Juhlia siellä, juhlia täällä

Naapurillamme Petrillä oli toissailtana kotipippalot. Iloinen puheensorina ja laulu kaikasivat niin, että booli oli selvästi vahvaa. Hieman ennen yhtä meteli alkoi hiipua, osa porukasta oli selvästi jo sammunut. Keskustelu sammui. Jonkun pariskunnan iloinen tunnelma jatkui myös vuoteen puolella ulvonnasta ja voihkeesta päätellen. Ikävä kyllä tämä kanssakäyminen keskeytyi äkilliseen oksennuskohtaukseen. Kuuntelin hetken rajua tyhjentymistä, sen jälkeen hysteeristä riitelyä ja sen jälkeen kuorsaamista. Nauratti.

Eilen olin vierailemassa H:n ja Eukan tupareissa. Oli hauska tavata vanhaa kouluporukkaa ja juoda hyvää boolia.

Kuulin torstaina ristiriitaisia uutisia. Mun osasto muuttaa Tanskaan, ja sattuneesta syystä se muuttaa Tanskaan ilman mua. Mä oisin melkein voinut muuttaa perässä, mutta kaksi estettä muutolle on:

1) Muutettiin just puol vuotta sitten. Vannoin silloin, etten muuta enää koskaan minnekään. No, se tuskin tulee pitämään paikkaansa, mutta en mä nyt ainakaan tässä vaiheessa voi lähteä.
2) Jos lähtisi Tanskaan, saisi pomokseen sen saman pomon, joka on mun pomo nyt. Tiedättehän, se, joka ei puhu mulle.

Mitäkö tämä kaikki tarkoittaa? No, tietenkin sitä, että mun duuni menee Tanskaan ilman mua, joten mun on keksittävä muuta. Meille aukeaa kyllä uusi, mielenkiintoisen kuuloinen paikka, jota aion hakea, mutta en varmasti ole ainoa, joka sitä hakee.
Toisena, mutta oikeastaan isoimpana asiana, on kuitenkin se surkea fakta, että meidän tiimi hajoaa. Vaikka kaikkien työasiat varmasti järjestyvät parhain päin, me ei tulla enää tekemään töitä yhdessä. Se on uskomaton sääli, meillä on ollut hienoa. Toivottavasti muutkin kokee saaneensa työstään tiimissä muutakin kuin palkkaa. Mä olen saanut oppia paljon.

Kuulostaa tietysti nyt siltä, kuin mä olisin jo puhtaasti hyväksymisvaiheessa. Joo, denial meni jo, mutta kaikki muut vaiheet on vielä kesken. Mä olen toki edelleen parantumaton optimisti ja uskon, että maailma johdattaa mua mun kasvupolkua eteenpäin parempaan asetelmaan tätäkin kautta ja asiat järjestyvät. Mutta mä olen kaukana zen-fiiliksistä. Mä olen turhautunut ja surullinen ja vihainen itselleni. Surullinen, koska menetän pitämäni työn ja ihmiiä. Turhautunut, koska en pysty auttamaan ihmisiä löytämään uusia töitä tai olemaan kokematta stressiä ja myös koska me ollaan tehty helvetillisesti töitä koko vuosi ja tässä on kiitos. Vihainen kuin herhiläinen, koska mä annoin työstressin sairastuttaa itseni tavallaan ihan turhaan.

Mutta kyllä te mut tunnette. Vuoden päästä varmasti sanon, että tää oli parasta, mitä mulle on tapahtunut työkuvioissa. Mutta sitä ennen - lienee turha odottaa joululahjoja meikätytöltä :)