Elävältäpesityt

Iiiih! Ette ikinä arvaa! Mä olen ollut sienessä!

Sienessä, ei sienissä.Lähdettiin eilen Zusban kanssa tonne Hämeeseen ja sielläpä mentiin metsään. Oli lippikset ja tuulipuku ja kaikki, ja mäkin löysin sieniä! Ensin löysin sikana lampaankääpiä, mutta ne oli jo rei'itetty. Sitten löysin kangasrouskuja, mutta niitä me ei otettu. Sitten, sitten löysin kantarelleja ja yhden (1) suppilovahveron. Zusba paljastui varsinaiseksi mustatorvisieni-tryffelisiaksi. Syötiin sitten heti tuoreeltaan paistettuja sieniä ja jääkaapissa on vaikka kuinka odottamasta paistoa ja pakastusta.

Hirvikärpäsiä oli kyllä vielä enemmän kuin sieniä, niitä kopisi koko ajan päin naamaa ja vaikka kammattiin ja nypittiin kaikki toisiamme autolla, riisuttiin vaatteita ja tarkistettiin kaikki, niitä löytyi vielä tuntienkin päästä mönkimästä pitkin autoa, takkia, kaulaa...

Viikonlopun ruokasaldoon kuuluu paljon suomalaisen tuntuista ruokaa: Graavilohta, mustikkapiirakkaa, puolukkapiirakkaa, paistettuja sieniä, piimää ja kahvia. Ah, alkusyksy, sadonkorjuuaika ja kaikki ihanuus.

Paluu kultaiseen slämäriaikakauteen, osa III

1. Mitä teit viimeksi?
Söin muroja ja kuusi luumua, soitin Minksille.

2. Mille nauroit viimeksi?
Nauroin Zusban ilmeelle tuossa puolisen tuntia sitten. Makeasti.

3. Missä olit viimeksi?
Öh. Nyt ole sohvalla, sitä ennen keittiössä hakemassa muroja ja luumuja, sitä ennen pöydän ääressä soittamassa Minksille, sitä ennen Zusban vieressä nauramassa sille.

4. Ketä halasit viimeksi?
Kai se toi Z oli. Zorro.

5. Ketä tervehdit viimeksi?
Minksiä.

6. Ketä kättelit viimeksi?
Psykiatria tänään.

7. Kelle soitit viimeksi?
No sille M:lle.

8. Kuka soitti sinulle viimeksi?
Isi.

9. Kelle tekstasit viimeksi?
Ehkä siskolle?

10. Keltä sait viestin viimeksi?
Siskolta.

11. Mitä ostit viimeksi?
Keinomunan! Eli pöytävalaisimen.

12. Mitä lainasit viimeksi?
Tilaa Tuulsin matkalaukusta, rahaa Zusbalta, lankomiehen matkalaukkua.

13. Mitä sanoit viimeksi?
"Mun pitää vielä huomenna ettiä se avain!"

14. Mitä kuuntelit viimeksi?
Jotain juutalaista suruveisuuta. Ah - Trio Galicyjskie "Nokh Amol".

15. Mitä lauloit viimeksi?
Ainahan mä jotain. Oisko ollut että "Ololonkos teleleillä" - tietenkin kovaa ja korkealta.

16. Mitä joit viimeksi?
Omenamehua suoraan purkista.

17. Mitä söit viimeksi?
Muroja ja kuusi luumua.

18. Milloin teit kotitöitä viimeksi?
Levitin pyykkiä aamulla.

19. Milloin teit jotain ikimuistoista?
Ainahan minä. Muistoihin jäänee tuo Puolanreissu monestakin syystä.

20. Milloin nautit alkoholia viimeksi?
Siellä Puolassa.

21. Milloin poltit tupakkaa viimeksi?
En muista. Ehkä viikko sitten suunnilleen.

22. Milloin tanssit viimeksi?
Jammailin tuossa keittiössä eilen.

23. Milloin teit jotain pahaa viimeksi?
Ainahan minä. Tänään mulkoilin yhtä saatanan ämmää bussissa niin, että karmapisteet menivät miinukselle, plop plop. Mutta tarviiko sen räyhätä bussikuskille hitaasta kyydistä ja paikoillaan seisomisesta, jos pysähdyksen syy ovat punaiset valot? Pitääkö aina huutaa?

24. Mitä luit viimeksi?
Luin juorulehtiä lääkärinaseman odotushuoneessa.

25.Mitä paitaa käytit viimeksi?
Oranssia wifebeateria.

26. Kenet tutun näit viimeksi?
Hmm. Siskon perheen.

27. Minkä elokuvan näit viimeksi?
Ei mitään mielikuvaa. Katsoin vasemmalla silmällä sinistä laguunia.

28. Mitä tärkeää teit viimeksi?
Kävelin tänään Pasilaan lääkäriin, vaikka satoi vettä.

29. Mitä urheilua katsoit viimeksi?
En mä muista tällaisia! Jotain yleisurheilukisoja ehkä.

30. Mitä elämällesi hyödyllistä teit viimeksi?
Jätin turhan ostoksen ostamatta.

Vakoilen ja varastan

Ei nukuta, ei. Nukutti kaksi tuntia sitten, mutten älynnyt mennä silloin. Vaklasin Siljan blogia ja pöllin sieltä seuraavan meiningin. Rakastan näitä.

1. Mitä on yöpöydälläsi?
Yöpöydän virkaa ajaa jakkara, jolla on (ainakin) lamppu, piilarikotelo, lasit, Zusban puhelin, kaksi kirjaa, joista toinen lainassa, jätskitikku, pari ponnaria, Zusban vanhempien mökin avain, kuitteja. Voi olla muutakin, mutten viitsi herättää miestä inventaarion vuoksi. Se ei välttämättä arvostaisi.

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
Jethro Tull: Broadsword and the beast. Muun muassa. Onkohan mulla vielä se Cliff Richardsin cd-sinkku?

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
Jos olen hereillä. Mä käyn jääkaapilla koska vaan, samoin kuin pakastimella. Mulla on riippuvuussuhde jäätelöön.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
Voi kuule. Tänään itkin jopa Serranon perheelle.

5. Mitä pelkäät?
Sairautta. Hulluutta. Masennusta. Sitä, ettei se enää ensi kerralla mene ohi.

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
Monikin. Tarkan syväanalyysini mukaan mm. revin kynsinauhojani, vilkuilen käsiäni, muljutan oikeaa nilkkaani ja toistelen sanoja kuten "in fact", "presumably" ja "obviously".

7. Tunnetko ketään julkkista?
OLAVIN! Muita en, ainakaan enää. Eikun joo, tuttavapiirissähän on noita oikein euroopankiertueen tehneitä, palkittuja muotoilijoita, kuvataiteilijoita ja muita hörhöjä (ja yksi tuleva suurlähettiläs edustusmiehineen?), mutta ei niiden nimet sanoisi teille mitään. Tarja Halonen on tosin kirjoittanut kummitytölleni kirjeen, lasketaanko se?
Ai niin, ja moikataan me räppäri Kanan kanssa kun nähdään, meillä on yhteinen harrastus ja käydään samalla foorumilla. Uuh!

8. Kuvaile sänkyäsi.
Henriikan mummolta Henskan kautta mulle kierrättynyt 120-senttinen runkopatja, joka on meidän arkistuneelle suhteelle liian kapea ja Zusballe liian lyhyt. Lisäksi siitä on syöty pohjakankaat.

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
En koe olevani kumpaakaan. En yleensä osaa olla spontaani, mutta suunnitelmani eivät myöskään pidä.

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi? Tietenkin Scarlett Johansson. Ei vaan, jos se ois kansainvälinen filmi, mua näyttelis Susan Sarandon. Ongelmallista on vaan se, että se on mua jonkun 30 vuotta vanhempi, mutta ei se mitään. Jos se ois suomifilmi, mua vois näytellä vaikka se ihana tyttö joka oli siinä Honkasalon... Elena? Leeve? Joo, se sais olla minä.

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
Hyvin todennäköisesti. Ainakin pullonpyörityksessä päädyn yleensä alastomaksi. Tai siis päädyin villeinä nuoruusvuosina.

12. Mitä kannat aina mukanasi?
Ei sellaista olekaan. Ehkä avaimia jos olen ulkona kotoa.

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
Huolettomuutta. Hetkessä elämistä. Nytkuilua sitkuilun sijaan.

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
Pidän etunimestäni ja varsinkin toisesta nimestäni. Musta meinas tulla Jaana, sentään. Sukunimeen ei ole voimakasta tunnesidettä, vaikka on sekin kivempi kuin monilla. Se on sentään alun perin Pieni Hyvä. Hei, mä oon Malacon Pikkuhyvä!

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
Zusba kuunteli jotain, muistaakseni viimeisenä soi Kuusumun Profeettaa.

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
Voi kyllä, jopa koulumusikaalissa lukiossa. Ei ollut laulurooli. Hahmon nimi oli Ida-Sofia ja musikaalin nimi oli Tähdenlento. Saatiin ok arvostelut.

17. Pidätkö itsestäsi?
Pikkuhiljaa taas.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
Ai tänään? En.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
Hetkittäin. Mussa asuu potentiaalista söpöyttä kyllä.

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
Imurointi!

21. Syötkö roskaruokaa?
Syön kaikkea ja paljon, harvemmin kylläkään pikaruokaa. Pizzaa kyllä, ja falafeleja, mutta nehän on terveellisiä. välimeren ruokavaliotahan kehutaan aina.

22. Viilaatko kynsiäsi?
Mä puren niitä, se riittää.

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
Yritän jaksaa peseytyä nykyään.

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
Voi kuule. Mä oon vetänyt Ultra brata tyttöjen kanssa Hyvinkään Paavolan lähiöräkälässä Nauravassa Hevosessa niin, että pyydettiin nimmareita. Ja Puistolan A-Hanassa on vedetty Bohemian Rhapsody 6 promillen tuiterissa. Ja siitä on nyt 7½ vuotta aikaa.

25. Mitä sanaa toistat paljon?
"Ai."

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
En. Paitsi joskus survivoria.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
En. Mutta ekalla luokalla halusin ballerinaksi.

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
En.

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
Lapsena jatkuvasti ja kävin viikottain hemoglobiinitarkkailussa. Nykyään vaan kuuriluonteisesti ja silloinkin laiskasti.

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
Tuhlaisin heti ja välittömästi.

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä?
Tänään K-market Paciuksessa. Maksoi 2,40, purkki maustekurkkua. Tosin samalla reissulla kävin jo kahdesti aiemmin kaupassa, yhteensä reilulla kolmella kympillä, mutta ne kurkut unohtui. Perkeleet.

32. Odotatko jo kesää?
Nyt on kesä, mutta mulla sais olla aina kesä.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
En laske. Mikä toi keskimmäinen vaihtoehto edes on? Vain lautaa olen kokeillut, siitä pidin.

34. Turhin juhla?
Halloween.

35. Mitä kieliä osaat puhua?
Suomea ja englantia kohtuuhhyvin, ruotsia ymmärrän sujuvasti ja puhun kohtuullisesti. Saksaa ymmärrän. Ranskasta ja latinasta olen lukenut alkeet, kumpaakaan en enää osaa. Puola ois työn alla, tavallaan.

36. Edellinen matikan numerosi? Öh... Sen on täytynyt olla lukiossa... päästötodistuksessa se oli varmaan 9, voi olla kymppikin. ja lyhyt.

37. Onko sinulla lävistyksiä?
Vain korvissa ne tavikset. On ollut kyllä 2 x nenä ja kerran alahuuli.

38. Jos tulisit (/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
Todennäköisesti tulisin hulluksi ja räjähtäisin. Luultavasti päätyisin ehkä aborttiin tai sitten hyvin, hyvin vastentahtoiseen vanhemmuuteen. Minä EN halua olla äiti.

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
Ei, ihan pohjamudissa tällä hetkellä.

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
Mulla ei ole yhtä tällaista. Kaikki on mun ikäisiä tai alle kymmenen vuotta vanhempia, paitsi Tuuli ja Henska, junnut.

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
Toukokuussa katselemassa sisustusmaaleja. En ostanut.

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
Ja mitähän mieltä siitä pitäisi olla? Kiva juttu etteivät ole työttöminä?

43. Onko sinulla nälkä?
Ei, mutta tekee mieli jäätelöä.

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?Ei tarvinnut hankkia, olen sitä sukupolvea. Mutta on mulla mopo.

45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa? En ole kuuna päivänä ajatellut asiaa. Neonvärit yhdistettynä ihmiseen on jotain kamalaa.

46. Ripari vai protuleiri?
Ei ole kokemusta kummastakaan, mä olen kouluttamaton pakana.

47. Teetkö kotitöitä?
Aivan liian vähän. Olen muuttumaan kykenemätön possunainen.

48. Pidätkö linnunlaulusta?
Vihaan sitä. Saatanan tirpat rääkyy aamusta iltaan.

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
Naimisiin voin mennä ja koiran ottaa, muut ei kelpaa.

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi? Sosiaaliset taidot.

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
Mielenterveyden.

52. Mikä sinusta tulee isona?
Ei juuri tässä elämänvaiheessa kiinnosta tulla miksikään, olemisessakin on kylliksi tekemistä :)

53. Mitä aiot nyt tehdä?
Kohta aion mennä nukkumaan.

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
Musta alkaa vahvemmin ja vahvemmin tuntua, että kysymykset on suunnattu 16-vuotiaille. Ei, en tahtoisi muuttaa pois kotoa, vastahan mä muutin tänne.

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
Siinä oli paljonkin hyviä puolia. Vastaan sienikääryle.

56. Kuinka monta levyä omistat?
Mä omistan pari sataa. Jotain sellaista.

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
Annan rahaa Amnestylle ja katastrofikeräyksiin. Pyrin ostamaan luomua ja reilua kauppaa. Munat ja maidon ostan aina vain ja ainoastaan luomuna. Puhun sähkönkulutuksen pienentämisen puolesta, vaikka olen itse huono siinä. Mutta ostetaan me sentään tuulivoimaa. Joukkoliikennöin. www.im.live.com

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
Riippuu keräyksestä. Sotaveteraaneille en anna rahaa, Tsunamikeräykseen annoin 60 euroa, AIDS-keräykseen yleensä vitosen. Nyt juuri pohdiskelen noita Deanin tuhojen keräyksiä, kun ei oikein oisi rahaa.

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
Tiedän.

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
Kyllä. Juon ihan liian vähän nesteitä.

61. Mitä tahtoisit juoda?
Mehua.

62. Miten vietät viikonloppusi?
Ai yleensä vai ens viikonlopun? Ens viikonloppuna aion mennä Sallan kolmikymppisille ja lähteä sitten maaseudulle syömään juustoa.

Ois tässä vielä partiinkymmeneen voinut vastata... Pitäisköhän varastaa jotain lisää.

Lisää varastettua...

Edelleen Siljalta. Toimii vain väsyneenä, toim.huom.

Soittolista suffelille ja kymmenen ekan biisin nimen perään lisätään ...in my pants.

1. Without you I'm nothing in my Pants - Placebo
2. A Peak You Reach in my Pants - Badly Drawn Boy
3. Mack the Knife in my Pants - Robbie Williams
4. Walking Eyes in my Pants - Rinneradio
5. New Morning Light in my Pants - Lemonator
6. Sleep Long Sleep Well in my Pants - 71F3
7. Soft Power in my Pants - Ladytron
8. Masqued Lover in my Pants - Op:l Bastards
9. So Much Trouble in the World in my Pants - Bob Marley and the Wailers
10. To Forgive in my Pants - Smashing Pumpkins

Oli muuten aivan mahtava ukkonen täällä! Heräsin siihen, että se oli aivan päällä ja räiski niin saatanasti.
Mistä tuli mieleeni, että näin unta, että olin jumalten kanssa ryyppäämässä, ja Tor unohti koko ajan nimensä. Se kysy koko ajan sellaisella ruotsiaksenttienglannilla että "What's my name again?"

Pinaatti, posliinikukka ja pikkuinen

Kolme mainitsemisen arvoista asiaa:

Hienonsin ekaa kertaa elämässäni pakastepinaattia tänään. Tein feta-pinaattipiirakkaa, joka vieläpä kehtasi onnistua kelvollisesti, vaikken vieläkään oikein osaa käyttää tuota uunia.

Toinen asia on posliinikukka. Ette ehkä, ainakaan kaikki, ole tienneet tätä, mutta mä olen intohimoinen posliinikukkaharrastaja. Niin intohimoinen itse asiassa, että ensimmäiset 4 - 5 vuotta harrastuksestani omistin yhden ainoan vahingossa saamani posliininkukan satunnaiseen kasteluun ja kukkimattomuuden kiroamiseen.
Sanoin kyllä aina harrastavani posliinikukkia, mutta että keräilyni on vielä hyvin alkeellisessa vaiheessa. Tänä keväänä tilasin viimein hollannista pistokkaita uusista lajikkeista, sillä suomesta ei oikein iso- ja pikkuposlarin lisäksi tahdo saada muita kuin vahingossa jostain prisman viherkasvihyllystä, jonne on ostettu ulkomailta joku plant mix.
No, se itse asia: Esikoiseni, isoposliinikukka, teki viimein noin viiden vuoden odotuttamisen jälkeen ensimmäisen nupputerttunsa, kuusi nuppua. Jännittää.

Ja se kolmas asia:
Uusi rotta. Markku "Volvomarkkanen" Folkenpoika saapui tänään kotiin kasvattajan luota. Markku on nyt noin kuusiviikkoinen ja erittäin suloinen nuppukuonoinen silkkikorva, tuitui. Kuvia myöhemmin.

nie wiem gdzie to jest, ale znajdę da mapie

Päästiin Krakovaan lauantaina päivällä. Majoituimme Tescon taakse hotelliin ja heti saatuamme kamat levälleen lähdimme keskustaan.

Millään ei riittänyt energiaa kirkkokierrokselle, joten suuntasimme suoraan Buddhaan drinkeille. Kaksi Dharmaa rauhoitti krapulaista vatsaa mukavasti. Pian muut seurueestamme liittyivät seuraan ja suuntasimme oikein kahdeksan hengen voimin Kolmeen Paprikaan (Trzy Papricky) pizzalle ja viinikarahveille. Söin metsäsienipizzan. Oli kuiva pizza, mutta kaiken kaikkiaan oikein mukava kokemus.

Suurista suunnitelmista huolimatta peti kutsui. Nukuimme kunnon yöunet (viimeinkin mahdollisuus raahata sängyt vierekkäin! Pirun katoliset maat...), aamiaistimme ja vilkutimme bussille muun juhlaväen jättäessä Krakovan taakseen. Kukaan ei näyttänyt bussin ikkunasta persettä, mitä hieman ihmettelin. No, joka tapauksessa meidänkin oli aika taas kerran pakata laukut ja tilata taksi.

Seuraava kohteemme oli uudenkarhea Hostel Mundo Stradomin kaupunginosassa, eli juuri siinä vanhan kaupungin ja vanhan juutalaisalueen puolivälissä. Mahtava henkilökunta latasi kartat pöytään, piirteli ne täyteen viivoja, rukseja ja rinkuloita ja esitteli meille suloisen huoneemme, Nepalin.Viimeinkin Double!

Aamulla suunnistimme aamiaiselle. Meille oli luvattu, että hostellin omistaja kokkaa aamiaista joka aamu. Muroja, leipää, juustoja, kalaa, kahvia, teetä, tomaattia... Kaikki valmiiksi katettuna ja lisämaksutta. Ensimmäisestä aamusta aamiaiset ovat vain parantuneet. Toisena aamuna tarjolla oli kalan sijaan tuoreita vadelma-banaani-smoothieita. Kolmantena aamuna omistaja tarjoutui kokkeloimaan mulle munia, kun muut söivät makkaraa.

Hostelli on hyvin siisti. 24-h respa palvelee yllättävinkin tavoin - eräänä iltana Mihail lähti vuoronsa jälkeen yöllä saattamaan mua savukeostoksille ja saattoipa vielä takaisinkin ennen kotiinlähtöään.

Mielenkiintoisiin persooniin tuollaisessa intiimissä, lämminhenkisessä hostellissa törmää. Asuinkavereinamme olivat mm. tunnettu puolalainen reggaebändi Vavamuffin, pierogi- eli keitinpiirasfestivaaleille töihin tulleita neitosia, Moshe, keski-ikäinen israelilainen, joka tuli Puolaan etsimään isänsä juuria, sekä mukava milanolaisheppu, joka moottoripyöräilee Euroopan halki ties kuinka monetta kertaa.

Hostelli aloitti toimintansa alle kolme kuukautta sitten. Talo on vast'ikään rempattu sekä ulkoa että sisältä ja omistajan mies ja lapsi käyvät kuopsuttelemassa pihaa kuntoon. Eli siis ihanaa väkeä, kaunis paikka, seesteinen sisustus, loistava sijainti. Voin suositella lämpimästi, ja aion toki itsekin palata. Ai niin, naapuritalossa on bordelli "Musta Lootus".

Krakova oli täynnä turisteja. Ihmismassat vaeltelivat katuja ylös alas heti, jos aurinko vähääkään pilkisti. Turistikausi ei sovi meille, ahdisti se väenpaljous. Pari sateista päivää sattui kohdalle, ja vaikka vähän harmitti juosta katuja niin, että märät kengät tippuivat jaloista, se tila ja avaruuden tuntu eivät haitanneet lainkaan.

Toisena päivänämme Krakovassa hilluimme pitkin vanhaa kaupunkia. Kävimme yliopistolla ja linnalla.

Ostin hienon valokuvakirjan, "Krakow in 3 epochs", jossa on valokuvia Krakovasta 20-luvulta nykypäivään.

Sitten olikin jo korkea aika palata hostellille nukkumaan. Uskomattomat unenlahjat.

Seuraava päivä vietettiin juutalaisteemalla. Lähdimme vaappumaan kohti Kazimierziä, vanhaa juutalaiskaupunginosaa, jonka asukasjoukko oli koostunut pääasiassa juutalaisista aina 1400-luvulta alkaen. Kun juutalaiset siirrettiin Veikselin toiselle puolelle ghettoon, alue autioitui. Sodan loputtua asuntoihin oli muuttanut puolalaisia, ja mellakka-alttius ja epäselvät omistajuussuhteet jättivät alueen vähän välikäteen. Yritykset eivät halunneet sijoittaa laueeseen ja sen nousu on alkanut varsinaisesti vasta viime vuosina boheemien ja turistien kiinnostuksen myötä.

Tallustelimme katuja sinne tänne ja ihmettelimme, kuinka uutuuttaan hohtavien rappausten naapurina oli yleensä kaiken rappauksensa jo aikapäivää menettänyt, luhistumaisillaan oleva talo. Kaupunginosan hip-maine ei ole siis ehtinyt vielä kunnostaa koko seutua :)
Kävimme Remun synagogassa ja sen yhteydessä sijaitsevalla vanhalla juutalaisella hautausmaalla, jota hitaasti kunnostetaan natsien käytettyä sitä mm. kaatopaikkana. Hautakiven kappaleista muurattu muuri pysäytti kyllä taas hetkeksi.
Oli taas aika lepuuttaa. Siirryimme Singeriin. Kyseessä on Krakovan baaritaivaan varsinainen tähti tällä hetkellä, I hear.
Se on siis baari, jossa pöydät on korvattu vanhoilla polkusingereillä. Vanhat tapetit, narisevat tuolit ja iltaisin kynttilänvaloa. Kyllä kelpasi nauttia iltapäiväkalja! Kas näin:
Testasimme saman torin, Plac Nowyn, laidalta vielä toisenkin kuppilan, kuuluisan Alchemian. Sisustukseen kuului mm. demonipatsas ja seinällä roikkuva kuivattu pallokala.

Seuraavaksi bongasinkin reissun kahdeksannenkymmenennen kirjakaupan. Korkean synagogan alakerrassa toimii juutalaisuuteen ja holokaustiin erikoistunut kirjakauppa, jossa oli huimasti tuotteita myös englanniksi. Ostin kuvateoksen Letters from the Ghetto ja romaanin Hide, joka kertoo 9-vuotiaan Naomi Rosenbergin kahdesta piilotteluvuodesta ladon lattian alla. Luin molemmat jo.
Zusba puolestaan osti 2 levyä Kroke-nimiseltä klezmer-bändiltä.
Seuraava päivä oli kokonaisuudessaan omalaatuinen. Aloitimme kävelemällä kasvitieteelliselle puutarhalle. Aurinko teki mulle taas tepposet, alkoi huimata ja paleltaa. Muistatteko, mitä kävi Barcelonan kasvitieteellisessä? Voiko ihminen olla allerginen kasvitieteellisille puutarhoille? Päädyin ottamaan 45 minuutin nokkaunet puistonpenkillä Zusban tutkiessa puistoa.Ehdin mäkin kyllä jotain nähdä, halkaisijaltaan yli 2-metrisen tammen ja varmaan yli 30 metriä korkean pähkinäpuun.
Päivän persoonallinen ote ei toki ollut sillä selvä. Seuraavaksi hajosivat kengät. Molemmissa jaloissa oli kirvelevät rakot ja olin kävellyt kenkäni hengiltä. Tassutimme siis ostamaan mulle varakenkiä, ostin kahdet :D
Sitten syömään! Valitsimme taas italialaisen, sillä Krakovassa nyt vaan on todella paljon houkuttelevan oloisia italialaispaikkoja. Tomaattikeittoa, katkarapupastaa ja yksi ihan pikkuinen tiramisu.

Illalla meidän piti lähteä katsomaan Vavamuffinia hostellin omistajan klubille, mutta mua heikotti ja Zusba oli kuumeinen. Niinpä joimme kaljat hostellilla ja ryömimme nukkumaan.
Seuraava päivä herätti mussa ristiriitaisia tuntemuksia. Suoraan sanottuna mä pidän itseäni varsin ennakkoluulottomana ja avarakatseisena ihmisenä. Mä aidosti halusin pitää meidän juutalaisesta hostellituttavasta Moshesta, vaikka se olikin kitisevä mulkku. Ja Arka Noegossa mä ihan aidosti yritin syödä alkuruokaani, vaikka se olikin karppia rusinahyytelössä. Kuvitelkaa pienissä sairaissa mielissänne aladobi, joka on pienen kakun kokoinen, ja lihan tilalla on kalaa ja rusinoita.
Pääruoaksi syömäni taimen manteleiden ja saksanpähkinöiden kera olisi ollut hyvää, ellen olisi valinnut sen seuraksi kasviksia, eli kukka- ja parsakaalia...
Muuten kyseinen päivä oli ohjelmaton. Totuttuun tapaan aamiaiselle (normisetti ja meksikolaisia lettuja, eli lettuja tomaatti-chili-sipuli-munakokkelitäytteellä). Sen päälle aamupäiväunet. Alkuiltapäivästä lähdettiin ostamaan Zusballe kenkiä, mulle rakkolaastareita ja molemmille levyjä.
Käytiin siinä sitten Buddhassa Mojitolla, Bloody Maryllä ja Dharmalla sekä vaaputtiin zapiekankoja mussutellen taas kerran kotia kohti. Illalla suunnistimme kohti Arka Noegoa ja sieltä Singerin kautta taas kotiin. Zusba jäi juomaan kaljaa respan ihanan Natalian kanssa, mä lähdin ylös nukkumaan ja suunnittelemaan, että ihan ihan varmasti osallistutaan kyllä ainakin seuraavan päivän grillibileisiin hostellilla.
Viimeisen päivämme Krakovassa käytimme viisaasti museoimalla. Kävimme luonnontieteellisessä museossa ja sen yhteydessä toimivassa akvaariossa. Kävimme Bull Barissa hermostumassa brittituristeihin. Kävimme ostamassa kotiin viinaa - pullo Zubrówkaa ja pullo Advokaatia. Ostin myös juuston, rakkaista rakkaimman Oczypekin, kotiintuomisiksi.
Illalla oli sitten hostellin grillibileet, joissa tosin itse grillaus tapahtui omalaatuisesti hiiligrillillä, sateenvarjolla ja hiustenkuivaajalla. Kaljan- ja vodkanjuominen sujui perinteisemmällä pullosta-lasiin-josta-kurkkuun -tekniikalla. Paikalla oli pari irlantilaista kaveria Galwaystä, pari jenkkiä, pati jotain itäblokkilaista, pari ruotsalaista, joitain puolalaisia ja me. Ai niin, ja ne kaksi häiskää, jotka olivat pyytäneet taksikuskia viemään ne klubille, ja taksikuski toi ne tuonne. Ehkä se tarkoitti ne mustaan lootukseen? Noh, nämä kaverit tulevat reippaasti sisään ja marssivat parvekkeelle, jossa Adam puhaltaa juuri hiustenkuivaajalla lisää potkua uupuvaan tuleen. Kysyvät huumeita. Adam, siis hostellin omistajan veli, vastaa vakavalla naamalla: "Yes, we have got cocaine, it costs one thousand american dollar per gram." Kaverit olivat hetken pohtineet. Toinen oli niin innokkaasti ostamassa, ettei meinannut uskoa Adamin vakuutteluja siitä, että vitsillähän hän vaan.
No mutta niin valkeni kotiinlähdön aamu. Hostellin rouva antoi meille vielä kankkuskaljaa reppuun matkaeväiksi ja saatteli meidät halauksin matkaan. Aloitimme ihastuttavan 8 tunnin kotimatkan. Mutta oli omalle sohvalle kyllä eri kiva rojahtaa.

Hei-hei, Folke

Brock's Yonaki Ni
Folke
13.6. 2005 - 19.8. 2007

Rakas ärrimurrini Folke nukkui eilen pois kotioloissa.

Olen nähnyt juhlahumun Puolassa, ihanaa!

Hotelli Ruszac, Krakova
11.8. 2007

Villi lauantai-ilta Krakovassa. Makoilen mahallani hotellin sängyssä ja juon olutta. Telkusta tulee joku voice-over -dubattu jenkkileffa, jota en tunnista. Zusba torkkuu.
No mutta mutta! Miten sankarimatkailijamme ovat tässä hyytymyksen tilassa? Miksei kaljatölkki vajene millään?

Katsotaanpa matkaa hieman taakse päin, ehkä väsymykseen löytyy joku looginen selitys.

Lähdimme kotoa keskiviikkona aamulennolla. Krakovan kentällä hypimme bussiin ja suuntasimme kohti Lounais-Puolaa ja Tsekin rajaa.

Matka sujui leppoisasti. Suomenkielinen oppaamme Michał kertoi Puolan metsistä, kivihiilestä, ilmastosta ja alueesta, jolla liikuimme. Ajoimme Paavi Johannes Paavali II:n kotikaupungin Wadowicen kautta Pszczynaan lounaalle. Sienipastaa ja pirtukakkua. Jälkkäri meni päähän kuin häkä ja posket punoittaen pakkauduimme takaisin bussiin. Viimein kuuden aikaan illalla olimme Racibórzissa [ratsibuz] sijaitsevan hotellimme Polonian huoneissa.

Kävimme kulmakuppilassa terassikaljalla

ja palasimme hotelliin - tiedossa oli nimittäin buffetillallinen ja sulhasen perheen tervetulotoivotus Puolaan. Samalla saimme hyvää tietoa siitä, miten häissä tulee toimia (esimerkiksi kirkkoon mennään kulkueena hääparin perässä, riisin lisäksi hääparia heitellään kolikoilla, jotka heidän on sitten kerättävä ennen matkan jatkumista, lahjat annetaan kirkon pihalla...).

Vielä buffetin jälkeen meidän piti jatkaa hommia, koska halusimme antaa sulholle lahjaksi muistelualbumin ja -dvd:n, joiden parissa vekslaaminen vei aikaa. Lopulta nukkumaan pikkutunneilla.

Aamulla oli krapula. Bussi kuitenkin suuntasi jo ennen kymmentä kohti Jejkowicen kunnassa sijaitsevaa Pyhän Marian kirkkoa. Mutkittelimme pitkin maalaiskyliä tietöiden välissä kohti morsiamen kotikaupunkia. Päästyämme massiivisen kirkon parkkipaikalle näimme hääparin jo odottelevan vieraita kirkon edessä.


Odoteltuamme jonkin aikaa siirryimme kulkueena sisään kirkkoon ja asettauduimme kaiken lehtikullan alle penkkeihin istumaan. Kaikilla oli kohtuullisen suora ryhti tässä vaiheessa. Kello kilahti ja pappi apupoikineen marssi alttarille, ja siitä alkoi se veisaaminen, seisomaan nousi, istumaan lasku, patsaankierto, kumartelu, polvistelu ja kolehtirumba. Koko homma kesti onneksi vain kolmisen varttia, ja sen jälkeen pääsi ulkoilmaan.

Siellä sitten keskikin, sillä ensin heiteltiin riisit ja kolikot. Sitten hääpari keräsi ne kolikot, missä meni varmaan vartti. Sitten kaikki 150 vierasta jonottivat halaamaan hääparia, antamaan lahjan ja/tai kukkakimpun (tämä hääpari sai varmaan 50 kukkakimppua!) ja ottamaan valokuvia. Lopulta hääpari huristeli pois ja me lähdimme taas pakkautumaan bussiin ja ajamaan kohti seuraavaa paikkakuntaa, Rogowia.

Rogowissa oli määrä tapahtua sitten tämä varsinainen häävastaanotto. Paikka oli luojan kiitos ilmastoitu, koska helle alkoi verottaa jo voimia.

Siitä sitten alkoi sujuva kahden päivän mittainen syöminen ja juominen. Ruokaa kannettiin pöytiin koko ajan ja vodkapulloa ei saatu tyhjenemään millään - tai siis vaikka yritimme juoda sen tyhjiin, joku kiikutti aina uuden pullon pöytään kun edellinen alkoi lähestyä loppuaan.

Ohessa Hattivatti syö ja juo:

Kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet, joskin rankat häät. Hääpari oli hyvin kaunis/komea, vieraat nauttivat olostaan, tarjoilu ja järjestelyt olivat toimivia. Erityisen iloinen olin hääparin vauvauutisesta.

Häiden jälkeen aamulla bussi vei meidät Krakovaan nauttimaan vielä yhdestä päivästä porukalla. Mutta Krakova onkin jo aivan eri tarina...

Skannaamisesta

Onko tässä blogissa koskaan käsitelty sitä, mitä mä tunnen skannaamista kohtaan? Noin niinkuin toimenpiteenä? Tuskin. Mä vihaan sitä. Varsinkin jos skannattavana on kymmenen 500 kuvan albumia. Yrität löytää ne sata haluttua kuvaa, kieputat, väänäät, varot, kannattelet, tuet, murjot, venkslaat, väkerrät ja hikoilet. Kädet alkaa krampata parin tunnin jälkeen. Janottaa.

Kun kansiot viimein loppuvat, huomaat, että se-ja-se kuva on kyllä vielä skannaamatta... missähän kansiossa se olisi? Puuttuuko kokonainen kansio vai oletko vain hyppinyt yli? Aargh, hermoromahdus.

seitsemän kirjaa, seitsemän joutsenta

Iih, sain Zusbalta kaksi Sufjan Stevens -levyä synttärilahjaksi. Se on melkein parempaa kuin saamani itse ostamani savukkeensytytin, joka oli hieno. Iih!

Lopetin eilen viimeisen Harry Potterin. Hassua, olen lukenut sarjan ensimmäisen kirjan muutettuani vasta Kouvolaan. Olin hieman yksinäinen (hieman, tyrsk!) ja ostelin kaikilla rahoillani (eli opintolainalla) kirjoja ja musiikkia. Nyt on monta-monta vuotta myöhemmin, en enää asu soluasunnossa sellaisen tytön kanssa, joka kuuntelee Britney Spearsia ja jolla on paljon pehmoleluja. Asun pojan kanssa (mutta pidän huolellisen hajuraon), jolla on paljon levyjä, mutta joka ei kuuntele pehmoleluja.

Kyllä oli sääli, että HP-sarja on nyt loppu. Ensimmäiset kaksi kirjaa olivat kuin Bond-leffoja, samaa kuviota toistavaa vaivatonta viihdettä. Kolmas kirja oli hyvä, niin osana sarjaa kuin muutenkin, kirjana. Neljäs kirja oli pakkopullaa, varmaan kirjailijalle yhtä paljon kuin lukijoillekin. Se täytebiisi. Myös siitä tehty leffa on täydellisen lattea. Viides kirja vie taas tarinaa aidosti eteenpäin (vaikka leffassa onkin vitusti liikaa nopeaa panorointia). Kuudes kirja on pitkä preludi tälle seitsemännelle, nämä kaksi viimeistä ovat aika saumaton kokonaisuus. Synkkiä, mutta kokoonkurovia ja langanpäitä päätteleviä.

Ja se loppu? No siinä kävi ihan oikein. Epilogi oli ihan hattaraa ja siirappia, mutta muuten loppu oli tyydyttävä. Varsinkin kun monet teorioistani osuivat oikeaan. Ja sanotaan se viimeinenkin asia vielä: Kyllä, sarja kestää uudelleenlukemisen hengästymättä, vaikka monta kertaa vuosien varrella kirosinkin ja hermostuin Rowlingiin.

Mitä nyt sitten kaunokirjallisuuden saralla? Mikä on seuraava asia, joka nuorison kirjallisuusharrastusta vie eteenpäin? Pöh. Jouluksi muuten tulee leffaan Kultainen kompassi, se pitänee ainakin vuokrata.

Lukeeko tätä blogia kukaan, joka ei tiennyt tätä synkkää puolta harrasteistani? Yllättyikö kukaan?

Vietin viikonlopun Heili-hauvan kanssa keravalaisissa maisemissa. Piskillä on uhmaikä, se kyseenalaisti aivan kaiken mitä sille sanoin. Sunnuntaina minä ja H veimme sen koirapuistoon, jossa se sai tavata kaksi kaunista bordeauxindoggia ja yhden oletettavasti sakemanninartun. Pelotti kamalasti, piti kiivetä oikein pöydälle turvaan, mutta oli kivaakin ja sai juosta kyllikseen.

Olen pitkin päivää katsellut itseäni ns. toisten silmin, nimittäin Tuulsin valokuvakansioista. Hassua nähdä itsensä vuosien ja vuosien varrella toisen ihmisen kansioissa, eri tilanteissa ja eri elämänvaiheissa.

Iih, nyt jatkamaan skannausta, wips.

Mut te ootte kaikki munkin kavereita, oottehan, pliiiis

Ja tässä ei nyt kyse mistään uskonnollisesta tai leivosalan asiasta, vaan omasta toissailtaisesta syleilenmaailmaa-kännistä ja sen... köh... mielenkiintoisista verbaalisista ilmenemismuodoista. Muita muotoja, joissa känni tai sen seuraukset ilmenivät: turvallaanolo vuorikadulla, fish&chips aamuyöstä, kipeät lihakset (kaula, kyljet, reidet, perse, selkä, kyynärvarret), ruvet säärissä.

Perinteisesti Tuomaksen synttärit ovat petollinen paikka, mä joudun joka vuosi siellä humalaan. Aloiteltiin siististi gallerialla muutamalla oluella. Join vihreässä pullossa olevaa intialaista Chakra-olutta, koska vihreä on sydänchakran väri ja Guru Giri sanoi, että sydänchakrani kärsii. Voitelin sitä. Loppuillan voitelinkin sydänchakraani halailemalla jotakuinkin kaikkia ja julistamalla välittämistäni.

Mentiin keilaamaan. Kapeassa hameessa se on jotakuinkin mahdoton asia. No, kaadoin pari keilaa. Sitten lähdettiin Redrumiin discoilemaan. Kassatäti närkästyi, kun kutsuin Zusbaa ja Viiksi-Güntheriä rumiluksiksi. Yritin selittää, että ne on omia niin saa niitä sanoa rumiluksiksi, mutta täti ei pitänyt siitä silti.

Siitä sitten seurasi nelisen tuntia lässytystä, juomista ja jonkin verran muistaakseni tanssimistakin. Oli hauskaa, vaikka toisaalta en ole varmaan aikoihin ollut niin pahassa krapulassa kuin eilen ja tänään. Pään kääntäminen on lähes mahdotonta, koska kaulalle on tapahtunut jotain - ehkä joku lihas venähtänyt? Lisäksi tepsutan kuin ankka, koska jalat eivät oikein toimi.

Ensi vuonna uudestaan!

Tässä viime aikaisessa sairaudenkehityksessä on ollut yksi huolestuttava piirre: Mä en ole koskaan aiemmin juonut humalahakuisesti. Nyt mun tekee koko ajan mieli juoda ja ihan taju pois. Mökilläkin silpaisin varmaan puolitoista pulloa viiniä, ellei enemmänkin, oksensin ja menin nukkumaan.

Masennus on ollut paljon ystäväpiirissämme pinnalla myös muilla kuin itselläni. Osittain siihen ehkä vaikuttaa se, että lauma masennuksiin taipuvaisia ihmisiä elää International Summer of Bad Newsiä. Tai sitten olemme vaan puhuneet siitä vielä avoimemmin kuin ennen?
Hienointa musta tässä kaikessa on huomata se, miten järkkymättömästi ihmisverkko pitää toisitaan huolta. Yksikään solmu ei pääse purkautumaan :)

Soledad

Käykääpä muuten katsomassa Tuomas Laitisen kiehtovaa näyttelyä Soledad, vielä tämän viikon ehtii.

Nytissä aukioloajat:

http://nyt.hs.fi/menot/meno?id=eve_188322

Suosittelen erinomaisen lämpimästi. Muistakaa käydä myös perimmäisessä huoneessa.

Lukijoiden toiveesta

Eräässä nimeltämainitsemattomassa ministeriössä työskentelevä ystävättäreni toivoi täytettä heinäkuunsa päiviin. Kahdeksaksi tunniksi päivässä en millään voi tuottaa sisältöä, mutta jos nyt tässä vähän listaisi taas tilannetta.

Sairausloma jatkuu edelleen, mikä on ensiarvoisen hyvä juttu. Eilen en saanut aikaiseksi edes sitä että olisin hiukset harjannut. Tänään sitten onnistuin miljoona kertaa paremmin - kävin ihan suihkussa ja lakkasin varpaankynnet. Olin oikein tyytyväinen itseeni. Huomisen tavoitteena on pukeutua, viedä roskat, keittää kahvia ja aakkostaa viikon aikana kuunnellut levyt takaisin hyllyyn. Saa nähdä, miten hyvin onnistuu :)

Käytiin tänään katsomassa vanhan ystävän uunituoretta jälkikasvua. Poika oli 15 päivää vanha, vaaleanpunainen ja hyvin rauhallinen. Joimme teetä ja söimme suklaakakkua ja -keksejä idyllisessä rivitalomaisemassa eräässä Nurmijärven päätaajamista. Katselimme tuhisevaa ihmistä. Todella levollinen tunnelma, hymyjä ja puheensorinaa. Hienoa, kun ihmiset saavuttavan sen, mitä tavoittelevat. Ihmisten onni on aina ainutlaatuista, aina haavoittuvaista ja aina huomaamisen arvoista.

Käytiin viikonloppuna Urjalassa mökkiraksalla nauttimassa viiniä, rauhoittumassa luonnossa ja hautaamassa reilun vuoden aikana kertyneet rottavainajat.

Mökki alkoi näyttää valmiilta - ainakin pihan puolelle:



Ja siellä oli myös kesäkissa Paju:

Teema: Kohtaamisia

Kopioin tähän suoraan kuvauksen tilanteesta. Kirjoitin sen erästä pienehköä foorumia varten, ja liitän sen nyt sellaisenaan tähän. Olen edelleen jotenkin hämmennyksissä.

Olin menossa psykologille juttelemaan masennuksestani ja uupumuksestani. Yht'äkkiä sain jostain energiaa ja päätin mennä lenkkeilemällä sinne. Kaivoin lenkkarit kaapin perukoilta ja lähdin hyvissä ajoin matkaan - reitti veisi mut paikkoihin, joissa en ole käynyt, joten varasin eksymisaikaa.

Pääsin ovelta parinsadan metrin päähän ensimmäiselle metsätaipaleelle. Vastaan kävelee etnisen näköinen setä polkupyörän kanssa. Hän kysyy minulta, missä kaupunginosassa on. Vastaan ja hymyilen nätisti odottaen mahdollisia jatkokysymyksiä. En kuitenkaan osannut varautua siihen, mitä kuulin.

"Sulla ei ole nyt elämässä kaikki hyvin," setä sanoo.
Myönnän. Setä kysyy, joogaanko. Myönnän. Näytän sedälle om-tatuointiani - setä sanoo olevansa Tiibetistä ja ohjaavansa om-meditaatiota masentuneille.

Setä sanoi, että mulla on varmaan aika maskuliininen työ. Myönsin. "Olet esimiestehtävissä, eikö niin?" Jouduin taas myöntämään. Firmaa setä ei arvannut, mutta ei mennyt kauaskaan.
Puhuttiin työn ja vapaa-ajan tasapainosta, parisuhteista, itsetunnosta. Setä käski meidän käyttää tuplaehkäisyä: "Musta tuntuu, että te ette halua lasta, ja sä tulet todella helposti raskaaksi. Olkaa varovaisia."

Juteltiin kaikkiaan tunti, kunnes mun oli ihan pakko juosta sinne lekuriin. Lopuksi halattiin, mulla oli aivan älyttömän huojentunut olo.

Kotiläksyksi setä käski mun kirjoittaa tarinan siitä, kuka minä olen. Muita rajoituksia ei ole kuin se, että tarinassa pitää olla rakkautta itseä kohtaan, siinä ei saa olla vihaa, katkeruutta tai mustasukkaisuutta. Siinä pitää olla toivoa.

Lupauduin menemään maksulliseen yksilöterapiaan, 45 e / 2,5 tuntia. Kiinnostaa kuulla lisää. Vaikkei siitä sen kummempaa saisikaan, hyvä keskustelu on kullanarvoinen asia.

Eine Kleine Nachtmusik

Öinen kolumnistinne elikkäs blogistinne täällä taas, hei. Olen täällä jälleen yön pimeimpänä hetkenä (kyllä, kesäyökin pimenee, ja nyt on jo selvästi pimeämpää kuin juhannuksena, I tell you), ja tästä saammekin mitä oivimman aasinsillan siihen, että lääkäri teki mulle hattutemppudiagnoosin tänään. F32.1 Keskivaikea masennus, G47.0 Insomnia ja Z73.0 Työuupumus (burn-out).

Onko nää taas niitä asioita, joita ei kannattaisi blogiinsa kirjoittaa? En välitä.

Päivän havaintoja:
Root beer on pahaa.
Zusban filosofia erään kusipään suhteen: "Jos ei tajuu hyvällä, ei kyllä tajuu pahallakaan."
Yli 30 erillistä mustelmaa jaloissa. Kesäbeibe. Ne on ne hyttyset.
Kamerakuume. Pääsin Lammilla kuvaamaan pitkästä aikaa kunnon järkkärillä, haluu oman!

Kerroinko, että ostin meille tammikuuksi reissun Milanoon? Neljäksi päiväksi, si. Tutti bella quattro formaggio si si.

Kello on 2:40, yritän nukkumista ja/tai vuoteessa lukemista. Yöchatti maikkarilla, ei pyde kestää.

Kesätytön päiväkirja

Viikonloppuna olimme Lammilla mökkeilemässä Zusban, naton, näiden serkkujen, kaikkien kumppanien ja muutaman matalan kanssa. Grillailtiin ja hengailtiin, oli leppoisaa. Järvi oli lähes tyyni ja rantakivet lämpimiä varpaiden alla.
Miljoona hyttystä siellä oli - olen kuin singerillä tikattu varpaista kulmakarvoihin. Yhden nilkkaluumuhkuran ympärillä on kahdeksan puremaa, toisen lapaluun päällä kuusi. Lisäksi noin kuusisataa tilastoimatonta. Naamassakin kolme.

Lisäksi sain tietenkin aivan jumalattoman suolistokohtauksen siinä illan mittaan ja päädyin ravaamaan huussin ja pedin väliä muiden kaljoitellessa nuotiolla. Onneksi Zusba tarkisti mun hengissäolon ja toi jopa kiiltomadon näytille. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kiiltomatoa, ja se oli tosi hieno. Paljon kirkkaampi kuin olin kuvitellut, luulin niiden vain hohtavan kelmeästi. Hauska, kunnes valot sytytettiin, ja tajusin sen olevan huimasti isompi kuin luulin ja aivan pienen alienin näköinen. Tämän kesän luontokokemuksia siis sekä villisika että kiiltomato.

Olen kotona. Töissä asiat on taas kärjistyneet siihen pisteeseen, etten nuku ja mahaan sattuu niin että tekee mieli maata vain sikiöasennossa peiton alla. Kävin tänään psykologilla, käski huomenna lääkäriin. Loputtoman uupunut olo. Voisinpa olla tukemassa työkavereita (terkkuja!), mutta lienee parempi totella lekuria ja yrittää nukkua edes hieman.

Nyt on kulunut kolme kuukautta siitä, kun muutettiin tähän kotiin. Tänään siirsin sängyn viimein makuuhuoneeseen. Sohvaa odotellessa...

Ulkona on ihanan helteinen ilma. Kunpa jaksaisi mennä pihalle käpsimään.

Kun arkkipiispa puri pohkeesta

Oi, Johannes. Tuo keskikesän hedelmällisyysjuhla, valon ja elämän riemujuhla. Jouduin hylkäämään rakkaan perinteeni kaupunkijuhannuksesta ja suuntaamaan maaseudulle heinäpeltojen, aittojen ja villieläinten armoille. Ei ollut hyttysissä kyllin, ei, paarmatkin kohtelivat minua kaltoin. Kun se villisika lopulta ilmestyi häiritsemään krokettipeliämme, alkoi jo mennä usko.

Grillattiin Zusban, naton ja Hartsan kanssa. Juotiin cavaa, valkkaria ja kaljaakin, ja syötiin anoppiehdokkaan loisteliasta raparperipiirasta. Kuunneltiin peltojen yli kantautuvaa kännitappelua, huidottiin paarmoja krokettimailoilla ja saunottiin.

Tänään ostettiin sohva. Tai se samainen anoppihan sen osti, tattis vaan, ja se on aivan ihana. Kuukauden päästä se muuttaa kotiin. Laitan sitten kuvia. Voin kuitenkin kertoa, että se ei ole tämä, vaikka söpön vaaleanpunainen olikin:

KLIK!

I'm making a difference

Vielä vain jenkeissä, myöhemmin muuallakin:



Lataamalla I'm-tunnuksen Messengeriisi ja valitsemalla haluamasi muutamasta mahdollisesta hyväntekeväisyysjärjestöstä, Microsoft lahjoittaa osan Messengerin mainostuotosta kyseiselle järjestölle. Lue lisää: im.live.com.

Voi vittu, Collinsin Pili

Eilen oli loistava päivä.

Leppoisa helteinen lauantai, lähdimme siis hillumaan ulos. Otimme mukaan kaljaa ja suuntasimme Lauttasaareeen, jossa tapasimme Zusban siskon miehineen. Istuskelimme rantakallioilla, seikkailimme poluilla, kättelimme kesyä oravaa ja paloimmekin hieman. Mä poltin ekaa kertaa elämässäni jalkapöytäni, omituista.

Lopulta ajelimme bussilla Kallioon kokkaamaan ja jatkoimme siitä Alppipuistoon, jossa soi juureva mussiikki ja oli kaiken maailman pallottelijaa, frisbeilijää, seuruetta ja juhlijaa. Oli ihana viilenevä ilma ja ihmiset olivat rentoja ja leppoisia - kesä.

Nyt teen vähän tuollaista julistetta jasumiehelle.

All time low

Vittu, on kyl jotenkin surullista valvoa tähän aikaan eikä edes olla humalassa.

Onko silloin nuori kun valvoo koko kesäisen yön? Vai vanha, kun tekee sen siksi, ettei saa unta stressiltään? :)

Kyl tää täst.

Polttaa kesäkatu miestä kosteaa höyryä nousee tiestä

Jatkan heti kun nyt pääsin kerran vauhtiin eikä edelleenkään nukuta.
On kesä ja helle. On ollut kesä ja helle jo jonkin aikaa, en vain ole kaikelta muulta jaksanut raportoida sitä. Töihin kickbikatessa meinaa kuolla ja lopulta haisee pahalta. Story of my life.

No mutta asiaan. Kaikkee mälsää on ollut. Ensin toi tollanen meni ja lähti:
















Sitten kummityttö joutui sairaalaan, diabetes. Itse sairaushan on hoidettavissa, mutta teki todella pahaa nähdä se niin pienenä, niin haavoittuvaisena ja ennen kaikkea niin urheana lastenklinikan sängyssä kanyylit kummassakin kämmenselässään ja mustat renkaat silmien ympärillä. Sydän särkyi siitä neulojen, pistelyn ja ohjeiden määrästä sekä lopullisuuden fiiliksestä. Mutta toisaalta sitä sai taas tervettä perspektiiviäkin - samassa sairaalassa näin mm. noin kolmivuotiaan lehmäpukuisen pojan, joka kulki tottuneen oloisesti tippatelineen kanssa sairaalan leikkiosastolta takaisin vuodeosastolle. Pojan vaappuessa eteenpäin lehmäpuvun häntä laahasi perässä jotenkin niin paljastavan surullisena huutomerkkinä, riipivänä yksityiskohtana, että tuli itku.

Se kaikki yhdistettynä taas kerran nousussa olevaan depressioon ja pitkittyneeseen stressiin heitti mut sängyn pohjalle muutamaksi viikoksi. Toisaalta mulla oli silloin aikaa hoitaa tuota:



Just nyt en tiedä, onko mulla ollut mieleenpainuva kevät ja alkukesä, vaiko sellainen, joka jää jälkeenpäin vain usvaiseksi harmaaksi massaksi, kuten talvi 2004-2005 tai kesät 2002 ja 2003.
Lueskelin kymmenen vuotta vanhaa päiväkirjaa kun se tuli muuttotavaroissa vastaan. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Mä olen ollut liikuttavan mahtipontinen ja teatraalinen, puhumattakaan siitä, että luulin olevani kovinkin rakastunut, vaikka todellisuudessa mä olen ollut ihan plain old ahdistunut. Hullut viihtyy keskenään :)

Kickbiken etupyörän pikalukko irtosi tänään ja eturengas putosi. Onneksi en kuollut.

ahm-ahm sanoi pikkuinen sammakko

Olen lomalla, auuuh! *dingoulvahdus*

Tänä aamuna oli eiliseen fiilikseen nähden ihanan energinen olo. Nousin hitaasti ylös ja hillumisen lomassa purin puolisen laatikkoa muuttokamoja. Kymmenen jälkeen lähdin potkuttelemaan kohti Shantia ja matkahan taittui yllättävän nopsaan.






Shantissa oli mulle uusi ohjaaja, Katja, joka teetti mukavan seesteisen harjoituksen. Paljon aikaa selällään, selkää, vatsaa, lonkankoukistajia, sisäreisiä ja hartioita. Vuorosierain- ja täydellistä joogahengitystä. Rauhallinen harjoittelu sopi hyvin, koska olin juuri aloittelevana potkijana tietenkin saanut itseni hikeen jo matkalla.



Torkahdin loppurentoutuksessa ihanan tyhjentävään uneen. Kun musiikki herätteli meidät tunsin saaneeni ainakin kuuden lomaviikon edestä energiaa.

Potkuttelin rauhassa aurinkoista merenrantareittiä kotiin. Olipa varsinainen aloitus lomalle! Nyt valmistaudun lähtemään käymään Ateneumissa katsomassa Eläinten Aika -näyttelyä. Illalla jos saisi verhotangot viimein seinään, olisi Saavuttanut Kylliksi.

Tasan neljä sekuntia oli lämmin

Aamu lähti käyntiin kuin pieni enkeli. Lähdin bussille hamosessani ja kevättakissani ja manasin vesisadetta. Sitten kun huomasin, ettei mulla ole rahaa eikä arvoa kortilla ja että saisin kävellä töihin, manasin koko universumia.

Sain sitten taapertaa kylmässä vesisateessa koko matkan hanskoitta. Jotenkin todella ihmeellisesti onnistuin kuitenkin olemaan kohtuullisen positiivisella mielellä ja haaveilin kickbikesta (http://shop.kickbike.fi/fi/images/bike/big/blueCCmed2.jpg).

Nyt istun toimistolla ja palelen luita ja ytimiä myöten. Peukaloissa ei ole tuntoa vaikka olen ollut sisätiloissa jo yli kaksi tuntia. Perkuti. No mutta jos ajatellaan positiivisesti, sain ainakin annoksen liikuntaa heti aamutuimaan. Tätä menoa jaksan kuukauden päästä kävellä sen koko 10 kilometriä naisten kympillä. Uskomatonta, miten rapakuntoon sitä ihminen voikaan itsensä päästää.

Mulle ehdotettiin koulutusta mun hermoloman päälle. Piti pitää vapun jälkeen loppuviikko lomaa ja tasata stressiä. Nyt ois kuitenkin mahdollisuus päästä kolmen päivän henkilöstöjohtamisen kurssille. Haluan mennä. Minne mä nyt sen loman tungen? Älkääkä sanoko että laita vaikka sinne. En laita. Mä tarviin sen loman.

Aamuyön unettomuus yritti vallata alaa taas. Muutaman yön valvoin ja tuskailin, että tätäkö tämä taas lähikuut on. Nyt kuitenkin tilanne on jossain määrin parempi, viime yönäkään en herännyt tietääkseni kertaakaan. Jei :) Nyt vielä se nestepaasto- ja joogaloma niin mähän olen taas ihan niin kuin ihminen.

Monomorium pharaonis

Täällä ollaan.

Saldoa pääsiäispyhistä:
1 muutto
1 idols-finaali
1 annos miekkakalaa
1 rampauttava kuumetauti
2 jäätelöä
1 veitsellä syöty salaattiannos

Lähdin pääsiäiseen suuruudenhulluna haaveena osallistua yhteen nettituttujen miitinkiin, muuttaa, mennä Idols-finaaliin ja tehdä yhden duunirapostin.
Miitinki menikin hyvin ja jaksoin hienosti. Aamulla herätessäni oli kuitenkin kurkku kipeä ja niinhän siinä kävi, että krapula vaihtui päivän mittaan aivasteluun.

Kävimme päivällä helpolla chico's-lounaalla. Söin elämäni ensimmäistä kertaa miekkakalaa. Omituinen kokemus. Rakenne kuin kanalla. Kuivakka, säikeinen. Maku mitäänsanomaton. Bataatti oli hyvää.
Idols-finaali oli leppoisa kokemus, jopa kummityttö jaksoi hyvin. Kummityttö oli hellyttävä näky vaaleissa kiharoissaan ja niittivyössään. Permantopaikat huolestuttivat pikku-ihmisen vuoksi, muttei ollutkaan mitään tungosta ja homma toimi. Ja oikea voitti :D

Finaalista palaillessani Zusba ja pojat olivatkin jo muuttaneet valtaosan tavaroista. Pääsin uuteen kotiin nukkumaan. Sänky tosin on olohuoneessa ja keittiön pöytä makuuhuoneessa, mutta mitäs pienistä.

Aamulla sattui ihan saatanasti joka paikkaan. Yritin kääntää kylkeä. Ei onnistunut. Yritin uudestaan ei tapahdu mitään, lihakset vaan huutaa hoosiannaa. Tuli itku ja Jusba joutui kääntämään mut. Oli pieni heikotus.

Päivän mätänin vuoteessa ja surkuttelin kauheaa kohtaloani. Hikoilin ja palelin. Niistin ja yskin. Näin villejä matkaunia. Olin mm. Kiinassa, jossa mulla oli paistinlastoista tehdyt sandaalit. Tänä aamuna olin hikoillut kuumeen ulos ja pääsin suihkuun ja koneelle. Helpotus.

Peevertti-setä ja kolmijalkainen peura

Siivotessa törmää omalaatuisiin asioihin. Löysin vanhan Peevertti-setä-tarinan, jonka olen kirjoittanut lukiossa. Tarinassa, kuten muissakin tarinoissa Peevertti-sedästä, esiintyi jossain muodossa paitsi Peevertti-setä, myös kolmijalkainen kolmijalkapeura, jolla oli kolme jalkaa. Ja pöllö. Tässä tarinassa Hermuli, erikoislaatuisen perheen ainoa lapsi, huomaa naapurin Peevertti-sedän tuijottavan häntä herkeämättä ikkunan läpi.
Lopulta hän saa kysytyksi "miksi". Peevertti-setä vastaa: "Minä haluan olla näkemässä, kun sinä opit näkemään."
Musta tuntuu, että tuo lause on ollut merkittävässä roolissa mun elämässä jossain vaiheessa. Onko se jostain kirjasta? Runosta? Miksi se on ollut mulle tärkeä? Mitä se on merkinnyt? Pelkäsinkö, ettei joku opi näkemään? Etten itse opi?

Tänä aamuna pidin kollegani kanssa palaverin. Meillä oli kuusi vierasta ja tarjoilimme täytettyjä croissanteja, mehua ja kahvia. Vieraat viihtyivät jopa yliaikaa ja keskustelu oli hyvin aktiivista ja vireää. Olin hyvin tyytyväinen.

Tänään me saadaan avaimet uuteen kotiin. Mä varmaan jotenkin jännitin sitä, koska en saanut viime yönä nukuttua.

Nyt mä alan taas tapella, ei ehdi kirjoittaa.

Ota löysin rantein, älä hengitä

Seppo-muru poistui Tönkijät Big Bandistä viikko sitten.



Seppo

Def Leppard, cinnamon masked

14.4. 2005 - 20.3. 2007

Kesyrottapalstalla on tapana kirjoittaa pieni muistokirjoitus lauman jättäneille. Ohessa Sepon:

"Seppo on ollut se elämäni rotta, rakas pusupoika, jonka kanssa on jaettu kaikki tyynystä jäätelöön lähes kahden vuoden ajan. Seppo on ollut kaikessa mukana. Aamuisin istunut jalkani päällä katselemassa hampaidenpesua, kun vessan laattalattia on paleltanut pieniä rotanjalkoja. Seppo on se, joka tuli laukaten ovelle vastaan, kun kuuli mun tulevan kotiin.
Seppo on kasvattanut mua paljon enemmän kuin mitä 600 gramman painoiselta eläimeltä uskoisi. Ja miten voi niin pieneen kroppaan mahtua niin valtaisa sydän?"

Nyt on enää kolme poikaa laumassa. Tuntuu jotenkin ihan tosi kaihoisalta katsella tuota vajaata laumaa. Ei siinä, kolme on ihan ok määrä, mutta Seppo jätti kyllä itseään isomman reiän jälkeensä. Ja seiniin. Pian nekin hiotaan ja paikataan ja sitten muutetaan pois ja koko Töölö Seppoineen päivineen jää taakse.

Kaksi vuotta, päivälleen, tulee kertyneeksi aikaa Messeniuksenkadulla. Hassua miten moneen asiaan se vaikuttaa. Äänestyspaikka. Kulkuyhteydet. Lähikauppa - uuden lähikaupan valikoima varmasti muuttaa ruokavaliotakin. Toivottavasti sieltä saa Kukkoa, se pannaan tuulivoimalla. Lähibaari. Voih, Mountain! Missähän on lähin pankkiautomaatti? Entä posti? Mikä on mun psykiatrinen poli? Moneltakohan siellä jaetaan posti?

Lauantaina oltiin Turussa Lounais-Suomen Kesyrotta- ja Gerbiiliyhdistyksen näyttelyssä. Samalla reissulla sain poikien uuden häkin ja vähän sisustusvermeitä siihen mukaan. Ja Folkella meni näin hienosti:




Eli Folke otti ensimmäisestä veteraaniluokan näyttelystään parhaan veteraanin palkinnon. Palkinto jaetaan viralliseen luokkaan ilmoitettujen, 20 kuukautta täyttäneiden eläinten kesken. Lisäksi Folkelle jäi taskuun kunniapalkinto ja luokkavoitto. Jeejee. Folke on alkanut herättää kunnioitusta viimeisen puolen vuoden aikana koollaan ja lihaksillaan. Turussakin kasvattaja esitteli Folkea vähän pollean oloisena ruotsalaisille ja englantilaisille rottaharrastajille ja kommentit olivat ihastuneita: "Oh, there's one good-looking buck, wow, look at his muscles, very masculine..."
Folke on rottamaailman Schwarzenegger.
Jarmo sai L1 + PET A, ok arvosteluilla.

Paluumatkalla auto alkoi temppuilla ja sain käyttää paitsi kaiken kärsivällisyyteni myös kaiken kekseliäisyyteni, jotta pääsin kotiin. Välittömästi sisään päästyäni avasin oluen.

Pitäisi jatkaa pakkaamista ja heittää roinaa helevettihin.

Tein muuten eilen bataatti-vuohenjuustolaatikkoa. Toimi ihan jees.

Jätesäkkejä ja pakkausteippiä

Näette sankarittaremme töissä hymy huulillaan. Tanskasta puskee raporttivaatimuksia ja tiimi sairastaa flunssaa. Kaaos on tiivistynyt käsinkosketeltavaksi. Miksi siis hymyilyttää noin seesteisesti?

No kun me muutetaan :) Me muutetaan kotiin, jossa on niin paljon tilaa, että siellä kehtaa sisustaa. Siellä on kaasuhellakin! Se on niin kiva, että aion kestää jopa sokerimuurahaiset keittiössä.
Me muutetaan huhtikuun alussa, minä, Zusba ja meidän "kaksi hamsteria" jotka on vuokranantajalle ihan ok. Ajatella, mä olen kirjottanut tätä blogia niin kauan, että muutan sinä aikana jo toisen kerran. Viimeksi kerroin pohjoisikkunoista ja lyhyestä muuttomatkasta. Nyt kerron 68 neliöstä, kaasuhellasta ja läpitalonpohjasta. Ja arvatkaa mitä - viis puuttuvasta htv:stä, mulla on tiskikone!

Nyt alkaa sitten pakkaaminen ja tavaran hävittäminen. Onneksi siivosin jo vaatehuoneesta aika paljon roinaa pois. Olen tehnyt ajatustasolla inventaariota astioista ja kattiloista ja verhoista iltamyöhään sängyssä.
Kaikkein oudoimmalta omalla tavallaan tuntuu se, että sitten meillä on kaksi teepannua. Toivottavasti en ole liian dominantti kaappijärjestyksineni ja annan tuolle iso-pässille tilaa elää ja asua myös :) Mutta kun suunnittelu ja järjestely on niin hauskaa!

Tupareista tiedotetaan myöhemmin. Toistaiseksi meillä ei ole huonekaluja, joten olisi ainakin tilaa rellestää.

No miksen avautuisi, onhan mulla blogi

15.2. se alkoi mahakivulla ja siitä sitten kurkkukivun kautta lihaskipuihin ja päänsärkyyn. Nyt on maaliskuu ja edelleen ollaan sairauslomalla. Nyt on sitten keuhkoputkentulehdus. Toissapäivänä oli vaatimattomat 38,8 astetta kuumetta. Woo-haa. En ole kuitenkaan ollut itselleni tyypillisessä maailma-murskaa-alleen -tilassa, vaan olen jopa pystynyt nukkumaan yöt jne. Sitä paitsi Jasumiehellä on ollut kovempi kuume kuin mulla. Stole my thunder, that bastard.

Viime viikonloppuna oi serkusmatkan vuoro, jo toistamiseen Tallinnaan. Hotelli oli Tallinkin oma, oikein siisti ja mukava, taidan siirtyä kokonaan siihen nyt kun Tallink lopetti Meriton Old Townin myymisen. Aamiainen oli loistava, siellä oli mm. Graninin verigreippimehua.

Mennessä syötiin laivalla aamiaista. Laiva oli oikein siisti ja viihtyisä muuten myös. Juustokakkua ja hedelmäsalaattia, kahvia ja voisarvia. Grand!
Kaupungilla heitimme kevyen shoppailukierroksen ja menimme sitten pianobaariin tapaamaan serkkuja ja saamaan suurimman juoruannoksen vuodatettua. Sitten hippailimme vanhaan kaupunkiin syömään perunankuoria ja juomaan oluet ja sitten takaisin shoppailemaan. Mulla oli tosin hyvin pieni budjetti, mutta sain mä silti toppasaappaat parilla kympillä. Jee.

Illaksi oli sitten Maikrahv. Vähän epämiellyttävä kokemus. Serkkujen Carpacciot oli kaukana tuoreesta ja mureasta. Mun ruoka oli ok. Viininä juotiin rieslingiä.
Käytiin Mollyssä tuopeilla ja sitten alettiin jo olla kohtuullisessa humalassa. Piti lähteä tissibaariin kun vielä pysyttiin tolpillaan.

Mentiin pieneen topless-baariin, jossa oli meidän lisäksemme kolme muuta asiakasta. Yksi mies. Kalleinta bisseä, mitä olen Virossa juonut :) Kaiken lisäksi loukkasin stripparia antamalla liian vähän tippiä sen kalsareihin. No mistä noita kokeilematta tietää, kysyn vaan?

Siitä sitten nukkumaan. Oli tullut kova humala ja aamulla oli niin kova krapula, että join aamiaisella kupin kahvia ja seitsemän lasia mehua. Mahasta kuului loiskintaa kun liikkui. Sit ne ruojat raahas mut takas kenkäkauppoihin.

Lounastettiin Scotland Yardissa kuten tapoihin kuuluu, ja sitten olikin jo aika palata satamaan. Laivamatka sujui leppoisasti korttia pelatessa ja nukkuessa. Välillä jäät hidasti matkaa ja oltiin lopulta puolitoista tuntia myöhässä. Superfast my ass.

Huomenna on kummitytön 5-vuotispäivä. Aika kuluu aivan uskomatonta vauhtia. Aamulla siis lahjakauppaan :)

Orpopeittoja

Ajattelin laittaa muutavan jo vanhemman kuvan noista peitoista, joita erään palstan väen kanssa tehdään Venäjän-Karjalan lastenkodeille, katulapsille ja lastensairaaloille. Kaikki näissä näkyvät peitot ovat pienten lasten kokoa, 80 x 100 cm. Viime aikoina olen ommellut puolet isompia, 100 x 160 -senttisiä peittoja. Niistä ei vaan vielä ole kuvia :(

Mun lisäksi projektissa on jossain määrin mukana lähes sata ihmistä. Osa on neulonut/virkannut yhden tilkun, osa puolestaan on toimittanut mulle jo kymmeniä tilkkuja.

Allekirjoittaneelta saa lisätietoa, jos haluaa osallistua :)

Huolestuttava kehitys jatkuu

Tulin kotiin kolmen aikaan. Laitoin makaronilaatikon uuniin, vein petivaatteet tuulettumaan, tiskasin kokkausvermeet, hinkkasin hellaa puhtaammaksi, otin ompelutarvikkeet esiin ja mallailin orpopeittoja.

Huolestuttavaa. Nyt kello on vähän päälle viiden, mulla on sängyssä raikkaat petivaatteet ja puhtaat liinavaatteet, massu on täynnä kotitekoista murkinaa (joka sisälsi keittämistä, pannupaistamista ja uunipaistamista!) ja tiskipöytä on puhdas.

Pelottaa.

Nyt aion kyllä ryömiä noihin raikkaisiin lakanoihin ottamaan torkut.