Elukoita vahdissa - a big mistake

Mä olen ehkä jotakuinkin maailman huonoin eläinvahti. Kaikki menee pieleen ja olen varma, että L ja U ehtii mennä lopullisesti rikki ennen kuin vahtivuoro loppuu.

En saa Lyyliä ulos. Tänään työnsin sen takaovesta pihalle enkä päästänyt sisään vaikka kuinka kerjäsi ennen kuin oli suoritettu tarpeentoimitus. Ettei käy niinkuin eilen... Koira kituuttaa jalat ristissä kunnes luovutan ja vien sen sisään. Töissä ollessani se sitten tekee kahdet kakit ja kolmet pissit... kaikki samalle matolle... lastenhuoneeseen.
Juoksuinen, huomionkipeä narttu ei näemmä osaa käsitellä kovin hyvin isäntäväen etelänmatkaa.

Urho taas ei ole millänsäkään väen vähenemisestä, kunhan tarjoilu pelaa. Tänä aamuna se erehtyi luulemaan hiekkalaatikon siivoamista ruokatarjoiluksi ja yritti hypätä häkkiinsä juuri kun olin nostamassa hiekkalaatikkoa ulos kattoluukusta -> papanoita ja kissanhiekkaa jotakuinkin kaikkialla. Lienee turha mainitakaan, että lyylinväsytyksen jälkeen olin jo valmiiksi myöhässä?
Saattaa olla, että viattomilta huuliltani karkasi ärräpää jos toinenkin.
Yrittäessäni siivota sotkua häkin sisäpuolelta sain kimppuuni kiukkuisen kymmenkiloisen paistin. Jänis oli perhanan kiukkuinen, kun ruokaa ei tullutkaan ja sai vielä kylvyn omissa tuotteissaan. Urho vartioi häkkiään niin tarmokkaasti kuin vain sellainen jötkäle voi.

Tänään olisi vielä edessä mattopyykkiä ja siivoamista. Hurray!

Mutta jottei synkkyys vallan valtaisi alati hilpeää (khöm) mieltäni, muistetaan toki, että illalla on hipat tiedossa. Ehkä saan sen maltaisenikin nautittua. Alkaa vaan olla stressipisteet taas siinä määrin korkealla, että vaatii työtä pystyä rentoutumaan, plääh.

Vuokraemäntä soitti eilen ja halusi keskustella jatkosta. Hän on kuulemma epäileväinen rottien suhteen, ja parkettinsa. Noh, rotathan tunnetusti ovat parketin pahimpia vihollisia. Asia olisi kuulemma eri jos mulla olisi marsuja. En edes viitsinyt kysyä, miksi.

Rotista puheen ollen, Folken tulo siirtyi ensi kuuhun. Suunniteltu Folke meneekin muualle häntäknikin takia ja Folke II on luovutuksessa 17.8.

Haaveilun vuoksi

Voi kunpa, kunpa. Sanoisin he-hei ääliöasiakkaille ja postitusstressille ja upottaisin pääni korvia myöten samettiseen sammiolliseen tuota kuohuvaa eliksiiriä, jumalten nektaria, makuhermoja kutkuttelevaa multaista maltaista muhevaa maukkautta.

Väliaikatietona mainittakoon, että olen siirtänyt kuutta huonekalua, pisimmillään puolen metrin matkan.

Että onhan tässä taas tullut tehtyä tämän viikon tarpeiksi...

(Thanks, E, for the pic. H said it's ok to publish it :))
Aika vähän se H ymmärtää yleistä hyvää.

uranaisen elämää

Huh, ensi viikolla tehdäänkin sitten pitkää päivää. On se rankkaa tämä uranluominen ja ohjelmistotestaus (miten ihmeessä mä taas tähänkin soppaan jouduin?).

Niska alkaa olla ruveton. Kohta unohdan koko kuvan, kun en näe tai tunne sitä. Saisikohan siihen jonkun tuoksuelementin?

Nyt ajattelin vähän siirrellä huonekaluja täällä kopissa. Ehdottomasti tarviin yhden kirjahyllyn lisää, mutta mistäs sen teen? Olen juopunut vallasta. Saan järjestää niin kuin haluan, vaikkakaan en jaksa siirrellä huonekaluja enkä uskalla irrottaa mitään johtoja... eli valtani käytännössä rajoittuu kahden kirjahyllyn hilaamiseen 30 senttiä lähemmäs ikkunaa tai takaisin. I rule!

Uusi rotta tulee vkl kotiin. Folke. Se on raukka ihan rääpäle :)

Viimeinkin sain aikaan vaihtaa säälittävästä MS-mainosradiosta nettiradioon ja pääsin siitä saatanan energystä eroon.

Tässäpä nämä tuoreimmat. Mummista ei uutta.

kooste näin alkuun

TÄNÄÄN

Aamulla satoi kuin Esterin aisaa, iltapäivällä oli heleä kesäpäivä. Jännä miten kaikessa on kaksi puolta ja silti kyseessä on sama asia... Niin kuin Travis sanoi, the circle only has one side.

Niin kuin se, että olen järjettömän onnellinen pieni tyttö, ja samalla kaihomielellä siitä, että mummi joutui sairaalaan. Oli kiivennyt grahamkorppujen perässä tikkaille keikkumaan ja laskeutunut ei-niin-hallitusti voltilla lattiaan.
Turvarannekkeesta ja muista varovälineistä maksetaan useampi satanen kuussa, tai siis mummi maksaa. Siinä se oli sitten maannut, hauras, arvokas nainen, omissa eritteissään lattialla ja ollut painamatta hätänappiaan ettei kukaan saisi tietää, ettei vietäisi pois kotoa, ettei tuttu loppuisi.
Sairaalassa oli sanonut näkevänsä enkelin, ja että on kiire tanssiin, Jeppe-koira odottaa. Jeppe on ollut haudassa jo kolmattakymmentä vuotta. En kyllä tiedä, osasiko se edes eläessään tanssia.

Sitä miettii sitä kuuluisaa takertumattomuutta kun luopuminen tuntuu olevan lähellä. Mikä on ikävää, mikä on surua, mikä on kiukkua, mikä on katkeruutta? Päällimmäisenä on kauheasti kaihoa. Mitä jos jää kertomatta tuhat tarinaa? Mitä jos en opi mitä pitäisi oppia? Mihin me joudumme ilman vanhempia sukupolvia? Kuka minua opettaa? Tässähän iskee paniikki.

Vai pitäisikö muistaa, että on oppinut jo niin kovin paljon? Ettei kaikkea voikaan välittää, pitää luottaa siihen, että oppii ihan itse.

Onko tämä nyt sitä itsenäistymistä?

Toivottavasti, jos mummi ei enää nouse tuosta, hän itse on kaikkein eniten sinut takertumattomuuden kanssa. Luopumisen. Oli mummi sanonut äidille, ettei millään malttaisi lähteä vielä taivaaseen kun haluaisi nähdä miten me pärjätään.


Kyllähän me pärjätään :) On ollut niin hyvät oppaat.

TÄNÄ AAMUNA

Aamulla heräsin maailman kuivakimman (kuivakoimman? kuivakkaimman?) chattijuontajan väsyneeseen jorinaan. Se setä oli ainakin 45 ja sillä oli puku ja kravatti. Kumma maailma. Onneksi pian alkoi ostosTV ja se raivostuttava mimmi oli "kuumana passeliin" ainakin kolme kertaa. Nukuin siis sohvalla ja aamuni alkoi raikkaasti eilisin piilosilmin klo 6:38. Olin sentään käyttänyt koiran, ruokkinut kanin ja ajanut itseeni kaikki tarvittavat medikaalit. Vedin päälleni oikein pätevän jakun ja maailman-vahvin-nainen -meikin. Jos joku edes yrittää ryppyillä tänään, olen voimani tunnossa. Kolme mukia kahvia takana jo nyt. Tänään olen kärsinyt ihmeellisistä pelkotiloista, aamulla metsässä pelkäsin aivan hysteerisesti punkkeja ja autoillessani pelkäsin ohittamista. Joka kerta näin sieluni silmin, kuinka varomaton ohitettava ei huomaa minua ja kiilaa kylkeen ja me kuollaan kaikki ja maailma tuhoutuu. Ei enää kahvia aamuisin. Jottei kuitenkaan olisi liian tyyni olo, otteita aamun ensimmäisestä sähköpostista: "- - SAATANAN - - vittu - - vitun - - paskaa - - ottakaapa yhteyttä." Ei se kiroilu mutta tuo komentelu. Otan yhteyttä singolla.

EILEN ILLALLA (26.7.)

Lasillinen valkkaria illassa tekee verisuonille hyvää. Ja mielelle myös: On ihan hipheipöhkö olo.

Kotona odotti lahjakortti Namaskaariin. Kannattaa valittaa, siitä saa juttuja (ja huonon omantunnon, mutta mä nyt saan syyllisyyskompleksin vaikka junaan nukahtamisesta). Huomenna teen ihan oikeesti ne parin viikon rästihommat ja sen lisäksi siivoan ex-kollegan jättämät sotkut, murh.

Ai niin, aiheutin tänään kaksi syytettä, että eipä se mennyt hukkaan tämäkään päivä kun san-poliisi valvoo.

EILEN AAMULLA (26.7.)

Eilen kiukutti niin ettei aikoihin. Olin kärttyinen pikkutyttö eikä mikään ollut hyvin: nälätti mutta juusto oli pahaa, väsytti muttei nukuttanut, oli kiire mutta tylsää. Pyörittelin morbideja ajatuksia maailmanlopusta ja velloin ikäkriisini ah, niin pehmeillä lainehilla. Onneksi iltaan järjestyi ohjelmaa (Olohuoneen vuohenjuustopatonkiakin! ), laatuviihdettä (Dude, where's my car?) ja laatuseuraa (). Taas on akkuja ladattu pidemmäksi aikaa. Mitä ihmettä on autobarin cafe mocca? Kauheaa kuraa. Miksi suodatinkahvi samasta laitteesta on niin paljon parempaa? Ja mitä se oli se taivaallinen neste jota aina katsastushelvetissä join? Tämä toimisto on kirottu. Radiosta kuuluu vain sävelradio, iskelmäradio, nova ja energy. Jos kuulen Paloma Blankan vielä kerrankin eläissäni, pääni ehkä räjähtää. Siinähän siivoatte, iskelmä-ääliöt! Onneksi voin itse laulaa leijonakuningaskimaraa ja pitää tylsyyden loitolla ja sielun pimeän kaukana! HAKUNA MATATA SANA IHANA ON HAKUNA MATATA KERTOO KOHTALOOOOON EI HUOLEN HÄIVÄÄ, PÄIVÄ ON HUOLETON.... JOS SÄ HALUUT SYÖDÄ MEHUKKAITA SIKOJA SYÖ MUN KAMU-KULTA, SIIN ON KUNNON LIHOJA KAIKKI SYÖMÄÄN VAAN, SIKAA MAISTAMAAN KAIKKI SIKAILEMAAN VAAAAAAN 25.7.

On se saatanan saatana että mikään ei toimi. Että netissä sanotaan että soita ja puhelimessa sanotaan että mee nettiin. Pidä tässä nyt pikku yritystä pystyssä näillä eväillä, nih! Onneksi vkl antoi potkua. Ikäkriisi jätti ilmestymättä kokonaan, nukuin kuin possu ja söin kuin kaksi tai kolme possua. Kiva pyöree kaljakessikin tekee tuloaan :D Aamulla yksityisautoilin kehä ykköstä espooseen. Puikkelehdin vihaisten, mahakkaiden ja mahahaavakkaiden mersu- ja volvomiesten seassa lainafarmarilla niin että lastenistuin heilui. Mietin hetken että tätäkö tämä nyt sitten tulee olemaan... Kapitalistipossu huristaa kaljamahansa kanssa tahkoamaan sielunviholliselle tulosta. Onko monikansallinen suuryhtiö ensiaskeleeni kohti keski-ikää? Tuleeko seuraavana muutto Sipooseen? Siirrynkö oluträkälästä Kallen pöydälle ja murehdinko ihmisoikeuksien sijaan vuosineljänneksen tulosta, bensan hintaa tai biologista kelloani? Taisin puhua liian varhain ikäkriisin välttämisestä. Sitäkö se sittenkin oli se viikonlopun huteruus? Kai sen voi myöntää - pelkään, että minusta tulee aikuinen. Iästä viis, mutta mitä jos en kohta osaa leikkiä? And here it is, bugger. 21.7.

No nyt se sitten tuli tehtyä... Ja olo on sen mukainen. Vasta lähes 9 vuoden pähkäilykähkäilyn jälkeen annoin sedän tikata itseeni mustetta. Setä oli vinkeä ja varma, kuva on kaunis ja endorfiini erittyy. Hölmö juttu, mutta on paljon itsempi olo. Oisko sitten jotain piilevää julistuksellisuutta tai muuten vaan teennäistä minäkuvan tulkintaa? Olkoon mitä on, olo on pop. Ja kaksi kertaa viikossa kuuluukin myöhästyä töistä, right?