Demokratiasta

Kävin työkaverini kanssa Meilahden taidemuseossa katsomassa valokuvanäyttelyn Aletheia. Taidemuseon omat nettisivut kertovat seuraavaa: “Näyttelyn teokset käsittelevät ihmisen olemassaolon perustaa ja yhteiskunnallista todellisuutta. Niiden teemoja ovat muistaminen, historia ja identiteetti. Monissa teoksissa ovat läsnä myös menetys, väkivalta ja kuolema.”
Teoksia kuvaillaan kattavammin Katse.orgissa.
Näyttely alkoi aurinkoisilla keltaisilla ja eloisilla sinisillä sävyillä. Puhuimme niiden energisoivasta vaikutuksesta ja olimme yhtä mieltä – tuollainen iso keltainen teos kotona olisi aivan mahtava juttu Suomen pimeässä talvessa.
Tämä levollinen tunnelma rikkoutui kuitenkin heti seuraavien teosten äärellä. Emily-Jane Majorin kuvasarja vaikutti meihin molempiin vahvasti ja sitä oli palattava katsomaan vielä kierroksen lopuksi.
En nyt pureksi tätä sen enempää, lukekaa teoksista tuolta Katse.orgista. Demokratiasta mun piti puhua.
Aloimme nimittäin Minnan kanssa puhua varsin vakavia näiden töiden äärellä. Puhuimme yksilöstä yhteiskunnassa, ihmisyydestä ja sen menettämisestä, yksilöyden katoamisesta. Isoveljestä. Demokratiasta tai sen harhasta.
Teini-iässä scifi-klassikoiden äärellä sitä mietti, että olisipa jännä tietää, toteutuvatko hurjat dystooppiset kuvitelmat jonain päivänä. Nyt on syytä herätä siihen, että kaikki niiden karjankäsittelyteknologia on jo olemassa ja meitä erottavat tuotantoeläimistä vain yhteiskuntasopimukset, joiden olemassaolo tuntuu itsestäänselvyydeltä. Totta kai me haluamme elää demokratiassa, uskoa yksilöllisyyteen ja ihmisoikeuksiin. Emme halua koskaan Uljaan uuden maailman mukaiseen todellisuuteen.
Mikä meitä suojelee sellaiselta (lähi)tulevaisuudelta? Läntisten teollisuusmaiden vahva muisto toisesta maailmansodasta? Se, että kansallisiin muisteihimme on koodattu pelko fanatismista ja yksittäisen ryhmän ylivallasta? Jos 30-luvun perintöä ei olisi, kuka tietää, mihin me sokeina höynähtäisimme. Saattaisimme hyvinkin olla sitä mieltä, että pikku jalostus tekee vain hyvää, että jako alfoihin ja beetoihin selkeyttäisi yhteiskuntaa ja ettei eugeniikassa mitään niin kovin pahaa voi olla.
Kuinka nopeasti toisen maailmansodan haamu haihtuu mielistämme? Kun Afrikka kuolee aidsiin, maailmansodan nähneet sukupolvet kuolevat ja Kiinasta tulee uusi USA, arvostuksemme demokratiaa kohtaan on aivan eri pohjalla. Nouseeko se entistä suurempaan arvoon vai tuleeko siitä yksi historiallinen kuriositeetti, harharetki, josta onneksi löysimme kotiin?

Vyöry nostalgiaa

Katsoin ekaa kertaa kuorosotaa. Mikki Kauste laulatti kuorollaan Ultra Bran Jäätelöautoa – jumanskekka, toi yhdistelmä on ruumiillistuneena mun musiikillinen kasvukiputarina. Minne meni 90-luku? Minne menivät Ankkarockit ja Provinssireissut? Missä ovat lämpimät kesäyöt, joissa aina raikui laulu, oli se sitten Ultra Brata tai Don Huonoja?
Mä olen tapanut ajatella, että mulla oli sellainen seesteinen ja sisällöltään vähän köyhänlainen nuoruus. Sellainen kiltin tytön nuoruus, jossa hurjimmat tarinat liittyy pontikkaan tai öihin metsässä kuusi telttana.
Nyt, tän kaiken nostalgian leijuessa sankkana usvana mun ympärillä, mä tajuan äkkiä että niistä ajoista on jo niin paljon aikaa, että alan nähdä kokonaisuuden.
Ja että nykyään sellaisilla ihmisillä on äänioikeus, jotka Ultra Bran lopettaessa olivat kymmenvuotiaita.
En tiedä, kumpi mua järkyttää enemmän.

Hassua

Näin kuvan ystävättäreni pikkiriikkisestä tytärlapsesta Facebookissa. Itku tuli. Toinen on ihan muksu ja pieni. Kihhihhii.

Hymyilyttää

Ilman mitään syytä. Ehkä se on luonnonvalo. Kevät tulee ihan väkisin. Uusi kamera tulee ensi viikolla. Maailma rytmittyy jo sen kautta, näkyminä, valoina, varjoina ja pysähtyneinä hetkinä. Väreinä ja pintoina. Tuntuu, että virittyy näkemään missä oikeastaan onkaan. Sen voi ottaa niin symbolisesti ja itsetutkailullisesti kuin haluaa - näkee itsensä tarkemmin.
Olen hyvässä paikassa. Olen muutenkin hyvä.

Pitkästä aikaa aikaa

Terve vaan. Mulla on just sen verran tylsää ja väsyttävää että ajattelin muistaa tätäkin blogia välillä. Liian monta blogia, vanhat ja uskollisimmat helposti unohtuu. Tai ei unohdu, mutta eihän mun elämässä nykyään käsitöiden lisäksi tapahdu mitään muuta...
Uutena vuonna oltiin Tallinnassa.

Siellä oli kauhean tunnelmallista ja kaunista, taas kerran. Uudenvuodenpäivänä vaan yritti krapulanpoikanen hieman häiritä shoppailukuntoa. Sain mä silti farkkuhameen ja kauluspaitoja! Kyllä taas toimistolla kelpaa.
Koirani Piippo oli hoidossa. Musta sitä on mahtavaa seurata - miten leppoisalta elämä vaikuttaa, kun ei ole liian suurella aivokuormalla paiskattu. Karva kirsussa ei haittaa, jos alla on pehmeä sohva.

Eikä tarvii ottaa elämää liian vakavasti!

Oman asunnon lemmikkivahvuuteen liittyi Markun poika Marko:

Lauantaina juhlimme sitä, että pääsemme toolsista ja supernachosta eroon koko kevääksi. Tuli miksattua jos jonkinlaista drinkkiä illan mittaan ja aamulla kyllä huomasi juoneensa kaiken mahdollisen iloisesti sekaisin. Onneksi Zusba keitti kahvia ja tilasi pizzaa. Katselin dokumenttia juutalaisten koettelemuksista keskiajalla ja torkuin sohvalla. Kuten Keimo sanoi joskus 90-luvulla, krapula on siunattu olotila, siinä pääsee jotenkin lähemmäs totuutta.

To do -lista

Meemi bongattu Ripaus Inkivääriä -blogista.

Things you've already done: bold
Things you want to do: italicize
Things you haven't done and don't want to - leave in plain font

1. started your own blog
2. slept under the stars
3. played in a band
4. visited hawaii
5. watched a meteor shower
6. given more than you can afford to charity (tosin vaan kerran, tsunamikeräyksiin, enemmänkin tätä saisi harrastaa)
7. been to disneyland/world
8. climbed a mountain
9. held a praying mantis
10. sang a solo
11. bungee jumped
12. visited paris
13. watched a lightning storm at sea (voi vitsit mä rakastan salamointia!)
14. taught yourself an art from scratch
15. adopted a child
16. had food poisoning
17. walked to the top of the statue of liberty
18. grown your own vegetables 19. seen the mona lisa in france (vaikka kuulemma paikan päällä käyminen ei ole kovin järisyttävä kokemus, kun jonottamisesta palkitaan sillä, että saa edelleen jonossa kävellä taulun ohi)
20. slept on an overnight train
21. had a pillow fight
22. hitch hiked (onko joku, joka ei ole koskaan liftannut?)
23. taken a sick day when you’re not ill
24. built a snow fort
25. held a lamb
26. gone skinny dipping
27. run a marathon
28. ridden a gondola in venice (Mä oon kyllä seissyt sellaisen vieressä, lasketaanko se?)
29. seen a total eclipse
30. watched a sunrise or sunset (öh?)
31. hit a home run
32. been on a cruise (Amorilla jag mår illa...)
33. seen niagara falls in person
34. visited the birthplace of your ancestors
(jos mummi lasketaan)
35. seen an amish community
36. taught yourself a new language
37. had enough money to be truly satisfied
38. seen the leaning tower of pisa in person
39. gone rock climbing
40. seen michelangelo's david in person
41. sung karaoke
42. seen old faithful geyser erupt
43. bought a stranger a meal in a restaurant
44. visited africa
45. walked on a beach by moonlight
46. been transported in an ambulance
47. had your portrait painted
48. gone deep sea fishing
49. seen the sistene chapel in person (tässäkin mua ärsyttää ajatus jonottamisesta ja ruuhkasta)
50. been to the top of the eiffel tower in paris
51. gone scuba diving or snorkelling
52. kissed in the rain (emmätiedä)
53. played in the mud
54. gone to a drive-in theatre
55. been in a movie
56. visited the great wall of china (Heti kun Tiibet on vapaa)
57. started a business
58. taken a martial arts class (ja mulla on jopa keltainen vyö!)
59. visited russia
60. served at a soup kitchen
61. sold girl scout cookies
62. gone whale watching
63. gotten flowers for no reason
64. donated blood
65. gone sky diving
66. visited a nazi concentration camp
67. bounced a cheque (harvemmin Suomessa)
68. flown in a helicopter
69. saved a favorite childhood toy (kunnes Antti P. rikkoi sen Minä olen apina -bileissä)
70. visited the lincoln memorial
71. eaten caviar
72. pieced a quilt
73. stood in times square
74. toured the everglades
75. been fired from a job (no miten sen nyt ottaa - H:n kanssa tosin päätettiin jossain yhteydessä, että lasketaan se jos duuni muuttaa Tanskaan)
76. seen the changing of the guard in london
77. broken a bone (varvas on murtunut usein, lasken sen)
78. been on a speeding motorcycle
79. seen the grand canyon in person
80. published a book
81. visited the vatican
82. bought a brand new car
83. walked in jerusalem
84. had your picture in the newspaper
85. read the entire bible (Vastaan tän jo nyt vaikka Apostolien teot on vielä vähän kesken)
86. visited the white house
87. killed and prepared an animal for eating (Kala on eläin!)
88. had chickenpox
89. saved someone’s life
90. sat on a jury 91. met someone famous
92. joined a book club
93. lost a loved one
94. had a baby
95. seen the alamo in person
96. swum in the great salt lake
97. been involved in a law suit
98. owned a cell phone
99. been stung by a bee (ampiainen lasketaan)

Ihana olo

Ajattelin jakaa teidän kanssanne tällaisen ihan kevyen, arkipäiväisen onnen hetken.
Joulukuusi on ollut jo melkein viikon valmiina. Katselen sitä paljon, se on jotenkin rauhoittava. Lisäksi hyasintti kukkii ruokahuoneen ikkunalla. On meillä vissiin aika lämmin, se kun oli muutama päivä sitten vielä ihan pikkunuppu, nyt jo lähes ylikukkinut. Zusba varoitteli, etä ensimmäisstä migreenistä hyasintti lähtee kuin leppäkeihäs, mutta koska sen kukinta meni melkein vahingossa ohi, taidan ostaa uuden :)
Joulun aikaan monella tuntuu olevan edes vähän paremmin aikaa. Itse ajelimme eilen Fiskarsiin ja Billnäsiin makustelemaan tunnelmaa. Viime viikonloppuna näimme ystäviä Kummien Glögi-illassa Keravalla, tänään olimme Haagassa ystävillä kylässä. Oli kiireetöntä ja mukavaa. Huomenna on taas se perinteisin joulutapaaminen, Vanhan Liiton joulupäivällinen - tänä vuonna on vieläpä ennätyksellinen osanotto.
Mä olen niin onnellinen mun ihmisistä :)

Bushin viimeiset tempaukset

George on mennyt kylään Afganistaniin ja Irakiin vielä viime töikseen. Miksi? Onko tämä joku Farewell Tour? Kiitos ja näkemiin? Oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti? Nähdään taas? Tulkaa kylään?
Oisin mäkin voinut vähän kengällä kopauttaa.

Ensimmäisiä

Rottaharrastuksessa kokee paljon ensimmäisiä. Mulle merkittävimpiä ensimmäisiä ovat olleet:

• Ensimmäinen yhteydenotto kasvattajaan & ensimmäisten rottien varaus
• Ensimmäisen häkin teko
• Ensimmäinen sijoitusrotta
• Ensimmäinen eläinlääkärikäynti
• Ensimmäinen kerta, kun oma rotta menettää poikuutensa
• Ensimmäinen kuolema
• Ensimmäinen kaivettu hauta
• Ensimmäinen synnytys
• Ensimmäinen näyttely
• Ensimmäinen palkinto
• Ensimmäinen ROP-voitto
• Ensimmäinen muotovalio
• Ensimmäinen kotiin jäänyt, meillä syntynyt poikanen
• Ensimmäinen hätälopetus
• Ensimmäinen ruumiinavaukseen toimitettu eläin

Tänä aamuna tuo viimeisin. Menin jäykkä Antero kassissa elintarviketurvallisuusvirastoon toimittamaan äkillisesti sairastuneen Anteron avattavaksi ja tutkittavaksi. Yllättävän rankka reissu, mutta Evirassa palvelu oli ensiluokkaista. Tuloksista noin neljän viikon kuluttua. Mä menen nyt peiton alle hieman suremaan.

Lapsiperhe-elämää, aivastuksia ja auto-onnea

uuuu88888888888888888888888888888888888888888888888888888 ng  hb
Ylläoleva kuvaa tilannetta hyvin :) Olin kirjoittanut pitkään viikostani au pairina siskon perheessä ja käännettyäni selkäni hetkeksi koko teksti oli kadonnut, korvattu ylläolevalla ja tallennettu luonnos.
Viikkoon on mahtunut paljon kaikenlaista epärealistista kommellusta ja sattumusta. Vai mitä sanotte siihen, että laina-auton avaimet katosivat isuessani keittiön pöydän ääressä? Joko heitin ne roskiin tai koira söi ne. Joka tapauksessa ne eivät ole päivien etsimisestä huolimatta ilmaantuneet.
Tai mitä mieltä olette siitä, että perheen auton sähköikkunat hajosivat ollessamme matkalla kohti rottanäyttelyä takakontti puolillaan juuripuunattuja rottaherroja? Tuloksena raju nuha ja sarjatuliaivastuksia.
Tai että au pair eksyi pimeään metsään tihkusateella ja sai rämpiä turhautuneena kumisaappaissaan ympyrää, kunnes onnistui suunnistamaan kotiin tarkkailemalla lentokoneen laskeutumissuuntaa?
Tai että au pair heräsi neljältä aamuyöllä, kun 37 kiloa jyhkeää urosschäferiä istui suoraan naamalle?
On ollut hienoa viettää paljon aikaa elämäni lasten kanssa. Koirienkin kanssa ollaan vietetty laatuaikaa (enkä nyt viittaa tällä siihen naamalleistumiseen). Kuitenkin koti-ikävä on kalvava ja Zusbaa ikävöin ihan liikuttavan paljon. Ensi yönä nukun omassa sängyssä oman Herra Vyötiäisen kanssa.

Tottelematon nisäkäs

Norpatti sai mut taas kerran nauramaan ääneen - kattokaa nyt tätä.

Ystävävihkomeininkiä, osa 81

Viisi asiaa pakastimessani:

1. Ranskiksia
2. Jäitä
3. Kuolleita rottia ja rotanpoikasia
4. Pakastepizzoja
5. Äidin keräämiä puolukoita.

Viisi asiaa vaatekomerossani:

1. Liian pieniä vaatteita
2. trikoopaitoja - teepaitoja
3. kauluspaitoja joka värissä ja hihanpituudessa
4. polvisukkia
5. hameita

Viisi asiaa autossani:

Ei mulla ole autoa. Tai nyt on lainassa, ja siellä on:
1. Outo ääni peruutettaessa
2. Hinausköysi
3. Suhiseva radio
4. Parkkikiekko
5. Suklaalevyn käärepaperi

Viisi asiaa käsilaukussani:

Mulla ei ole jatkuvasti samaa varustusta mukana, mutta useimmin
1. Lompakko
2. Avaimet
3. Läppäri
4. Kudin
5. Käyntikortteja

Linkkivinkki

Moni teistä on muuten kiinnostunut fiksusta elämästä tai jo toteuttaa sitä. Olen maininnut Kemikaalicocktailista ennenkin, mutta nyt viimeistään on aika tilata syöte itse kunkin pikku eettisen luomumyyrän.

Tällä kertaa linkitän sen tietysti voitonhimossani, mutta painavaa asiaa sieltä löytyy. Erityisesti H ja Tools lienevät kiinnostuneita, suosittelen toki muillekin.

Vaaliangsti

Huh ja puh. Kuinka ilhmiset osaavat päättää ehdokkaansa? Mun ei edes ole tarvinnut koskaan pohtia puoluetta, joten luulisi ehdokkaan valitsemisen olevan helppoa. Mutkunei. Mä olen tehnyt kaikki vaalikoneet ja syynännyt erityisesti niitä perusteita, yrittänyt löytää arvomaailmaa rivien välistä ja pohtinut omaa priorisointiani, mutta en mä pääse puusta pitkään. Edes ehdokkaiden kotisivuja tutkiessani en löydä mitään, mistä saan kiinni. Miten te olette tehneet valinnan?

Ja sitten. Yleisestä uteliaisuudesta johtuen olen toki joutunut lukemaan myös muiden puolueiden vaaliohjelmia ja voi jeesus mitä pellejä taas tässäkin maassa vapaana hilluu. En ehkä ole poliittisesti riittävän aktiivinen, mutta taas tuli yllätyksenä että joku edelleen kaihoaa sen Karjalan palauttamista.

"Kaikkien niiden järjestöjen, yhdistysten, seurojen ja henkilöitten, jotka ovat toiminnallaan olleet luomassa itsenäistä Suomea ja vaikuttaneet maamme säilymiseen itsenäisenä, kunnia on palautettava joka suhteessa, viimeistä piirtoa myöten." Mitä nämä kaikki järjestöt ovat, lottien ja sotaveteraanijärjestöjen sun muiden lisäksi, ja minne niiden kunnia on mennyt?

"Muiden uskontojen pesiytyminen Suomeen on estettävä, sillä ristiriita oman kristinuskoon pohjautuvan kulttuurimme ja maailman muiden pääuskontojen välillä on sovittamaton." No on, on. Tolla asenteella.

En mä tiedä mistään mitään.

Piippo on jo 7 kk.

Nuorten schmuorten - mutta pahoinvointi kuitenkin

Suurin osa syötteenlukijani uusista teksteistä näkyi käsittelevän Kauhajoen surullisia tapahtumia. Suomi on jälleen shokissa, sanaton, hiljaa.

Hyvinvointivaltio, pahoinvointiyhteiskunta. Paljon on puhuttu siitä, miksi masennus lisääntyy ja joka toinen kokee börnärin tai uupuu. Masennuksen (ja muiden mielenterveydellisten ongelmien) niskassa on edelleen aika rankka trendisairauden ja huomiohakuisuuden leima. "Joo, se on taas saikulla, kuulemma vähän ahdistaa." Lehden kannessa on taas yksi julkkisuupunut. Samaan aikaan sairaus syö sisältä lukematonta joukkoa länsimaisia tulevaisuuden toivoja ja vanhuksia. Lääketeollisuus kellii kaviaarikylvyssä ja masentunut napsii rauhoittavia, serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia, piristäviä, nukahtamislääkkeitä ja psyykelääkkeitä.

Kerron teille, miksi tämä kaikki sattuu minuun niin kovasti. Mä olen 27, takana kaksi uupumista, 10 vuotta ahdistuneisuutta ja 8 vuotta toistuvia masennuksia, joukossa pari vaikeaa masennusta. Mä olen kokenut koko joukon ennakkoluuloja, syrjintääkin. Olen kiertänyt lääkäriltä toiselle, kokenut YTHS:n, kunnallisen terveydenhuollon, monta työterveyshuoltoa hoitavaa yksityistä lääkäriasemaa.
Olen kokeillut puoli palettia lääkkeitä jokaisella mahdollisella annostuksella ja erilaisina yhdistelminä. Olen romahtanut kerran toisensa jälkeen silloin, kun olen luullut olevani kuivilla. Olen ryssinyt opintoni, menettänyt työpaikkoja, ystäviä, yhden asunnonkin. Olen ollut syömättä, kun en ole päässyt kauppaan, olen ollut peseytymättä, kun en ole päässyt suihkuun. Olen soittanut päivystykseen kuolemanpelossa vain kuullakseni, että niin kauan, kuin en ole vaaraksi muille, ei ole resursseja hoitaa.

Älkää käsittäkö väärin - mä olen onnellinen ihminen ja elän laadukasta elämää. Mä oon vaan kroonisesti kipeä ja mun on ollut pakko oppia elämään sen asian kanssa ja mä elän sen kanssa myös niinä aikoina, kun börnari ei ole muodikasta. Mulle kansan pahoinvointi on arkipäivää ja suurin osa mun ympärille valikoituneista ihmisistä on myös sitä ihmisjoukkoa, joilla on taipumus hulluuteen. Kai meissä on jotain samaa kun yhdessä viihdytään. Tiedän kuitenkin myös ihmisiä, jotka sanovat, etteivät tunne ketään, jolla olisi mielenterveydellisiä ongelmia. Voiko se olla mahdollista? Eikö pahoinvoinnista vaan puhuta vai onko edelleen olemassa aidon terveitä yhteisöjä yhteiskuntamme sisällä?

Voi kunpa, kunpa tämäkin 90-luvun laman, muuttuvan yhteiskunnan, alkoholismin ja tavallisen elämän rikkoma nuorten aikuisten sukupolvi löytäisi hoitoa, resursseja ja tasapainoa, jotta voisi elää edes hetkittäin hyvinvoivana edes jonkin aikaa pidempään, kuolematta ja tuomatta kuolemaa.

Haastan teidät, jotka olette sitä onnekasta ryhmää, joilla ei ole pahoinvointia lähipiirissänne. Seuraavan kerran, kun kysytte joltakulta "Kuinka voit, miten menee?" kuunnelkaa aidosti vastausta ja katsokaa vastapuolta avoimin, uusin silmin. Ehkä läheisyyttä kaivataan sielläkin, jossa tarve ei ole ilmiselvin.

Ne teistä, jotka ovat laillani hulluja, sairaita ja/tai pahoinvoivia, haastan puhumaan aiheesta piirun verran avoimemmin, luomaan sitä realistista sairaudenkuvaa, auttamaan terveitäkin ymmärtämään, mitä masennus, uupumus ja ahdistus tosiasiassa ovat ja kuinka niihin arkipäivässä suhtaudutaan.

Äitini sanoi itse uuvuttuaan työssä muutama vuosi sitten, ettei ollut koskaan ennen sitä ymmärtänyt mun pahoinvointiani. Oma äitini, joka eli mun kanssa, asuikin mun kanssa, rakastaa mua ja haluaa mulle hyvää, ei kyennyt tukemaan eikä ymmärtämään. Se kertoo musta paljon siitä, miten vaikea tämä asia on. Jos me emme osaa ymmärtää sairaita perheenjäseniämme, miten me kannamme huolta kadunmiehestä, naapurista, työkaverista?

Myönnän suoraan, että aika usein pelottaa.

Jazz hands!

Terveisiä sateisesta ja syksyisestä Krakovasta :) Varautukaa linkkien ilotulitukseen (jokaisen päivän pitää kuitenkin olla kuin ilotulitusta, kuten joku on joskus sanonut).

Ennen matkaa pakkaaminen jäi luonnollisesti lennon vastaiselle yölle. Kyllä me pari tuntia sitten nukuttiinkin ennen koneelle lähtöä... Antero jäi häkkiin murjottamaan, toivottavasti se ei kiukuttele hoitotädille.

Lento sujui mallikkaasti, vaikka meitä ehdittiin jo kuuluttaa kentällä. Eka kerta! Finnair ruokki mua mallikkaasti kohtuullisella tofusalaatilla. Tosin sain molempiin suuntiin samaa ruokaa. Ensi kerralla otan neuvosta vaarin ja pyydän aasialaisen kasvisaterian.

Krakovassa otettiin bussi lentokentältä. Paha vaan, ettei älytty jäädä Wis?an oikealla puolella bussista pois vaan ajettiin päättärille saakka. Itse asiassa päättäriltä ei olisi ollut kuin korttelin Schindlerin entisestä tehtaasta ja muusta ghettoalueesta. Saatiin tassutella Kazimierzin läpi kotiin.


Tänä vuonna Hostel Mundo oli varannut meille Tiibetin. Ja jos epäilette mun sanoja siitä, että Mundo ON maailman paras hostelli, katsokaa vaikka HostelWorldin arvosteluja. "AUGUST 2007 Our guests rated Mundo TOP 10 WORLD HOSTELS via hostelworld.com voting"



Lepuutuksen jälkeen suuntasimme takaisin Kazimierziin - piti hakea illan keikkaliput ja ruokkia itsemme Sanna. Jälkimmäinen onnistuikin hienosti paikassa nimeltä Brasserie. Aloitin röstiperunoilla, savulohella, kermavaahdolla ja mädillä. Pääruoaksi nautin kermaan hukutettuja simpukoita ja katkarapusia merianturan päällä. Zuzubelle veti ankkaa.

Onnistuimme ruokailemaan juuri rankkasadekuuron aikaan ja vältimme koko sateen, aika ajoitus! :)






Illalla menimme kuuntelemaan jazzia Alchemian kellariklubille. Saksalais-japanilais-norjalais-italialais-ensemble toimi mainiosti Chivas Regalin kanssa ja olin hyvin, hyvin iloinen kävellessämme öisen Józef Dietlen puistokadun poikki kotiin.




Aamulla oli selvää, ettei viski ollut vienyt orastavaa flunssaa mennessään. Päätimme pysytellä vanhassa kaupungissa, jotta en väsyttäisi itseäni liikaa. Tassuttelimme Empikiin, mutta totesimme pian, ettei kummankaan kunto kestänyt shoppailua. Buddhan Dharma-drinkin nykyinen tila oli toki käytävä maistamassa. (huomaa päättömät turistit)



Hilluimme torilla ottamassa turistikuvia ja tutkailemassa Cloth Hallin tarjontaa.



Torilta löysin myös kutsumukseni - nyt tiedän, miksi haluan sitten isona.



Seuraavana päivänä mun ei auttanutkuin myöntää, etten pääsisi koko päivänä minnekään. Se oli selvää jo sillä hetkellä, kun avasin silmäni ja näin taivaan olevan sininen ja auringonpaisteinen. Just mun tuuria!

Onneksi oli nälkä aamiaisaikaan. Kahvi teki niin hyvää, että lähdin kauppaan hakemaan sairastamistarpeita, mehuja ja suklaata. Säästöpakkaus nenäliinoja toi välitöntä turvallisuudentunnetta. Kun pääsimme takaisin kotiin, Carolina kiikutti mulle lisähuovan ja onnellisena ryömin aarteineni petiin.

8 tuntia myöhemmin Zusba palasi levykaupparetkeltään tukevassa humalassa. Oli se levyjäkin löytänyt ja uusia kavereita, jotain setiä ja filharmoonikkoja.

Oli jo pimeä. Zusba tilasi pizzaa. Kirja lähestyi loppuaan vaikka olin nukkunut suuren osan päivästä. Laitoin Röyksoppia soimaan ja kuulostelin kuumeista kehoa.





Sunnuntaiaamuna mieli oli täynnä energiaa ja hihkuin riemusta - hiljaa oman pään sisällä, koska Zusba nukkui krapulaansa siinä vieressä. Riemuitsin kai kuitenkin turhan rajusti, sillä nenäverenvuoto käski mua palaamaan maan pinnalle.

Päästiin liikkeelle kuitenkin. Stare Miasto kuhisi väkeä sunnuntain kunniaksi ja itseä alkoi vituttaa kaikki. Seikkailtuamme aivan kyllin pitkään menimme syömään Polski Jadloon, jossa sain kertoa Oczypek-tilaukseni tarjoilijalle uuden nenäverenvuodon uumenista. Juusto oli kuitenkin hyvää ja merianturakin menetteli. Zusbinskin krakovansillin päällä oli puoli kiloa omenasipulisalaattia eivätkä pääruoatkaan olleet mitään pieniä. Leivän kanssa tarjoiltiin laardia.



Olo kuitenkin heikkeni heikkenemistään, joten suuntasimme taas kotiin. polo marketin kautta, totta kai :)

Maanantaille oli ohjelmassa arkeologinen museo. Aamiaisen jälkeen olin kuitenkin itkukiukkuinen, joten Zusba pisti mut nukkumaan. Kello 14.30 heräsin tyytyväisenä ja menin alakertaan todistamaan hulinaa.

Matkaoppaan toimittaja oli ilmoittanut tulostaan yht'äkkiä, joten Carolina toi lapset mukanaan. Samaan aikaan päivävuoro vaihtui, lontoolaiset Katy ja Jim palasivat zakopanenretkeltään, Costa Rican setä metsästi kadonnutta hammasharjaansa, puolalaisen seurueen kaverit parantelivat krapulaansa... Hulinaa oli hilpeää seurata, mutta pian nälkä ajoi meidät Pod Baranemiin aterioimaan.

Itse aloitin sipulikeitollam ja söin pääruoaksi loistavan lohiturnedoon punajuuren kera. Jälkiruoaksi otin "Gingerbread" eli mehevää maustekakkua kerman ja kirsikkahillon kera. Niin ja suklaakuorrutuksella! Zusba söi silliä, ankkaa ja Remy Martin V.S.O.P:tä.

Vyöryimme takaisin hostellille sulattelemaan ateriaa ja pitämään sadetta. Katsoimme Totoroa Jimin ja Katyn kanssa, kunnes nälkä ajoi heidätkin syömään (lähetettiin nekin Pod Baranemiin, villisikaa ja kaurista).

Sitten iltavuoro tulikin jo töihin. Joasia juotti meille turkkilaista anisviinaa. leikittiin Lenineitä ja kaivettiin Hattivattikin esiin. Joasia ihastui Hattivattiin ja jopa nukkuikin sen kanssa aamuyön tunnit - lopulta Hattivatti päätti jäädä Mundoon asumaan.



Tiistaiaamuna Katy oli pakannut Jimin Pope Trainiin, Costa Rican setä oli lähtenyt kohti Barcelonaa ja loistoillasta oli jäljellä vain muutama valokuva, kasa tyhjiä Lech- ja Tyskie-pulloja ja sivu Mundon vieraskirjassa.

Zusba oli mahatautinen. Lähdin itsekseni sateeseen seikkailemaan ja etsimään lankakauppoja. Löysinkin yhden, mutta siellä ei ollut mulle mitään. Hilluin Galeria Krakowskassa ja vanhassa kaupungissa, ostin muksuille tuliaisia ja itselle kirjoja. Löysin käsirasvaa, vaikka sen ulkonäkö olikin hieman muuttunut.



Illalla hoidin mulle ja Zuzubellelle Zapiekankat ruoaksi, kun ei Zusbasta ollut lähtemään minnekään.



Tässä yksi uusista kirjoistani. Se on Shoah Foundationin tuotosta ja tähtää siis ikuistamaan holokaustin uhrien muistoja tuleville polville ennen kuin kaikki toisen maailmansodan kokeneet vievät perinnön mukanaan. Kirjaan kuuluu myös DVD. Mielenkiintoinen kirja.



Tässä on Herra Vyötiäinen, uusi vahvistus pikku perheeseemme. Hän on peräisin Kalimban tuotannosta ja valloitti meikäläisen heti ensinäkemältä.



Keskiviikkona lähdettiin kiukulla seikkailemaan, vaikkei jaksamista oikein olisi ollut. Ehdimme sinne arkeologiseen museoon käymään, ja se olikin oikein hieno. Ihan oikeita muumioita ja kaikkea! Hienosti toteutettu näyttely Puolan asutuksesta kautta aikain ja alueen arkeologisista löydöistä. Ongelmia tuotti ainoastaan mummeli, joka posotti meille vähän joka salissa kovasti Puolaa vaikka yritettiin änkyttää sille kovasti ettei puhuta kyseistä kieltä.



Sellaista oli, oli kivaa, vaikka kaikki olikin enemmän tai vähemmän kipeinä. Ens vuonna uudestaan!

Loistoviikonloppu

Ensin H vei mut Juhlaviikoille. Koin ruoansulatuksellisia kauhun hetkiä Juttutuvassa, mutta ilta kääntyi pian iloksi ja Risto huvitti. Tuomo Prättälä tarjosi hyvät jamit.


Sunnuntaina olin triplatreffeillä Luonnontieteellisessä museossa. Olipa se muuttunut!


Kauheat pedot lentelivät katossa.


Giganotosaurus söi sedän.

Hamstrukkaat ovat totta!

Suomen eläintieteellinen keskusmuseo uutisoi jyrsijöistä.

Tohk tohk

Olisi se kroatianreissu tullut kalliiksikin. Olisi pitänyt rakennella lentoja, vuokrata autoa ja väsätä kauheasti kaikkea. Suunnitteleminenkaan ei oikein napannut. Sain kyllä ostettua sankarimatkailijan, mutta ei oikein sitäkään jaksanut lukea.
Niinpä hypin riemusta kattoon, kun Zusba the Hut suuressa viisaudessaan ehdotti, että lykätään Kroatia hamaan tulevaisuuteen ja lähdetään ensi kuussa viikoksi Krakovaan :D Zapiekanka, here I come!

TO DO:
- Käydä High Synagoguen kirjakaupassa uudestaan
- Mennä pussikaljalle
- Ostaa herukkahilloa lähikaupasta, mieluiten useampi pullo
- Käydä viimeinkin Nowa Hutassa
- Välttää koko matkan ajan kalarusinahyytelöä
- Käydä viimeinkin turisteilemassa Wawelissa
- Käydä vodkabaarissa maistelukierroksella
- Käydä Buddhassa drinkillä (tai parilla)
- Ottaa kuvia Kehäpuistosta, viime reissulla ei otettu yhtään
- Muutenkin turistikuvata hieman
- Tutkia, onko Krakovassa lankakauppoja

Luonnollisesti asumme jälleen Hostel Mundossa, tällä kertaa edellisen huoneen naapurissa, Tiibetissä.

Lienee turvallista luvata, että raporttia seuraa :)

Rakot jäi, jos ei muuta

Nyt on sitten Olavikin naitettu kauniille morsiamelle. Oli kiva päästä juhlimaan kesähäitä Kallaveden rannalle helteisenä kesäpäivänä mukavien ihmisten kera.

Mutta hukkasin sitten kassini. Meni kamera, joka ei ollut mun, puhelin, lompakko, hotellin avainkortti... Ja ihan uusi käsilaukku, vaikka ruma olikin!

Löytöpalkkio.

Rakot jäi. Ja mustelmat. Onko muilla tapana teloa itseään lähes tunnistamattomaan kuntoon huomaamattaan heti, kun ottaa vähänkin miestä väkevämpää?

Häät oli kauniit, morsian sievä kuin sika pienenä ja pariskunta näytti onnelliselta. Ruoka oli hyvää ja juomaa oli turhankin kanssa. Ois voinut jättää ne alkuillan vodkanaukkailut (taskulämmintä takakontista) pois.

Hahhahhaa!

Olenpas mä nyt päässyt hämmentämään kaikkia. Eniten huvittaa Siljan hämmennys siitä, että olen käsitöiden(kin) saralla harvnaisen lahjakas. Mitä sä sitten kuvittelit? Mä olen vanhaa karjalaista sukujuurta!

Itse asiassa, vaikka haluaisin olla tässäkin asiassa ensimmäinen, mä vaan surffaan trendin aallonharjalla. Käsityöt on in. Beta-vaiheessa olevassa Ravelry-käsityöportaalissa on yli 147 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Jos kiinnostaa katsoa, kuinka paljon SUomessa on aktiivisia neulebloggaajia, menee sivulle http://neuleblogit.blogspot.com/ ja scrollaa oikeaa reunaa alas... ja alas... ja alas. Omaani löytyy linkki tuolta prohviilista.

No mutta joo. Sillä saralla on ollut enemmän kirjoittamista kuin tällä muun elämän saralla. Edelleen yritän räpistellä muka-etäopintojeni syövereissä, mutta (seriously - Tools, missä sarjassa niin sanotaan? Häiritsee!) Vanha Testamentti on oikeesti aika puuduttavaa iltalukemista.

Ai niin - hahaa! Multa pyydettiin haastattelua Hesariin! Enpäs olekaan enää mikään tavallinen tallukka. Näemmä ihmisten perhepoliittiset ratkaisut on sitten isokin kysymys. Sano ääneen, ettet halua skidejä, ja yht'äkkiä on Hesari oven takana. Annoin jo vähän aikaa sitten erääseen naistenlehteen haastattelun aiheesta. Se ei ole vielä kai ilmestynyt. Ja nimikin on muutettu. Hahaa!

Jos sais jotain ihan oikeeta aikaan, niin ois kiva. Tai siis värjäsin mä lankoja tänään. Jee.

Anteeksanteeks

Oon mä hengissä ja kaikkee :)

Mä oon kipeillyt flunssakierteessä ja oon ihan puhki-möh, enkä oo siis jaksanut muutenkaan kirjoitella kuulumisia. Tai oonhan mä tunnollisesti ylläpitänyt mun käsityöblogia, mutta tuskin se montaakaan teistä kahdesta kiinnostaa :D

On kesä. Tää on ollut hassu kesä - mulle on tullut ihan yllätyksenä, miltä meidän kotiseutu näyttää kesällä, miten paljon se kukkii ja vaikka mitä muuta. Viime kesä on siis mennyt enemmän koomassa kuin olen tajunnutkaan.

Käytiin Zusban ja siskon porukan neljän nuorimman kanssa heilumassa Hämeen kesässä tuossa jokunen viikonloppu sitten. Zusba pääsi ajamaan maastoon autolla, piskit pääsivät nauttimaan koiraparkin vedenkantopalvelusta ja siankorvista. Sanna-täti kärtsäsi niskansa pomppulinnan edustalla kirkuessaan.

Kotimatkalla vietiin vielä piskit juoksemaan Mommilaan ja samalla lapset pääsi ajamaan mönkijällä Zusban kanssa.


Mitäs muuta on tehty? Käytiin Zusban kanssa seikkailemassa Keimolan moottoriradalla ainakin. Siellä oli hassu tie:


Mua on helppo huvittaa.

Siskolta tuli juuri viesti. Puolikas koirani Vilho P. Piippola oli käynyt rokotuksissa ja mun puolikkaani siitä painaa nyt 10,4 kg.

Rottia ja puikkoja

Huh, mikä viikonloppu oli. PetExpo vei kaikki Etelä-Suomen rottaimmeiset messuhalliin viihtymään kahdeksi päiväksi. Onnistuin nakittamaan itseni pariinkin eri hommaan ja sain siis olla paikalla aikaisesta aamusta iltaan saakka molempina päivinä.
Malkku ja Antero olivat paikalla ja molemmat sai molemmilta tuomareilta laatuykköset, eli niistä tykättiin. Antero voitti kaikki muut juniorit luokassaan eli oli paras seitsemästä. Lisäksi Malkku sai sunnuntaina tyttöystävän, Röllin. Eilen ne tekivät kovasti vauvoja.

Nyt on tiistai ja olen edelleen kuin nukkuneen rukous. Kaiken lisäksi olen onnistunut innostumaan neulonnasta taas enkä malta nukkua öisin. Mitä sekin nyt on? Pitää joka yö valvoa johonkin kahteen testaamassa jotain uutta kantapääkäännöstä, silmukannostoa, langankiertoa tai varrasvirkkauksen yhdistämistä neulottuun pintaan. Ensimmäistä kertaa nopea tulos ei kiinnosta, vaan nimenomaan se tekninen puoli.

Elämäni on nykyään aika tylsää. Tulen töistä, avaan neuleblogit koneella, mässyttelen muiden osaamisella ja ideoilla. Samalla neulon ja otan ehkä päiväunet koneen vieressä. Tätä jatkuu noin kello kahteen yöllä. Sitten menen vuoteeseen, luen hieman Raamattua tai muuta koulukirjaa ja nukahdan. Aamulla nousen ylös, lähden töihin ja toistan saman kuvion. Note to self: Intoilu sekä koulusta että neulomisesta eivät mahdu samaan elämään, jos meinaa käydä töissäkin. Saas nähdä, miten pahasti karkaa mopedi lapasesta ensi viikolla, kun Villihelmestä tulee lähetys korunosia. Onpa muuten taas hienoa tuntea innostusta. Ja jaksaa väkertää! Ihan kuin ihmiset!

Ihan kohta, eli huomenna, on Häpi Väpi! Oi Väpi, klassisesti Järvellä. Simaa ja skumppaa ja munkkeja niin saatanasti. Blues Brothers. On luvattu hienoa säätä. Olisikohan taas aika polttaa kuononsa vappuauringossa?

Go, Tarja, go!

Kellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että meikätyttö diggailee tota Halosen Tarjaa aika kympillä. Kaksi kertaa olen sen presidentiksi äänestänyt, eikä ole tarvinnut katua. Mahtava presidentti.

Nyt Tarja kuitenkin onnistui saamaan mut itkemään. Joo-o, ihan perinteisesti niiskuttamaan täällä hölmönä. Miksikö? No liikutuksesta! Tarja on avannut, omasta aloitteestaan, nettisivut lapsille. Poliitikot ohittavat lapset yleensä kylmästi tai puhuvat lapsiperheille eli vanhemmille. Eiväthän lapset saa edes äänestää. Tarja on hiffannut, että osa suomalaisista on lapsia, ja jos on Suomen presidentti, on myös suomalaisten lasten presidentti.

Kaiken lisäksi sivustot ovat tietopainotteiset, eivät lässytä muttta puhuvat ymmärrettävää kieltä. Runsasta kuvitusta, lasten piirroksia, Tarjan itsensä ottamia kuvia, kuvia poliittisista tilanteista. Mun piti ihan lähettää presidentinkansliaan kiitosmaili. Ehkä tulevat polvet jaksavat kiinnostua politiikasta, kun siitä tehdään ihmisen kokoista, ihmisten tekemää, helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää?

http://lastenpresidentti.fi/fi/etusivu.html

"Saisiko olla syanidia? Rauhoittuisit."

Sanoi Wagner Viiville, joka keräsi kierroksia.
Mietin tarkemmin tuota pyyheasiaa. Me ainakin saadaan joka joulu meidän faijalta erilaiset pyyhkeet, mutta lakanat on yllättäen samaa paria. Ehkä se on taustalla siihen viimeksi miettimääni asiaan.

Ostin puolikkaan koiran. Tuosta noin vain, miettimättä, hups. Mulla on nyt puolikas 9-viikkoinen schäferinpentu Vilho eli Piippo. Vilipiippo asuu Keravalla, omistamani vasen kylki on kiinni siinä oikeassa kyljessä, jonka omistaa siskoni. Elokuussa Turkuun erikoisnäyttelyyn :) Lupaan laittaa kuvia molemmista kyljistä kunhan saan niitä.
Se oli tosi outo kehitys. Sisko kysyi maanantaina että enkö mä voisi ottaa siitä puolta ja mä sanoin että "no voin mä". Sisko innostui ja kysyi että voidaanko mennä heti hakemaan. Sit mä lähdin töistä Keravalle ja sieltä edelleen Kouvolaan (Terkkuja!) hakemaan koiranpentua. Kotimatkalla käytiin näyttämässä sitä Zusballe ja sit se lähti kotiin.

Jyrockissa oli tosi kivaa, ikävä kyllä ei ole yhtään kuvia siltä reissulta. Oli mukava käydä Naton ja Hartsamaattorin uudessa kodissa ja oli erityisen kiva viettää leppoisaa kokkailuaikaa ja viinittelyaikaa ilman häiriöitä. Lisää sellaista!

Ens viikonloppu menee kotona lepäillessä, sitten alkaakin jo Grand Gala - Vappu - Kissavahti - jne. kiireilyt.

Nyt juon vielä lasillisen ihanaista cavaa ja sitten luen hieman Raamattua.

Suihkuun liittyen

Suihku ja siihen liittyvät asiat vaivasivat mua tänä aamuna.

Esimerkiksi:
Miksi pyyhkeet tulevat aina yhdelle ihmiselle nimetyssä joululahjapaketissa, mutta lakanat pariskunnalle yhteisenä lahjana?
Jos on tosi huono näkö, tottuu siihen, ettei suihkussa näe varpaitaan. Mulla on nyt yötä-päivää-piilarit, ja oli tosi outoa nähdä varpaansa suihkussa ollessaan. Olipa rumat talvijalat! Tajusin samalla, että suihkun lattia kaipaisi pesua.

Takaraivossa on vasemmalla puolella kipeä kuhmu. Muutaman kolikon kokoinen alue, johon ei kestä koskea. Hiusten harjaaminen aamulla oli todella tuskallista. Kysyn vaan, miksi? Kuka mua on vetänyt pataan ja mistä johtuen? Ja miksei mulle ole kerrottu?

Kaikkea outoa, surkeaa ja hämmentävää

On vaikeaa aktivoitua bloggaamiseen taas noin pitkän tauon jälkeen. Ennen mikä tahansa antoi aihetta bloggaamiseen, nyt tuntuu ettei mitään kyllin merkittävää tapahdu.

Surut ensin: Heilikoiran pikkuvelikoira Pasi kuoli traagisessa onnettomuudessa mun ollessa niitä hoitamassa niiden kotona. Yritin elvyttää pikku koira parkaa, mutta tuloksetta. Kaiken kaikkiaan aika traumatisoiva kokemus, yllättävänkin. Olen naukkaillut viiniä ja drinkkejä sen jälkeen huomattavasti enemmän kuin mitä yleensä olen tottunut. Tunnen taas tarvetta humalahakuiseen juomiseen. Täytyy pitää varansa, kohta mä käsittelen kaikki mun ongelmat viinillä. "Ihan vähän vaan, tää laskee verenpainetta!"

No joo mutta siis, vaikea asia käsiteltäväksi, vaikkei oma koira ollutkaan. Näen öisin unia, jossa maailma loppuu tai olen hukannut jotain tärkeää.

Opiskelu on onnistunut harhauttamaan ajatuksiani kuitenkin mukavasti. Eksegetiikan eli raamatuntutkimuksen kurssia varten olen lukenut kirjoja, jotka käsittelevät mm. eri raamatunkirjojen uskottavuutta historiallisena lähdeaineistona ja vastaavaa. Luin myös alennusmyynnistä löytämäni kirjan Tapaus Kristus, jolta odotin "hieman" puolueettomampaa lähestymistä aiheeseen. Kirjan argumentointi oli naurettavan virheellistä kehäpäätelmineen ja muine alkeellisine erheineen. Kirja keskittyi lähinnä todistelemaan, että Jeesuksen ylösnousemus on todisteisiin perustuva historiallinen tosiseikka, ja yritti siis tehdä sen ilman niitä todisteita. Tavallaan ihan mielenkiintoista, mutta pelkkä huvittuneisuus ei kantanut kaikkia niitä neljääsataa sivua.

Nyt lueskelen sitten huomattavasti kriittisempää, mutta kuitenkin populistista teosta. Alkaa hahmottua se, kuinka äärettömän hienovaraista tasapainoilua on tehdä tiedettä uskonnon maailmasta ja ilmiöistä.

Viikonloppuna Jyväskylään Jyrockaamaan, jee!

Ajautuvaa matkailua

Pitänee kai raportoida siitä tammikuisesta italianreissustakin, kun kerran olen nämä matkat yrittänyt tunnollisesti päiväkirjata edes tänne.

Olin jo kesällä ostanut edukkaahkot lennot Bergamoon, josta en tiennyt mitään. Milano ei oikein kiinnostanut kohteena, mutta ajattelin, että kyllä siellä muutamaksi päiväksi tekemistä varmaankin keksii.

Lopulta suostuin joustamaan kummallisesta päähänpinttymästäni eli siitä, että olisi jotenkin pakko jäädä lentokenttää lähimpään kaupunkiin.

Päätimme siis yhdistää yöpymisen Bergamossa muutaman päivän venetsianlomaan.

Lensimme "helposti ja edullisesti" RyanAirilla Tampereelta Bergamoon. Lento oli tietenkin vielä myöhässä. Bed&Breakfastiin päästyämme kaaduimme saman tien sänkyyn. Kello oli jotakuinkin puoli kaksi yöllä. Italia merkitsi aika pitkälti vielä sumua ja yhtä muuria, jonka olin auton ikkunasta erottanut.

Aamulla lähdimme tallustelemaan pitkin Bergamoa. Kaupungissa on ollut asutusta jo eaa, joten vanhassa kaupungissa todellakin riitti nähtävää. Kaupunki oli yhtä (ylä)mäkeä, joten reidet ja pohkeet olivat koetuksella muutaman tunnin jälkeen.


Muistopuistossa oli hurjasti kissoja auringonläikissä lämmittelemässä.

Viitisen tuntia ehdimme tarpoa pitkin Bergamoa. Sitten piti suunnata Citta Altasta eli vuoren rinteen vanhasta kaupungista alas uudelle alueelle ja rautatieasemalle. Venetsianjuna oli lähdössä.

Kolmisen tuntia puksuttelimme junalla halki edelleen hyvin sumuisen Pohjois-Italian. Koska oli sankka sumu, en tuntenut huonoa omaatuntoa junassa nukkumisesta. Mitään maisemia ei olisi nähnyt kuitenkaan.

Lopulta juna nytkähti liikkeelle Mestrestä, Venetsia mantereenpuoleisesta kaupungista, ja suuntasi monikilometriselle sillalle halki laguunin. Oli jo pimeää, valaistu silta halkoi mustaa laguunia. Mestren valot etääntyivät ja etääntyivät ja tuntui, kuin matkustaisi kohti ei-mitään.

Venetsiassa ihmettelimme junan alle kurkkivia poliiseja. Myös matkan aikana poliisit olivat kiertäneet junassa. Mistähän suuresta jännitysnäytelmästä jäimme autuaan tietämättömiksi?

Kävelimme Cannaregion, pohjoisen sestieren, läpi kohti Bed&Breakfastia. Löysimme hienosti. Tajusin ensimmäistä kertaa, mitä kulkeminen Venetsiassa oikeasti tarkoittaisi - siltoja, portaita ja ahtautta.

Yöpymispaikassamme meidät otti vastaan hyvin ystävällinen ja charmantti herrasmies. Hän ohjeisti meitä eksymisen varalta ja kysyi aamiaistoiveitamme. Tavarat huoneeseen kapean talon katonrajaan ja ulos sompailemaan hitaasti nukahtavaan Venetsiaan.

Eksyimme pahimpiin turistikortteleihin San Marcon eteläosiin. Maahanmuuttajat kaupittelivat feikkifendejään kaduilla Fendin ja Guccin liikkeiden ulkopuolella. Aggressiivisen aktiiviset ruusukauppiaat yrittivät ottaa kaiken irti Venetsian romantillisesta maineesta. Aloin hermostua.

Jo ruoankin löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Olisimme halunneet välttää turistipaikkoja, mutta etsimisestä väsyneinä alistuimme Canal Granden rannan sisäänheittäjän ehdotuksiin ja istuimme superahtaaseen kahden hengen pöytään mukahienossa ravintolassa.

Söin yhden elämäni parhaista hedelmäsalaateista. Pensasmustikat ja viinirypäleet olivat hämmentävän tuoreita, boysenmarjat ja vadelmat maistuivat aivan kesälle. Täydellinen päätös mukavalle pasta-aterialle. Miellyttävintä oli kuitenkin seurata Zusban askartelua hummerinsaksen parissa :)

Vaapuimme nukkumaan. Aamulla Davide toi croissanttiaamiaisemme minuutilleen sovittuun aikaan. Ihana kahvi, siunattu ihana kahvi! Maitokin oli lämmitettyä. Mikä täydellinen aloitus päivälle. Aamiaisen jälkeen oli toki vielä otettava torkut ennen lähtöä ulos.

Päätimme yhteistuumin vältellä edellisenä iltana kokemiamme paikkoja. Seikkailimme siellä täällä pohjoisessa ja lännessä. Katselimme Cannaregion pohjoisrannassa avaralle laguunille ja Muranoon. Tallustelimme sen Aidon ja Alkuperäisen Gheton läpi, sen korttelin mukaan nimettiin myöhemmät, surullisemmat ghetot.

Löysimme viehättävän ruokapaikan, jossa nautin runsaalla persiljalla ja voilla kyllästettyä vihersimpukkapastaa ja kokonaisena paistettua kalaa salaatin kera.

Päivämme täyttyi kävelystä. Lopulta illalla vaapuimme kivistävin jaloin lähellä kotiamme sijaitsevaan ihanaan viinibaariin, jossa kinkku- ja juustovadin äärellä maistelimme ihania viinejä ja ihmettelimme paikallisten juhlatunnelmaa. Se paikka itsessään on lahes tarpeeksi uudelle Venetsianreissulle. Ei aivan, mutta melkein.

Seuraavana päivänä kohteemme oli eteläisin sestiere, Dorsoduro eli kestävä selkä. Siellä on ihan oikeaa kalliota talojen alla. Dorsoduro oli mukavinta. Siellä ei ollut turisteja. Katuja reunustivat turistirihkamaliikkeiden sijaan taidegalleriat. Huonovointisuus ajoi meidät lounaalle leppoisan oloiseen syöttölään, jossa päätimme kokeilla pizzaa. Okei, Venetsia ei ole pizzakaupunki, mutta jumalauta kun kerrankin on Italiassa niin pakko sitä on testata.

Pahan erheen tein pikaisessa alkuruokavalinnassani. Lautasellinen niljaisia mereneläviä lonkeroineen ja hyytelömäisine koostumuksineen ei ole paras mahdollinen valinta, jos jo ennen syömään tuloa on pahoinvointinen.

Pikkelöidyt pikkukalat ja muutama tunnistamaton nilviäinen jäi syömättä, en vain pystynyt pudottamaan enempää. Kampasimpukka oli kyllä gratinoitu erinomaisesti.

Pizzavalintani oli katkarapu. Jee, lisää äyriäisiä! Ne eivät myöskään olleet mitään totutunlaisia pakasterapuja, vaan tuoreita, viitisen senttiä pitkiä lihaksekkaita mötköjä. Pizza oli erinomaista, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni alkoi tuntua, etten halua nähdä enää ravun rapua - koskaan.

Jälkiruokatiramisu oli voimakkaan kahvinen, mutta liian kostea. Neste ei ollut imeytynyt kerroksiin, yleisvaikutelma oli vetinen. Surullista kyllä, olen saanut Puolassa parempaa tiramisua.

Illalla palasimme taas rakkaaseen viinibaariimme. Itse Mauro, viiniguru, oli paikalla jälleen. Hän mm. avasi shampanjapullon ruokalusikalla kunnon showmiehen elkein.

Aamulla söimme aamiaisen ja lähdimme hyppimään kohti rautatieasemaa. Teimme jonkin väärän kierroksen ja meinasi mennä juoksuksi. Junassa taas unoset. Bergamossa vaihto lentokenttäbussiin ja kentälle. Lopulta pääsimme kotiinkin, yöllä yhden jälkeen. Rankka paluumatka.

Mukavat viinimuistot ja Venetsian kauniit umpikujat jäivät mieleen pyörimään, vaikka kulinarisesti matka olikin pienoinen pettymys. Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että käytiin. Venetsia oli ainutlaatuinen vaikka tuntuikin lavastetulta. Bergamo puolestaan oli kiehtova näyte Pohjois-Italian teollisuudesta, vanhasta asutuskeskuksesta ja paikasta, jonne ei tulisi tarkoituksellisesti lähdettyä, mutta jonne päädyttyään on iloinen, että päätyi.

Limaa, räkää, visvaa, mätää

Perjantainen firman saunailta onnistui hämäämään flunssaani alkamaan sen 12 tuntia myöhemmin. Kotiintulosta asti olen nyt vain maannut sängyssä, niistänyt ja juonut mehua.

Musta on hirvittävän kiehtovaa, miltä iho tuntuu, kun on sairas. Lämpötilaerot käsien ja muiden kohtien välillä, ihon arkuus ja ylipäätään erilainen tuntoaistimus saavat mut aina koskettelemaan esimerkiksi vatsaani, hartioitani tai nilkkojani kun olen sairas. Otsan silittämiseen tarvitaan kuitenkin Zusbaa.

Elämä tuntuu kovin hyvältä paikalta olla kaikesta tästä räästä huolimatta. Töissä on ihanaa - osaan, viihdyn ja kehityn. Kotona on ihanaa - rakastan, rentoudun ja tulen rakastetuksi. Ja on uusi futon!
Ilmoittauduin avoimeen yliopistoonkin tässä voimani tunnossa, lukemaan yleistä teologiaa. Olen ollut todella kiinnostunut eksegetiikasta viime aikoina ja kiva saada lisää tietoa aiheesta.

Jostain itsellenikin mystisestä jääneestä syystä päädyin Elleihin lukemaan naisten kirjoittamia blogeja. Paikkahan on sama, jossa mm. Raakel Liekki kirjoitti blogiinsa vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan ja aiheutti kärhämää yleisönosastoilla. Nyt kuitenkin kohteena oli blogi Kaksi naista, jossa 25- ja 30-vuotiaat naisystävykset kirjoittavat "naisista, miehistä, ystävyydestä, parisuhteesta, rakkaudesta, vihasta, mustasukkaisuudesta, kateudesta, onnesta, masennuksesta, vihreästä teestä ja suklaasta. Jokaisen naisen elämän suola ja suurin murheenkryyni ovat naisten välinen ystävyys ja suhde miessukupuoleen."

No, sieltäpä löytyi tällainen meikäläisen rakastama slämärikysely, joka kehoitettiin täyttämään omilla vastauksillaan. Ei tarvitse kahdesti käskeä!

Nimi: Sanna
Ikä: 26
Siviilisääty: Avoliitossa
Horoskooppimerkki: Leijona
Ammatti: Nörtti

Äitini opetti, että... sukka ripustetaan aina, poikkeuksetta, kuivumaan kärjestään.
Ensirakkaudellani oli... tyttöystävä.
Pukeudun mielelläni... hameisiin ja paitapuseroihin tai trikoopaitoihin.
Rentoudun... kiireettömyydessä, hyvässä seurassa, viinin ääressä.
Paras kesämuistoni... Pidän siitä, missä vasta olimme päätyneet Zusban kanssa yksiin. Kävelimme kaupungilla, oli helle, ja jouduin kiipeämään korokkeen päälle ylttääkseni pussaamaan.
Minua kiinnostaisi kuulla miehen mielipide... siitä, mitä he pitävät naiseudessa kadehdittavana, vrt. seisten kuseminen.
Eräässä ystävässäni ärsyttää se, että... hän ei hoidata sairauttaan vaikka pitäisi.
Eniten kadun sitä, että... Mä olen nyt miettinyt tätä vartin enkä keksi mitään.
Viimeksi itkin koska... eilen kivisti niin kovasti ja vitutti tämä flunssa.
Minua loukkaa, jos ystäväni... ei kunnioita näkemystäni vain, koska hänellä itsellään on erilainen.
Itsessäni en ole tyytyväinen... mielenterveyteeni tietenkään, tällä viikolla hampaisiini.
Kaunein kuulemani kohteliaisuus... on, että olen hyvä ihminen.
Kaunein suomenkielen sana on... me. Niin sanana kuin merkitykseltään. Myös minä on kaunis sana.
Kukaan ei tiedä minusta, että... Ei nyt tule tällaista asiaa mieleen. Että syön etikkapunajuuria suoraan purkista haarukalla?
Toivon, että tulevaisuus tuo tullessaan... levollisuutta ja sisäistä rauhaa.

Unien valtakunta

Olin viime yönä koirien joukkolopetusleirillä. Oma eräni oli numero 43, olin erän ensimmäinen asiakas, ja koirani lopetettaisiin parakissa 28. Halusin ottaa parkitun sinisen nahan mukaani mökille haudattavaksi. Palvelu oli laadukasta.

Kassin kolmikymppiset venyivät pilkkuun asti. Keskustelimme henkeviä kirjan ja ruusun päivästä, maksasta ja lasten nimistä. Edelleen on hieman paha olo. Eilen tilasin netistä pizzaa ja jaffaa ja jaksoin vääntäytyä hakemaan ne ovelta.

Ei pystykään kirjoittamaan vaikka luuli. Ai niin, Pete, näin sustakin unta, ja koska rrrrakastat sitä, kun ihmiset kertovat unistaan, kerron siitä. Oli 50-luku ja Elannon kahvilan parkkihalli. Olin kuollut ja yritit elvyttää. Elvyttäminen tapahtui jotenkin jogurtilla. En muista miten.