Taas sama vaihe elämässä

Postauksessa Hip hei, sanoi muumi, joulukuussa 2007, olin samoissa tunnelmissa. Aamukampa harveni ja katselin ikkunasta ulos epätietoisena tulevaisuuteni suunnasta. Sanoin silloin, että pian olen sitä mieltä, että muutos oli hyvästä. Samaa mietin nyt – mihin tässä päätyykin, se on varmasti oikea suunta.
Hassua maailmassa on se, että luulin johonkin viime vuoteen asti, että Impaled Nazarene on nimeltään Impaled Nazareth. onko sillä muuten jotain tekemistä impala-antilooppien kanssa? Ehkä impalat, BBC:n meille syöttämästä keinotodellisuudesta poiketen, ovat oikeasti verta juovia, leijonia raatelevia, demonisia sorkkaeläimiä? Kerro totuus, David!
Työtoveriltani Jannelta kysyin tätä mahdollista yhteyttä, ja Janne totesi osuvasti, että impalalla on kyllä sarvet ja sorkat… “Ääntely on käheää mylvintää ja puuskutusta.” Todisteet ovat aukottomat.

Ahdistus

Vaaliahdistus nimittäin. Ei tällä kertaa ehdokkaista vaan kaduilla tehtävästä vaalityöstä.
Eilen aamulla jouduin ohittamaan SDP:n teltan ja käsittääkseni Liisa Jaakonsaaren, joka julisti äänestämisen tärkeyttä. Ohitin teltan kohteliaasti hymyillen (vaikka se kahvi olisi kyllä kelvannut) ja kieltäydyin napakasti tarjotuista flaijereista.
Heti tunsin suunnatonta häpeää. “Ne luulee että mua ei kiinnosta äänestää!” ajattelin. Ja että “olisin voinut näyttää muillekin esimerkkiä, että on ok ja hienoa olla kiinnostunut vaaleista".” Mietin jopa hetken, että jos kääntyisi takas ihan vaan kertomaan että kyllä mä äänestän, en vaan sinua.
Vittu hei, demarit. Tunsin syyllisyyttä siitä, mitä demarien telttaväki ajattelee musta. Ikään kuin mä en olisi vain yksi tuhansista naamoista, jotka siitä menee ohi, ei, minä olen Merkittävä Potentiaalinen Ääni ja minä olen tunnollinen ja äänestän! Oikeesti!
Huomenna laitan kyltin kaulaan.

Ah!

Nyt se on julkista tietoa, pesti loppuu juhannuksena. On haikea mutta innokas olo ja kivaa aloittaa taas jotain uutta.
Mutta älkää nyt sanoko että mitäs nyt sitten, kerron sitten kun mulla on jotain vastauksia. :)

Mä olin unohtanut!

Nenäkortteja ei tietenkään voi unohtaa (varsinkaan sitä, jolta valui vihreää räkää nenästä) mutta olin unohtanut ihan kokonaan ne sellaiset siirtokuvat, joita muovisella terällä raaputettiin sellaisesta pienestä läpinäkyvästä arkista johonkin!

Huuma

Hevoskastanja kukkii! On kesä! Valo, lumo, ilma, tuoksut!

Muuten menee niin, että valkovenäläisiä uppoaisi enemmän kuin terveellistä.

Food!

Koskahan mä olisin viimeksi blogannut ruoasta? Nyt on hyvä tilaisuus, koska olen syöpötellyt runsaanlaisesti viime perjantaina.
Meidän on jo jonkin aikaa ollut tarkoitus testata Töölöntorinkadun Feziä, marokkolaista ravintolaa. Perjantaina tilaisuus sitten siunaantui eli kerrankin oli sekä voimia, aikaa että rahaa samaan aikaan.
Aloitin mättämisen chermoula-marinoiduilla scampeilla, jotka tarjoiltiin pohjoisafrikkalaisesti maustetun salsatyyppisen kasvislisukkeen kera. Zusba nautti kasvis-msmenin eli lätyn, joka oli tiukkaan kierretty täytteen ympärille – vähän filomainen tuntuma. Lisäksi, koska eihän nyt yksi alkuruoka per naama riitä mihinkään, tilasimme Casablanca-kemian eli tapas- tai mezetyyppisten pikkukamojen lajitelman.

Casablanca Kemia 11,90 €
Mausteiset marinoidut oliivit
Merguez
Korianteri-perunasalaatti
Hummus

Pääruoaksi tilasin kokonaisen kultaotsa-ahvenen taginessa. Zusba ei yllytyksestäni huolimatta tilannut kamelipataa, vaan kyyhkyspiiraan – pulua manteleiden, kanelin ynnä muun kera taikinakuoressa. Kala pötkötti juuresten päällä jumalaisen tuoksuvassa liemessä ja oli täydellisen mureaa.
Joimme maukasta roséviiniä ja lopuksi vedimme viikunahillon alle piilotettua kermavanukasta ja muscatelia. Viikunahilloa oli liikaa, sitä jäi mun lautaselle varmaan yli desi, mutta annoksessa oli tuoreita mansikoita ja viinimarjoja. Voi rakkaus!
Hinnat ovat varsin kohtuulliset ja annokset suuret. Palvelu oli hyvää. Ravintola oli siisti ja viihtyisä. Aion mennä toistekin, varmastikin monta kertaa.
Jos hinnat pelottavat, suosittelen poikkeamaan Fezissä maanantaina:

“Fezissä maanantai on se päivä jolloin haluamme teidän löytävän marokkolaisen keittiön.
Konseptimme on yksinkertainen:
• valitsette mitä tahansa a la carte listaltamme, ei rajoituksia
• maksatte sen mukaan miten piditte ruuastamme
• ainoastaan juomista maksatte normaalin hinnan
• ja hanavettä tarjoamme tietysti ilmaiseksi!”

Vapun jälkimainingeissa

Ah, vappu. Matkasimme huimin odotuksin Nurmijärvelle rinkka täynnä viiniä ja makuupusseja. Olin vannonut, että ennen lauantaita mua ei kotona nähdä.
Oli paljon tuttuja ja rakkaita paikalla. Samalla teemalla olimme juhlineet jo vuonna 1998, joten nostalgiaa riitti. Ensin heittelimme toisiamme monella sadalla litralla perunajauholimaa, sitten yritimme peseytyä jääkylmällä vedellä ja sitten ihan vain juhlimme kunnes Zusban reisi revähti ja bileet kuolivat. Siltä illalta.
Seuraavana päivänä oli lähes leppoisampaa. Juopoteltiin hillitysti, syötiin pizzaa ja katseltiin jääkiekkoa. Meitä oli enää seitsemän ja nautin olostani ihan suunnattomasti.
Lauantaina, muutaman leffan jälkeen, suuntasimme kotiin poikien luo. Jäljelle jäi kauheasti hyvää mieltä, sellaista kipeänsuloista yhteenkuuluvuuden tunnetta omiensa kanssa. Tällaisena muutoksesta ahdistuvana ihmisenä mä olen aina tohkeissani kun kohtaan pysyvyyttä.
Tänä aamuna töihin tullessa tunsin sen ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Seisahduin Elielinaukiolle tunnustelemaan sitä. Hengitin syvään – meri tuoksui. Suola! Tunsin, miten (pardon my cotton-candy-sweet French) oikein läikehti sisällä, olin niin onnellinen. Jos näin saisi elää kunnes kuolee, ei voisi valittaa.

Elukoista

Katsoin eilen uusintaa mielenkiintoisesta Popkultin jaksosta (nähtävissä Yle Areenassa). Silvia Modigin vieraina puhumassa eläimistä viihdeteollisuudessa olivat Kiti Kokkonen ja Mikko Nousiainen.
Muahan on itseäni mietityttänyt (lue: raivostuttanut) Pelkokertoimen kaltaiset ohjelmat, joissa eläimiä uhrataan ihan vain viihdetarkoituksessa ja varmasti ilman, että niitä muuten mitenkään hyödynnettäisiin. Asiaa käsiteltiin Popkultissa ja esiin nousi ihan hyviä pointteja. Kiti Kokkonen mietti, mihin vedetään raja – jos eläin on elänyt hyvän elämän, ei kai sen ruumiin hyödyntäminen ole väärin? Verrattuna vaikka tuotantoeläinten oloihin.
Totta. Tai siis totta toinen puoli. Kuitenkin eläimen ravintokäyttö on mielestäni hurjan pitkän pätkän eettisempää kuin eläimen viihdekäyttö. Ei varmasti voida sanoa, että rottapirtelönä tarjottu eläin, jonka toivotaan saavan ainakin yksi kilpailija oksentamaan, olisi käytetty varsinaisesti ravinnoksi, vaikka se nieltäisikin.
Lisäksi on vielä kysymys elävien eläinten käytöstä. Nousiaisen mukaan selkärangattomat eivät saa aikaan katsojapalautetta vaikka niille tehtäisiin mitä. On se saatana vähän synkkää.
Mikko Nousiainen taklasi varsin maltillisesti huhuja siitä, että ohjelma olisi viety kuvattavaksi Argentiinaan, jotta voitaisiin kiertää Suomen eläinsuojelulakeja. Aluksi mietin, uskoisinko. Sitten mietin, välitänkö. Periaate on jotenkin isompi kuin lain kirjain. Ihan sama, onko taustalla keplottelua vai ei, ohjelmassa tapahtuva eläinten hyödyntäminen on jotenkin niin periaatteellisella tasolla väärin.
Olen sanonut, etten pidä siitä, että jokin elää vain kuollakseen. Tämä pätee niin turkiseläimiin, lihakarjaan kuin viihteelle uhrattuihin hämähäkkeihinkin. Elämän on oltava elämää varten, ei kuolemaa. Miten voimme tuottaa maailmaan elämää vain, jotta voisimme lopettaa sitä? Siinä on jotain syvää kieroutta. Siinä on riistan ja tuotetun lihan (kaloissa myös) ero – riista on elänyt elääkseen ja sitten käytetään ravinnoksi. Tuotantoeläin on elänyt kuollakseen.
Kuolema ei ole hyvää viihdettä.
Popkultin sisällä toiseen aiheeseen – miten määrittelemme eläimen? Joojoo, onhan aiheesta jauhettu, mutta ohjelmassa käytiin ihan hyvää ajatustenheittoa aiheesta. Onko ET eläin? Silvia Modigin sanoin, eläimen käsite on olemassa lähinnä, jotta voisimme pitää itseämme ihmisinä ja tehdä eron. Maapallon ulkopuolisessa elämässä tällaista erottelua ei tarvita. Mikä ET siis on?
Ohjelma poistuu Areenasta 15.4. Suosittelen.

Peräänkuulutan lähdekritiikkiä

Nyt meni hermo. Olen lukenut Noora Shinglerin Kemikaalicocktail-blogia jo jonkin aikaa ja ollut varsin iloinen, että joku kirjoittaa luomusta, ekologisuudesta ja kemikaalien vaikutuksesta – sujuvasti. Blogia on ollut ilo lukea, olen oppinut paljon ja saanut ajatusten kipinöitä.
Aina välillä on tökännyt ja nyt tökkäsi taas. Joo, saa Eviran toimiakin kritisoida ja kyseenalaistaa, ei siinä mitään, mutta jos tietolähteenä käytetään yksittäisen, vihaisen ihmisen nettiin kirjoittamaa hengentuotosta (“Fuck Evira! Syökää paskanne”), olisi ehkä syytä hengittää pari kertaa syvään ennen kuin postaa itse asiasta.
Vaikka kyseessä on thairuokayrittäjä ja vaikka hän on niin perhanan fiksu, ettei käytä lisäaineita ruoassaan, se ei silti tarkoita, että hän olisi automaattisesti oikeassa ja häneen kohdistuvat toimenpiteet ovat tarpeetonta sortoa. Voi olla että näin on, mutta kun ei voi tietää. Noora kirjoittaa: “AArgh, haluan tietää miksei tämä yrittäjä saa myydä suomalaisille terveellistä ruokaa? Ehtikö kukaan testaamaan paikkaa ennen kuin EVIRA meni "sössimään" bisneksen?”
Koska Evira on pahuuden salaliitto suoraan perkeleestä ja vainoaa ihmisiä vain vainoamisen vuoksi? Koska Eviran naruja veteleekin syntinen lisäaineteollisuus?
Kyseessä siis on ollut kiista toimitilojen sopimattomuudesta elintarviketuotantoon, mikäli oikein ymmärrän, ja suomenkielisten tuoteselosteiden puutteesta. Olisiko Eviran pitänyt myöntää tälle yrittäjälle yksinoikeus poiketa lain vaatimuksista? Sori mussut, yhteiskunta ei kuitenkaan toimi ihan niin.
Ikävää, että yrittäjä joutui myymään firmansa. En kommentoi asiaa muuten, koska minun, tai kenenkään muunkaan, on mahdotonta tietää asioiden todellista laitaa saatavissa olevan tiedon pohjalta.
Koska Kemikaalicocktail jälleen kerran tuntuu höyryävän vain siksi, että on hienoa, kun puhdasta ja terveellistä sorretaan, kokonaistotuudesta viis, en taida jaksaa enää lukea koko blogia.

FOOD!

Ruokameemiä kun ei kerran mitään oikeaakaan asiaa ole ja tylsistyn flunssassa.
Miten haluat munasi?
Vaihdellen. Kokkelina tai molemmin puolin paistettuna. Keitetty muna pitää olla kova, vähintään 9 minuuttia, mieluiten 12.
Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvi keitetään kotona tummapaahtoisesta kahvista kahvinkeittimellä. Keitin meillä on OBH Nordica King of Coffee, se on söpö, punainen ja hyvä. Suodatinpusseina on Melittan jotain vahvamakupusseja ja kahvi aika usein tummaa Presidenttiä (saatana, oon ruvennut nuukailemaan reilun kaupan kahvin kanssa. Pitäis ryhdistäytyä). Viimeksi oli tosin Mokkamestareilta tilattua luomua reilua tummaa jotain hyvää namnam.
Nautin kahvin reilulla luomukevytmaidolla, satunnaisesti kanelisiirapilla.
Teen nautin ihan miten sattuu, hunajalla, maidolla, ilman mitään. Aika usein keitetään koko pannu ja höritään sitä. Teemyssy on hakusessa.
Suosikkeja on tällä hetkellä Irish Breakfast, Yellow Chinese sekä Mokkamestareiden Mexican Mango, jossa on siis mustaa teetä, mangoa ja chiliä.
Suosikkiaamiaisruokasi?
Paras aamiainen on se, jota ei itse tarvitse kokata. Jos saisin päättää vapaasti ja joku muu laittaisi, aamiaiseen kuuluisivat kaikki nämä:

• Hedelmiä. Tuoreita, valmiiksi pilkottuja, runsaasti.
• Kahvia: tummaa, vahvaa, kuumalla maidolla.
• Croissant briellä ja viikunahillolla.
• Jogurttia. Maustamatonta, sillä syön sitä noiden hedelmien ja hunajan kanssa.
• Tuorepuristettua mehua, appelsiinia tai verigreippiä.
• Mysliä jogurtin kanssa myös. Mysli on vaan maailman paras asia.

Lisäksi olisi tärkeää voida käyttää aamiaiseen vähintään kaksi tuntia aikaa.
Maapähkinävoi?
En käytä.
Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
En niin perusta salaatinkastikkeista. Vahva extra vergine –oliiviöljy ja rouhaus mustapippuria on paras vaihtoehto. Joskus nautin salaatista balsamicosiirapilla.
Colaa vai Pepsiä?
Pepsikin on hei colaa. En juo kumpaakaan paitsi joskus pizzan kanssa. Ei ole muuta väliä kuin se, ettei siinä ole makeutusaineita.
Laiskottaa, mitä teet?
Tilaan pizzaa tai teen toasteja. Tai kylmiä voileipiä. Tai syön mysliä. Tai suklaata.
Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Oliivi-sipuli-ananas-katkarapu.
Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Luultavasti pastaa. Jos on hyvien raaka-aineiden kausi, innostun tekemään salaatteja. Mun salaateissa on aina makeaa ja suolaista, jotain hiilihydraattia, jotain proteiinia ja erilaisia tekstuureja. Esim. juustoa tai katkarapuja, tortellineja, salaatteja, rucolaa, kirsikkatomaatteja, melonia tai päärynää ja cashew-pähkinöitä. Nam!
Saatko jostain ruuasta hyviä muistoja?
Mulla on paljon ruokamuistoja, koska ruoan ympärillä mun elämä pyörii. Pally-kanelikeksit ja maitotee tuovat mieleen Kouvolan. Voi kun saisi niitä Amican sienikääryleitä jostain!
Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Ei oo mitään varsinaisia traumoja, jotka heijastelis nykypäivään. Kauhulla kyllä muistelen vanhempieni kokeiluja (mm. makkarabanaanipataa).
Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Maitokiisseli mummosta.
Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Monikin ruoka, kun en syö punaista lihaa tai siivekkäitä.
Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Makaronivelli.
Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
En muista että olisin vihannut mitään ruokaa paitsi kotletteja ja grillitassuja.
Oliko sinulla lapsena ruokaa jota rakastit, mutta nyt vihaat?
Banaanijogurtti.
Lempihedelmäsi ja -vihanneksesi?
Tykkään tosi monista hedelmistä. Varmaan satsumat, päärynät, rypäleet ja erilaiset melonit ovat suosikkejani. Oikeastaan vain aprikoosit ja passionhedelmä ovat sellaisia, jotka eivät maistu.
Kesällä syön pari kertaa vatsani kipeäksi kirsikoilla. Voiko mikään olla parempaa?
Vihanneksista rakastan erityisesti paprikaa ja kesäkurpitsaa. Voisin ahmia rucolaa ja romaine-salaattia. Bataatti on ihanaa, samoin nauris ja lanttu. Porkkana!
Kukka- ja parsakaali kuuluu syödä tuoreeltaan pieneksi riivittynä, esim. kasvisdippiin sopii kuin nyrkki nenään. Punajuuret ovat fantastisia, kokkaan niitä vain aivan liian harvoin kun sotkevat, penteleet.
En suostu tunnustamaan varsisellerin olemassaoloa ja jos sitä löytyy ruoasta, melko varmasti jää syömättä.
Lempiroskaruokasi?
Pizza Hutin Rucola-pizza.
Lempivälipalasi?
Mysli!
Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Eräs lempiruokani on spaghetti heinzin ketsupilla. Kun meillä syödään spaghettia, mulle pitää aina jättää kattilaan jämät, jotta voin viimeiseksi vetää ne pelkän ketsupin kanssa.
Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Vihjailettekste jotain?
Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
juustoa.
Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Keskitulinen nykyään. Ennen vain mieto. Saan kiksejä kapsaisiinistä, mutta en ole kovin kestävä sen suhteen.
Saako olla jotain juotavaa?
Kyllä, kiitos. Anoppiehdokkaan herukkamehua tai greippijaffaa.
Jotakuinkin kaikki alkoholipitoinen kelpaa.
Punaista vai valkoista?
Valkoista ja kuplilla.
Lempijälkiruokasi?
No päästiinhän tässä asiaan. Hedelmävati. Pannacotta. Suklaakakku (sellainen tahmea). Jutut, joissa on inkivääriä, chiliä tai kardemummaa.
Täydellinen yömyssy?
Kotikutoinen Cosmopolitan tai Dharma, jos ei jaksa kokata niin reilu loraus amarettoa.

Olen ihan tyytyväinen

Istuin palaverissa kuuntelemassa, kuinka tyytyväisiä me nyt sitten viime vuonna työpaikkaamme oltiin. Olemme selvästi pieniä romanttisia idealisteja nörttien vaatteissa koko pulju. Työyhteisöämme henkisesti terveenä piti 90 % vastaajista. Taisin vastata itsekin myöntävästi, vaikka ihmiset ovatkin hulluja ja meno välillä varsin älytöntä.
Ihana apinalauma kuitenkin <3

Nelosen uutisointi, voi helvetti

Nelosen tv-uutisissa tänään: “Näyttelijä Sari Siikander kertoo, kuinka oppi laulamaan paremmin.”
Uutisissa? Uutisissa?
Mä ymmärtäisin uutisoinnin, jos Sari Siikander ois oppinut vaikka lentämään, mutta…
Ehkä ongelma on vaan mussa. Maybe it’s me.

Röyhkeää

Kauko Röyhkä & Rättö & Lehtisalo – Hiekkarantaa
Suosittelen! Vaikkei olisi ennen perehtynyt Rättöön ja Lehtisaloon, noihin Ihanan syyllisen pallokalan nerokkaisiin luojiin ja monissa liemissä uineisiin musiikillisiin kameleontteihin, tähän kannattaa tutustua.

Demokratiasta

Kävin työkaverini kanssa Meilahden taidemuseossa katsomassa valokuvanäyttelyn Aletheia. Taidemuseon omat nettisivut kertovat seuraavaa: “Näyttelyn teokset käsittelevät ihmisen olemassaolon perustaa ja yhteiskunnallista todellisuutta. Niiden teemoja ovat muistaminen, historia ja identiteetti. Monissa teoksissa ovat läsnä myös menetys, väkivalta ja kuolema.”
Teoksia kuvaillaan kattavammin Katse.orgissa.
Näyttely alkoi aurinkoisilla keltaisilla ja eloisilla sinisillä sävyillä. Puhuimme niiden energisoivasta vaikutuksesta ja olimme yhtä mieltä – tuollainen iso keltainen teos kotona olisi aivan mahtava juttu Suomen pimeässä talvessa.
Tämä levollinen tunnelma rikkoutui kuitenkin heti seuraavien teosten äärellä. Emily-Jane Majorin kuvasarja vaikutti meihin molempiin vahvasti ja sitä oli palattava katsomaan vielä kierroksen lopuksi.
En nyt pureksi tätä sen enempää, lukekaa teoksista tuolta Katse.orgista. Demokratiasta mun piti puhua.
Aloimme nimittäin Minnan kanssa puhua varsin vakavia näiden töiden äärellä. Puhuimme yksilöstä yhteiskunnassa, ihmisyydestä ja sen menettämisestä, yksilöyden katoamisesta. Isoveljestä. Demokratiasta tai sen harhasta.
Teini-iässä scifi-klassikoiden äärellä sitä mietti, että olisipa jännä tietää, toteutuvatko hurjat dystooppiset kuvitelmat jonain päivänä. Nyt on syytä herätä siihen, että kaikki niiden karjankäsittelyteknologia on jo olemassa ja meitä erottavat tuotantoeläimistä vain yhteiskuntasopimukset, joiden olemassaolo tuntuu itsestäänselvyydeltä. Totta kai me haluamme elää demokratiassa, uskoa yksilöllisyyteen ja ihmisoikeuksiin. Emme halua koskaan Uljaan uuden maailman mukaiseen todellisuuteen.
Mikä meitä suojelee sellaiselta (lähi)tulevaisuudelta? Läntisten teollisuusmaiden vahva muisto toisesta maailmansodasta? Se, että kansallisiin muisteihimme on koodattu pelko fanatismista ja yksittäisen ryhmän ylivallasta? Jos 30-luvun perintöä ei olisi, kuka tietää, mihin me sokeina höynähtäisimme. Saattaisimme hyvinkin olla sitä mieltä, että pikku jalostus tekee vain hyvää, että jako alfoihin ja beetoihin selkeyttäisi yhteiskuntaa ja ettei eugeniikassa mitään niin kovin pahaa voi olla.
Kuinka nopeasti toisen maailmansodan haamu haihtuu mielistämme? Kun Afrikka kuolee aidsiin, maailmansodan nähneet sukupolvet kuolevat ja Kiinasta tulee uusi USA, arvostuksemme demokratiaa kohtaan on aivan eri pohjalla. Nouseeko se entistä suurempaan arvoon vai tuleeko siitä yksi historiallinen kuriositeetti, harharetki, josta onneksi löysimme kotiin?

Vyöry nostalgiaa

Katsoin ekaa kertaa kuorosotaa. Mikki Kauste laulatti kuorollaan Ultra Bran Jäätelöautoa – jumanskekka, toi yhdistelmä on ruumiillistuneena mun musiikillinen kasvukiputarina. Minne meni 90-luku? Minne menivät Ankkarockit ja Provinssireissut? Missä ovat lämpimät kesäyöt, joissa aina raikui laulu, oli se sitten Ultra Brata tai Don Huonoja?
Mä olen tapanut ajatella, että mulla oli sellainen seesteinen ja sisällöltään vähän köyhänlainen nuoruus. Sellainen kiltin tytön nuoruus, jossa hurjimmat tarinat liittyy pontikkaan tai öihin metsässä kuusi telttana.
Nyt, tän kaiken nostalgian leijuessa sankkana usvana mun ympärillä, mä tajuan äkkiä että niistä ajoista on jo niin paljon aikaa, että alan nähdä kokonaisuuden.
Ja että nykyään sellaisilla ihmisillä on äänioikeus, jotka Ultra Bran lopettaessa olivat kymmenvuotiaita.
En tiedä, kumpi mua järkyttää enemmän.

Hassua

Näin kuvan ystävättäreni pikkiriikkisestä tytärlapsesta Facebookissa. Itku tuli. Toinen on ihan muksu ja pieni. Kihhihhii.

Hymyilyttää

Ilman mitään syytä. Ehkä se on luonnonvalo. Kevät tulee ihan väkisin. Uusi kamera tulee ensi viikolla. Maailma rytmittyy jo sen kautta, näkyminä, valoina, varjoina ja pysähtyneinä hetkinä. Väreinä ja pintoina. Tuntuu, että virittyy näkemään missä oikeastaan onkaan. Sen voi ottaa niin symbolisesti ja itsetutkailullisesti kuin haluaa - näkee itsensä tarkemmin.
Olen hyvässä paikassa. Olen muutenkin hyvä.

Pitkästä aikaa aikaa

Terve vaan. Mulla on just sen verran tylsää ja väsyttävää että ajattelin muistaa tätäkin blogia välillä. Liian monta blogia, vanhat ja uskollisimmat helposti unohtuu. Tai ei unohdu, mutta eihän mun elämässä nykyään käsitöiden lisäksi tapahdu mitään muuta...
Uutena vuonna oltiin Tallinnassa.

Siellä oli kauhean tunnelmallista ja kaunista, taas kerran. Uudenvuodenpäivänä vaan yritti krapulanpoikanen hieman häiritä shoppailukuntoa. Sain mä silti farkkuhameen ja kauluspaitoja! Kyllä taas toimistolla kelpaa.
Koirani Piippo oli hoidossa. Musta sitä on mahtavaa seurata - miten leppoisalta elämä vaikuttaa, kun ei ole liian suurella aivokuormalla paiskattu. Karva kirsussa ei haittaa, jos alla on pehmeä sohva.

Eikä tarvii ottaa elämää liian vakavasti!

Oman asunnon lemmikkivahvuuteen liittyi Markun poika Marko:

Lauantaina juhlimme sitä, että pääsemme toolsista ja supernachosta eroon koko kevääksi. Tuli miksattua jos jonkinlaista drinkkiä illan mittaan ja aamulla kyllä huomasi juoneensa kaiken mahdollisen iloisesti sekaisin. Onneksi Zusba keitti kahvia ja tilasi pizzaa. Katselin dokumenttia juutalaisten koettelemuksista keskiajalla ja torkuin sohvalla. Kuten Keimo sanoi joskus 90-luvulla, krapula on siunattu olotila, siinä pääsee jotenkin lähemmäs totuutta.

To do -lista

Meemi bongattu Ripaus Inkivääriä -blogista.

Things you've already done: bold
Things you want to do: italicize
Things you haven't done and don't want to - leave in plain font

1. started your own blog
2. slept under the stars
3. played in a band
4. visited hawaii
5. watched a meteor shower
6. given more than you can afford to charity (tosin vaan kerran, tsunamikeräyksiin, enemmänkin tätä saisi harrastaa)
7. been to disneyland/world
8. climbed a mountain
9. held a praying mantis
10. sang a solo
11. bungee jumped
12. visited paris
13. watched a lightning storm at sea (voi vitsit mä rakastan salamointia!)
14. taught yourself an art from scratch
15. adopted a child
16. had food poisoning
17. walked to the top of the statue of liberty
18. grown your own vegetables 19. seen the mona lisa in france (vaikka kuulemma paikan päällä käyminen ei ole kovin järisyttävä kokemus, kun jonottamisesta palkitaan sillä, että saa edelleen jonossa kävellä taulun ohi)
20. slept on an overnight train
21. had a pillow fight
22. hitch hiked (onko joku, joka ei ole koskaan liftannut?)
23. taken a sick day when you’re not ill
24. built a snow fort
25. held a lamb
26. gone skinny dipping
27. run a marathon
28. ridden a gondola in venice (Mä oon kyllä seissyt sellaisen vieressä, lasketaanko se?)
29. seen a total eclipse
30. watched a sunrise or sunset (öh?)
31. hit a home run
32. been on a cruise (Amorilla jag mår illa...)
33. seen niagara falls in person
34. visited the birthplace of your ancestors
(jos mummi lasketaan)
35. seen an amish community
36. taught yourself a new language
37. had enough money to be truly satisfied
38. seen the leaning tower of pisa in person
39. gone rock climbing
40. seen michelangelo's david in person
41. sung karaoke
42. seen old faithful geyser erupt
43. bought a stranger a meal in a restaurant
44. visited africa
45. walked on a beach by moonlight
46. been transported in an ambulance
47. had your portrait painted
48. gone deep sea fishing
49. seen the sistene chapel in person (tässäkin mua ärsyttää ajatus jonottamisesta ja ruuhkasta)
50. been to the top of the eiffel tower in paris
51. gone scuba diving or snorkelling
52. kissed in the rain (emmätiedä)
53. played in the mud
54. gone to a drive-in theatre
55. been in a movie
56. visited the great wall of china (Heti kun Tiibet on vapaa)
57. started a business
58. taken a martial arts class (ja mulla on jopa keltainen vyö!)
59. visited russia
60. served at a soup kitchen
61. sold girl scout cookies
62. gone whale watching
63. gotten flowers for no reason
64. donated blood
65. gone sky diving
66. visited a nazi concentration camp
67. bounced a cheque (harvemmin Suomessa)
68. flown in a helicopter
69. saved a favorite childhood toy (kunnes Antti P. rikkoi sen Minä olen apina -bileissä)
70. visited the lincoln memorial
71. eaten caviar
72. pieced a quilt
73. stood in times square
74. toured the everglades
75. been fired from a job (no miten sen nyt ottaa - H:n kanssa tosin päätettiin jossain yhteydessä, että lasketaan se jos duuni muuttaa Tanskaan)
76. seen the changing of the guard in london
77. broken a bone (varvas on murtunut usein, lasken sen)
78. been on a speeding motorcycle
79. seen the grand canyon in person
80. published a book
81. visited the vatican
82. bought a brand new car
83. walked in jerusalem
84. had your picture in the newspaper
85. read the entire bible (Vastaan tän jo nyt vaikka Apostolien teot on vielä vähän kesken)
86. visited the white house
87. killed and prepared an animal for eating (Kala on eläin!)
88. had chickenpox
89. saved someone’s life
90. sat on a jury 91. met someone famous
92. joined a book club
93. lost a loved one
94. had a baby
95. seen the alamo in person
96. swum in the great salt lake
97. been involved in a law suit
98. owned a cell phone
99. been stung by a bee (ampiainen lasketaan)

Ihana olo

Ajattelin jakaa teidän kanssanne tällaisen ihan kevyen, arkipäiväisen onnen hetken.
Joulukuusi on ollut jo melkein viikon valmiina. Katselen sitä paljon, se on jotenkin rauhoittava. Lisäksi hyasintti kukkii ruokahuoneen ikkunalla. On meillä vissiin aika lämmin, se kun oli muutama päivä sitten vielä ihan pikkunuppu, nyt jo lähes ylikukkinut. Zusba varoitteli, etä ensimmäisstä migreenistä hyasintti lähtee kuin leppäkeihäs, mutta koska sen kukinta meni melkein vahingossa ohi, taidan ostaa uuden :)
Joulun aikaan monella tuntuu olevan edes vähän paremmin aikaa. Itse ajelimme eilen Fiskarsiin ja Billnäsiin makustelemaan tunnelmaa. Viime viikonloppuna näimme ystäviä Kummien Glögi-illassa Keravalla, tänään olimme Haagassa ystävillä kylässä. Oli kiireetöntä ja mukavaa. Huomenna on taas se perinteisin joulutapaaminen, Vanhan Liiton joulupäivällinen - tänä vuonna on vieläpä ennätyksellinen osanotto.
Mä olen niin onnellinen mun ihmisistä :)

Bushin viimeiset tempaukset

George on mennyt kylään Afganistaniin ja Irakiin vielä viime töikseen. Miksi? Onko tämä joku Farewell Tour? Kiitos ja näkemiin? Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti? Nähdään taas? Tulkaa kylään?
Oisin mäkin voinut vähän kengällä kopauttaa.

Ensimmäisiä

Rottaharrastuksessa kokee paljon ensimmäisiä. Mulle merkittävimpiä ensimmäisiä ovat olleet:

• Ensimmäinen yhteydenotto kasvattajaan & ensimmäisten rottien varaus
• Ensimmäisen häkin teko
• Ensimmäinen sijoitusrotta
• Ensimmäinen eläinlääkärikäynti
• Ensimmäinen kerta, kun oma rotta menettää poikuutensa
• Ensimmäinen kuolema
• Ensimmäinen kaivettu hauta
• Ensimmäinen synnytys
• Ensimmäinen näyttely
• Ensimmäinen palkinto
• Ensimmäinen ROP-voitto
• Ensimmäinen muotovalio
• Ensimmäinen kotiin jäänyt, meillä syntynyt poikanen
• Ensimmäinen hätälopetus
• Ensimmäinen ruumiinavaukseen toimitettu eläin

Tänä aamuna tuo viimeisin. Menin jäykkä Antero kassissa elintarviketurvallisuusvirastoon toimittamaan äkillisesti sairastuneen Anteron avattavaksi ja tutkittavaksi. Yllättävän rankka reissu, mutta Evirassa palvelu oli ensiluokkaista. Tuloksista noin neljän viikon kuluttua. Mä menen nyt peiton alle hieman suremaan.

Lapsiperhe-elämää, aivastuksia ja auto-onnea

uuuu88888888888888888888888888888888888888888888888888888 ng  hb
Ylläoleva kuvaa tilannetta hyvin :) Olin kirjoittanut pitkään viikostani au pairina siskon perheessä ja käännettyäni selkäni hetkeksi koko teksti oli kadonnut, korvattu ylläolevalla ja tallennettu luonnos.
Viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista epärealistista kommellusta ja sattumusta. Vai mitä sanotte siihen, että laina-auton avaimet katosivat isuessani keittiön pöydän ääressä? Joko heitin ne roskiin tai koira söi ne. Joka tapauksessa ne eivät ole päivien etsimisestä huolimatta ilmaantuneet.
Tai mitä mieltä olette siitä, että perheen auton sähköikkunat hajosivat ollessamme matkalla kohti rottanäyttelyä takakontti puolillaan juuripuunattuja rottaherroja? Tuloksena raju nuha ja sarjatuliaivastuksia.
Tai että au pair eksyi pimeään metsään tihkusateella ja sai rämpiä turhautuneena kumisaappaissaan ympyrää, kunnes onnistui suunnistamaan kotiin tarkkailemalla lentokoneen laskeutumissuuntaa?
Tai että au pair heräsi neljältä aamuyöllä, kun 37 kiloa jyhkeää urosschäferiä istui suoraan naamalle?
On ollut hienoa viettää paljon aikaa elämäni lasten kanssa. Koirienkin kanssa ollaan vietetty laatuaikaa (enkä nyt viittaa tällä siihen naamalleistumiseen). Kuitenkin koti-ikävä on kalvava ja Zusbaa ikävöin ihan liikuttavan paljon. Ensi yönä nukun omassa sängyssä oman Herra Vyötiäisen kanssa.

Tottelematon nisäkäs

Norpatti sai mut taas kerran nauramaan ääneen - kattokaa nyt tätä.

Ystävävihkomeininkiä, osa 81

Viisi asiaa pakastimessani:

1. Ranskiksia
2. Jäitä
3. Kuolleita rottia ja rotanpoikasia
4. Pakastepizzoja
5. Äidin keräämiä puolukoita.

Viisi asiaa vaatekomerossani:

1. Liian pieniä vaatteita
2. trikoopaitoja - teepaitoja
3. kauluspaitoja joka värissä ja hihanpituudessa
4. polvisukkia
5. hameita

Viisi asiaa autossani:

Ei mulla ole autoa. Tai nyt on lainassa, ja siellä on:
1. Outo ääni peruutettaessa
2. Hinausköysi
3. Suhiseva radio
4. Parkkikiekko
5. Suklaalevyn käärepaperi

Viisi asiaa käsilaukussani:

Mulla ei ole jatkuvasti samaa varustusta mukana, mutta useimmin
1. Lompakko
2. Avaimet
3. Läppäri
4. Kudin
5. Käyntikortteja

Linkkivinkki

Moni teistä on muuten kiinnostunut fiksusta elämästä tai jo toteuttaa sitä. Olen maininnut Kemikaalicocktailista ennenkin, mutta nyt viimeistään on aika tilata syöte itse kunkin pikku eettisen luomumyyrän.

Tällä kertaa linkitän sen tietysti voitonhimossani, mutta painavaa asiaa sieltä löytyy. Erityisesti H ja Tools lienevät kiinnostuneita, suosittelen toki muillekin.

Vaaliangsti

Huh ja puh. Kuinka ilhmiset osaavat päättää ehdokkaansa? Mun ei edes ole tarvinnut koskaan pohtia puoluetta, joten luulisi ehdokkaan valitsemisen olevan helppoa. Mutkunei. Mä olen tehnyt kaikki vaalikoneet ja syynännyt erityisesti niitä perusteita, yrittänyt löytää arvomaailmaa rivien välistä ja pohtinut omaa priorisointiani, mutta en mä pääse puusta pitkään. Edes ehdokkaiden kotisivuja tutkiessani en löydä mitään, mistä saan kiinni. Miten te olette tehneet valinnan?

Ja sitten. Yleisestä uteliaisuudesta johtuen olen toki joutunut lukemaan myös muiden puolueiden vaaliohjelmia ja voi jeesus mitä pellejä taas tässäkin maassa vapaana hilluu. En ehkä ole poliittisesti riittävän aktiivinen, mutta taas tuli yllätyksenä että joku edelleen kaihoaa sen Karjalan palauttamista.

"Kaikkien niiden järjestöjen, yhdistysten, seurojen ja henkilöitten, jotka ovat toiminnallaan olleet luomassa itsenäistä Suomea ja vaikuttaneet maamme säilymiseen itsenäisenä, kunnia on palautettava joka suhteessa, viimeistä piirtoa myöten." Mitä nämä kaikki järjestöt ovat, lottien ja sotaveteraanijärjestöjen sun muiden lisäksi, ja minne niiden kunnia on mennyt?

"Muiden uskontojen pesiytyminen Suomeen on estettävä, sillä ristiriita oman kristinuskoon pohjautuvan kulttuurimme ja maailman muiden pääuskontojen välillä on sovittamaton." No on, on. Tolla asenteella.

En mä tiedä mistään mitään.

Piippo on jo 7 kk.

Nuorten schmuorten - mutta pahoinvointi kuitenkin

Suurin osa syötteenlukijani uusista teksteistä näkyi käsittelevän Kauhajoen surullisia tapahtumia. Suomi on jälleen shokissa, sanaton, hiljaa.

Hyvinvointivaltio, pahoinvointiyhteiskunta. Paljon on puhuttu siitä, miksi masennus lisääntyy ja joka toinen kokee börnärin tai uupuu. Masennuksen (ja muiden mielenterveydellisten ongelmien) niskassa on edelleen aika rankka trendisairauden ja huomiohakuisuuden leima. "Joo, se on taas saikulla, kuulemma vähän ahdistaa." Lehden kannessa on taas yksi julkkisuupunut. Samaan aikaan sairaus syö sisältä lukematonta joukkoa länsimaisia tulevaisuuden toivoja ja vanhuksia. Lääketeollisuus kellii kaviaarikylvyssä ja masentunut napsii rauhoittavia, serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia, piristäviä, nukahtamislääkkeitä ja psyykelääkkeitä.

Kerron teille, miksi tämä kaikki sattuu minuun niin kovasti. Mä olen 27, takana kaksi uupumista, 10 vuotta ahdistuneisuutta ja 8 vuotta toistuvia masennuksia, joukossa pari vaikeaa masennusta. Mä olen kokenut koko joukon ennakkoluuloja, syrjintääkin. Olen kiertänyt lääkäriltä toiselle, kokenut YTHS:n, kunnallisen terveydenhuollon, monta työterveyshuoltoa hoitavaa yksityistä lääkäriasemaa.
Olen kokeillut puoli palettia lääkkeitä jokaisella mahdollisella annostuksella ja erilaisina yhdistelminä. Olen romahtanut kerran toisensa jälkeen silloin, kun olen luullut olevani kuivilla. Olen ryssinyt opintoni, menettänyt työpaikkoja, ystäviä, yhden asunnonkin. Olen ollut syömättä, kun en ole päässyt kauppaan, olen ollut peseytymättä, kun en ole päässyt suihkuun. Olen soittanut päivystykseen kuolemanpelossa vain kuullakseni, että niin kauan, kuin en ole vaaraksi muille, ei ole resursseja hoitaa.

Älkää käsittäkö väärin - mä olen onnellinen ihminen ja elän laadukasta elämää. Mä oon vaan kroonisesti kipeä ja mun on ollut pakko oppia elämään sen asian kanssa ja mä elän sen kanssa myös niinä aikoina, kun börnari ei ole muodikasta. Mulle kansan pahoinvointi on arkipäivää ja suurin osa mun ympärille valikoituneista ihmisistä on myös sitä ihmisjoukkoa, joilla on taipumus hulluuteen. Kai meissä on jotain samaa kun yhdessä viihdytään. Tiedän kuitenkin myös ihmisiä, jotka sanovat, etteivät tunne ketään, jolla olisi mielenterveydellisiä ongelmia. Voiko se olla mahdollista? Eikö pahoinvoinnista vaan puhuta vai onko edelleen olemassa aidon terveitä yhteisöjä yhteiskuntamme sisällä?

Voi kunpa, kunpa tämäkin 90-luvun laman, muuttuvan yhteiskunnan, alkoholismin ja tavallisen elämän rikkoma nuorten aikuisten sukupolvi löytäisi hoitoa, resursseja ja tasapainoa, jotta voisi elää edes hetkittäin hyvinvoivana edes jonkin aikaa pidempään, kuolematta ja tuomatta kuolemaa.

Haastan teidät, jotka olette sitä onnekasta ryhmää, joilla ei ole pahoinvointia lähipiirissänne. Seuraavan kerran, kun kysytte joltakulta "Kuinka voit, miten menee?" kuunnelkaa aidosti vastausta ja katsokaa vastapuolta avoimin, uusin silmin. Ehkä läheisyyttä kaivataan sielläkin, jossa tarve ei ole ilmiselvin.

Ne teistä, jotka ovat laillani hulluja, sairaita ja/tai pahoinvoivia, haastan puhumaan aiheesta piirun verran avoimemmin, luomaan sitä realistista sairaudenkuvaa, auttamaan terveitäkin ymmärtämään, mitä masennus, uupumus ja ahdistus tosiasiassa ovat ja kuinka niihin arkipäivässä suhtaudutaan.

Äitini sanoi itse uuvuttuaan työssä muutama vuosi sitten, ettei ollut koskaan ennen sitä ymmärtänyt mun pahoinvointiani. Oma äitini, joka eli mun kanssa, asuikin mun kanssa, rakastaa mua ja haluaa mulle hyvää, ei kyennyt tukemaan eikä ymmärtämään. Se kertoo musta paljon siitä, miten vaikea tämä asia on. Jos me emme osaa ymmärtää sairaita perheenjäseniämme, miten me kannamme huolta kadunmiehestä, naapurista, työkaverista?

Myönnän suoraan, että aika usein pelottaa.

Jazz hands!

Terveisiä sateisesta ja syksyisestä Krakovasta :) Varautukaa linkkien ilotulitukseen (jokaisen päivän pitää kuitenkin olla kuin ilotulitusta, kuten joku on joskus sanonut).

Ennen matkaa pakkaaminen jäi luonnollisesti lennon vastaiselle yölle. Kyllä me pari tuntia sitten nukuttiinkin ennen koneelle lähtöä... Antero jäi häkkiin murjottamaan, toivottavasti se ei kiukuttele hoitotädille.

Lento sujui mallikkaasti, vaikka meitä ehdittiin jo kuuluttaa kentällä. Eka kerta! Finnair ruokki mua mallikkaasti kohtuullisella tofusalaatilla. Tosin sain molempiin suuntiin samaa ruokaa. Ensi kerralla otan neuvosta vaarin ja pyydän aasialaisen kasvisaterian.

Krakovassa otettiin bussi lentokentältä. Paha vaan, ettei älytty jäädä Wis?an oikealla puolella bussista pois vaan ajettiin päättärille saakka. Itse asiassa päättäriltä ei olisi ollut kuin korttelin Schindlerin entisestä tehtaasta ja muusta ghettoalueesta. Saatiin tassutella Kazimierzin läpi kotiin.


Tänä vuonna Hostel Mundo oli varannut meille Tiibetin. Ja jos epäilette mun sanoja siitä, että Mundo ON maailman paras hostelli, katsokaa vaikka HostelWorldin arvosteluja. "AUGUST 2007 Our guests rated Mundo TOP 10 WORLD HOSTELS via hostelworld.com voting"



Lepuutuksen jälkeen suuntasimme takaisin Kazimierziin - piti hakea illan keikkaliput ja ruokkia itsemme Sanna. Jälkimmäinen onnistuikin hienosti paikassa nimeltä Brasserie. Aloitin röstiperunoilla, savulohella, kermavaahdolla ja mädillä. Pääruoaksi nautin kermaan hukutettuja simpukoita ja katkarapusia merianturan päällä. Zuzubelle veti ankkaa.

Onnistuimme ruokailemaan juuri rankkasadekuuron aikaan ja vältimme koko sateen, aika ajoitus! :)






Illalla menimme kuuntelemaan jazzia Alchemian kellariklubille. Saksalais-japanilais-norjalais-italialais-ensemble toimi mainiosti Chivas Regalin kanssa ja olin hyvin, hyvin iloinen kävellessämme öisen Józef Dietlen puistokadun poikki kotiin.




Aamulla oli selvää, ettei viski ollut vienyt orastavaa flunssaa mennessään. Päätimme pysytellä vanhassa kaupungissa, jotta en väsyttäisi itseäni liikaa. Tassuttelimme Empikiin, mutta totesimme pian, ettei kummankaan kunto kestänyt shoppailua. Buddhan Dharma-drinkin nykyinen tila oli toki käytävä maistamassa. (huomaa päättömät turistit)



Hilluimme torilla ottamassa turistikuvia ja tutkailemassa Cloth Hallin tarjontaa.



Torilta löysin myös kutsumukseni - nyt tiedän, miksi haluan sitten isona.



Seuraavana päivänä mun ei auttanutkuin myöntää, etten pääsisi koko päivänä minnekään. Se oli selvää jo sillä hetkellä, kun avasin silmäni ja näin taivaan olevan sininen ja auringonpaisteinen. Just mun tuuria!

Onneksi oli nälkä aamiaisaikaan. Kahvi teki niin hyvää, että lähdin kauppaan hakemaan sairastamistarpeita, mehuja ja suklaata. Säästöpakkaus nenäliinoja toi välitöntä turvallisuudentunnetta. Kun pääsimme takaisin kotiin, Carolina kiikutti mulle lisähuovan ja onnellisena ryömin aarteineni petiin.

8 tuntia myöhemmin Zusba palasi levykaupparetkeltään tukevassa humalassa. Oli se levyjäkin löytänyt ja uusia kavereita, jotain setiä ja filharmoonikkoja.

Oli jo pimeä. Zusba tilasi pizzaa. Kirja lähestyi loppuaan vaikka olin nukkunut suuren osan päivästä. Laitoin Röyksoppia soimaan ja kuulostelin kuumeista kehoa.





Sunnuntaiaamuna mieli oli täynnä energiaa ja hihkuin riemusta - hiljaa oman pään sisällä, koska Zusba nukkui krapulaansa siinä vieressä. Riemuitsin kai kuitenkin turhan rajusti, sillä nenäverenvuoto käski mua palaamaan maan pinnalle.

Päästiin liikkeelle kuitenkin. Stare Miasto kuhisi väkeä sunnuntain kunniaksi ja itseä alkoi vituttaa kaikki. Seikkailtuamme aivan kyllin pitkään menimme syömään Polski Jadloon, jossa sain kertoa Oczypek-tilaukseni tarjoilijalle uuden nenäverenvuodon uumenista. Juusto oli kuitenkin hyvää ja merianturakin menetteli. Zusbinskin krakovansillin päällä oli puoli kiloa omenasipulisalaattia eivätkä pääruoatkaan olleet mitään pieniä. Leivän kanssa tarjoiltiin laardia.



Olo kuitenkin heikkeni heikkenemistään, joten suuntasimme taas kotiin. polo marketin kautta, totta kai :)

Maanantaille oli ohjelmassa arkeologinen museo. Aamiaisen jälkeen olin kuitenkin itkukiukkuinen, joten Zusba pisti mut nukkumaan. Kello 14.30 heräsin tyytyväisenä ja menin alakertaan todistamaan hulinaa.

Matkaoppaan toimittaja oli ilmoittanut tulostaan yht'äkkiä, joten Carolina toi lapset mukanaan. Samaan aikaan päivävuoro vaihtui, lontoolaiset Katy ja Jim palasivat zakopanenretkeltään, Costa Rican setä metsästi kadonnutta hammasharjaansa, puolalaisen seurueen kaverit parantelivat krapulaansa... Hulinaa oli hilpeää seurata, mutta pian nälkä ajoi meidät Pod Baranemiin aterioimaan.

Itse aloitin sipulikeitollam ja söin pääruoaksi loistavan lohiturnedoon punajuuren kera. Jälkiruoaksi otin "Gingerbread" eli mehevää maustekakkua kerman ja kirsikkahillon kera. Niin ja suklaakuorrutuksella! Zusba söi silliä, ankkaa ja Remy Martin V.S.O.P:tä.

Vyöryimme takaisin hostellille sulattelemaan ateriaa ja pitämään sadetta. Katsoimme Totoroa Jimin ja Katyn kanssa, kunnes nälkä ajoi heidätkin syömään (lähetettiin nekin Pod Baranemiin, villisikaa ja kaurista).

Sitten iltavuoro tulikin jo töihin. Joasia juotti meille turkkilaista anisviinaa. leikittiin Lenineitä ja kaivettiin Hattivattikin esiin. Joasia ihastui Hattivattiin ja jopa nukkuikin sen kanssa aamuyön tunnit - lopulta Hattivatti päätti jäädä Mundoon asumaan.



Tiistaiaamuna Katy oli pakannut Jimin Pope Trainiin, Costa Rican setä oli lähtenyt kohti Barcelonaa ja loistoillasta oli jäljellä vain muutama valokuva, kasa tyhjiä Lech- ja Tyskie-pulloja ja sivu Mundon vieraskirjassa.

Zusba oli mahatautinen. Lähdin itsekseni sateeseen seikkailemaan ja etsimään lankakauppoja. Löysinkin yhden, mutta siellä ei ollut mulle mitään. Hilluin Galeria Krakowskassa ja vanhassa kaupungissa, ostin muksuille tuliaisia ja itselle kirjoja. Löysin käsirasvaa, vaikka sen ulkonäkö olikin hieman muuttunut.



Illalla hoidin mulle ja Zuzubellelle Zapiekankat ruoaksi, kun ei Zusbasta ollut lähtemään minnekään.



Tässä yksi uusista kirjoistani. Se on Shoah Foundationin tuotosta ja tähtää siis ikuistamaan holokaustin uhrien muistoja tuleville polville ennen kuin kaikki toisen maailmansodan kokeneet vievät perinnön mukanaan. Kirjaan kuuluu myös DVD. Mielenkiintoinen kirja.



Tässä on Herra Vyötiäinen, uusi vahvistus pikku perheeseemme. Hän on peräisin Kalimban tuotannosta ja valloitti meikäläisen heti ensinäkemältä.



Keskiviikkona lähdettiin kiukulla seikkailemaan, vaikkei jaksamista oikein olisi ollut. Ehdimme sinne arkeologiseen museoon käymään, ja se olikin oikein hieno. Ihan oikeita muumioita ja kaikkea! Hienosti toteutettu näyttely Puolan asutuksesta kautta aikain ja alueen arkeologisista löydöistä. Ongelmia tuotti ainoastaan mummeli, joka posotti meille vähän joka salissa kovasti Puolaa vaikka yritettiin änkyttää sille kovasti ettei puhuta kyseistä kieltä.



Sellaista oli, oli kivaa, vaikka kaikki olikin enemmän tai vähemmän kipeinä. Ens vuonna uudestaan!

Loistoviikonloppu

Ensin H vei mut Juhlaviikoille. Koin ruoansulatuksellisia kauhun hetkiä Juttutuvassa, mutta ilta kääntyi pian iloksi ja Risto huvitti. Tuomo Prättälä tarjosi hyvät jamit.


Sunnuntaina olin triplatreffeillä Luonnontieteellisessä museossa. Olipa se muuttunut!


Kauheat pedot lentelivät katossa.


Giganotosaurus söi sedän.