ihanaista joulua

http://artpad.art.com/?irx5fikiey4

wooops

Lämmin ja vilpitön anteeksipyyntöni, mussut. Olette olleet aivan heitteillä. Olen niin loputtoman väsynyt että tekee mieli vaan ryömiä sängyn alle ja alkaa kasvaa sammalta. Tiedättehän, se tunne kun huomaa hieroneensa silmiään niin että niihin sattuu se hinkkaus? Kun herättyään ensimmäisenä tuhertaa itkua siitä että uni loppuu? Kun itkee illalla sitä, että tiskit haisevat, mutta ei pääse sängystä ylös tiskaamaan ja tietää niiden haisevan aamulla enemmän?


No jaa. Päivä kerrallaan - pakko tän väsymisen on joskus loppua. Sääli vaan että jouluohjelma on sellainen, ettei saa juuri nukkua pitkään koskaan. Haluaisin vaan vetää 12 h unet ja hillua yhden päivän pyjamassa eli nakupellenä.
Pakko on vielä korostaa, että töissä on kyllä kivaa ja kun pääsee sinne ja saa kaakaonsa ja vetensä ja avaa koneen, on taas ihan ok olla ja päivä menee aika siivillä. Ehkä se johtuu ihanista työviihdyttäjistäni eli teistä :)

Tuli muuten firmalta ehkä ekologisin lahja ever:
Stockmannin pahvilaatikko, jossa täyteheinää ja styroksinpaloja. Siellä oli viinipullo (huom! myös se sukkaverkko!) ja kovapahvinen, päällystetty ovaalinmuotoinen paketti (vrt. hattulaatikko), jonka sisällä oli muovista pehmikesilppua ja neljä eri pikku pakkausta, mm.
1) 12 yksittäispakatun keksin muovikehikko (vrt. konvehtirasia) pahvilaatikossa ja sitten kutistemuovissa
2) Peltirasia, jossa muovikehikko, jossa 15 yksittäispakattua (folio ja paperi) valkosuklaapalaa.
3) Peltirasia, jossa paperi, jossa 30 yksittäispakattua minikonvehtia.

4) oli kahvia.

Eli siis tuo neligrammainen minikonvehti on tehty ranskassa eksoottisista raaka-aineista. Sitten se on pakattu yksittäisfolioon, paperiin, peltilaatikkoon, muovisilppuun, pahvilaatikkoon, ekokuitusilppuun ja lopulta pahvilaatikkoon. Mutta ihan hyvältä maistui. Kuitenkin helvetisti vaivaa että saa suuhunsa säälittävän tirppamakeisen. Ei ees sellainen fiksu päistävedettävä folio vaan sellainen mikä pitää tyyliin repiä hampailla auki. Ei ole laitaa!



Nyt menen nukkumaan, univelka on sietämätön.

Joulua, mussukat! Olkoon joulunne täynnä levollisuutta ja rakkautta. Ajattelen teitä :)

Niisku

Nyt jo viikko sairaana :(

Onneksi olen saanut lötköillä koko viikon Hämeen maisemissa hyvässä seurassa ja olen saanut osakseni paljon empatiaa ja hurjasti silityksiä :)
Eilen sain lisäksi lääkäriltä käskyn pysyä vielä tämän viikon pedissä ja määräsipä vielä Codesanit ja antibiootit nassuteltaviksi. Nyt mulla onkin kunnon lääkekaappi: Yskäriä, Bafucineja, buranaa ja antibiootteja. Kyllä kelpaa!

Tänään palasin kotimaanlomalta kotiin ja olisi todellakin syytä siivota. Leivoin sen sijaan inkivääritattarilastuja. Ovat varmaan ihan hyviä, en vaan maista mitään. Niistä tuli kauralastujen sijaan tattarilastuja, koska mulla ei ollutkaan kaurahiutaleita. Leivoin myös puolukkapiirakkaa, johon laitoin tupla-annoksen kanelia ja tsatzikimaustetta. Eläköön... ööh.. Kreeta ja... Sri Lanka?

Nyt on kuumeinen olo. Otan kermaliköörin (ei, en ole ottanut codesania tänään)ja ryömin petiin. Täältä tähän.

Lauantaivekkari

Ihana, kiireetön aamu!

Söin suklaapuuroa ja kuuntelen sängyssä köhkäillen ihanaa musiikkia, jonka elämääni on tuottanut ihana mies.
Ihana viileys varpaissa ja ihanan lämmin selällä. On ihana odottaa tulevaa, ihana muistella elämää ja ihana olla juuri tässä hetkessä.

Tämä hetki on ihana elämäni, se kokonaan. Minä olen tässä kokonaan. Kunpa voisi jokaisen hetkensä ottaa näin, niin puhtaasti, ettei kuoleman sattuessa tarvitsisi kuolla odottaessaan elämän alkua vaan eläessään.

Kunpa emme unohtaisi näitä elämän väliinputoajahetkiä! Hetkiä juuri ennen lähtöä tai hetkiä matkalla - en koskaan elä sen paremmin kuin aamun bussissa. Haluan rakastaa jokaista yrmyotsaista kanssamatkustajaa ja vihaista tuhahtelijaa. Haluan katsoa maailmaani ja itseäni. Tunnustella penkkiä itseäni vasten, itseäni ikkunaa vasten, naapurin naputtavaa jalkaa lattiaa vasten, kutittavaa pipoa otsaani vasten, työstressiä levollisuuttani vasten - maailmaa minua vasten.

Näinä hetkinä minä elän odottamatta mitään.

Täältä tulee hirmuinen Sanna

Pari pohojammaalaista kirosanaa näin alkuun.

Ei oo kauheesti noita rahavaroja. Pyöräilin töihin. Ottaa muuten 45 minuuttia kun paahtaa (liian lämmin sana tosin) tuolla jäisessä vastatuulessa eturengas puolityhjänä. Oli kyllä toppatakit, lapaset, pipot, sukkikset ja kaulaliinat, mutta kyllä siinä nousi niskavilla pystyyn kun näki meren olevan jäässä. You heard me, jäässä, sata metriä rannasta. Töissä katsoin ilmatieteenlaitoksen sivuilta, että Sasantin isä oli hoitanut mulle -9 astetta. Siinä teille ilmastonmuutosta, perkuti. Se kasvihuoneilmiö tänne ja HETI!

Oli kyllä punakat posket kun ryysin tänne kopille avaamaan linjaa. Eilisestä työmotivaation täydellisestä murenemisesta ja aamuisesta Presson työpaikkailmoitusten syväluotaamisesta huolimatta olin hyvällä tuulella. Tämä on niin riski likka että se ei pienestä vastatuulesta kaadu. I have cunning talent and I'm not afraid to use it! (Pakko oli kysyä Samilta, kirjoitetaanko Cunning noin. Tulee jotenkin liikaa cunnilingus mieleen.)

Oh well, olen kuitenkin päättänyt suuntautua lehmistä lampaisiin ja ei, tämä ei enää liity siihen cunnilingukseen, vaan Minkan mulle lähettämään Dalailamatestiin, jonka mukaan mun elämän ykkösprioriteetti on ura.

Eilen oli mukavan rentouttava ilta. Saatiin töissä pitkästä aikaa sellainen seesteinen tilanne aikaan, ettei mitään akuuttia ollut jonossa. Kotona sitten mikrotin sämpylöitä ja söin niitä juuston kanssa ja juorusin. Juuri sellainen arki-ilta, joista haluan elämäni täyttyvän. Levollisuutta ja laatuseuraa.

Ilmoittauduin juuri taustafirman pikkujouluihin. Niissä on teemana Idols ja myös KARAOKEKILPAILU! En malta odottaa! Syytä olla kans avoin baari eikä mitään drinksulippupelleilyä. Vähän on itäblokkipikkujoulut kyl.

Tänään en tee ylitöitä! Olen onnellinen tytö.

Mä en parhaalla tahdollanikaan saa näemmä puhuttua mistään paitsi töistä. Voisin puhua ruoasta, mutta on massuhankaluuksia eikä ruoka tunnu hyvältä ajatukselta. Voisin puhua surasta, mutta sitten taas valuis ruutu siirappia siinä määrin, että lukijakunta kaikkoaisi. Tyydyn haaveilemaan surasta hetken hiljaa.

[...]

Ei muuta tällä kertaa.

Yleisön pyynnöstä

Hyvää huomenta, mussukkaiset. Olen ollut töissä niin kiireinen, että olen vallan laiminlyönyt teitä. Se johtui Tanskasta: Ollessani Kööpenhaminassa kirjoitin kolme metriä pitkän entryn ja juuri ennen sen valmistumista nukahdin läppärin päälle ja siitähän sitten loppui virta. Yh. Juuri kun olin kertonut miekkakalasta, artisokasta, pinaattiflanista, viinereistä, briejuustosta (jota oli kiekkoina aina sekä aamiais- että lounaspöydässä), flambeeratuista letuista, lohivodkapastasta, kuivatusta kookoksesta, hamppuoluesta ja ihanasta, ihanasta vadelmatuoremehusta. En ehkä aloita alusta, mutta siis että Tanskassa oli hyvää ruokaa. Sääli ettei Jasu ollut ravintoterapoimassa.

Ajettiin myös kartingia! Mad Finn, sanoivat mua. Se oli hauskaa ja sillä pääsi ihan kauhean lujaa. Sain kinkkuun mustelman ja istuminen teki kipeää, mutta ajoin kierroksen alle 49 sekunnin ja olin siitä iloinen.

Mutta kyllä mua väsytti kun tulin kotiin. Oli ihan vähän ihanaa käpertyä konvehtien ja partahyypiön kanssa kainaloitsemaan.

Töissä on ollut ihan älytöntä rumbaa. Olen lähestulkoon raunioina, mutta nautin siitä suuresti. Olen saanut paljon aikaan ja näyttänyt kyvykkyyteni - kehuja on tullut myös ulkopuolelta. Jesh. Pohjustan sitä palkankorotusvaatimusta *virn*

Torstaina on sitten se suuri uuden työkalun launch, jännittää vähän. Koko puhelun kulku muuttuu ja kesto about kolmin-nelinkertaistuu. Oon tänään tehnyt sellaisia scriptikäännöksiä, kun pitää olla valmiiksi muotoillut argumentit yleisimpiin mussutuksiin.
Ja me ollaan ekat koko EMEAssa jotka ottaa sen käyttöön! Tänne ja Ruotsiin tulee pitkin maailmaa ihmisiä tsemppaamaan ja hypettämään. Uujee.

Ja perjantaina aloittaa uusi ihminen, aluksi kolme päivää viikossa. Kolmikymppinen naishenkilö, oli haussa jo silloin kun toi nykyinen valittiin. Tää on kuulemma hyvinkin pedantti ihminen. Katsotaan, katsotaan.

Viikonloppuna oltiin suran siskolla Jyväskylässä. Oli leppoisaa - ja mä rakastan autolla matkustamista. Tehtiin ruokaa, katseltiin valokuvia ja mentiin oluellekin. Uppouduin kiehtovaan keskusteluun teatteriohjaajahippikääkän kanssa. Puhuttiin taiteesta, elämän nerokkuudesta ja ihmisen sokeudesta. Ja kauneudesta, mutta siitä olimme eri mieltä. Setä joi Camparia, minä join "Kinkku Pahana". Se oli imelää.

Matkakuume vaivaa. Katsomaan olmia luolaan, ja vielä hyvässä seurassa!

No niin Henska, nyt olen kirjoittanut.

väiski aamussa on hankala asia

Öh.
Heräsin aamulla kello 7:01 piilarit päässä, telkkari auki ja tietokone päällä. Kävin ottamassa linssit pois ja nukuin tunnin torkku päällä.

Kun pääsin autolle, istuin pari minuuttia odottamassa auton lämpeämistä. Kuuntelin radiota ja pohdin syntyjä syviä. Havahduin siihen, että kello suhasi lujaa vauhtia eteenpäin. Pääsin kolaroimatta kadulle ja huoltoasemalle. Haukotellen kapusin ooppelista avaamaan bensatankin korkkia. Korkki katolle ja pistoolia ottamaan, kunnes tajusin että bensakorkki vierii kovaa vauhtia kadulle. Pistooli takaisin ja säntäys korkin perään. Hihittelin itselleni (ja neitiydelleni) kun pääsin takaisin auton luo. Autolla hämmennyin entistä pahemmin, kun siinä mittarin ja ooppelin välissä seisoikin keltaliivinen setä. "No niin, nyt mut julistetaan ei-toivotuksi asiakkaaksi ja ajetaan pois."

Sedällä oli harmaa tukka ja sellaiset poliisiviikset. Nimikyltissä luki Väiski. Väiski kuitenkin hymyili ja kysyi että "ysivitosta siis?" ja minä olin että anteeksi että miteh? Joh? Parillakympilläh? Ja niin Väiski tankkasi auton ja pesi tuulilasin (ja sivuikkunat, peilit ja takalasin) ja minä olin kassalla ihan häiriössä että hitto vie, ei oo rahaa antaa tippiä. Noloa. Lähtiessäni Väiski hymyili ja vilkutti. Ei oo nykyajan nainen tottunut palveluun huoltoasemalla.

Ajoin töihin ja sain vielä parkkipaikankin silleen, ettei kummallakaan puolella ole tolppaa (Pelkään nykyään kapeita paikkoja ja auton kylkiä). Jee! Hipsin yläkertaan ja Pomo tuli samoin tein sanomaan, ettei duunikaveri tuu tänäänkään töihin, mahatauti jatkuu. Että ei tarvii sitä konetta siis hakea tänäänkään. Ja tosiaan meikätyttöäkin oksettaa ja paleltaa koko ajan - mutta täällä sitä vaan tapellaan asiakkaiden kanssa.

Muuten olo on hiphei, jännää miten elämä onkin niin leppoisaa.

Hiphei, nyt se alkaa, siis pistä housut jalkaan

Vanhojen lastenohjelmien tunnarit essi "me-mennään-naimisiin" vuorelanesittäminä on kivat kun ne soi päässä. Argh.

Viikonloppu oli kaksijakoinen. Oli kauheen kivaa olla siskon porukalla ja erinomaista oli nähdä suraakin. Samalla olin fyysisesti mälsänä, huimasi ja heikotti ja raajat puutuivat. Kiukutti koko sekunduus. Oli myös sellainen anteeksi-olo koko ajan, teki mieli vaan ryömiä nurkkaan pois tieltä.
Täytyy vaan muistaa olla suuttumatta itselleen ja olla muuttumatta kärsimättömäksi. Tiedän kuitenkin, että tämä menee ohi kun taas vaan odottaa kaikessa rauhassa.

Saan firmalta käytetyn koneen halvalla. Turns out se on joku ihan rupu ja vielä rumakin. Noh, saapahan jonkun jolla toi age of empires ehkä pyöriskin. Pääsee vallottamaan maailmaa :)

Toivon jotenkin että tää aivastelu ja palelu etenis kuumeiluun asti. Voisin hyvällä omallatunnolla pikkusen lepuuttaa ja vaikka karata suraa kiusaamaan tuonne historiallisiin maisemiin. Jotenkin sitäkin ikävä :) Kumma juttu...

No more mr. nice guy

Fiksumpiakin aamuja olen kokenut. Heräsin - en tavoiteaikaan seitsemältä - kello 8:40 ja huomasin ostaneeni väärän värisiä sukkahousuja. Taistelin sukkiksia ja hametta päälle, etsin puhdasta paitaa ja koitin antaa rotille juotavaa, kaikki samaan aikaan.

Samassa huomasin, että Pelle oli taas mennyt huonompaan suuntaan. Leuka oli ihan keltaisessa töhnässä ja se hengitti kauhean raskaasti. Noh, rotta boxiin, boxi kassiin ja sanna kasseineen bussiin. Töihin 40 minuuttia myöhässä, jee. Enkä tietenkään voinut edes ilmottaa, kun puhelin on sulki.

Seuraavaksi oli vuorossa soittelurumba eläinlääkäreille. Pilvi ei ollut töissä, joten jouduin etsimään toisen paikan. Lopulta tavoitin Perkkaalta Espoon Eläinlääkäriaseman, jolla oli vieläpä poliklinikka-aika. Eli linjat kiinni ja säntäys bussiin. Lepuskissa pois ja eksymään. Saakutin Perkkaa, pitääkö olla niin paljon kerrostaloja ja pikku polkuja joilla ei ole nimiä! Olis tarvittu Henskaa. Siinä Eltelin pihalla seisoessani kuuraisessa maassa hinkuva rotta kassissa oli kyllä Henskan lisäksi ikävä ihan ketä vaan, joka ois ettinyt mulle sen paikan ja silittänyt tukkaa.

Löytyi se lopulta ja palvelu oli hyvää. Päästiin Pellen kanssa suoraan toimenpidehuoneeseen odottamaan, kun odotustilassa oli vetoa. Eikä meidän kauaa tarvinnut odottaakaan, kun kiltti lääkäritäti tuli Pelleä katsomaan. Märkivä hengitystietulehdus, se sanoi, ja voidaan koittaa yhtä tehokasta antibioottia ja kipulääkitystä pistoksina. Kysyin että jos ollaan ihan realistisia, mikä on ennuste. Täti pudisteli päätään ja sanoi, että olisi niin hienoa jos aina vois kannustaa vielä yrittämään, mutta ennuste on kyllä huono. Jotain toivoa on, mutta on todennäköisempää, ettei kunto palaa ennalleen.

Se oli sitten sillä selvä. Pyysin eutanasiaa ja täti laittoi rauhoitusaineen Pellen koipeen. Silittelin Pelleä, nukahtamiseen meni kauan. Juttelin sille kaikista niistä syödyistä sähköjohdoista ja kirjoista ja siitä, miten kova ikävä mulle sitä tulee. Nukahti se sitten ja täti tuli laittamaan kaksi isoa ruiskullista lopetusainetta rintaonteloon.

Että se Pellestä. Nyt on enää nuori polvi jäljellä. Seppo on lauman vanhin, eikä silläkään ole ikää kuin puolisen vuotta. Nyt mä istun töissä päänsärkyni kanssa kuollut rotta kassissa. Ja puhelin soi ja se soi ja se soi. Ja järjestään kaikki asiakkaat valittaa. Mä olen saanut jo neljä huutajaa tunnin sisällä. Uhkailut on tosin rajoittuneet ainoastaan kuluttajansuoja-asiamieheen. Eiku mikä se on.
Ennen toimistoajan loppua pitäis myös saada yks projekti alkuun, eikä tarvittava ohjelma asennu.

Hiphei!

nappia naamariin

Ne on ihan törkeen pelottavat ne mun uudet tropit. Ensinnäkin, ne on sellaset muovimaiset kapselit, persikanväriset. Sitten niissä lukee punaisella että W 75. Jos ravistaa, ne helisee. Tuntuu kuin söis pääsiäismunan niitä sisuksia. Puristin yhtä kun koitin saada sitä ulos läpipainopakkauksesta ja se meni lommolle. Friikkiä. Kun avasin sen pakkauksen, sanoin spontaanisti ääneen että NO HYI.

Noi on selvästi jotain muuta kuin plasebovaikutteisia tärkkelyspaakkuja. Noi on Lääkkeitä, kirkkaanvärisiä ja muovisia. Tuntuu heti paljon vakavammin hullulta. Ne voi sentään yliannostuksena tappaa ja muutenkin aiheuttaa vaikka mitä jos lopettaa liian nopeasti jne. Toimintaperiaatekin on jotenkin monimutkaisempi ja vaikuttavat aineet oli mulle entuudestaan uppo-outoja. Ton pitäis jotenkin niinku olla paljon modernimpi lääke kuin se edellinen. Jäämme jännityksellä odottamaan... :)

Onneksi noissa ei muuten lue V75. On muutenkin elämä aika yksi-risti-kaksi :)

Mielettömän kaunis syyspäivä. Hurjan sininen taivas ja meri samoin. Syysindeksi on noin 50.

Miksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantai

Oli luxusviigonlobbu. XOXOXOX

Perjantaina sura tuli tsadiin ja lötväiltiin ja vedettiin skumppaa. Se oli mukavaa. Oli muutenkin hyvä olo, duunista oli ropissut kehuja (ja sitä skumppaa) ihan että plop-plop vaan ja sain asioita periksi.

Lauantaina oltiin katsomassa heviä ja stand upia - samassa tilassa, samassa yhteydessä. Aika villi combo. Oli kuitenkin hauskaa ja osa hevistä oli hyvää. Ensimmäinen hevi oli hyvää ja toinenkin oli hyvää ja näyttävää. Kolmas hevi oli kehnoa ja siinä vaiheessa kun pitkätukkaiset heittivät paidat pois ja alkoivat hytkyttää jenkkakahvojaan ja ruoskatukkiaan huonon hevin tahtiin, koin itseni liian keski-ikäiseksi jäämään paikalle. Onneksi surakin oli samaa mieltä.

Kylmään Helsingin yöhön ja kotiin. Olin hyvin onnellinen tytö kun ryömin peiton alle ja kipristelin varpaita lämmintä ihmiskuumavesipulloa vasten.

Sunnuntai alkoi vaatimattomasti Hesarilla ja jäätelöllä. Ihastuttavaa. Löysäiltiin puoli päivää ja nautin olostani suunnattomasti. Viiden aikaan sura kuitenkin hälytti mut rottahäkille: Pelleltä valui suusta sellaista veristä visvaa, sillai kohtuuvuolaasti että sitä tipahteli tipoittain sekunnin-parin välein. Hyi yrppä.

Aloitin soittelurumban pieneläinsairaalan päivystykseen ja kun lopulta sain ne kiinni, ne oli sitä mieltä, että "se on varmaan hengitystietulehdus". Olin eri mieltä ja raahasin sekä rotan että miehen Hermanniin. Kahta ja puolta tuntia myöhemmin (kun olin jo tirauttanut pienet turhautumisitkut) sain laskun ja diagnoosin.

DIAGNOOSIT: Susp. traumaattiset / mekaaniset vauriot, suu, alaleuka

HOITO-OHJE: Pelle tuotiin eläinsairaalan päivystykseen suusta ja sieraimista tulevan erityksen vuoksi. Klinikalla eritystä ei ollut enää nähtävissä ja yleistutkimuksessa Pelle osoittautui pirteäksi. Alaleuassa vaikutti olevan liikkuvuutta normaalia enemmän, samoin alaetuhampaat olivat hieman heiluvan oloiset. Suusta ja sieraimista aiemmin tullut erite voisi viitata traumaan suun alueelle. Koska rotta pystyi syömään mm. kurkkua, ei päivystysaikana ollut aihetta enempiin tutkimuksiin. Pellen tilaa ja varsinkin ruokahalua tulee seurata. Jos oireet eivät helpota parissa päivässä ja ruokahalu parane suosittelemme jatkotutkimuksia arkena. Rotan viime viikkoina ilmenneen laihtumisen vuoksi tarkemmat tutkimukset arkena ovat myös tarpeen (mm. kasvainsairauden tms. varalta).


Että olihan virkistävä ilta :/
Pääasia, että Pelle on nyt ihan pirteänä. Tuntuu vaan, että sillä raukalla on hiukkasen turhan paljon vastoinkäymisiä. Jalkapaiseet on tosin jo parempana.

Ai niin, ja iloisempiin uutisiin: Muistanette tylyn lisäresurssivaatimukseni duunissa? Se myönnettiin, tosin aluksi vain kolmeksi kuukaudeksi ja tasaisella työnjaolla, mutta alku se on sekin. Jee! Samaan aikaan tosin olen ihan kypsä hakemaan muita hommia, ottaa kupoliin noi asiakkaat. Rakasta tässä taas lähimmäistä, niin! :D

Summa summarum: elämä on kivaa. Tänään aloitan uudet lääkkeet ja silloin voi närkästyskin vähetä.

tässä tulee hirmuinen kyylä, on mulla varpaassa syylä

No ei oikeesti, sitä syylää siis. Mutta päähän sattuu.

Kiitos kärsivällisyydestänne. Olen ollut pitkään hiljaa ja stressaantunut, mutta nyt olen päässyt niskan päälle. Tosin asunnon siivoaminen on edelleen vaiheessa.

Glooriaa esiäideille, jotka pesivät koko talouden pyykin käsin! Pesin eilen hienopyykkiä ja sormenpääni kirjaimellisesti vuotavat verta. Miten parkkiintunut piti nahan olla että kesti kiehuvat vedet, lipeät ja pyykkilaudat? Mulla oli kuitenkin 30-asteista vettä ja omo-bloody-sensitiveä. Toivon myös, että eroavaisuutta on meikäläisen hienopyykin ja entisajan tukkijätkän pihkavermeitten pesussa.

Aamu oli kuppainen. Hieno "nousenkello6:50jateenkaikkea+menenajoissatöihin"-suunnitelmani kaatui jo siihen, että nousin kello 8:15, en suinkaan tehnyt kaikkea enkä tietenkään ehtinyt töihinkään ajoissa. Bussissa kuitenkin ehdin hyvin tehdä lyhyen tietoisen läsnäolon harjoituksen, joka luultavasti pelasti koko päivän. Ihmiset on hassuja kun niistä näkee, että ne bussissakin kiirehtii vaikkei ne mitenkään voi vaikuttaa matkan nopeuteen.

Eilen kokkasin uunijuureksia, koska se kaappiin ennen kolesterolimittausta ostettu fraîche piti ajaa johonkin. Tuli hyvää. Sipulit on ihania! ja retiisit! ja bataatit! ja lantut! ja oli siinä paprikaakin, joka oli myös ihanaa! ja sitten siinä oli merisuolaa, mustapippuria, jeeraa, fenkolia ja korianteria.

No niin, koulutan vähän. Heippa.

suoni tukossa katuja astelen, on sepelvaltimoni haaroista ratkenneet

Mulla on kolesteroliongelma. Kokonaiskolesterolin pitäisi olla viisi tai alle. Mulla on 5,1. Kuolo tulee, tuoni korjaa. Apua.

Nyt jäi niitten pikku rapusten maussutus.
Ja pizzan.

Ja jäi myös hitaat viikonloppuaamiaiset juuston seurassa.

Kertomus muutosta

Eilen olen tiskannut, siivonnut, kantanut ja kokenut tyytyväisyyttä itseeni. Ehdin päivällä syödä vain banaanin ja sen jälkeen olin alkuillasta jo itkuraivarin partaalla. Nälätti ja heikotti ja suututti. Onneksi tilanne selvisi ja nyt on kotona sänky, vitriini ja muut isot roippeet.

Mentiin Namaskaariin kokeilemaan tämänkertaista palvelun laatua. Palvelu olikin mukavaa, joskin hitaahkoa ja oluet unohdettiin tuoda kokonaan. Pari tuntia siinä sujui rattoisasti pikku rapusia maussutellessa ja teetä siemaillessa. Ruoka oli hyvää ja oli sellainen mukavan levollinen ja kiireetön olo. Kardemumma on ihanaa.

Ihanaa katsoa, miten tyhjästä asunnosta tulee Koti. Omat tavarat (tai siis henskan tavarat, as we all know) Näyttää ihan erilaisilta taas eri ympäristön takia. Tai no videot näyttää erilaisilta siksi kun niissä ei oo virtajohtoa enää, mutta se on jo toinen tarina.

Olen hyvin onnellinen tytö ja luulen, että viihdyn kotonani erinomaisesti ja pitkään. Mulla on peikonlehtikin. Ja tuollainen:

Se on Seppo. Hyvä leffa muuten tuo jonka päällä Sepi köhkii.

oletteko huomanneet

että jokainen suolavesipisara pitää sisällään valtameren koko olemuksen?

Minä olen maailmankaikkeus.

oikein erinomaisen hyvää huomenta, uskolliset lukijani

Nyt on kyllä kaikin puolin error: miksi olen näin hyvällä tuulella, vaikka muutto painaa päälle, stressaa, ahdistaa, rotta tekee hidasta kuolemaa ja myöhästyin töistä, jossa en pian mahdu työpöytäni ääreen paperinpaljoudelta? Silti vaan naurattaa.

Puretaan siitä Pellestä mieltä nyt ihan ensin. Kasvain on tosiaan kasvain vaikka toivoin olevani ensikertalaisena väärässä. Kasvaa päivä päivältä. Paiseet pahenevat. Ja nyt kuvaan ovat tulleet myös valtataistelut Sepon kanssa, tai Pelle olisi ihan rotiksi mutta Seppo painaa päälle.

Nyt soitan kahden tunnin puhelun jenkkeihin, ihme konferenssipuhelu. Tää on oikeesti ûberhuvittavaa, meitä on linjalla ainakin viidestä maasta. Linja vähän kaikuu mutta on tää aika hauskaa :)

Pyöräily töihin on äärimmäisen rentouttavaa. Tulee mietittyä kaikkia aika korkealentoisia asioita, tänään esimerkiksi pohdin asemaani maailmassa ja sitä, miten naurettavaa on kokea itsensä pieneksi ja arvottomaksi. Pitäisi aina jaksaa muistaa, mistä loppujen lopuksi on kyse.

nääs päivää

Ihme musiikkivalintoja ollut päänsisäisellä deejiilläni viime päivinä. Valikoimista on löytynyt mm. englantilaisia virsiä (All Things Bright and Beautiful), Kippari-Kallen tunnaria (I'm Popeye the Sailorman TUUTTUUT [en oo muuten koskaan huomannut... Pop-eye]) jne. Ja nyt, kuten otsikosta voi päätellä, olen siirtynyt kummelin puoleen.

Mulla on taas rottahuolia... Pelle on kehittänyt kasvaimenalun ja saanut molempiin takajalkoihinsa paiseita. Kivusta kiukuissaan se päätti jakaa vastoinkäymisiä mun suuntaan viipaloimalla mun etusormen. Pieni raukka :( Nyt tarvii pohtia sitä, kannattaako aloittaa paiseita vastaan taisteleminen, kun kasvain luultavasti verottaa yleiskuntoa aika hurjasti. Argh.

Sunnuntaina tulee sitten se uusi rotta, Kirka. Se on rex agouti husky, jos se kelleen mitään sanoo. Eli sellainen ruskeavalkoinen, kuvio kuin Näädällä ja kiharainen turkki ja viikset. Kasvattajan mukaan hurjapäinen kaveri.

Tänään lähden Tampereelle, voin laulaa bussissa kummeli-biisejä. Sitä odotellessa eskaloin keissejä corppiin, yäk. Vähän mä oon business woman.

Vaikeuksien kautta voittoon

Eilen oli epäbloggermainen päivä. Salasanani ei kelvannut ja kun pyysin lähettämään sen sähköpostiini, se ei tullut perille. Huokaus.
Tänään tutkin asiaa uudestaan. Käyttäjänimensäkin voi siis muistaa väärin.

Syystilasto: työkoivuissani on nyt noin 7 % keltaista.

Sain möksältä jonkun 5 kiloa kesäkurpitsaa. Eilen päätin sitten kehittää kesäkurpitsapihvin respektin. Respekti seuraa.

3 dl vaaleaa soijarouhetta
4 dl vettä
1 - 2 tl mustapippuria
1 - 2 tl merisuolaa myllystä
½ - 1 tl fenkolinsiemeniä
½ tl jeeraa

2 dl täysjyväkorppujauhoja
4 luomumunaa
1 sipuli hienoksi silputtuna
1 dl ruokakermaa tai vastaavaa
1 - 2 tl paprikajauhetta
puolisen kiloa raastettua kesäkurpitsaa

Miksaa ensimmäiset 6 ainetta keskenään ja toiset kuusi keskenään. Tuskastu määrästä. Lisää korppujauhoja, koska kesäkurpitsa vetisti taikinan. Lämmitä pannu, paista pihveiksi. Väsähdä puolessa välissä projektia ja lyö hanskat naulaan. Mies tarjoutuu paistamaan loput <3

Satsista tulee paljon pihviä, n. 30 pientä pyöreää. Määrä siis kannattaa tehdä vain, jos on pakastin ja liikaa kurpitsaa. Tulee ihan hyvää, vaikkakin sura kaipasi oliiveja sekaan ja se kuulosti nappi-idealta. Itse jäin kaipaamaan emmental-tyyppistä juustoa raasteena taikinaan. Tuotekehitys on siis kesken.

Tänään mulle lupailtiin ratatouillea ja sen lisäksi ohjelmassa on vielä ainakin kesäkurpitsasosekeitto ja kesäkurpitsasämpylät. Löysin reseptin myös kesäkurpitsakakkuun, mutta niin rohkea en taida olla.

Behold! Mulla on joulukuume. Johtuisko H:n maahantulosta, uudesta kodista vai mistä, mutta mun tekee mieli hillota ja hyytelöidä ja käyttää kanelia ja neilikoita ja tähtianista. Kynttilöitä ja villasukkia. Päärynöitä ja punaviiniä. Ois jo joulu. Mutta toisaalta, paras syksy on juuri alkamassa, tulee ne pimeät illat kun kaupunki heijastuu mustaan, märkään katuun. Se, kun kaupungin valot ovat intensiivisemmät kuin koskaan. Kun ikkunassa ropisee laiskasti, ulkona on sysipimeää ja sisällä lämmin. Teetä, kekee ja emmerdalee.

Ens viikonloppuna Tampereelle Tuulsin tupareihin ja suran ystäviin sekä hakemaan uus pallokorva häkin täytteeksi. Harvinaisen hyvin ajoitettu setti.

Mielialamittari: yksi ahdistuskohtaus saldona viime viikolla, pääasiassa siis edelleen huikean hyväntuulinen, onnellinen ja levollinen tytö.

kuinka saisin rikki pikku ooppelin, duudaduuda, minä lähdin töihin ajamaan...

No niinhän siinä käy kun on akka ratissa. Tuli liu'uttua pitkin porttikongin seinää sillä tavalla huolellisesti että on siskon perheen ooppelissa kunnon vauhtiraidat. Duudaduuda, perkele.

Jo eilen huomas ettei oo oikein toi autolla-ajo ihan niin hallussa kuin olis toivottavaa. Noh, oli se kyllä ahdas kongikin. Tiedänpähän ajaneeni.

Kolmen päivän sairasloman jälkeen on kivasti työloadiakin, hyvä kun näyttö näkyy pinojen takaa. Kohta ehdin kyllä kahville vaikka väkisin. Tauko päivässä pitää sannan liikkeellä.

Viikonlopusta sitten: Ehkä paras vkl aikoihin, vaikka olin kipeenä vähän ja kaikkea.

Sain avaimet uuteen kotiin ja tilasin sinne tuulivoimaa. Ostin peikonlehden alennuksesta, se sopii mun lakanoihin. Laittelin ruoka-aineet mun vanhanajan kylmäkaapin henkiseen kaappiin ja ripustin suihkuverhon ja ikävöin H:aa ja Horolan väkeä. Kauas on tultu niistä ajoista, kun sekin suihkuverho haettiin Kouvolan Anttilasta korvaamaan keltainen rimpsuverho. Silloinkin oltiin niin uuden huumassa, keskusta-asujat oikein.

Minkakin kävi ja laitettiin ruokaa sekä leikittiin. Sunnuntaina mentiin Keravaan katsomaan sysyn jengiä ja sekin oli mukavaa, muutenkin kuin suklaapancakesien ja punajuuripihvien vuoksi. Muisti taas, miten kova ikävä sitä kakaraakin aina on. Perhana.
Sain mukaani karviaischutneytä, vanilja-kaneliomenalohkoja ja raparperihilloa. Ihanaa. Syksy on niin paras, ruoka-wise.

Nyt joka tapauksessa kahville vaikka kiukulla. Ei tää työ syömättä lopu. Banskuu ja caffee. Jee.

oh, bugger off, will ya?

"Näitä aamuja". Kiukuttaa. Tänään on kuulemma "good morning, testers. Please remember that today is the final day of your performance testing. Complete all test scenarios before business closes for today."

Mikä tester? Testing? Test scenarios? Fuck.

Mulla on uusi koti. Se on pieni ja suloinen ja priimakondiksessa. 36 neliötä pohjoisikkunoin. Jääkaappi on häikäisevän valkoinen eikä tarvii kivuta kuin yhdet portaat kadulta. Ja mikä parasta? Mikä by far parasta (paitsi se HTV! Sub!)? Voi muuttaa kadun yli. Osoite muuttuu seiskasta kasiksi.
Perhana kun piti unohtaa ne H:n kanssa hommatut kattolamput Hämeentien kämppään. Onneks ei olleet kalliit.

Näätä lähti nyt pilvenlongalle. Olin ihan kehnona lauantaiaamuna kun olin lähellä arpoa vielä että perunko ajan vai mitä teen. Onneksi ell vahvisti sen minkä ihan oikeasti jo tiesin, eli että oli aika päästää näätypoika menemään. Hitto.
Oli muuten kauhea valas se Näätä, hoitajalla ei meinannut sormet riittää ottamaan kainalo-otetta. Kovasti koitti poikaraukka tapella nukahtamista vastaan, hätääntyi kun huomasi, ettei ole tilanteen herra. Minä paruin ja rotta hötkyili. Nukahti se sitten ja ell tuli antamaan lopetuspiikin.
Yllättävää kyllä, paluumatka kotiin oli helpompi kuin menomatka lääkäriin. Pakkasin Näädän pakastusta varten ja menin sänkyyn potemaan päänsärkyä. Mälsä päivä.

Keskiviikkona tullee Lemmikki-lehti kuvaamaan mun rottia. Fuckin' weird.

ananaslimppaa ja haaveilua

Onkohan vakuuttavaa mennä katsomaan asuntoa hameessa, paidassa ja siistissä pikku neuleessa? On mulla onneksi pikkuinen käsiveska ja käyntikortteja :D

Vähän olisi hienoa jos saisi sen asunnon jota meen tänään katsomaan... Voisi muuttaa kadun yli toiselle puolelle.

Potkaisin jalan tohon jalkatukeen ja kynsi lohkes aivan sairaan kipeesti ja koko varvas jomottaa aivan sairaasti. Ei täs si muuta.

aalloissa siis - badambadam

Voi haukotus. Mistäs taas aletaan?

VKL oli hyvin rauhallinen, lähinnä vaan luin ja köhkäilin. Käytiin J&T:llä Minkan kanssa pelaamassa scrabbleä (hävisin) ja juotiin vana tallinn -kahvit. Leppoisaa. Kaupunki oli täynnä känniteinixei kun oli joku ilmaiskonsertti, tunsin itseni hyvin vanhaksi.
Sunnuntaina mut vietiin elokuviin, lastensunnuntaihin. Madagaskar toimi muhun hyvin ("Sä haluu veivaa-veivaa... Hetkuta se bodi!") ja olin ihan ylpeä ammattikunnastani.

Maanantaiaamuna piti sitten nousta kuudelta ja suunnata kohti kauppatoria, firma vei meitin Suomen Etelään virkistymään. Laivamatka oli mukava ja maisemat olivat komeita. On se vaan tuo saaristo kaunis. Joissain saarissa oli niin kauniita ahavoituneita pikku taloja että olin jo ostamassa venettä ja muuttamassa Inkooseen. Kuvittelin itseni helmat hulmuten tuuliselle rantakalliolle paljain jaloin, tuijottamassa aavalle. Kuvitelmassa mulla oli synkkä ilme, ihan kuin olisin odottanut myrskyn nousemista tai huonoja uutisia. Joku kollektiivisen muistin vääristymä? Tajusin kuitenkin pian, etten mä tietäisi nouseeko myrsky vaikka tuijottaisin selälle viikon, joten ehkä mä en muuta Inkoon saaristoon.

Hangossa kävi kämmi: laiva olisi tarvinnut 50 metriä laituria. Vapaana oli 35, eikä tietenkään uloskäynti ollut juuri sen 35 metrin matkalla. Siinä sitä sitten könyttiin hameineen päivineen tikkaita pelastusveneeseen, jonka kautta pääsi maihin. Laivan sedät olivat hyvin avuliaita meille heikoille naisille, tai oikeastaan suhtautuivat kuin emme olisi koskaan tikkaita nähneetkään. Liikuttavaa.

Sitten oli vuorossa paljon kaikkea urheilullista aktiviteettia. Pelattiin rantalentistä, golfia, tennistä ja ultimatea. Melottiin! Se oli niin hauskaa, samoin kuin golf. Mä rupeen harrastamaan melontagolfia!
Illalla oli bileet illallisineen (söin kaksi hillosipulia, ihme päähänpisto. Ei ollut hyvää.) sellaisessa hauskassa isossa ladossa. Sampanjan, punkun ja valkkarin lomassa yritin ehtiä juoda kaljaa ja olla sosiaalinen. Poltin liikaa tupakkaa, puhuin liian kovaan ääneen ja oli ihan hauskaa. Bändi oli hyvä (mukavan näköisiä heppuja) ja tunnelma oli jo kohtuuvarhain katossa.

Jotenkin en kuitenkaan päässyt sellaiseen remufiilikseen. Soittelin suralle puoli iltaa ja hermostuin aina välissä humalaisiin ihmisiin. Lopulta lähdin puoli yhden aikaan hotellille - hiukkasen horjuen, kuten laulussa sanotaan. Luin matkaesitettä Hangosta ja nukahdin sen päälle. P tuli hotellille ennen neljää ja kevyen juorusession jälkeen nukahdin koomauttavaan uneen.

Aamiainen maistuu harvoin niin hyvältä. Uunituore sämpylä, porkkanapiirakka, juusto ja kurkku... Maustamaton jogurtti ja hedelmäsalaatti... appelsiinimehu ja maukas kahvi paljolla maidolla... Aamiaisen jälkeen olinkin aivan valmista kauraa nukkumaan. Ensimmäisten luentojen ajan nukuin laivan ruokasalin sohvalla. Havahduin puoli 12 ja vein unikuvaisen poskeni laivan kannelle tuulettumaan. Aurinko poltti ja tuuli tuiversi tukkaa. Meri oli jumalainen - sopi siis hyvin mulle. Istuttiin penkeillä kannella ja odotettiin lounasta. Kaikki oli laiskasti hiljaa. Oli lempeää ja kiireetöntä - eli aivan saatanan tylsää.

Lounas maistui taas ulkoilman jälkeen :) Sitten olikin hyvä sauma köllähtää kansipenkille nukkumaan tunniksi. Kaiken kaikkiaan reissusta jäi hyvä maku. Olin ihmisiksi ja oli ihana palata kotiin.

Nyt vaan etsin uuden asunnon ja ryhdyn pakkaamaan :) On kiva muuttaa.

Voiko vitutukseen kuolla?

ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH. ARGH.ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.ARGH.
ARGH.

Päähän sattuu ja vituttaa. Oma henkilökohtainen ex-työtoverini kävi täällä kaakattamassa ja halasi puoliväkisin. Väsyttää ja itkettää. Ajatukset ei aivan mukaile ahimsaa.

Mä vihaan banaaneja. Vihaan vihaan vihaan vihvihvihvihaaaaan banaaneja.

Rottaa jahdissa

Argh. Oli nimittäin viime yönä taas rukkastalkoot lähellä. Seppo ja Folke pisti kirjahyllyä kuriin. Mä olin niin koomassa etten juuri päässyt niitä komentamaan, mutta jälkeenpäin tuntuu että sura ja rotat hillui koko yön jalkeilla. Aamutuimaan Pelle liittyi seuraan ja alkoi sellainen rouskutus että multa jäi viimeinen unipuolituntinen nauttimatta. Darn.

Nukahdin illalla taas sillei hitaasti, että uni ja valve oli vissiin pidemmän aikaa sekaisin. Tässä vaiheessa käytiin myös seuraava keskustelu (I=itse, S=sura):

I: Vai niin siinä sitten kävi.
S: Missä? Miten?
I: Viimeinen lihavoileipä meni kärpäsille!
S: ?
I: Noh (tuskastuneena kun ei toinen tajua), kun sulla oli se PC ja sit ne bakteerit söi siitä sen käyttöjärjestelmän.
S: *reps*
I: *närkäst* kunnes *häh* ja *reps*

Tarinan opetus on, ettei koskaan pidä lukea Brysonista aitotumallisista soluista, bakteereista ja levistä illalla.

Taas irtos satula pyörästä aamulla, tai se sillai löystyy se yks mutteri. Eikä tietenkään ollut avainta mukana... ajelin sit taas töihin sillee että satulan nokka näyttää milloin kello seitsemään, milloin yhteentoista. RAIVOSTUTTAVAA! Toisaalta varmaan koominen näky. Kih.

Myös raivostuttaa: On tullut oltua ihan sikana liikkumatta kotoa minnekään. Kun ei oo rahaa niin ei oo oikeen mitään tekemistäkään. Ei siis sillä, kivahan se on kotonakin hyvässä seurassa nujuta, mutta välillä tuntuu vähän mökkihöppänältä. Tänään onneksi pääsen makutuomaroimaan suran optikkoprojektia. Saa nähdä, tuleeko mitään :)

Miellyttävä maanantai

Jaarittelu alkakoon.

Ensinnäkin siitä viimeviikkoisesta lamasta. Tilanne alkaa tasaantua. Kuten oli odotettavissa, lääkekatkon aiheuttama pitoisuusheittely jää historiaan ja olo helpottuu samaa tahtia. Ensiarvoiseen tärkeä oli myös Jasu-miehen perjantainen pep talk, jossa kannustettiin, komennettiin ja ennen kaikkea annettiin mun itse muotoilla ratkaisumalli tilanteeseen. Niillä eväillä kun lähti viikonloppuun lähtökohdat oli vallan mainiot.

Folke tuli perjantaina kotiin. Hyvä kun jaksoin lähteä hakemaan, olin superuupunut. Ehdin nukkua puoli tuntia ja sitten pitikin jo mennä. Folke on erinomaisen rohkea pikku riiviö. Tulomatkalla junassakin hän istui sylissä eikä olisi mennyt boxiin niin sitten millään. Kotona hän olikin sitten yön aikana jo tutkinut asunnon, valloittanut kirjahyllyn ja tutustunut muihin hännäkkäisiin.
On tosi hassun näköistä kun sillä on ihan tummat korvat ja häntä. Voi sydän.

On with the show. Lauantaina oli suran serkun häät. Käänsin otsatukan söpösti mutkalle ja vedin häpeällisen hankalat korot jalkaan. Kukkamekko ja twin set -henkinen neuletakki, very 60s.
Oli hyvin outoa olla kirkossa. Jotenkin en vaan sopeudu siihen ympäristöön, tuntuu friikisti haudanryöstäjältä. Siis sillai että on luvatta jossain paikassa, joka on toisille pyhä. Saarnastuolin päällä oli lammas ja saarnastuolin korkokuva näytti ihan intiaanipäälliköltä. En osannut edes hyvän käytöksen vuoksi painaa katsettani rukousten ajaksi. Penkki oli epämukava ja sura uhkasi hiota hengiltä.

Naispastori oli kuitenkin miellyttävä. Lämpimän oloinen jotenkin, vitsaili mutta puhui samalla kauhean lempeästi. Katsoi niin kovin hellästi morsiusparia ja puhui oikeasti painavia asioita rakkaudesta ja avioliitosta suoraan niille. Vihkimisen lopuksi onnitellessaan se näytti siltä että ihan oikeasti toivoi juuri niille kaikkea mahdollista hyvää. Mua alko itkettää se pastori, ei niinkään muu tilanne. En sit kuitenkaan vollottanut, olin cool.

Ai niin, ehdoton mind over matter: Kävelin kahdeksan sentin koroilla jäykkäpohjaisilla kengillä vanhalta kirkolta skattalle! Enkä edes kompuroinut juurikaan! Vapiskaa, mukulakivet!

Hääpaikalla alkoi jo mennä autuaasti tädit, serkut ja pikkuserkut sekaisin. Olisiko pitänyt halata hääparia kättelyn sijaan? Olin parinkymmenen lähikättelijän joukossa ainoa, joka ei halannut. Oli niin kuuma, että mekko liimautui pyltsiin kiinni. Päähän sattui. Onneksi en sentään ole jännittäjä, ois muuten voinut kuumottaa tuollainen sukukekkeröinti.

Noh, buranaa ja paria vesilasia myöhemmin keskityin tuijottamaan tuokalistaa vesi kielellä. Olin ollut vähän heikolla aterioinnilla muutaman päivän, joten tattariohukaiset ja herkkutatteja julienne sai yllättäen kuolan erittymään. Alkuruokia olikin niin, että napa ruskasi. Erityiseen suosiooni pääsivät mustikkagraavattu siika, purjo-kantarellipiiras, jo mainitut herkkutatit sekä marinoidut kauden kasvikset. Sura kehui saaristolaissillileipää ja punasipulihilloketta. Nauskis mauskis.

Kuinka yllättävää että paasaan taas ruoasta. Pääruoaksi oli loimulohta, jokirapukastiketta, perunoita ja mustajuuri-yrttimuhennosta. Jaksoin pikkuisen. Kahvi ja kakku tuli skipattua, mutta lakkalikööri maistui Henskaa lämmöllä ajatellessa.

Meneepä hölinäksi. Noh, Jasun varoittelusta huolimatta join ihan pikkuisen liikaa, siis sen verran, että varmasti näytin humalaiselta, mutta pysyin vielä koroillani. Enkä läikyttänyt koko iltana juuri mitään. Jee!
Kaiken kaikkiaan oli tosi hauskaa. Ymmärsin pysyä pois tanssilattialta ja aidosti pidin suran perheestä.

Sunnuntaina vuokraemäntä piipahti (raivokasta siivoamista...) ja ilmoitti, että lokakuun alusta vuokra nousee. Korotus vaatimattomat 550 euroa. JEAH! Uutta asuntoa etsiskellessä... naapurirapussa ois samanlainen kämppä (+parveke) vapaana, 670 €/kk, mutta takuuvuokrarahat aiheuttaa "pikkuisen" ongelmia... Ja luottotietomerkintä... Hmmm. Mutta ah, jos siihen pääsis jollain ihmeen kaupalla, olisin taas onnellinen pieni tyttö. Kellään ketään juuri kuollutta ameriikanserkkua?

Päivän yleisarvosana kuitenkin kiitettävä. On kiva olla just tässä just nyt.

Havahtuminen

Ei jumalauta. Luulis oikeesti tällä taustalla tunnistavan nopeammin. Kai se johtuu tästä pohjaonnellisuudesta ettei tule ajatelleeksi.

Kysymykset:
Miksi en jaksa mitään?
Miksi kaikki tuntuu niin vaikealta?
Miksi koko ajan on huono olo?
Miksi olen skeptinen kaiken suhteen?
Miksi koko ajan odotan jotakin?
Miksi tuntuu, että jossakin on pakko olla jotain piilevää vikaa?

Ja se varsinainen kysymys:
Eihän tämä pahene, eihän?
Ja että miksi? Vaikka eihän siihen koskaan mitään syytä ole. Vähän kyllä pelottaa.

Oon varmaan ollut kaikille ihan älytön bitch viime päivät, vaan kun on jotenkin niin hutera olo. Pahoittelen ja kiitän.
Voiko tämä kaikki olla seurausta tuosta viime vkl lääkkeettömyydestä? Kyllähän ne kovasti korostaa, että on essential syödä niitä säännöllisesti, päivääkään ei saisi välistä jättää. Normaalitasolle vakiintuminen voi kuulemma viedä taas pari kolme viikkoa. Kunpa se olisi syy, olis taas valoa tänkin tunnelin päässä.


Ja sit jos joku osais taas selittää, miten voi olla niin kovin, kovin onnellinen ja samalla vähän onneton? On se perkele.

Vuorisaarna

Tapahtuuko mun elämässä mitään muuta kuin syömistä? Taas päällimmäisenä mielessä pyörii ruoka. Vedän tässä puuroa ja muistelen eilistä illallista. En kehdannut otsikoida enää ruokaan liittyen, joten johdin eilisen ravintolan nimestä nokkelan aasinsillan. Clever girl...

Käytiin siis tosiaan safkaamassa lähinepalilaisessa (kokeilin paikkaa ekaa kertaa). Mättö oli hyvää ja palvelu loistavaa. Kaupan päälle (tai kummityttöni sanoin palkan päälle) saatiin vielä ihanaa kardemummateetä. Olin vaikuttunut. Ja se on siinä parin korttelin päässä, oh joy.

Ruokarintamalla ei sitten ole ehtinyt tapahtua enempää. Tai join kyllä kahvia ja söin banaanin. Hain uuden granny smithin tuohon kökkimään. Ezellast.

16 uutta mailia asiakkailta, toinen mokoma muita duunijuttuja. Pitäisikö nämä jaksaa tehdä, häh? Pitäisi tehdä muitakin töitä ja tilata käyntikortteja ja puhelinkin soi. Ai niin, ja varata optikko ja työhöntulotarkastus ja soittaa muitakin puheluita ja ja... Äh, teen kai si vähän töit.

Mikä muuten on iskenyt ilmailuun viime aikoina? Kaikki koneet putoo.

Lisää ruokalätinää

Järkyttävän määrän oon upottanut muuten ruokaa tänään:

Aamulla kolme kauhallista puuroa ja banaani, lounaaksi pastanjämät ja kaksi sämpylää ja nyt vielä omena. Lisäksi iso muki kahvia, pullo vissyä ja pullo kolaa.

Ihan pari pikku hiilihydraattia, hui.

Sain tiedon toissaviikon ylityökorvauksista, ihan hyvin kävi. Sitten olisi kiva että järjestyisi nuo lounaritkin sillai ilman turhia kipuja, niissä on ollut sotkua. Nyt vaan odottelen että päivä loppuisi ja pääsisi kotiin, toivottavasti pussailemaan eli toivottavasti suranen ois siellä. :)

Lätinää ruoasta, niin ruumiin kuin sielunkin

Ihme juttu, miten paljon voi saada kicksejä siitä, että pöydällä on liikennevalomaisesti hedelmiä. Punainen omena, banaani ja Granny Smith (kuulin kateellisen huokauksen Dublinista asti).

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa sellaiseen mielentilaan, että meditoiminen tuntui täysin luontevalta. Oli vielä aikaa laskeutua siihen sillai mukavasti, siivosin pöydän, sytytin kynttilät ja suitsukkeet, istuin mukavasti kauniilla pienellä tyynyllä ja annoin itseni olla. Aika vierähti ihan huomaamatta ja lopputuloksena oli sellainen täydellisen tyhjä, ei alkuunkaan minämäinen olo. Vau.

Maanantai alkoi ahdistuksella. Ensin uuvutti, sitten ei löytynyt pyöränavainta ja sitten menikin matto alta. En sitten päässyt töihin, olin koko päivän suran siliteltävänä (tosi rankkaa, hei). Sain sitten lopulta sen uusitun reseptin ja sain lääkkeitä, nyt näyttää taas valoisammalta. Ihmetyttää vaan oikeasti, miten muut ihmiset jaksaa mun mielialanvaihteluita, kun itseäkin ne väsyttää niin vietävästi. Eilenkin aloitin päivän itkemällä kiukkuani ja ahdistusta, lopetin päivän itkemällä hyvää oloani. Onko siinä nyt laitaa?
Sain ajan uudelle psykiatrille, kartoitetaan tarvittavan hoidon intensiteettiä. Ensi kuussa siis taas uusi ihminen arvioi, kuinka hullu mä loppujen lopuksi olenkaan. Joka kerta jotenkin pelottaa, että ne jostain syystä keksii ettei mua mikään vaivaa ja multa lopetetaan lääkitys tai terapia... Jotenkin tuntuu, että on niin muiden armoilla. Onneksi mä oon kuitenkin niin pahasti hullu ettei riski ole suurensuuri.

Mulla on uusi ihana tukka. Otsatukka ja kaikki, ja aika tumma väri. Kyllä nyt kelpaa, töissäkin ovat kehuneet. Tukka vaan tuoksuu ihan väärälle kun se on juuri värjätty eikä otsatukka halua asettua suoraan kun se on niin pitkään ollut jakauksella.

Nyt on puhelimessa hiljaista, kaikki on varmaan syömässä. Luen siis tieteen kuvalehden. Sen mukaan ajatus alkoholista lisää halukkuutta.

Oi ihana toukokuu

Olo on kuin olisi päässyt lomalle. Tai voittanut lotossa. On viikonloppu. Makaan sängyllä bookwormin ja suklaajäätelön kanssa, odotan Poliisiopisto II:n alkamista ja nautin siitä, miltä ihmisen ikävöiminen tuntuu. Kaksi ja puoli vuorokautta vapautta. Ei kiire minnekään.

Samalla on kadonnut angsti ja ahdistus. Edelleen saan sydämentykytystä sanoista "luola", "veto", "ahdas" tai "köysi", mutta se ei liene vakavaa. Eilinen terapiakin meni mukavasti eikä täti yrittänyt edes väittää että mulla on paniikkihäiriö. Hienoa.

Päivä on ollut järkyttävän pitkä, samoin koko viikko. Olen hurjan ylpeä itsestäni monestakin syystä: olen ylittänyt itseni työssä jaksamisessa, luonut hyvän suhteen uuteen työkaveriin, varmasti saanut hänet tuntemaan itsensä tervetulleeksi... ja ennen kaikkea osannut olla varuillani väsymisen suhteen ja tunnustanut sekä itselleni että muille tuntemukset uupumisesta. Hyvä minä! Opin aina vain paremmin hyödyntämään sitä, että mulla on ehkä jotakuinkin maailman paras turvaverkko ja kaikki tukevat mua pyyteettä ja varauksetta. Kiitos siitä.

Olipa kertakaikkisen hauska nähdä tuulsia eilen... Oltiin tosi sosiaalisia :)... katsottiin kolmea eri hömppäkomediasarjaa (tosin vain neljä jaksoa frendejä), syötiin pizzaa ja suklaakeksejä, puhuttiin ehkä yhteensä kymmenen lausetta ja mentiin nuksumaan. Molemmat oli jossain määrin tööt.

Loppuun vielä muutama höpsötunteellinen onnenjee: JEE! JEE! JEE! (positiivinen asenne parantaa maailmaa, ihan oikeasti, koska se on osa maailmaa).