokan näyttelystään parhaan veteraanin palkinnon. Palkinto jaetaan viralliseen luokkaan ilmoitettujen, 20 kuukautta täyttäneiden eläinten kesken. Lisäksi Folkelle jäi taskuun kunniapalkinto ja luokkavoitto. Jeejee. Folke on alkanut herättää kunnioitusta viimeisen puolen vuoden aikana koollaan ja lihaksillaan. Turussakin kasvattaja esitteli Folkea vähän pollean oloisena ruotsalaisille ja englantilaisille rottaharrastajille ja kommentit olivat ihastuneita: "Oh, there's one good-looking buck, wow, look at his muscles, very masculine..."
Folke on rottamaailman Schwarzenegger.
Jarmo sai L1 + PET A, ok arvosteluilla.

Paluumatkalla auto alkoi temppuilla ja sain käyttää paitsi kaiken kärsivällisyyteni myös kaiken kekseliäisyyteni, jotta pääsin kotiin. Välittömästi sisään päästyäni avasin oluen.

Pitäisi jatkaa pakkaamista ja heittää roinaa helevettihin.

Tein muuten eilen bataatti-vuohenjuustolaatikkoa. Toimi ihan jees.

Jätesäkkejä ja pakkausteippiä

Näette sankarittaremme töissä hymy huulillaan. Tanskasta puskee raporttivaatimuksia ja tiimi sairastaa flunssaa. Kaaos on tiivistynyt käsinkosketeltavaksi. Miksi siis hymyilyttää noin seesteisesti?

No kun me muutetaan :) Me muutetaan kotiin, jossa on niin paljon tilaa, että siellä kehtaa sisustaa. Siellä on kaasuhellakin! Se on niin kiva, että aion kestää jopa sokerimuurahaiset keittiössä.
Me muutetaan huhtikuun alussa, minä, Zusba ja meidän "kaksi hamsteria" jotka on vuokranantajalle ihan ok. Ajatella, mä olen kirjottanut tätä blogia niin kauan, että muutan sinä aikana jo toisen kerran. Viimeksi kerroin pohjoisikkunoista ja lyhyestä muuttomatkasta. Nyt kerron 68 neliöstä, kaasuhellasta ja läpitalonpohjasta. Ja arvatkaa mitä - viis puuttuvasta htv:stä, mulla on tiskikone!

Nyt alkaa sitten pakkaaminen ja tavaran hävittäminen. Onneksi siivosin jo vaatehuoneesta aika paljon roinaa pois. Olen tehnyt ajatustasolla inventaariota astioista ja kattiloista ja verhoista iltamyöhään sängyssä.
Kaikkein oudoimmalta omalla tavallaan tuntuu se, että sitten meillä on kaksi teepannua. Toivottavasti en ole liian dominantti kaappijärjestyksineni ja annan tuolle iso-pässille tilaa elää ja asua myös :) Mutta kun suunnittelu ja järjestely on niin hauskaa!

Tupareista tiedotetaan myöhemmin. Toistaiseksi meillä ei ole huonekaluja, joten olisi ainakin tilaa rellestää.

No miksen avautuisi, onhan mulla blogi

15.2. se alkoi mahakivulla ja siitä sitten kurkkukivun kautta lihaskipuihin ja päänsärkyyn. Nyt on maaliskuu ja edelleen ollaan sairauslomalla. Nyt on sitten keuhkoputkentulehdus. Toissapäivänä oli vaatimattomat 38,8 astetta kuumetta. Woo-haa. En ole kuitenkaan ollut itselleni tyypillisessä maailma-murskaa-alleen -tilassa, vaan olen jopa pystynyt nukkumaan yöt jne. Sitä paitsi Jasumiehellä on ollut kovempi kuume kuin mulla. Stole my thunder, that bastard.

Viime viikonloppuna oi serkusmatkan vuoro, jo toistamiseen Tallinnaan. Hotelli oli Tallinkin oma, oikein siisti ja mukava, taidan siirtyä kokonaan siihen nyt kun Tallink lopetti Meriton Old Townin myymisen. Aamiainen oli loistava, siellä oli mm. Graninin verigreippimehua.

Mennessä syötiin laivalla aamiaista. Laiva oli oikein siisti ja viihtyisä muuten myös. Juustokakkua ja hedelmäsalaattia, kahvia ja voisarvia. Grand!
Kaupungilla heitimme kevyen shoppailukierroksen ja menimme sitten pianobaariin tapaamaan serkkuja ja saamaan suurimman juoruannoksen vuodatettua. Sitten hippailimme vanhaan kaupunkiin syömään perunankuoria ja juomaan oluet ja sitten takaisin shoppailemaan. Mulla oli tosin hyvin pieni budjetti, mutta sain mä silti toppasaappaat parilla kympillä. Jee.

Illaksi oli sitten Maikrahv. Vähän epämiellyttävä kokemus. Serkkujen Carpacciot oli kaukana tuoreesta ja mureasta. Mun ruoka oli ok. Viininä juotiin rieslingiä.
Käytiin Mollyssä tuopeilla ja sitten alettiin jo olla kohtuullisessa humalassa. Piti lähteä tissibaariin kun vielä pysyttiin tolpillaan.

Mentiin pieneen topless-baariin, jossa oli meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Yksi mies. Kalleinta bisseä, mitä olen Virossa juonut :) Kaiken lisäksi loukkasin stripparia antamalla liian vähän tippiä sen kalsareihin. No mistä noita kokeilematta tietää, kysyn vaan?

Siitä sitten nukkumaan. Oli tullut kova humala ja aamulla oli niin kova krapula, että join aamiaisella kupin kahvia ja seitsemän lasia mehua. Mahasta kuului loiskintaa kun liikkui. Sit ne ruojat raahas mut takas kenkäkauppoihin.

Lounastettiin Scotland Yardissa kuten tapoihin kuuluu, ja sitten olikin jo aika palata satamaan. Laivamatka sujui leppoisasti korttia pelatessa ja nukkuessa. Välillä jäät hidasti matkaa ja oltiin lopulta puolitoista tuntia myöhässä. Superfast my ass.

Huomenna on kummitytön 5-vuotispäivä. Aika kuluu aivan uskomatonta vauhtia. Aamulla siis lahjakauppaan :)

Orpopeittoja

Ajattelin laittaa muutavan jo vanhemman kuvan noista peitoista, joita erään palstan väen kanssa tehdään Venäjän-Karjalan lastenkodeille, katulapsille ja lastensairaaloille. Kaikki näissä näkyvät peitot ovat pienten lasten kokoa, 80 x 100 cm. Viime aikoina olen ommellut puolet isompia, 100 x 160 -senttisiä peittoja. Niistä ei vaan vielä ole kuvia :(

Mun lisäksi projektissa on jossain määrin mukana lähes sata ihmistä. Osa on neulonut/virkannut yhden tilkun, osa puolestaan on toimittanut mulle jo kymmeniä tilkkuja.

Allekirjoittaneelta saa lisätietoa, jos haluaa osallistua :)

Huolestuttava kehitys jatkuu

Tulin kotiin kolmen aikaan. Laitoin makaronilaatikon uuniin, vein petivaatteet tuulettumaan, tiskasin kokkausvermeet, hinkkasin hellaa puhtaammaksi, otin ompelutarvikkeet esiin ja mallailin orpopeittoja.

Huolestuttavaa. Nyt kello on vähän päälle viiden, mulla on sängyssä raikkaat petivaatteet ja puhtaat liinavaatteet, massu on täynnä kotitekoista murkinaa (joka sisälsi keittämistä, pannupaistamista ja uunipaistamista!) ja tiskipöytä on puhdas.

Pelottaa.

Nyt aion kyllä ryömiä noihin raikkaisiin lakanoihin ottamaan torkut.

Outo yö

Mua unohti käydä nukuttamaan viime yönä. Katselin Twin Peaksit ja siivoilin vaatehuonetta. Välillä ompelin vähän peittoa orvoille. Sitten katselin Pentagonin ja vähän tiskailin. Sitten nettailin pari tuntia. Ei vaan millään alkanut väsyttää. Päätin sitten tehdä vähän töitä.

Viiden aikaan menin suihkuun ja keitin kahvia. Turha siinä vaiheessa on enää yrittää nukkua. Hihhuloitsin pitkän kaavan mukaan - aamukahvia, tukan laitto (!) ja meikki, vaatteiden VALITSEMINEN hätäpäisen jotain-heti-nyt -ryysäyksen sijaan. 6.07 sitten bussille ja nyt, kellon ollessa viittä vaille seitsemän, mä olen ollut töissä jo puoli tuntia. Effing weird.

Koko viikonloppu meni Projekti Vaatehuoneen parissa. Uskomatonta - muutaman neliön varastotilasta voi siis löytää kolme jätesäkillistä roskiin tai kierrätykseen päätyvää tavaraa. Kuinka niin hamsteri?
Nyt vaatehuone on kuitenkin siisti ja mulla jopa on muutama tyhjä säilytyslaatikko jatkohamstrauksia varten. Tuntuu ihan ihmiseltä.

Mulla oli muutenkin ihmeellisen energinen viikko. Torstaina jopa kokkasin pakastimeen, outoa. Tiskiä ei ole enää juuri nimeksikään, kuolleet kukat on heitetty pois, olen ommellut orpopeittoja ja tosiaan siivonnut vaatehuoneen. Ai niin, ja askarrellut sellaisia mylpyröitä uutta lamppuprojektia varten.

No niin, kello on puoli kahdeksan ja olen jo hoitanut tämän päivän ensimmäiset raportoinnit, joiden dedis on klo 11.

Mä lähden metsästämään kahvia.
Olenkohan mä muuttumassa bipolaariseksi?

Vindaloo hotline, osa 106

Viikko on mennyt teknisiä asioita selvitellessä. Vaihdoin koneen käyttöjärjestelmää uudempaan ja koneen mallista johtuen jouduin tekemään sen puhtaana asennuksena (oli muuten aika piece of nakki). Kuitenkin jouduin ongelmiin, koska olin tallentanut gigan kaikkea duunikamaa serverille ja yht'äkkiä en enää löytänytkään omaan pikku koloseeni palvelinviidakossa.

Aikani pyörittyäni palvelinten hullunmyllyssä alistuin kohtalooni ja lähestyin teknistä tukeamme, tai vindaloo hotlinea näin kavereiden kesken. Miellyttävä teknikko kuunteli murheeni, käski mun odottaa 10 minuuttia, käskemään komentoriviä gp update ja buuttaamaan koneen.

En ole varmaan ikinä ollut niin onnellinen avatessani my documentsit. Siellä ne olivat jonoissa kaikki tuntiraportit, koulutussuunnitelmat ja rottakuvat. Ihanaa.

Ainoat asiat, mitä en tajunnut ottaa huomioon, olivat favorites-kansio ja messengerin hymiöt. Onneksi suosikit olisi muutenkin pitänyt järjestää uudestaan ja sain lempimyymiöni H:lta takaisin jo.

Uusi käyttis toi mukanaan kaikkea hauskaa, kuten esimerkiksi shakin. Olen tohkeissani. Olen pelannut shakkia viimeksi joskus muksuna Anjalla ja Jukalla - nyt voin opetella uudestaan. Sitten voin muuttua venäläiseksi shakkimestariksi eikä tilastoni enää näyttäisi tältä:
Vaikeustaso 2/10
Pelejä 24
Voittoja 1
Häviöitä 23

Nyt on lauantai-ilta. En ole tehnyt oikeastaan mitään, mutta laskemalla yhteen tyhjät pullot ja s-etusetelit mulla oli melkein kymppi rahaa. Nyt aion kokata. Jälkkäriksi vedinkin jo pussin karkkia ja nyt voin uskomattoman pahoin.
Huomenna on Disney on Ice - Ihanat Prinsessat siskon ja kummitytön kanssa. Vähän se on varmaan ihkuu!

Kuuuun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään

Meillä on taas lempeä ilmassa :)

Goodis on tullut meille lemmenlomailemaan Folken kanssa.

Toivottavasti tulee kasa pikku-Folkeja ja Goodiseja :)

6 Poses for winter blah

Urdhva Mukha Svanasana - Helps relieve mild depression, fatigue, and sciatica

Talvi alkaa olla voitottu. Tää on ollut elämäni mukavin talvi mm. ilmastollisesti ja toki muutenkin. Olen välttynyt oikeastaan kokonaan siltä pahimmalta winter blahlta mikä yleensä tässä vaiheessa vuotta on pahimmillaan. Lämpö tekee paljon. Tänä talvena on ollut vain muutama pakkaspäivä ja mä olen nauttinut sydämeni kyllyydestä. Ei yhtään lannista elämä ja on oikeastaan aika mukavaa. Ulkona paistaa aurinko.

Paschimottanasana - Therapeutic for high blood pressure and insomnia

Töissä on ollut kivaa ja kotona on ollut kivaa. Olen ollut kovasti avoin ja sitä kautta oppinut paljon ja kasvanutkin. Stressi on pysynyt hanskassa. Varsinainen kahtiarepiminen työaikana on lakannut täysin ja voin keskittyä omiin töihini. Jälki on hyvää ja saan kiitosta. Mä olen tässä hyvä, oikeasti hyvä.

Vrksasana - Improves sense of balance

Olen palannut Shantiin. Kävin viime viikollakin neljästi ohjatulla tunnilla ja tein kiitettävästi harjoitusta kotonakin. Tuli heti puhtaampi, parempi olo. Tasapainoinen ja levollinen. Miten mä pystyin olemaan niin kauan pois? Miten mä en oo ollut ihan jumissa? No oonhan mä aika jumissa ollut, mutta miten mä en oo mennyt tukkoon siitä kaikesta toimimattomuudesta? Miten mä oon voinut unohtaa, miten helppoa kaikki on harjoituksen jälkeen ja miten hyvä on olla harjoituksen aikana?

Utkatasana - Reduces flat feet

Olin eilen taidenäyttelyn avajaisissa. Yllättävän monikerroksista videoinstallaatiota oli mukava seurata ja oli myös hienoa tavata suuri joukko ihmisiä menneiltä vuosilta. Ennen kaikkea oli hienoa nähdä, miten todella moni on löytänyt oman polkunsa ja on elämäänsä aidon tyytyväinen. Lisäksi koin sairasta tyydytystä siitä, että tulin harrastaneeksi jotain kultturellimpaa kuin online-pelejä ja salkkareita. Nyt on krapula.

Prasarita Padottanasana - Calms the brain

Ostin elokuvan, Liikkuvan linnan. Se on musta ihana. Oltiin Jusban kanssa joskus sitä katsomassa ja liikutuin lähes kyyneliin äkillisestä, varsinaisesti elokuvaan liittymättömästä tunteesta, että maailma on niin hyvä paikka olla ja täällä on niin paljon kaunista. Nyt musta taas tuntuu siltä norsulta. http://www.youtube.com/watch?v=TifeJZj7umA


Padmasana - destroys all disease and awakens kundalini

Norjalainen kouluttajamme soitti mulle just tossa. Aloitti puhelun sanomalla "What a bunch of great agents you have there!" Nauroin ja vastasin "I know, I hired them."

kun tutustuu ja valmistautuu luopumaan

Aloitetaan huonoilla uutisilla. Seppo-rotalla diagnosoitiin munuaisrappeuma. Vaikka vielä ei tarvinnut erota, se on pian edessä. Haluan mieluummin luopua liian aikaisin kuin pakottaa pienen kokemaan tuskaa. Saattaa mennä viikko tai useampi kuukausi, mutta surutyö on jo alkanut. Ollaan halittu ja pussailtu Sepon kanssa paljon, ja se on saanut rottailla pienen jyrsyttimensydämensä kyllyydestä. Tänään se sai syödä sängyssä juustopastaa. Kauhea sotku. :)

Toisaalta rottarintamalla on ollut ilonaiheitakin. Keittiönpöydällä kasvava kuusikko Hilkanlapsia on valloittanut allekirjoittaneen ihan kokonaan. Ihastuttava agouti european berkshire mismarked -herra jää kotiin ja on jo noin kolmiviikkoisena saanut kunnian kantaa ylvästä nimeä Jarmo.

Introducing Jarmo...

Täältä se tuli ulos.

Tässä se jossain reilun päivän iässä.

Viisipäiväisinä - en tiedä onko Jarmo tässä.

Päivää myöhemmin.

Kököttäjä.

Kiusattu parka.

Jouluna muksuilta aukes silmät.

Muikeat kakarat pesässä.

Emon syleilyssä.

Jarmo on nyt 3½ viikkoa vanha ja ensi maanantaina joutuu eroon mammasta ja siskoista :( Sitten viisiviikkoisena se jättää veljensäkin ja muuttaa Saken, Folken ja Sepon kaveriksi :D

Nopea kehitys - just pari viikkoa sitten se oli korvaton, silmätön ja karvaton prinssinakki. Nyt se painii veljineen niin että purut pöllyää, nassuttaa pilttiä ja säntää uteliaana tutkimaan kaikkea uutta. Pikku Jarmo.

Oon nähnyt Hilkka-neidin raskaana, ihanaa!

Meille tuli lainarotta. Se on suloinen agouti hooded -naaras, jolla ei ollut nimeä lainkaan. Nimesimme sen Zusban kanssa Hilkaksi. Hilkka on kolmatta viikkoa kantavana ja maha alkaa pullistella jo lupaavasti. Noin viikon päästä pitäisikin jo kuulua pientä piippausta. Kukas se sanoikaan että vastasyntyneet rotat näyttävät aivan pieniltä pippeleiltä?

Tässä kuvassa Hilkka seikkailee sängyllä ja mahtui juuri ja juuri kuvaan. Vatsan hienoinen pyöristyminen erottuu neidin elegantista ja sirosta asennosta huolimatta.

Hilkalla on kova puuhailu päällä vaikka paikka on vieras ja energiaa menee nakkipaketin kasvattamiseen. Oli sääli laittaa se takaisin pieneen dunaansa kun oli poikien vuoro ulkoilla. Juuri tästä syystä en haluaisi pitää molempia sukupuolia - aina joutuisi joku olemaan vangittuna.

Outoa paikkaa piti tietenkin nuuhkutella ja kuulostella. Ihme juttu, haisee urokselle, mutta ketään ei näy missään!

Samassa kuvassa hieman product placingia, olkaa hyvät.


"Apua, tää on ihan kauhee mesta! Mä haluun kotiin!"

Muita kuulumisia lyhyesti: Töissä on liian kiire ja päätä hajottaa. Olen koittanut tietoisesti olla tekemättä ylitöitä ja olen varannut itselleni jo toisen kerran parin viikon sisään hierojan. Siksi onkin niin kiva päästä palluttelemaan pikkunääpäreitä.